Avomies petti, jatkanko?

Särkynyt

Avomieheni, jonka kanssa olemme olleet yhdessä melkein 10 vuotta jäi kiinni pettämisestä melkein 10 vuotta nuoremman naisen kanssa. mies on siis 30 vuotias. Tämä tapahtui noin kuukausi sitten. Olen itse pari vuotta nuorempi. Elämäni pysähtyi siihen päivään. Olin päivän pois töistä koska asia oli niin suuri shokki etten ole pystynyt nukkumaan kunnolla kuukauteen. Odotin, että olisimme menneet naimisiin. Mies oli sitä jo lupaillut vuosikausia, mutta aina tuli joku yllättävä "este" ettei sitten saanutkaan aikaiseksi kosia. Sitten kaiken päälle mummuni kuoli. Mummuni, joka on ollut minulle kuin äiti. Yksi maailman tärkeimmistä ihmisistä elämässäni. Mitä avomieheni teki? Lähti ryyppäämään seuraavana päivänä ja lupauksistaan huolimatta, ei vastannut puheluihini yöllä. Aivan sama juttu, kuin silloin kuin oli pettämässä minua kaverinsa luona ja ei vastannut puheluihin lainkaan ja tuli muina miehinä aamusti kotiin. Syyllisti vielä harrastamaan seksiä samana päivänä, kun olen kuulemma niin kylmä. Nyt minulla on kaiken päälle vuotohäiriöitä ja lääkäri epäili, että minulla voisi olla klamydia. Ja niihin testeihin pitäisi vielä kaiken tämän p...n keskellä raahautua.

En tiedä mitä teen? mies lupaa muuttua. Lupaa vievänsä minut naimisiin ja lopettaa baaritouhut. Voimani ovat täysin menneet mummun kuoleman ja pettämisen käsittelyyn. Kävin lääkärilläkin, mutta siellä ei otettu mitään kantaa mihinkään. Yllättäen...Tuntuu, että pää hajoaa kun ei vaan ole voimia tehdä mitään päätöksiä...

7

372

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vanha mutta kokenut

      Pystytkö kaiken tapahtuneen jälkeen luottamaan mieheen ja hänen lupauksiinsa.
      Uskottomuudesta voi päästä yli mutta epäilen että luottamusta mieheen ei ole kovin helppoa saada takaisin kaiken tapahtuneen jälkeen.
      Keskity nyt ensin hoitamaan itsesi kuntoon ja vasta sen jälkeen mietit rauhassa onko tämä mies se jonka kanssa haluat viettää loppuelämäsi?
      Lähde vaikka parin päivän matkalle pois arkipäivän kuvioista jotka varmasti tällä hetkellä ahdistavat.

      Kaikkea hyvää!

    • uk ma le

      Mieheni petti minua suhteen alussa, jäi kiinni, anoi anteeksiantoa itkien, mutta toisti kuitenkin melko pian saman.
      Olin jo sen ikäinen, että halusin kuitenkin lapsia.
      Kaksi lasta saatiin ja tämä tapaus siirtyi niitten kiireitten tieltä taka-alalle.
      Mutta...en tiedä, kuinka paljon oireilen pettämisistä tänä päivänä, sillä olen alkanut pari vuotta sitten säännöllisesti pettämään miestäni, ilman tunnon tuskia.
      Ensimmäinen rakastaja oli kuvioissa yli puolitoista vuotta, nyt taas uusi.
      Ei kait noista asioista yli pääse kokonaan ikinä ja ehkä minäkin vain alitajuisesti kostan.

    • mä vaan

      Jatka toki, jos halut tulla uudestaan petetyksi. Minusta luottamusta ei ole pettämisen jälkeen enään ja ilman luottamusta ei parisuhde toimi.

    • Kane-

      Kyllä sun on nyt vaan pakko tehdä se surkean parisuhteen lopettamispäätös. Meinaan ei sun tarvitse kuin lukea tuo kirjoituksesi uudestaan, niin etköhän sä käsitä, ettei tuosta tule enää koskaan yhtään mitään.

      Nyt järki peliin ja ne turhat tunteet hemmettiin.

    • miikku

      ei hetkeäkään kannatte roikkua noin raukan miehen reisissä . nimim. järki

    • tindo67

      Anna kenkää...täys paska jätkä...sori vaan. Tartutti suhun vielä taudinkin...kyllä hyvii miehii löytyy, luota siihen. Semmosii, jotka ei petä ja haluu perheen. Tosin kaikki naiset ei semmosii arvosta ;)

    • selväjärki

      Ihmiset vissiin haluaa olla parisuhteessa hinnalla millä hyvänsä.

      Mitä hyviä puolia siinä miehessäsi on? Mitä asioita hänessä rakastat? Jos hyvät puolet kaataa painollaan pettämisen, (mahdollisen) taudin tarttumisen, kenties lapsen sieltä panosuhteesta, luottamuksen puutteen ja ainakin toisinaan täyden välinpitämättömyyden niin siinä tapauksessa anna anteeksi ja jatka avoliittoa.

      Jaksamisia, älä podi liian kauaa tai menee kesä hukkaan!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      101
      4507
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3343
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      36
      1388
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1183
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      37
      1116
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      13
      1064
    8. 158
      1007
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      934
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      872
    Aihe