Työpaikalla ei välitetä ihmisistä muuta kuin siinä

---------------

suhteessa, että ollaan valmiita siihen kiusantekoon.

Ja itse on turha aloittaakaan mitään nälvimistä, sillä sitten ne painelevat porukalla esimiehen luo valittamaan, kun kerran ovat muutenkin koko ajan kyttäämässä paikkaa että työn tekemisen suhteen olisi sanottavaa löydettävissä ja kun siitä ei löydy mitään niin sitten kaivetaan kaikenlaista muuta heitä itseänsä kiihdyttävää!

Ei edes, se jonka kanssa on tehnyt töitä, ja siis jeesannut tätä työtehtävissä, katso ihmistä minkään arvoiseksi... Turha odottaa puolestapuhujaa, samalla tavalla sekin tulee vaikka sitten kauppakeskuksessa virnuilemaan naaman eteen ja puhelimeensa näytti heti tarttuvan ja jotain sönköttävän jonnekin. Että joo. Muuten, mitä se teki siellä kauppakeskuksessa, kun laskujen mukaan tällä viikolla piti olla töissä.... Onko se nykyään koko ajan lomalla ja eläkkeellä!

Terveiset vaan! Hyvin onnistuitte! Kyllä se päivä piankin koittaa,kun loppunaurut saatte - että joo.... Ittekö pilasin? Herrasväki se minun mielestäni sen älyttömyyden aloitti ihan vaan omaksi ilokseen - tuntuko hyvältä ja edelleenkö tuntuu ja kännipäät hilluuu! No, ei mene kauaa enää....

1

77

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kyllä osaavat!

      Jokaisen, joka kokee tulleensa kiusatuksi tai kokeneensa itseensä kohdistettua epäasiallista käyttäytymistä toisten taholta, pitäisi muistaa: Vain sinua syytetään!
      "Itsehän sinä niitten työpaikkojes kanssa sähläät, ittehän ne mitätöit" Ja nauretaan päälle, naurajalla kun on tilipussi kädessä ja ilmeisesti muna kovana!

      MITÄÄÄÄÄÄ!!!!!
      Siis minä vastaan toisten tekemisistä? Miten se on mahdollista? Huonosti ja epäasiallisesti käyttäytyvää ei tarvitse syyllistää - hän tehkööt, mitä tekee - näinkö se menee?

      Muuten - jos asia tosiaan on noin, ihan siis viranomaistenkin mielestä, niin mitenkäs esim. ne HUS:n uutisoidut kiusaamistutkimukset - kannattaisi sitten varmaan heittää siinäkin jutun nostaneille vaan kommentti, että "Kattokaas peiliin!"

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1954
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      919
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      863
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      736
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      722
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      704
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      678
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      656
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      78
      656
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      204
      647
    Aihe