Hei,
Olen seurustellu tyttöystäväni kanssa noin 6 vuotta. Hän oli aikoinaan bikinimalli. sekä sisäisesti että ulkoisesti kaunis. Tyttöystäväni on lihonnu kuuden vuoden aikana 13 kiloa ainakin. Se kiinteä peppu,lautavatsa jne on mennyttä.
Silloin ku tapasin hänet olin niin onnellinen siitä, että vihdoinkin löysin naisen, joka jaksaa aikaansa salilla viettää. Syö terveellisesti ja liiku.
Eniten mua ärsyttää se, että silloin ku aloimme seurustella hän puhui aina siitä miten kovasti hän vihaa kaljamaha miehiä. Ettei minusta saa ikinä tulla semmoseks, muuten suhde loppuu siihen. Jos join kerrankin viikossa hän jaksoi aina muistuttaa tota. Mä oon edelleen hyvässä kunnossa jopa paremmassa. Treenan neljä kertaa viikossa ja omaan todella lihaksikkaan kropan.
Yritän houkutella häntä takaisin sali maailman, mutta en onnistu. Meillä ei ole lapsia ja aikaa meillä on vaikka kuinka paljon. Olemme molemmat arkisin duunissa 8 tuntia. Vkl vapaat. Olen yrittänyt puhua hänelle, että mikä on? kaikki hyvin? Kaikki on kuulemma hyvin. Kyllä hän jaksaa kavereiden kanssa ulos mennä, mut jos kyse on urheilusta niin ei ei ei jaksa.
Olimme kerran syömässä kavereiden kanssa, ku kaverin muija sanoi '' kaipaan seuraa kuntosalilla, tulisitko mukaan?'' niin muija vastas '' no en, mies on löytynyt jo ja kämppääkin on'' ja hymyili sillee ovelasti. Mua alkoi ärsyttää niin paljon toi lause. Meinaako se sitä, ettei mun takia tarvii enää vaivaa nähdä?
Mä en ole pettäjätyyppi. Lopettaisin mielummin suhdetta ku pettäisin. Mutta en haluais lopettaa suhdetta. En vois kuvitella elämäni ilman häntä, mutta ulkoisesti hän ei ole enää haluttava minun silmissäni...
6v 13 kiloa
25
428
Vastaukset
- 4hg24ritgf
Ota hänet mukaan lenkille. Aina ei ole pakko juosta miehen vauhtia vaan vaikka nauttia ulkoilmasta.
Uiminen ja yhteinen sukellusretki voisi myös sopia teille. - puolinjatoisin
Salille menosta höpöttämisen sijaan kerro suoraan että hän ei nykyisessä kunnossa enää miellytä silmääsi eikä ole haluttava. Tuloksena ensin silmitön raivokohtaus - ja myöhemmin hoikka nainen. Hänen täytyy havahtua itse siihen, että saavutetut edut saattaa myös menettää, jos ei yhtään näe vaivaa omalta puoleltaan. Jos hän ei nyt saa itseään kuosiin, sanotaan vaikka 5 -10 kg hoikemmaksi, saatat vain kuvitella minkä näköinen pienten lasten äiti hän olisi. Salilla on hänestä tylsää. Anna hänelle vaikka lahjaksi jokin lahjakortti tanssitunneille, salsaa ja mitä niitä on, tai lähtekää yhdessä esim. lavatanssikursseille.
Hän ei voi olla tietoinen tyytymättömyydestäsi, jos et uskalla sanoa sanaakaan omista tunteistasi tässä kohtaa.- että näin--
Kyse ei ole salille menosta. Sali oli vain esimerkki. Ostin hänelle lahjaksi uimahalli jäsenyyden vuodeksi. kävi kerran vaa!! Kaikki sen kaverit käy esim Zumba tunneilla. Mutta häntä ei vaa kiinnostaa.
- 243234
Mikset sano suoraan?
