Rakkaudeton elämä

Röyh. Mua ei rakasta kukaan eikä mulla ole edes elämää, ei kavereita, ei vanhempia, ei sukulaisia, ei siis mitään. Miksi mä edes elän.

Juu, kyllä kumppani on hyvä olla. Kun sitä rusikoi turpaan, heittää seinään ja pieksee teholle, niin saa hyvin akressiot purettua eikä tartte käydä ventovieraiden kimppuun.

Kyllähän noita juttuja tapahtuu muuallakin kuin vaan täällä Suomessa, mutta onhan tämä suomalainen melankolia toki vähän omanlaistaan. Ja liian kovat arvot ovat vallinneet liian kauan. Elämästä on tullut kuin tosi-tv: tä, jossa on jatkuva pudotuspeli menossa. Kaikki eivät millään voi voittaa ja häviäjät eivät ole mitään. Ja niinhän se on, että epäterveessä yhteisössä tehdään epäterveitä tekoja. Ja siellä on paljon onnettomia, kärsiviä ihmisiä.

Ihmiset kaipaavat rakkautta ja hyväksyntää, mutta monet hakevat sitä aivan väärällä tavalla eli suorittamalla ja pätemällä, yrittämällä vastata ympäristön yhä koveneviin ja yhä epärealistisempiin vaatimuksiin. Tuloksena on jatkuva tyytymättömyyden ja riittämättömyyden tunne. Rakkaus ei tietenkään pääse edes lähelle, koska sille ei ole tilaa eikä lupaa tulla lähelle.

Rakkaudesta puhutaan ylipäätään vähän, seksistä sitten sitäkin enemmän. Mutta seksikin on yhä harvemmin rakkaudellista, aitoa läheisyttä ja jakamista. Yhä useammin se on itsekästä, kylmää, teknistä ja suorituskeskeistä. Eniten sillä on kai kaupallista ja välineellistä arvoa. Ja tietysti seksi on vain niitä voittajia varten. Rumat, lihavat, vanhat, sairaat ja muut luuserit olkoot yksinään tai keskenään.

Mitä täältä nettideiteistä sitten haetaan? Mahdollisimman virheetöntä ja edustavaa, hauskaa ja harmitonta seuraa? Mahdollisimman nuorta ja tiukkaa lihaa? Toista tyhjää kuorta jakamaan oma tyhjyys? Ja jokuhan voi erehtyä jopa luulemaan, että näillä asioilla on jotain tekemistä rakkauden kanssa.

Jos Päivi Räsänen sanoi, että Suomi tarvitsee hengellistä heräämistä, niin minä sanoisin että se tarvitsee henkistä heräämistä – ainakin jossain mielessä. Täydellistä arvojen ja prioriteettien muuttumista. Jos sitä ei tehdä, niin tilanne tulee pahenemaan entisestään. Vaikka eihän tämä koske pelkästään Suomea, vaan ainakin jossain suhteessa ainakin suurinta osaa läntistä maailmaa.

"Rumat, lihavat, vanhat, sairaat ja muut luuserit olkoot yksinään tai keskenään."

Miksi luuserit luulevat että voittajien pitäisi hengata luusereiden kanssa?
Voit siis rakastaa vain kaunista, hoikkaa, nuorta, tervettä ja menestyvää. Ylläri pylläri, niin me kaikki!

Lopettakaa se itsesäälissä pyöriminen ja menkää vapaaehtoistyöhön, ootte jollekin edes hyödyksi ja unohdatte vaan itsenne ajattelemisen.

Kannattaa kirjottaa aina sitä mitä tarkottaa. Niin me muutkin ymmärretään oikein. Nythän toi sun teksti kuulostaa tyypilliseltä Laasasen puheelta, jossa naiset on ilkeitä, kun ei tajuu ottaa vastenmielisiä miesystäviä kontolleen.

Hapatus länsimaiden rappiosta saa haukotuttamaan. Koskaan ennen ei ole yksilön omalla valinnalla ollut näin paljon ihmishistoriassa merkitystä kuin tällä hetkellä länsisessä maailmassa. Nyt jos koskaan on Tosi Rakkauden aika. Kokeilepa 20 sekuntia miettiä, millä perusteella kolmansien maiden nuoret avioituvat. Mitä merkitsee tehdä joku raskaaksi tai tulla raskaaksi, mitä se merkitsee perheelle, suvulle, kylälle ja yhteisölle. Tai mitä merkitsee sulhasen ammatti tai morsion myötäjäiset.

Mielestäni tosi-tv on vertauksena hieman ontuva, sillä formaattihan perustuu myötähäpeään ja toisaalta yleisön ylemmyydentuntoon. Suomi ei ole kovinkaan kilpailuhenkinen yhteiskunta, tasa-arvoinen ja tasapäistävä peruskoulu pitää huolen, että kasit irtoaa yhden viikonlopun koelukemisella. Meillä ei tehdä itsemurhia, jos ei päästä yliopistoon. Aloittajankin huoli oli, että viimeisillä voimilla ryypätään maksa hajalle, ja tuskin omilla eläkesäästöillä... En ihan hirveästi jaksa sääliä suomalaisia alkkiksia ja pummeja, täytyy myöntää. Tämä ei tarkoita, etteikö heitä pitäisi elättää. Kukaan ei saa Suomessa kuolla köyhyyteen ja maksan mieluusti veroa. Mutta henkilökohtaisella tasolla saan kai valita seurani.