..mielipiteitänne kaipaan.
Meillä on ollut ihan hyvä suhde 10 vuotta ja nyt 11. vuosi menty lujaa alamäkeen. Mies sairastui reilu vuosi sitten. Sairaus seuraa koko loppuelämän, mutta on hyvin hoidettavissa. Sitten meille syntyi toinen lapsi viime elokuussa. Lapsella oli ensin koliikki ja sitten allergiat vaivoina. Huusi ensimmäisen puoli vuotta päivät ja yöt. Todella raskasta oli molemmilla ja miehellä vielä huolta työstä siihen päälle.
Loppu vuodesta miehen käytös alkoi muutenkin muuttua. Otti etäisyyttä minuus, läheisyys alkoi kadota, oli kiukkunen ja kireä. Jötti väliin ystävien ja sukulaisten tapaamisia. Oli monin tavoin poissaoleva.
Alkukeväästä lapsi alkoi nukkua paremmin ja aloin itsekkin piristyä. Samalla aloin huomata miehessä muutakin muutosta. Koko ajan vain ajattelin, että mies on vaan väsynyt kun kotona ja töissä on tosi rankkaa. Otin puheeksi kadonneen läheisyyden ja pyysin sitä ihan suoraan. Samoin seksiä ei ollut useampaan kuukauteen ollenkaan. Mies sanoi, ettei hänestä tunnu, että tarvitsisi läheisyyttä. Mutta koitetaan tehdä asialle jotain, mutta seksi oli kuulemma sellainen jota en saanut häneltä nyt pyytää!! Nielin tämänkin ajattelin, että se tulee läheisyyden myötä sitten.
Meni viikko pari ja mies vaan kartteli minua. Otin asian uudelleen puheeksi. Riitelyn päätteeksi sanoi, ettei enää tiedä mitä tuntee minua kohtaan, ei ainakaan rakasta. Ei enää pysty tekemään minua onnelliseksi ja on huomannut, ettei hänellä ole edes väliä jos joku muu tekisi minut onnelliseksi. Lähti muutamaksi päiväksi pois ja tuli takaisin. Pari viikkoa oli juupas eipäs leikkiä yritetäänkö vaiko ei. Lopulta mies päätti, että hän tarvitsee aikaa olla yksin ja saada selvittää päänsä. Alkoi puhua omilleen muutosta. Näissä meidän keskusteluissa mies oli aina todella vihainen minulle, syytteli ja sätti, kaikesta mahdollisesta. Monesta otan ihan vastuunkin, mutta paljon oli sellaista mitä ei mielestäni meidän parisuhteessa ole ollut. Mistä tuo kaikki viha katkeruus minua kohtaan?
Sitten kävi ilmi, että miehellä on ollut suhde työkaveriinsa viime vuoden syyskuusta asti. Ensin yritti vähätellä ja valehdella ja pyysi naistakin valehtelemaan puolestaan. Naiselle oli puolestaan valehdellut syyskuuta asti, että ollaan todella suuren kriisin keskellä ja erosta puhutaan, keväällä oli sanonut naiselle että ero on viittä vaille valmis, vaikka siitä ei oltu keskusteltu lainkaan kotona. Oliko nuo siis miehen oikeita ajatuksia vai vaan valheita naiselle?
Nyt luultavasti tiedän suteesta kaiken tarvitsevani, mikäli mies nyt on totta puhunut. Suhde on päätetty 3 viikkoa sitten, eikä kuulemma missään yhteydessä ole oltu. Totuuttahan en voi tietää, mutta jotenkin kallistun uskomaan miestä.
Mies sanoo olevansa pahoillaan ja erittäin häpeissään. Edelleen syyttelee minua kaikesta mahdollisesta suhteemme koko kymmenen vuoden aikana. Haluaisi minun lopettavan aiheesta puhumisen, ahdistan kuulemma häntä kun hän vaan haluaisi unohtaa. Ei osaa sanoa syytä suhteen syntymiselle. Oli kuulemma tunne, että joku arvostaa ja sai huomiota. Hänellä oli joku rooli siellä ja ajatteli, että kun on täysin eri ihminen siellä, niin se ei ole kotoota poissa. Mitään tunteita hänellä ei kuulemma ollut naista kohtaan, intohimo vei alkuun ja sitten se alkoi latistuakin ja hiipua keväällä koko sude.