- vinkkei
tEhkä hän on pitkästynyt sinuun. Olet liian helppo, itsestäänselvyys. Olen kyllä sitä mieltä ettei ulkonäkö saa olla syy parisuhteeseen eikä syy eroon. Terveys on kyllä tärkeä, eli siinä mielessä liikunta ja kohtuu ruokavalio olisi paikallaan. Itsensä takia niillä pitäisi olla merkitystä, eikä puolisoa miellyttääkseen. Ehkäpä sinun kannattaa alkaa elää niin että hän huomaa ette olekaan itsestäänselvyys. Ei sinun tarvitse häntä pettää, mutta voit silti alkaa viettää enemmän aikaa siellä salilla, kavereiden kanssa, terassilla "maisemia katselemassa" jne. Ala tekemään pitkiä kävelylenkkejä jne. Ja muista pantata seksiä "ei huvita, mull on pää kipee" mutta pusuja voit jaella.
- pöåoiklm
Parempi erota nyt kuin sitten kun nainen odottaa esikoistanne ja alkaa mielestäsi muistuttaa entistä enemmän ryhävalasta.
Olet kehittänyt sievoisen pakkomielteen itsellesi naisesi kiloista... Jos hän on tavatessanne ollut bikinimalli, se tarkoitaa, että nyt, 13 kg "myöhemmin" hän on about normaalipainoinen nainen, ei missään nimessä läski.
Kirjoituksestasi saa sen kuvan, että olet pinnallisista pinnallisin ja ihmisen arvo mittataan kiloissa ja salilla käyntikerroissa. Sinulla on selvästikin liikaa joutilasta aikaa kehitellä ongelmaa asiasta, joka suurimman osan mielestä ei ole ongelma. Jos potenssisi ei kestä naisesi lihomista, se on sinun ongelmasi! - N #
Vaikuttaa aika pinnalliselta tuo teidän suhde.
Ite oon ainakin mennyt rakkaudesta yhteen, eikä siinä oo toisen kilovaihtelut haitannu millään lailla.
Mut jos tuo kaunis peilikuva on teillä se yhteinen tekijä niin se on teidän valinta...
Ps. Ite lihoin kerran 2kk:ssa 13 kg, kun oli vaikee elämäntilanne. - harmi, naiselle
Nainen on väsynyt töitten jälkeen. Helpompi antaa periksi. Yritä tsempata sitä. Oisko myös masennusta tai hormoonallista? Kai sä sitä naista muutenkin arvostat kuin ulkonäöllisesti?
- että näin--
Siis mä en tiedä miten tosta teksitä saa pinnalisen kuvan, mutta en todellakaan ole pinnallinen. Kyse on muustakin kun ulkonäöstä!!
Urheilu yhdisti meitä. Se oli meidän juttu! meidän yhteinen asia. Jotkut käy syömässä, toiset bilettää paljon yhdessä, me urheiltiin. Se mua harmittaa ettei mulla ole enää rakas mukana noissa jutuissa. On todella yksinäinen olo. Mihin se pirteä muija jäi?
Ja meidän suhde alkoi ystävyydestä. Olimme parhaita kavereita ja meillä oli yhteisiä harrastuksia. - 342433423423243234
että näin-- kirjoitti:
Siis mä en tiedä miten tosta teksitä saa pinnalisen kuvan, mutta en todellakaan ole pinnallinen. Kyse on muustakin kun ulkonäöstä!!
Urheilu yhdisti meitä. Se oli meidän juttu! meidän yhteinen asia. Jotkut käy syömässä, toiset bilettää paljon yhdessä, me urheiltiin. Se mua harmittaa ettei mulla ole enää rakas mukana noissa jutuissa. On todella yksinäinen olo. Mihin se pirteä muija jäi?
Ja meidän suhde alkoi ystävyydestä. Olimme parhaita kavereita ja meillä oli yhteisiä harrastuksia.Olet pinnallinen, parasta on vaan sinun myöntää se itsellesi, koska kuitenkin tuo ulkonäkö tulee jo heti otsikossa esille.
- harmi, naiselle
että näin-- kirjoitti:
Siis mä en tiedä miten tosta teksitä saa pinnalisen kuvan, mutta en todellakaan ole pinnallinen. Kyse on muustakin kun ulkonäöstä!!
Urheilu yhdisti meitä. Se oli meidän juttu! meidän yhteinen asia. Jotkut käy syömässä, toiset bilettää paljon yhdessä, me urheiltiin. Se mua harmittaa ettei mulla ole enää rakas mukana noissa jutuissa. On todella yksinäinen olo. Mihin se pirteä muija jäi?
