Mies aina töissä

jessca

Olen ollut mieheni kanssa yhdessä n. kolme vuotta (molemmat 23-vuotiaita). Aluksi tällaista ongelmaa ei ollut, mutta siis nyt tilannetta hiertää huomattavasti se, että mies on aina töissä. Aina. Siis seitsemänä päivänä viikossa, ja päivässä 8-10 tuntia. Viikonloppuisin sentään vähän vähemmän, mutta siis lopputulema on se, että yhteistä vapaa-aikaa ei ole käytännössä ollenkaan.

Mies tekee melko pienipalkkaisia töitä, ja pelkää eniten maailmassa tulevansa irtisanotuksi. Siksi haalii hommia noin paljon. Sisimmässäni pelkään, että kaikki johtuu osittain siitä, ettei hän viihdy kanssani yhtä hyvin kuin ennen. Mitään muuta muutosta en kuitenkaan itse suhteessamme huomaa. Meillä menee mielestäni hyvin, ellei tätä työasiaa lasketa. Yhteistä aikaa ei vaan ole, ja kun mies tulee kotiin, on hän liian väsynyt tekemään mitään ja haluaa vain levätä ja katsoa televisiota.

Miten suhde voi pysyä kasassa näin? Olen niin turhautunut olemaan yksin. Käyn minäkin töissä, mutta tunnen itseni laiskaksi miehen rinnalla. Kotona istuminen on tylsää yksin, eikä kavereitakaan voi aina vaivata. Alkaa olla noloakin selittää, miten miehellä ei ole minulle aikaa. Olen puhunut miehelle asiasta usein, tiukkaankin sävyyn, mutta hän vaan lupaa että asia tulee jossain vaiheessa muuttumaan. Eipä siltä näytä, ja alan olla kyllästynyt siihen, että elämäni tuntuu melkein samanlaiselta kuin sinkkuaikoina.

Neuvoja? Kokemuksia? En tosiaan tiedä miten jatkaa tästä. Rakastan miestä ja hän minua, mutta tällaisenaan tilanne ei kerta kaikkiaan toimi.

26

1605

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • työtön mies

      Mä olen työtön. Ala olemaan mun kanssa kun mulla on aikaa sulle paljon.

    • Työtön varattu mies

      Tää menee nyt vähän off topiciks mut mua häiritsee suunattomasti työttömyyden ihmetteleminen. Taas tuli se nähtyä siskon lapsen synttäreillä kun Isä-puoleni ja isäni molemmat utelivat että olenko saanut / olenko etsinyt töitä. Äitini ei enää viitsi kysellä koska pärähdin hänelle facebookissa kun hän kyseli samaa asiaa vähintään kerran viikossa. Olen myös nyt noin kuukauden seurustellut tyttöystäväni kanssa joka on itse työkkärin kautta töharjottelussa. Häneltäkin sain sellaisen käsityksen että "menisit töihin siitä." Viime viikonloppunakin näin yhden tuttavan ystäväni juhlissa ja hänenkin ensimmäinen kysymys oli että joko olet löytänyt töitä?

      Jotenkin vaan ihmetyttää että jos olet työtön niin et ole riittävä ja jos olet liikaa töissä et ole riittävä. Jos teet normaalin määrän töitä et tienaa tarpeeksi.

      • jessca

        Varmasti asia onkin noin, että mikään ei ikinä ole hyvin tämän asian suhteen... Uskon, että tuollainen painostus voi olla rasittavaa. Olen itse totta kai kiitollinen siitä että miehellä edes on töitä, mutta kyllä mielestäni normaaliin elämään pitäisi kuulua vapaa-aikaa parisuhteen ylläpitoa varten :(

        Otetaan esimerkiksi tämä päivä. Mies lähti aamulla ennen heräämistäni töihin, ja tuli kotiin kuuden aikaan. Aivan rättipoikki väsyneenä, nälkäisenä ja hieman äreänä kaikesta rasituksesta ja levon puutteesta. Kävimme yhdessä saunassa ja katsoimme puolisen tuntia televisiota, sitten hän painuikin pehkuihin seuraava työpäivä mielessä, ja minä täällä istun tietokoneella surren sitä, että näin se sunnuntaikin meni. Sen kestäisin jos arkipäivät olisi tällaisia, mutta kun joka ikinen viikonpäivä!! Onko niin väärin haluta vähän stressitöntä laatuaikaa oman rakkaan kanssa.