Nyt mies sanoo, että tunteita on minua kohtaan, hänen täytyy vaan päästä miettimään yksinään niitä tarkemmin. Olen hänelle tärkeä, mutta ei kuitenkaan tiedä voidaanko jatkaa avioliittomme. Hän tarvitsee nyt tilaa, ei kuulemma pysty edes hengittämään lähelläni. Käyttäytyy todella kylmästi minua kohtaa, mikä on todella outoa häneltä. Aivan kuin en tuntisi koko miestä. ilti sanoo, ettei yhteen palaaminen ole ollenkaan mahdotonta. Minkäänlaista hyvitystä ja pahoittelua tapahtuneesta en huomaa hänen käytöksestään.
Itse haluaisin jatkaa, saada selvitettyä näitä ongelmia. Mies ei tällä hetkellä suostu parisuhdeneuvontaan. Mietitään kuulemma muutaman kuukauden kuluttua.
Uskomaton tilanne meillä..
14
633
Vastaukset
- ollut samassa tilanteessa
Olette käyneet läpi vaikeita kriisejä viime vuosina. Hormonit valmistavat äitejä äitiyteen ja heille äitiys on maailman luonnollisin asia. Esikoisen synyttyä olin aiva ihmeissäni miten varmaotteisesti vaimoni alkoi hoitaa vauvaa. Miehesi on nyt vain sekaisin tästä kaikesta muutoksesta. Monet äidit myös alkavat laiminlyödä parisuhdettaan ja miehet kokevat tavallaan tulleensa hylätyksi kun aikaisemmin he saivat vaimonsa jakamattoman huomion. Nämä vuodet ovat parisuhteen kannalta vaarallisimmat. Ohjeita joita voin antaa sinulle älä takerru mieheen voi jopa näytellä välinpitämätöntä, riitelystä ei ole hyötyä mutta täydellisen välinpitämättömyyden ja kylmyyden esittäminen voi saada miehen heräämään. Pidä myöskin huolta itsestäsi järjestä itsellesi aikaa. Mihinkään radikaaliin ei kannata ruveta, mutta muista näyttää miehellesi, että pärjäät ilman hantä. Mies hako toisen naisen luota ainoastaan hyväksyntää.
- Onni oli meillä
Mies ja parisuhde jäi kyllä todella huomiotta vauvan myötä ja raskausaikanakin jo vähemmälle huomiolle.
Sitten, kun arki helpottui, niin miksi mies kieltäytyi kaikesta läheisyydestä ja varsinkin seksistä. Halusiko hän osoittaa uskollisuutta tälle toiselle naiselle?
Ja miksi mies nyt käyttäytyy kuin minä olisin tehnyt hänelle kaiken mahdollisen pahan? En varmasti ole puoliso helpoimmasta päästä, mutta miehen sanoin tasoittunut kovasti seurustelun alusta ja hän on oppinut virheeni hyväksymään, eikä kiinnitä niihin huomiota.
Kumpa pystyisin tuohon välinpitämättömyyteen. Ihan kauhean ahdistavaa, kun ei tiedä puhuuko mies nyt totta ajatuksistaan vai oliko ne silloin reilu kuukausi sitten totta, eikä nyt vaan halua loukata lisää. Olen ihan suoraan pyytänyt sanomaan jos ei halua olla kanssani. Mies ei ole kuulemma missään vaiheessa ollut varma haluaako jättää minua.. - ollut samassa tilanteessa
En usko, että kukaan mies haluaa oikeasti jättää perhettään, teilläkin on pitkä parisuhde takana. Mies, joka hylkää perheensä ei edelleenkään olesosiaaliseti hyväksyttyä. Kun olin samassa tilanteessa kuin miehesi nyt, en myöskään halunnut seksiä vaimoni kanssa, se johtui siitä olin siinä rakastumisen ensihuumassa. Ei miehesi itsekkään mitä haluaa. Sillä on kaikki aivan sekaisin sen pääkopassa, ei kannata siltä edes yrittää puristaa mitään vastauksia. Älä missään nimessä riitele. Ole kylmän viileä, pidä huolta itsestäsi. Älä uhkaa, jos miehesi tietää että otat hänet aina takaisin , hän käyttää sitä korttia. Jos et osoita mitään tunteita hän saattaa säikähtää ja tulla järkiinsä, ettei voi pelata kaksilla korteilla. Mikä tässä uudessa naisessa on niin kiinnostavaa.