Ja meidän suhde alkoi ystävyydestä. Olimme parhaita kavereita ja meillä oli yhteisiä harrastuksia.Joo, voi olla niin kuten kirjoitit, mutta ongelmat sanotaan suoraan. Vihjailut ei yleensä mene suoraan jakeluun. Nainen joko suuttuu siitä, tai sitten ei.
- 13
että näin-- kirjoitti:
Siis mä en tiedä miten tosta teksitä saa pinnalisen kuvan, mutta en todellakaan ole pinnallinen. Kyse on muustakin kun ulkonäöstä!!
Urheilu yhdisti meitä. Se oli meidän juttu! meidän yhteinen asia. Jotkut käy syömässä, toiset bilettää paljon yhdessä, me urheiltiin. Se mua harmittaa ettei mulla ole enää rakas mukana noissa jutuissa. On todella yksinäinen olo. Mihin se pirteä muija jäi?
Ja meidän suhde alkoi ystävyydestä. Olimme parhaita kavereita ja meillä oli yhteisiä harrastuksia.Mä en ainakaan syyllistä sua tuosta. Tyttöystävälläsi on toki oikeus näyttää ihan miltä haluaa, mutta kyllä sullakin on oikeus mieltymyksiisi. En itsekään *voi* kiinnostua ihmisestä, joka ei ulkoisesti miellytä, eikä siihen vaan auta yhtään mikään, vaikka kuinka järjellä itselleen yrittäisi selittää, ettei ulkonäöllä pitäisi olla mitään väliä. Jokainen meistä on ehdollistunut joillekin asioille jo lapsena, tai lieneekö sitten jo geeneihin kirjattu, mutta ei niille omille ominaisuuksilleen vaan mitään voi. :-s
Ei se ole pinnallisuutta. Sullakin on selkeästi tunteet rakastasi kohtaan tallessa, mutta fyysinen viehätys alkaa kadota, jos rakkaan ulkoinen olemus ja käyös muuttuu liikaa siitä, mihin aluksi rakastui.
Oletko koittanut saada selville perimmäistä syytä siihen, miksi liikunta ei enää kiinnosta?
- Mikä syynä?
Kuntoiliko tyttöystäväsi aikaisemmin? Jos ihminen on joskus kuntoillut ahkerasti, ihmettelen suuresti, mikä sille on tehnyt stopin! Itselleni liikunnan lopettaminen (pienten lasten yksinhuoltajana ei sinne salille päässyt) oli ihan hirveä paikka! En kyllä tarvinnut liikuntaa ulkonäön ylläpitoon, vaan pääkopan tuulettamiseen. :-s Voin henkisesti paremmin ja jaksan enemmän, kun harrastan liikuntaa.Oletko kysynyt suoraan, miksi liikunta ei kiinnosta? Ei syy välttämättä ole tuo kavereille kerrottu.
- Paljon huutomerkkejä
Vittu te sali ihmiset ootte pinnallisia! Mun mielestä muija sanoi ihan oikein! Joka tapauksessa kaikki me rypistytään ja lihotaan iän myötä. Bikini malli 13 kiloa? Toihan on ihan normaalin naisen paino. Sä oot samanlainen kun sun muijas sillon alkuaikoinanne. Nyt sun muijas on tajunnu realiteetit ja nauttii normaalista elämästä. Sähän voisit kokeilla kasvattaa kaljamahan ja nauttia elämästä itekkin! Meinaan sillon sun muijallas ei oo varaa sanoa mitään!
- kokemushokemus
Jätä se läski lortto, lihonu nainen ei koskaan laihu pysyvästi takas
- tytyliiii
Ootko miettiy millasta naisen elämä laihana oli? Ite olin enne "bikinimallinmitoissa", eli alipainonen. Ei saanut syödä oikeen mitää, koko elämä oli yhtä ruuan kyttäystä. Nyt oon lihonu about 9-12 kg ja saan syödä normaalisti, urheilua toki harrastan sopivan verran, en enää "hampaat irvessä" niinkuin silloin. Kun olin niissä laihoissa mitoissa oli se elämä yhtä ruuan kyttäystä ja liikunnanharrastamista liian vähäsillä kaloreilla. Toki jotkut pysyy siinä kunnossa luonnostaan ja jotkut ei, kuten minä. Normaalipainoni ei vain ollut siellä. Nyt mulla löytyy kyllä peppua ja tissiä ja massua sekä lantiota, mut oon ihan normaalipainoinen.
