No nyt on näin, että laitoin avopuolison kanssa poikki, koska koin, että hän ei ollut sitoutunut. Hankki oman asunnon jne. Löysin uuden miesystävän. En rakastanut häntä niin kuin exää mutta hän tuntui luotettavalta ja turvalliselta mieheltä, joka halusi vakavan suhteen. Siinä sitten kävi niin, että yksi yö hän laittoi viestin ja katkaisi välimme tuosta vaan. Olin aivan hajalla. En tiennyt miten selvitä ja soitin sitten exälle. Hän sanoi, ettei minun tarvitse surra, että me voimme olla edelleen yhdessä ja jatkaa siitä mihin jäimme. Pitkään hän on pyytänyt lupaa saada tavata minua, mutta en ole antanut lupaa, koska minulla oli uusi miesystävä. Välissä hän on sitten ehdottanut seksisuhdetta, kun en ole suostunut suhteeseen. Mustasukkainenkin hän on ollut. Mutta tällä kertaa hän ei ehdottanut seksisuhdetta vaan seurustelusuhdetta. Minä suostuin siihen, että tapaamme. Mutta miksi hän antaisi minulle anteeksi sen, että jätin hänet? Kysyessäni, eikö hänellä ole ketään (hän on komea seksikäs mies), hän vastasi, ettei halua ketään. Miksi hän haluaa viedä nyt minua elokuviin ja ulkomaille? Miksi hän kesti kuunnella itkuani siitä, että uusi miesystäväni jätti minut? Välittääkö hän minusta kuitenkin? Kun erosin siksi, että oikeasti luulin ja uskoin, että hän ei välitä eikä rakasta. Jos olisin uskonut siihen, että hänellä on oikeasti tunteita minua kohtaan, niin en olisi häntä koskaan jättänyt. Rakastin häntä suunnattomasti ja rakastan edelleen. Oikeasti en malta odottaa, että saan tavata hänet. Rakastan häntä niin paljon, että kyyneleet valuvat silmistä, kun ajattelenkin häntä.
exästä miesystävä
9
184
Vastaukset
- ei kannata
Ei halua sulta oikeaa suhdetta, kun ei saanut haluamaansa, käyttää sitä keinoa, mihin luulee sun tarttuvan. Jos hän olis halunnut sun kanssa kaikkea aidosti, hän olis ollut sitoutunut, tai hän olis ehdottanut ja huolehtinut suhteestanne jo aiemmin. Kevyitä suhteita ei ehdotella ihmiselle, jonka kanssa haluaa jakaa elämänsä ja jota arvostaa vähän muutenkin. Anna kyynelten valua, itku tekee hyvää, mut älä sekoile huonojen miesten kanssa. Sovitaan näin. Jos teidän erotessa hänelle olis ollut tärkeää, et sä tiedät hänen välittävän, hän olis tehnyt sen asian eteen jotakin. oikeasti ei kannata tavata. Mustasukkaisuuskin suhteessa on huono merkki. Ei kahden kypsän toisista aidosti välittävän ja toista ja toisen tunteita arvostavan ja luottavan ihmisen merkki.
- -aloittaja-
Niin, tuo uusi miesystäväni toitotti toitottamistaan, kuinka arvostaa minua, eikä koskaan tule rikkomaan sydäntäni...ja sitten tuli todella isku vasten kasvoja...viestillä yöllä...siitä vaan suhde poikki...tuosta noin. Molemmat miehet ovat Lähi-Idästä. En tiedä mitä teen. Minun on varmaan kuitenkin tavattava ex-miesystäväni ja katsella varovasti eteenpäin...pulma on siinä, osaanko tulkita ja lukea häntä oikein :(.
- 978yuhjk
-aloittaja- kirjoitti:
Niin, tuo uusi miesystäväni toitotti toitottamistaan, kuinka arvostaa minua, eikä koskaan tule rikkomaan sydäntäni...ja sitten tuli todella isku vasten kasvoja...viestillä yöllä...siitä vaan suhde poikki...tuosta noin. Molemmat miehet ovat Lähi-Idästä. En tiedä mitä teen. Minun on varmaan kuitenkin tavattava ex-miesystäväni ja katsella varovasti eteenpäin...pulma on siinä, osaanko tulkita ja lukea häntä oikein :(.
No just... Yhden ei-suomalaisen, samalta ilman suunnalta kotoisin olleen miehen kanssa aikoinaan suhdetta yritin, mutta homma kaatui omaan mahdottomuuteensa. En pysty luottamaan korulauseita suoltavaan lipevään mieheen, joka sanoo yhtä ja tekee aivan jotain muuta. Tietysti poikkeuksiakin on, mutta tuttavapiirin kokemuksien mukaan suurimmalla osalla on monta rautaa tulessa jatkuvasti...
- luota itseesi
-aloittaja- kirjoitti:
Niin, tuo uusi miesystäväni toitotti toitottamistaan, kuinka arvostaa minua, eikä koskaan tule rikkomaan sydäntäni...ja sitten tuli todella isku vasten kasvoja...viestillä yöllä...siitä vaan suhde poikki...tuosta noin. Molemmat miehet ovat Lähi-Idästä. En tiedä mitä teen. Minun on varmaan kuitenkin tavattava ex-miesystäväni ja katsella varovasti eteenpäin...pulma on siinä, osaanko tulkita ja lukea häntä oikein :(.
puheiden pitää vastata tekoja ja toisinpäin. Eivätpä vastaa.