- onni oli meillä
Mies sanoo, ettei siinä toisessa naisessa ollut mitään parempaa kuin minussa. Minä olen kuulemma kauniimpi ja seksikkäämpi, vaikea uskoa! Seksi oli erilaista, mutta sanoo miettineensä joskus että kotona parempaa. Oli vain eri ihminen ja erilaista, sai huomiota. Ei osannut lopettaa, kun oli siihen lähtenyt. Sanoo myöskin nyt tietävänsä, ettei ruoho ole vihreämpää aidan toisella puolella. Tämän naisen kanssa oli helppo jutella. Kotona oli rankkaa ja töissä oli rankaa, se oli pakoa arjesta. Jotain omaa. Intohimo vei alkuun. Tälläisiä selityksiä olen saanut.
Vaikea uskoa mihinkään, sanooko noin vaan ettei minulla olisi paha mieli. - ollut samassa tilanteessa
Onko nainen nuorempi. sinkku , yh ? Jos nainen on sinkku, mihen pitää ymmärtää että suurella todennäköisyydellä nainen haluaa perheen jossain vaiheessa ja jos yh niin mielummin sitä on omien lastensa kanssa.
Miehesi voi puhua totta, jos suhde todellakin on ohi, teidän pitää löytää toisenne uudelleen ja hoitaa sitä parisuhdetta järjestää yhteistä aikaa. Teistä tuli isä ja äiti, mutta unohditte ,että olette myös mies ja vaimo. Olen nähnyt monen hyvän parisuhteen kompuroivan tässä elämän tilanteessa. Ei kannata antaa periksi. - onni oli meillä
Nainen on saman ikäinen kuin minä ja mieheni. Talvella eronnut, yksinhuoltaja. Olen nähnyt kuvan ja ihan tavallisen näköinenkin hän on.
- onni oli meillä
Jotenkin uskon minäkin suhteen päättyneen, miksi mies enää siitä valehtelisi. Niin paljon kaikkea kuitenkin käynyt ilmi, että luulisi voivan tässä kohdin suoraan sanoa, että mielummin on tämän naisen kanssa.
Mies kuitenkin haluaa muuttaa pois ja selvittää päätään. Sanoo, ettei halua luvata minulle mitään. Katsoa elämää hetken yksin ja miettiä tunteitaan.
Ei yhtään mieti minun tunteitani, eikä halua asioiden etenemisen suhteen. - BeenThereDoneThat
"Naiselle oli puolestaan valehdellut syyskuuta asti, että ollaan todella suuren kriisin keskellä ja erosta puhutaan, keväällä oli sanonut naiselle että ero on viittä vaille valmis, vaikka siitä ei oltu keskusteltu lainkaan kotona. Oliko nuo siis miehen oikeita ajatuksia vai vaan valheita naiselle?"
Veikkaanpa että ne oli molempia. Miehesi tahtoo todellisuudessa erota sinusta, mutta ei kuitenkaan halua jakaa elämäänsä tuon toisen naisenkaan kanssa, joten valehteli hänelle. Ehkä suhteenne on vielä pelastettavissa, mutta minusta kertomastasi tulee vaikutelma, ettei miehesi tahdo sitä pelastaa. Uskoisin kuitenkin, että suhde tuohon toiseen naiseen on jo ohi, eli siinä hän tuskin valehtelee, mutta luultavasti jos jatkatte yhdessä, hän etsii uuden kakkosen. - onni oli meillä
Juuri siltä minustakin tuntuu, ettei mies tahdo tehdä mitään tämän liiton pelastamiseksi. Käyttäytyy kuin olisi päätöksen erosta tehnyt jo aikoja sitten.