Miun mielestä niihin epänormaaleihin bikinimittoihin ei sun kannata enää haaveilla naistasi, ihan terveydenkin kannalta. Mutta sano suoraan, kiltisti mitä ajattelet: Olet menettänyt harrastekaverin ja että haluaisit sen takaisin.
Jos mun mies nyt sanoisi mulle kun olen NORMAALIPAINOINEN että laihduta, niin huhhuh. Jos olisin kuitenkin normaalipainoista vähän pyöreämpi, niin vois sanoo esim et ootko ite tyytyväinen nykyiseen painoosi? Ja kertoa miten tuntuu että hän ei enää arvosta sinua kun ei välitä miltä näyttää. Kerrot miltä se SUSTA tuntuu. - 3971
Samaa mieltä tytyliiiin kanssa. Olin ennen n. 10 kg pienempi pikkuruinen, nyt kuitenkin terveempi ja energisempi kuin koskaan! Jaksan juosta puolimaratoneja ja lenkkeilen säännöllisesti, tykkään pelata ja tehdä kaikkea. Koira on yksi liikuttaja. Monesti mietin sitä, että jospa vielä ottaisi tuon 10 pois ja olis "rantakunnossa"...todellisuudessa en ollut IKINÄ tyytyväinen ulkonäkööni, vaikka olin kuinka laiha! Aina vaan rasvaa jossakin ja sellua siellä täällä. Eikä saanut syödä mitään. Vaivasti kylmyyskin, kun kroppa meinasi laittaa säästöliekille tai oliko kyse liian vähästä rasvasta, tiedä häntä.
Olen nyt sinkku, mutta seuraavan miehen olisi syytä hyväksyä mut tälläsenä. Enää en halua sellasta ukkoa, joka kohdistaa muhun suuria ulkonäköpaineita ja osottaa mulle lenkkareita. Oon vihdoin tyytyväinen itteeni ja saan jopa syödä mitä haluan, herkkujakin :)- Ruuben Oskar
"osottaa mulle lenkkareita"
Tuskin tarvii, jos käyt lenkillä jo omasta ilostakin? :)
Jos nainen liikkuu jotenkuten säännöllisesti, hän on luultavasti ihan riittävässä kunnossa. Painonnousukin on osaksi lihasten kasvua, eikä kenenkään pitäisi alipainoisena olla.
Silti, kannattaa muistaa, että miehet (ja naisetkin) ottivat sen kumppaninsa tietynlaisena. Jos nainen asennoituu niin, että nyt kun on koukutettu mies suhteeseen, aletaan vetämään lonkkaa ja mussuttamaan sipsiä, vaikka ennen oltiin NIIN salimimmiä, niin kyllähän se vähän omahyväiseltä ja vedätykseltäkin tuntuu. - 3971
Ruuben Oskar kirjoitti:
"osottaa mulle lenkkareita"
Tuskin tarvii, jos käyt lenkillä jo omasta ilostakin? :)
Jos nainen liikkuu jotenkuten säännöllisesti, hän on luultavasti ihan riittävässä kunnossa. Painonnousukin on osaksi lihasten kasvua, eikä kenenkään pitäisi alipainoisena olla.
Silti, kannattaa muistaa, että miehet (ja naisetkin) ottivat sen kumppaninsa tietynlaisena. Jos nainen asennoituu niin, että nyt kun on koukutettu mies suhteeseen, aletaan vetämään lonkkaa ja mussuttamaan sipsiä, vaikka ennen oltiin NIIN salimimmiä, niin kyllähän se vähän omahyväiseltä ja vedätykseltäkin tuntuu.No joo, silloin olin hoikempi enkä liikkunut yhtä säännöllisesti kuin nyt, kun mulle niitä lenkkareita osoteltiin. Painonnousu on osaltaan lihasta, mutta pelkkää rasvaa on tullut varmasti 7-8 kg lisää.
