Miehen masennus masentaa pian myös minut.

Anteeksi nyt vaan, mut... Kyllä, diagnoosin meistä saa jokainen ja kyllä on meillä niin vaikeaa kun on vaikeaa, marista voi aina ja kun oikein marisee, hokee negatiivisuuksia ja lannistaa itsensä, niin kyllä varmasti on paha olo. Ihan aidosti!

Masennus kun vaan olisi oikeasti muuta kuin tätä teidänkin potemaanne muoti-masennusta, mikä joka toisella suomalaisella nykyään on. Lääkärit antaa lääketeollisuuden tuottamia pillereita ja vot kun on sääliä saatu ja nappia naamaan, niin on ostettu oma hyvinvointi. Eikö olekin kummallista, miten tekin olette niin oikeutettuja kitinään, vaikka nälkää ette nää, olette yhdessä, on koti ja asunto, on suunnitelmia ja toivoa...

Ai ettei voi muihin verrata? Eipä tietenkään, itsekeskeistä itseään täynnä olevaa itsesäälissä rypevää länsimaalaista ei saa koskaan verrata edes samassa maassa asuviin oikeasti rankkuutta kokeviin, puhumattakaan ihmiskaupan ja kidutuksen uhreista, Ruandan kauhut kokeneista tai muusta, joka saattaisi riistää oikeuden sääliä itseään. "rankka elämä" tarkoittaa täällä tavallista lähiötä!
Voi, voi ja milläs sitten ostettaisiin taivaspaikka? Kestämällä elämän vaikeuksia? Kestämällä epäonnistumisia ja joskus pahaakin oloa? Ilman diagnoosiakin!!! Ei!!! Eihän siinä ole mitään spesiaalia.

Olet täysin oikeassa. Hänelle ei vaan mikään riitä. Hän on aiheeton kitisijä.
Jos hän haluaa tasaavan lääkityksen, hän menee pipitädille sitten ja tekee jotain. Toisenlainen ajattelu taas vaatii tahtoa.

Mikään ei ole niin lohduton näky kuin kaksi masentunutta? Riippuu vähän, kyllä minä olen tässä maailmassa nähnyt paljon lohduttomampia näkyjä, kuin kaksi hyvinvointiyhteiskunnan "reppanaa". Pommista repeytynyt lapsen käsi, raiskattu 5-vuotias ja sen sellaista kyllä pesee tuon näyn lohduttomuudessaan, jos ihan totta puhutaan. Useat ulkomaiden eläintarhat muuten jo on "lohduttomia", kuvailemasi näky lähinnä alkaa vi*uttaa.
Mutta jos puistokemistiksi pääsee, ja halvalla haluaa saada, niin ei kun luovutatte vaan ja käsikädessä itkette elämän kurjutta toisillenne.
Suomessa jo on ihmisiä, jotka eivät suinkaan kaikki ole alkoholisteja ja kusseet asioitaan pikavipeillä, mutta silti elävät aikuisten oikeasti alle 3 eurolla päivä, joutuvat sovittelemaan ja stressaamaan ihan perustoimeen tulosta: ruoasta, vuokrasta, sähköstä, vaatteista puhumattakaan. Täällä ei kuole ehkä nälkään, mutta saattaa joutua ihan oikeasti ponnistelemaan, vaikkei olisi tapatyötö, pummi eikä laiska.

Hän ei todennäköisesti ole väsynyt vaan laiska. Ei kai se seksi innostakaan kun asenne on tuo! Jos haluaa kärsiä, miten voisi haluta nauttia? Jos ei nää elämässään mitään hyvää, niin mistä sitä tulisi? Laiska ei lopulta jaksa edes seksiä harrastaa, koska passiivisuudella, laiskuudella ja negatiivisuudella ei mitään jaksakaan. Se on vaan niin: jos jäät sohvalle joka kerran löhöämään kun hieman rinnasta puristaa, et siitä kohta mihinkään pääsekään.
Itsemurhaan osa puhuu itsensä. Kun oikein kieltäytyy löytämästä reittiä pois, muuten niin ei siinä: kyllä se onnistuu.
Kuitenkin mielisairaita tässä maassa on tyyliin prosentti. Moni soittaakin sitten itse apua... Eli hakee huomiota. Kyllä, siinä terapian tarve on aito, muttei se mistään kovasta elämästä ja masennuksesta johdu. Useampi tarvitsisi potkun perseelle ja parin kuukauden loman pakkotyömaalla kehitysmaassa.

Kuulostaako kovalta? No kuule, sitä se elämä meille joillekin ihan aidosti onkin ja kun ei ole varaa jäädä tuleen makaamaan, eikä kukaan paijaa ja pelasta, niin monesti joutuu ihan hammasta puremaan. Joka vikinää ei voi masennukseksi laskea ja siinä se sitkeys punnitaan.
En ihmettele yhtään, että olen kyllästynyt miehesi marinaan. Kuka ei olisi? Älä muuta siihen saamaan voimia omalle itsesäälillesi: se tulee syömään sinut. Muuta sitten, jos se kasvaa aikuiseksi, mutta älä pilaa omaa elämääsi asumalla marisijan kanssa. Siihen on niin helppo mennä mukaan, se tekee sinusta helpommin kaltaisensa, kun sinä hänestä, negatiivisuus ja sen semmoinen tarttuu!
Kyllä, tunteemme ovatkin omamme ja henkilökohtainen asia, mutta ihan totta, pientä realismia nyt peliin.

Olisi tämänkin kansan ihan oikeasti korkea aika katsoa omasta navasta vähän ylöspäin. Se ei ole julmaa, vaan oikeaa ja rehellistä luopumista turhasta: niille riittäisi apua, ketkä sitä oikeasti tarvitsevat ja ne taas, kenen pitäisi löytää itsestään jotain suurempaa kuin itsesääli ja pillerin pyörittäminen, saisivat sen löytää.
Moni tarvitsisi ystävyyttä ja aikaa, saaden pillereitä. Moni kaipaisi kannustusta ja kokea sen, miten itse selviää, saaden riippuvaisuutta aiheuttavaa sääliä ja kannustukseksi naamioitua lannistamista. Moni kaipaisi aitoa myötätuntoa, saaden teennäistä säälittelyä. Osa potkun perseelle.

jatk....

Puhutaanko nyt kliinisestä depressiosta ja onko hänellä/sinulla hoitokontakti? Vai puhutko vain masentuneesta mielialasta, apatiasta ja laiskuudesta?

Tuo edellinen kirjoitus oli kovaa tekstiä mutta suurelta osin ihan täyttä asiaa.

Älkää muuttako yhteen vielä.