Lähisukulaisen rasismi vaivaa

Suku on pahin?

Olen lähiaikoina avioitumassa ulkomaalaisen sulhaseni kanssa, ja muuten kaverit ja sukulaiset ovat ottaneet asian ihan hyvin, mutta eräs miespuolinen lähisukulaiseni on arvostellut valintaani selkäni takana varsin karkein sanoin.

Jokaisella on toki oikeus mielipiteeseen - asiallisesti esitettyyn sellaiseen, mutta tässä tapauksessa pidän sukulaiseni puheita täysin asiattomina, koska hänen ainoa syynsä vastustaa liittoani on sulhaseni ihonväri. Muita perusteita ei ole, koska ensinnäkään sulhaseni ei ole kotoisin mistään sellaisesta maasta tai edusta mitään sellaista etnistä ryhmää tai uskontoa, josta suomalaisilla, varsinkaan tällä sukulaisellani, juuri olisi kokemuksia. Toisekseen, sulhaseni on hyväkäytöksinen, työssäkäyvä mies, joten eipä pitäisi löytyä moitteen aihetta näistäkään asioista.

Tämä sukulaiseni sitävastoin on aina onnistunut saamaan töistään potkut alkoholismin vuoksi. Lisäksi hänellä on tilillään rikosrekisteriä ja velkakierrettä. Kaikkea muuta kuin mallikansalainen siis. Kaikesta tästä huolimatta hän on minulle rakas, enkä koskaan ole häntä moittinut, päinvastoin puolustanut, kun esimerkiksi sukujuhlissa on puhuttu pahaa tästä suvun "mustasta lampaasta". Näin ollen sukulaiseni käytös nyt, kun tavallaan ensimmäistä kertaa itse kaipaisin hänen tukeaan ja hyväksyntäänsä, tuntuu kohtuuttomalta. Mitä minun pitäisi tehdä? Katkaista välit? Sietää asiatonta käytöstä? Minusta tuntuisi pahalta jättää hänet kutsumatta häihin, mutta toisaalta minun ei mielestäni tarvitse hääpäivänäni katsella kenenkään naamanvääntelyä tai kuunnella piikittelyä, joita tiedän lähes varmasti olevan tulossa, jos ja kun tämä sukulaiseni on vieraillut boolimaljalla muutaman kerran.

12

244

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ......

      kuulostaa aidolta persulta.

    • Nosta kissa

      pöydälle! Jos hän ei kerran ole sanonut mitään sinulle suoraan, vaan tietosi perustuvat ainoastaan toisten puheisiin, lienee aiheellista kuulla totuus suoraan asianomaiselta henkilöltä. Jos puheet pitävät paikkansa, niin jätä hänet kutsumatta häihin, oli sitten miten rakas ihminen hyvänsä.

      Aika näyttää hyväksyykö hän puolisosi vai ei. Saattaa olla ihan hyvä, että tämmöisessä 'selkä seinää vasten'-tilanteessa joutuu pohtimaan arvojaan uudestaan. Jos päästät hänet tässä tilanteessa vähällä, toisin sanoen alistut kärsimään hänen mahdollisesta huonosta käytöksestä häissänne, annat hänelle myös luvan jatkaa puolisosi dissaamista tulevaisuudessakin.

    • Suku on pahin?

      Olen yhden kerran ottanut asian puheeksi tämän sukulaiseni kanssa. Hän alkoi aluksi paasata naurettavia roturealismijuttuja, naurettavia varsinkin siksi, että kuten jo sanoin, hän on itse kaikkea muuta kuin mallikansalainen, kun taas sulhaseni ei ole koskaan antanut aihetta moitteisiin.

      Sanoin sukulaiselleni, että tuollaiset jutut saavat loppua, mikäli sulhaseni ei niihin anna aihetta, ja minusta vaikuttikin keskustelumme myötä siltä, että hän ymmärsi asian. Hän jopa sanoi, että olisi toivonut minun ottavan suomalaisen miehen, mutta hyväksyy valintani. Luulin, että asia olisi sillä selvä. Kuitenkin sain vähän ajan päästä kuulla, kuinka hän on humalapäissään avautunut aiheesta keskustelumme jälkeenkin yhdelle jos toisellekin sukulaisellemme. Siinäpä suoraselkäinen, sanojensa takana seisova suomalainen mies!

      • Kirjailijako?