Pointtina nyt sitten sekin, että ne bikinimallit ei välttämättä jaksa tehdä yhtään mitään, kun ei ole energiaa tehdä... On olemassa laihoja atleetteja ja erikseen sitten nämä laihat läskit, joilla lihasta ei ole mutta ei ole rasvaakaan. Pelkkä säännöllinen liikunta ei riitä pitämään hoikkana, vaan se vaatii ruokakuria siihen rinnalle, tai vaihtoehtoisesti erittäin paljon päivittäistä raskasta liikuntaa. On ihan eri juttu käydä juoksemassa joka toinen päivä, ei se riitä mihinkään. - 30
3971 kirjoitti:
No joo, silloin olin hoikempi enkä liikkunut yhtä säännöllisesti kuin nyt, kun mulle niitä lenkkareita osoteltiin. Painonnousu on osaltaan lihasta, mutta pelkkää rasvaa on tullut varmasti 7-8 kg lisää.
Pointtina nyt sitten sekin, että ne bikinimallit ei välttämättä jaksa tehdä yhtään mitään, kun ei ole energiaa tehdä... On olemassa laihoja atleetteja ja erikseen sitten nämä laihat läskit, joilla lihasta ei ole mutta ei ole rasvaakaan. Pelkkä säännöllinen liikunta ei riitä pitämään hoikkana, vaan se vaatii ruokakuria siihen rinnalle, tai vaihtoehtoisesti erittäin paljon päivittäistä raskasta liikuntaa. On ihan eri juttu käydä juoksemassa joka toinen päivä, ei se riitä mihinkään.Jotkut ovat luonnostaan hoikkia, eikä siihen tarvita mitään ruokakuria.
Musta kuitenkin tuntuu, että aloittaja on ihan turhaan ottanut nokkiinsa tyttöystävän kommentoinnista kavereille. Tuohan on ihan yleinen vitsi, että kun "mies on saatu koukutettua, ei tartte enää tehdä mitään", ja ovela ilme on varmaankin tarkoittanut vain sitä, että hei, vitsiä heitetään.
Onko kyseinen kaverin nainen edes hyvä ystävä tyttöystävän kanssa? Siis sellainen ihminen, jonka kanssa aloittajan tyttöystävä edes tykkäisi hengailla? Tai haluaisiko tyttöystävä ylipäänsä edes ketään kaveria salille? Itse ainakin tykkkään mieluiten treenata yksin.
Eniten ihmetyttää se, miksi tyttöystävää ei enää liikunta kiinosta ollenkaan. Ihan painosta ja ulkomuodosta riippumatta aktiivisesti aikaisemmin liikuntaa harrastanut on yleensä omaksunut sen elämäntavakseen, ja siitä on vaikea luopua.
- ex malli
Jos tyttöystäväsi on oikeasti lihonnut, eli on kertynyt ylimääräistä normaalipainoisena, niin sinun täytyy saada hänet tajuamaan asia jotankin. Jos hän on ollut oikeasti todella laiha (alipainoinen) ja on nyt 13 kg painavempi, niin hän ei varmaan ole vielä edes lihava.
Katselkaa yhdessä vanhoja valokuvia ja kehu tyttöystävällesi kuinka hän on hyvän näköinen kuvissa. Vertailuksi voit ottaa viereen jonkun uudemman kuvat, että myös tyttöystäväsi herää oikeasti todellisuuteen ja tajuaa lihonneensa.
Minä olen ollut itsekkin mallina 20 vuotta ja 15 kg sitten. Oikeasti olin nuorena ihan hirveän laiha, siis oikeasti tosi ruman näköinen, kun ei ollut yhtään muotoja.
Malliaikoinani en harrastanut koskaan liikuntaa, kun pelkäsin lihaksia ja söin todella vähän, kun pelkäsin läskiä. Omasta mielestäni olin tuolloin ihan sikamaisen lihavakin ja kouluterveydenhoitajakin kyseli, että sairastanko anoreksiaa.
Nyt olen normaalikokoinen 170 cm/63 kg ja harrastan liikuntaa päivittäin. Olen saanut lihaksia ja myös vähän läskiäkin kroppaani ja omasta mielestä näytän paljon paremmalta. Oli tosi vapauttavaa lopettaa mallin hommat ja ruveta elämään kuin normaali ihminen. - pettynyt hyväk.mies
Kun miestä pidetään itsestään selvyytenä, niin silloin ei omasta kropastakaan tarvi pitää huolta. Samoin silloin voi myös soittaa miehelle suuta ja käyttäytyä muutekin negatiivisesti.