Ei sinun tarvitse tulkita eikä lukea mitään, kun tajuat tapaavasi ihmisen, johon ei tarvitse käyttää mitään vippaskonsteja, eikä tulkintoja, joka pystyy puhumaan asiat asioina ja käyttäytyy vielä enemmän niiden mukaan, tiedät löytäneesi hyvän ihmisen. Mitään toisen lukemista ei tarvitse olla, mitään ylimaallisia toisen käsittämistaitoja ei tarvita, normaalit ihmissuhdetaidot, puheet luottamisen tasolla, turvallisuus ja se, että voit olla oma itsesi. Siinä se lyhykäisyydessään. Teet väärin, kun alat vääntää huonoon ihmissuhteeseen jotakin mukametodia, jolla se muuttuisi. Ei muutu, eikä tule muuttumaan. Muutu sinä ja ala arvostamaan itseäsi. Nimenomaan kun löydät hyvän ihmisen, ei tule ensimmäisenä mieleen, että kuinka varoisin tätä tai kuinka lukisin tätä.. Sellaisten luota kannattaa juosten lähteä pois. - -aloittaja-
luota itseesi kirjoitti:
puheiden pitää vastata tekoja ja toisinpäin. Eivätpä vastaa.
Ei sinun tarvitse tulkita eikä lukea mitään, kun tajuat tapaavasi ihmisen, johon ei tarvitse käyttää mitään vippaskonsteja, eikä tulkintoja, joka pystyy puhumaan asiat asioina ja käyttäytyy vielä enemmän niiden mukaan, tiedät löytäneesi hyvän ihmisen. Mitään toisen lukemista ei tarvitse olla, mitään ylimaallisia toisen käsittämistaitoja ei tarvita, normaalit ihmissuhdetaidot, puheet luottamisen tasolla, turvallisuus ja se, että voit olla oma itsesi. Siinä se lyhykäisyydessään. Teet väärin, kun alat vääntää huonoon ihmissuhteeseen jotakin mukametodia, jolla se muuttuisi. Ei muutu, eikä tule muuttumaan. Muutu sinä ja ala arvostamaan itseäsi. Nimenomaan kun löydät hyvän ihmisen, ei tule ensimmäisenä mieleen, että kuinka varoisin tätä tai kuinka lukisin tätä.. Sellaisten luota kannattaa juosten lähteä pois.Niin, en ehkä tarkoittanut sitä, että minun pitäisi lukea häntä varoakseni käytöstäni vaan tarkoitin enempi sitä, että osaisin tulkita hänen tunteitaan ja sitoutumishalukkuuttaan. Hän on mies, joka ei puhu. Olemme aina olleet pääosin hiljaa, joskus juttelemme jotain, mutta mieluiten hän on vaiti. Sen vuoksi häntä ja hänen tunnelmiaan ja ajatuksiaan on vaikea tietää. Ehkä sen vuoksi olen myös tehnyt vääriä päätelmiä ja tulkinnut häntä väärin...koska tulkitsen tietysti käytöstä suomalaisen mittapuun mukaan, en hänen kulttuuristaan käsin.
- rdghergbdfb
Ihan hyvin voitte mun mielestä vielä yrittää vanhan kanssa, mutta tosiaan rauhalliseen tahtiin. Voi olla, että joudut pettymään tai et. Kannattaa varautua molempiin.
Tosin sun tilanteessa vois olla järkevää ottaa taukoa ihan kokonaan miehistä. Sulla on vielä tunteet niin pinnassa kaikin puolin, että järki jää toiseksi. - kjjmhnbgfv
Lähi-idän maissa syötetään jo äidinmaidossa miehiin se käyttäytymismalli, ettei naisten kanssa höpistä turhan tärkeitä asioita, ei varsinkaan avauduta oikeista tunteista. Naisten kohtelu on siellä muutenkin niin alhaista suomeen verrattuna. Siksi näitä raiskausjuttujakin on jatkuvasti, toisesta kulttuurista tulevat eivät osaa ymmärtää, että naiset olisivat mukamas saman arvoisia kuin miehet ja saisivat liikkua yksin ja pukea miten huvittaa. Ovatko nuo tapaamasi miehet muuten miten uskovaisia? toivottavasti eivät ainakaan islamin uskoisia.
Mahtavat vanhempasi olla ylpeitä sinusta. - -aloittaja-
Tapasin hänet. Ex-avopuolisoni. Hän tuli suoraan halamaan, rutisti ja suuteli, kun näimme toisemme. Erostamme hän vain kommentoi lyhyesti "teit väärin". Muuta hän ei sanonut. Vastasin, että luulin, ettei hän välitä. Siinä oikeastaan kaikki, mitä keskustelimme erostamme. Rakastan häntä niin paljon. Kukaan muu mies ei tunnu samalta. Tunnen olevani jollain lailla kokonainen hänen kanssaan. Sen vuoksi se eroaminenkin oli silloin aikanaan niin tolkuttoman vaikeaa. Mutta mietin, miksi hän haluaa antaa anteeksi sen, että jätin hänet? Rakastaako hän kuitenkin minua? Tiedän, että ainakin yksi hyvin kaunis nainen on ollut hänestä kiinnostunut (olen nähnyt hänen facebookin). Miksi hän kuitenkin valitsee palata takaisin minun luokseni ja valitsee niellä tuon, että tapailin toista?
- x toiseen
Tule sitten parin kuukauden kertomaan meille kaikille tänne, kun se ex toiseen -suhde taas karahti kiville. Ehkä sitten alkaa ex kolmanteen-vuoro.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1345452Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella313902No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452490Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv392067Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv281862- 241853
- 411670
- 521641
- 301584
- 401576