Toisaalta mies on todella huono kestämään ristiriitatilanteita välttelee niitä aina viimeiseen asti. Jos hän nytkin meinaa, että pakoilemalla ensin jonkun aikaa ongelmat lakaistaan maton alle jatketaan kuten ennenkin.
Mutta miksi tuo kaikki syyttely..? Aivan liioiteltuja, osa jopa ihan paikkaansapitäviä juttuja. Itse, kun mietin niin ei mulla kauheasti miehestä huonoa sanottavaa ole, viimeistä vuotta lukuunottamatta. - onni oli meillä
Piti kirjoittaa että osa miehen syytöksistä on aivan paikkaansa pitämättömiä!
- myös been there
Erosiko nainen tämän suhteen takia, jatkavatko he samassa työpaikassa
- ollut samassa tilantees
Yleensä miehillä on, joku valmiiksi katsottuna, jos he ovat tosissaan jättämässä perhettä ainoastaan naisilla riittää rohkeutta jättää kelvoton mies ennen kuin on uusi katsottuna. Ei miehesi todennäköisesti paljoa poikennut totuudesta, hän on ollut ja on edelleen kriisissä. Onko hän hyvä ja rakastava isä vai onko hänellä vaikeuksia sopeutua isän rooliin? Löytyykö hänen taustastaan jotain joka selittää tätä toimintaa. Miehesi pitää lähes varmana sitä, että odotat häntä kun hän tietää mitä tahtoo. Tee miehelle selväksi, että paluuta ei ehkä ole , jos hän lähtee.
- onni oli meillä
Tämän toisen naisen oma parisuhde oli kuulemma ollut kriisissä jo ennen kuin tapasi mieheni. Ero ei johtunut mun miehestä. Naisen sanoin, hänelle suhde oli hauskanpitoa. Hänen riitaisan eronsa jälkeen kuulemma alkoi mieheni ja hänen suhteensakin etääntyä. Nainen oli päättänyt jättää entisen taakseen ja jatkaaeteenpäin.
Samassa työpaikassa ovat, mutta eri kaupungeissa.
Elokuussa syntynyt on meidän toinen lapsemme. Esikoiseen joka on 3v. miehelläni on aivan erinomainen suhde. Hän on mitä parhain isä. Nuorempaan lapseen suhde on paljon etäisempi. Kuopuksen syntyessä olimme sopineet, että isä keskittyy enemmän esikoiseen ja minä vauvaan. Vauva tyyntyi paremmin minun sylissä ja tietysti ruokintakin oli mun puolesta pitkään. Ja onhan hän vielä pienikin, eli suhde saattaa kehittyä, kun vähän kasvaa.
Esikoista odottaessani miehellä oli jonkinmoinen kriisi noin puolessa välissä raskautta. Ei oikein tiennyt mitä tahtoi. Aika samanmoisia juttuja kuin nyt, mutta ei pettämistä (tietääkseni) ja se oli ohi parissa viikossa. - joojoo
Syyttelemällä mies helpottaa erotilannetta itselleen.. tavallaan puolustelee sitä että on jättämässä sinut (koska olet tehnyt sitä ja tätä..) että ei olisi syyllinen olo. Siskoni mies teki ihan samaa, puoli vuotta ennen kuin ilmoitti että hän häipyy nyt hän aloitti ihan tyhjästä protestikampanjan, syytteli siskoani kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta ja haastoi riitaa. Siskoni oli ulalla eikä voinut kun seurata vierestä että mistä tuulee. Näin jälkeenpäin vasta ymmärsi miksi mies käyttäytyi niin. Valitettavasti siinä ei voi oikein tehdä mitään muuta kun olla lähtemättä siiten mukaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341998Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291037- 69877
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261763Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65751- 13725
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686- 83685
- 26669
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.210668