Oma vaimo on vähän tuollainen. Painoa hän haluaisi pudottaa kuulemma ainkin 6 kg ja saada vähän lihaksia takaisin. No ideana ihan hyvä, mutta hän ei tee mitään tuon eteen. Sama virsi jo toista vuotta. Viime kuussa sitten sanoinkin kun hän kysyi että näytänkö melkein 70 kiloiselle, että juu näytät. Valitus alkoi heti että ei laihdu mukamas ja sanoin että liikunta auttaisi.
Muutenkin hän on ihme marmattaja välillä ilman syytä. - että näin--
Kiitoksia vastauksestanne. Vastaan näin yleisesti...
Tyttöystäväni ei ole ikinä ollut alipainoinen. Mua ei ole ikinä luurangot kiinnostanutkaan. Hän oli silloin 160cm/57kg , täysin normaalipainonen. Aivan upea kroppa, niin kiinteä ja just sopivasti lihaksikas. Nyt tähän pituuteen on tullut noin 13kiloa lisää. Se kiinteä ja lihaksikas kroppa on mennyttä tilalle on tullut löysä maha ja leveä lantio.
Mä en halua loukata sitä..enkä haluais puhua liikunnasta vaan painon takia. Haluan sen vanhan urheilullisen naiseni takaisin. Haluaisin hänet takaisin mukaan harrastuksiin. Enkä mä nyt tarkoita sitä, että joka päivä pitäisi jotain harrastaa.- pysy pinnalla
Joo...onhan tuossa vähän extraa. Onko hän itse tyytyväinen oloonsa? Onnellinen? Tykkääkö omasta ulkonäöstään? On aika mahdoton saada toinen tekemään muutosta, ellei se lähde itsestä. Toi, että et enää syty naisesta saanee aikaan hiljaiseloa makuuhuoneeseen, minkä nainen viimeistään kyllä huomaa...
Mun poikaystävä ei sano mitään, mutta mua itseä alkaa ketuttaa heti, jos paino nousee ja sit saatan joskus ääneenkin marista tuota ennen kuin alan toimia (liikkua ja vähentää kaloreita). Ei se kuitenkaan ole ihan helppoa varsinkaan kun ei ole enää teini (aineenvaihdunta hidastuu yms) ja vähillä hiilareilla saatan olla kärttyinen miehelle turhista. Varo vaan, jos nainen alkaakin laihduttaa! ;)
Summa summarum, ole edelleen uskollinen mutta myös rehellinen tuntemuksissasi. Kyllä nainen voi vaistota fiiliksesi, vaikket ihan suoraan sanoisikaan.. - ex malli
Normaalipainoisen painoindeksi on 18,5-24,9, lievä ylipaino 25-29,9.
Tyttöystäväsi on siis jo tuolla lievän ylipianon puolessa välissä.
Hänen olisi hyvä saada painoa pikkasen pois ihan terveydellisitä syistä, hän olisi juuri normaalipainon ylärajalla jos hän painaisi 64 kg.
Hän ei välttämättä itse näe kilojaan samalla tavalla kuin sinä, hän tarvitsee jonkun asian, mikä avaa hänen silmänsä sille, että hänelle on kertynyt muutama liikakilo.
Laskekaapa vaikka yhdessä painoindeksinne, jos hän silloin tajuaa, että kiloja on tosiaan kertynyt. Sinä voit sitten kannustaa häntä lähtemään kanssasi lenkille tai salille.
Voithan sinä sanoa, että sinulle on kertynyt vaikka kaksi tai kolme kiloa ylimääräistä ja haluat päästä niistä kiloista heti eroon. SiIlä näyttäisit itse esimerkkiä, että et päästä omaa painoasi nousemaan ja siinä olisi hyvä syy muuttaa teidän yhteisiä ruokailuja terveelliseen ja kevyeen suuntaan.
Minkä ikäinen tyttöystäväsi on? Naisille vaan tuppaa kertymään kiloja herkemmin iän myötä ja varsinkin esim. e-pillerit sattaa saad helposti painon nousemaan, vaikka olisi kuinka tarkkana syömisen ja liikunnan kanssa.
Minäkin olin noissa mallin mitoissa 16 vuotiaana, mutta nyt 36 vuotiaana en saisia edes hirveällä kituutusdietillä itseäni enään niin laihaksi kuin silloin olin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341954Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28919- 69863
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259736Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64722- 10704
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132678- 26656
- 78656
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.204647