        Kuinka jaksat näitä hyvä ja paha tarinoita päivästä toiseen väkertää.


    • Mr Chinaski

      "Mitä minun pitäisi tehdä? Katkaista välit? Sietää asiatonta käytöstä? "

      Puuttuukohan noista vaihtoehdoista se tärkein? Nimittäin aivan ensimmäiseksi sinun pitää ottaa asia puheeksi hänen kanssaan. Kerro hänelle avoimesti, miltä sinusta tuntuu. Kysy häneltä, miksi hän käyttäytyy kuten käyttäytyy. Yrittäkää löytää sopuratkaisu. Ja ehdottomasti: ajoita keskustelu siten, että hän on selvin päin. Jos keskustelut ja avoimuus eivät tuota tulosta, on syytä punnita muita vaihtoehtoja.

    • Suku on pahin?

      Mr Chinaski: Luitko klo 11.08 lähettämääni viestiä? Olen kyllä ottanut asian puheeksi sukulaiseni kanssa. Toin keskustelussa avoimesti esille, miten hänen käytöksensä satuttaa minua, ja luulinkin jo asian selvinneen.

      On totta, että koska olen keskustelua tuloksetta yrittänyt, on syytä harkita muita vaihtoehtoja. En missään tapauksessa haluaisi riitoja sukulaisten kesken, mutta ei ole oikein sekään, että minun täytyisi sietää asiatonta käytöstä.

      • Mr Chinaski

        En huomannut lukea, pahoittelen. Itse en kutsuisi häihini ketään, joka noin äänekkäästi ilmaisisi halveksuntansa morsiantani kohtaan. Tuloksettomien keskustelujen jälkeen tekisin tiettäväksi että pallo on hänellä, ja että yhteydenpito on minun puoleltani jäissä niin kauan kuin käytös jatkuu.


    • Tosi on uskokaa ny

      Kuulostaa aidolta provolta, ja mielipiteen muokkaukselta.

    • Suku on pahin?

      Nimimerkit Kirjailijako? ja Tosi on uskokaa ny: Tämä on kyllä ensimmäinen kerta, kun kirjoitan tälle sivustolle. Olen sen verran kokematon keskustelupalstoille kirjoittaja, etten tiennyt, että asiallisetkin keskustelunavaukset saavat näköjään näitä provoepäilyjä. Mitä niillä haetaan? En ymmärrä, mistä tässä ilmiössä on kyse.

    • Rasisti

      Jos sukulaisesi olisi avioitumassa pedofiilin kanssa, olisiko asia ihan ok kunhan mies ei olisi raiskannut yhtään lasta? Kyllä sen pitäisi olla koska kyseessähän on seksuaalisuuden kehityshäiriö, lääketieteellinen ongelma, joka on täysin luonnollinen eikä sinällään aiheuta mitään pahaa. Kuitenkin joku siinä asiassa mättää, vai mitä? Pointti on se, että jos mättää niin mättää vaikka sitä ei oikein loogisesti voi perustellakaan.

    • QueFaz

      Minä antaisin sukulaisen kärvistellä epäluuloissaan - puoliso/poika- tai tyttöystävä valitaan itselle, eikä sukulaisille! Sanoisin tosin, että p:n jauhaminen selän takana saa luvan loppua. Ei kenenkään tarvitse todistella kenellekään omaa hyvyyttään tai kerjätä kenenkään hyväksyntää, jos ei kelpaa niin antaa olla.

    • Yksi vain

      Meilläkin isän puolen suku on tosi rasistista, tuomitsevat KAIKKI maahanmuuttajat ja pakolaiset ihonväriin, kansallisuuteen ja uskontoon katsomatta. Onhan se "kiva" kun nämä sukulaiset esim facebookissa julkaisevat rasistisia kirjoituksia, kuvia jne vaikka tietävät että oma puolisoni on ulkomaalainen ja pakolainen.... No sama se, en aio tieten tahtoen aiheuttaa ikäviä tilanteita viemällä puolisoani sukukokouksiin tms, koska tiedän että tietyt sukulaiseni eivät osaisi käyttäytyä korrektisti, ja aiheuttaisivat pahaa mieltä sekä minulle että puolisolleni. Omat vanhempani ja sisarukseni eivät ole rasistisia ja se on pääasia, koska noiden muiden sukulaisten kanssa en pahemmin ole muutenkaan tekemisissä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4078
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2901
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. 131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      750
    Aihe