Jätin juuri tyttöystäväni. Etäsuhde ei onnistunut. Tuli oltua puolitoista vuotta poissa markkinoilta. Olisiko kellään nopeita vinkkejä, millä saisi itsensä helpommin jäistä irti ja nopeasti uusille treffeille?
Mulla on vähän pick up-taustaa siinä mielessä, että harjoittelin sekä baareissa että kaupungilla naisille jutustelua aktiivisesti muutaman kuukauden ennen kuin tapasin exäni. Nyt ongelma tuntuu olevan erityisesti se, että kaupungilta ei tahdo löytyä riittävän kiinnostavan oloisia naisia, jotta viitsisin edes lähestyä. En tiedä miksi, kun pari vuotta sitten niitä kuitenkin jonkin verran löytyi. Ikää on jo jonkin verran päälle 30, joten en myöskään viitsi pysäyttää jokaista hyvännäköistä nuorta tytsyä. Naisessa pitäisi olla ulkonäön lisäksi jotain spesiaalia, hankala määritellä, mutta kuten sanoin niin sellaisia ei nyt ole tuntunut osuvan kiikariin oikein missään. Helposti myös määrittelen itseni liian vanhaksi jos tyttö näyttää esimerkiksi parikymppiseltä.
Naisia iskemään
1
96
Vastaukset
- King Corvax
"Ikää on jo jonkin verran päälle 30, joten en myöskään viitsi pysäyttää jokaista hyvännäköistä nuorta tytsyä. "
Ei ikä sitä estä. Ja oikeanlaisessa ympäristössä kuten baarissa on ihan ok, että juttelee vaikka 18-20v tytölle. Ei niille ensimmäisenä ikäänsä tarvitse paljastaa. Et ole liian vanha jos et näytä kovin vanhalta. Ja mitä sitten jos näytätkin. Yleensä naiset ovat aika suoria sen suhteen jos mies ei heitä kiinnosta. Yrittäminen ei maksa mitään.
"Naisessa pitäisi olla ulkonäön lisäksi jotain spesiaalia, hankala määritellä, mutta kuten sanoin niin sellaisia ei nyt ole tuntunut osuvan kiikariin oikein missään. "
Aika harvassa yhdistyy hyvä ulkonäkö, mielenkiintoisuus ja vielä päälle hyvä luonne ja neljäntenä pitäisi olla vielä yhteensopiva sinun kanssasi. Anna olla.
Minun unelmieni prinsessa muuttuu sixpackiksi ja lihapiirakaksi seksin jälkeen, mutta en ole vielä löytänyt. Ei näy kaupungilla. Ei taida häntä olla olemassakaan. Ehkä se onkin niin, ettei kuulukaan olla olemassa. Meille on vain jostain tullut päähän sellainen unelmakuva täydellisestä tai ainakin sopivasta kumppanista, mutta oikeasti se harvoin perustuu konkreettiseen kokemukseen.
Mitä koitan sanoa sinulle on, että lakkaa etsimästä ja ota naisista se mitä hyvää niissä on. Tuo pickup-tausta on ihan hyvä juttu.
Jos sitten joskus matkan varrella osuu kohdalle joku hyvä, niin sitten voit harkita, jos oikeasti haluat parisuhteen ja oikeasti et vain tarvitse sitä.
Tutustu. Ei se naisen kiinnostavuus päälle voi näkyä. Ja tiedät varmasti tuon etäsuhteesikin myötä, että ensivaikutelmat pettää. Ei ihminen ole se, johon me ihastumme. Se on vaan se romantisoitu kuva jonka hänestä olemme luoneet.
Anna mennä vaan kuomaseni ja nirsoilematta tutustumaan ja viettämään mukavaa kesää naisten parissa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874028Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242891No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341311
- 10899
- 131875
- 6844
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750