      • hohhoijaa
        jessca kirjoitti:

        Varmasti asia onkin noin, että mikään ei ikinä ole hyvin tämän asian suhteen... Uskon, että tuollainen painostus voi olla rasittavaa. Olen itse totta kai kiitollinen siitä että miehellä edes on töitä, mutta kyllä mielestäni normaaliin elämään pitäisi kuulua vapaa-aikaa parisuhteen ylläpitoa varten :(

        Otetaan esimerkiksi tämä päivä. Mies lähti aamulla ennen heräämistäni töihin, ja tuli kotiin kuuden aikaan. Aivan rättipoikki väsyneenä, nälkäisenä ja hieman äreänä kaikesta rasituksesta ja levon puutteesta. Kävimme yhdessä saunassa ja katsoimme puolisen tuntia televisiota, sitten hän painuikin pehkuihin seuraava työpäivä mielessä, ja minä täällä istun tietokoneella surren sitä, että näin se sunnuntaikin meni. Sen kestäisin jos arkipäivät olisi tällaisia, mutta kun joka ikinen viikonpäivä!! Onko niin väärin haluta vähän stressitöntä laatuaikaa oman rakkaan kanssa.

        Voihan vee. Sinä olet käynyt saunassa häneen kanssaan ja senkin jälkeen oli vielä puoli tuntia aikaa. Mikä parempi paikka jutustella päivän tapahtumista kuin sauna? Kokeile taloutta missä molemmat vuoro-/matkatöissä, hyvä jos kerran viikossa näkee edes puoli tuntia siten että molemmat on hereillä. Täällä käydään saunassa yksin koska toinen ei jaksa ja/tai nukkumaanmenoaika on liian lähellä. Vapaapäivät eivät ole samaan aikaan lähes ikinä. Nyt otat ja opettelet seisomaan ihan omilla jaloillasi tai vaihdat miestä, siinäpä ne vaihtoehdot.


      • jessca
        hohhoijaa kirjoitti:

        Voihan vee. Sinä olet käynyt saunassa häneen kanssaan ja senkin jälkeen oli vielä puoli tuntia aikaa. Mikä parempi paikka jutustella päivän tapahtumista kuin sauna? Kokeile taloutta missä molemmat vuoro-/matkatöissä, hyvä jos kerran viikossa näkee edes puoli tuntia siten että molemmat on hereillä. Täällä käydään saunassa yksin koska toinen ei jaksa ja/tai nukkumaanmenoaika on liian lähellä. Vapaapäivät eivät ole samaan aikaan lähes ikinä. Nyt otat ja opettelet seisomaan ihan omilla jaloillasi tai vaihdat miestä, siinäpä ne vaihtoehdot.

        Niin, tämä oli siis se ainut päivä viikossa kun meillä on yhteistä aikaa, ja se on tuo vartin sauna ja puoli tuntia sohvalla. Ikävää että sinulla on asiat vielä huonommin, mutta ei se minua lohduta, kun minulle tuo ei riitä. Omilla jaloillani osaan kyllä seistä, olen ihan itsenäinen ihminen, mutta kai nyt ihminen saa kaivata rakkaimpansa läsnäoloa.


    • 16 + 9

      Jos miehen on perheen elättämiseksi tehtävä noin paljon töitä, siinä ei ole nokan koputtamista. Mutta jos teillä ei ole lapsia, voit päättää vapaasti, haluatko jäädä tilanteeseen vai et.

      Noin muuten sanon, että suuri osa miehistä on mieluummin töissä kuin viettämässä "laatuaikaa" vaimon kanssa, ellei ole seksistä kyse. Minäkin kuulun siihen joukkoon. Pelottaa illat ja viikonloput ja varsinkin lomat, kun joutuu tekemään ikäviä asioita. Silti en niistä velvollisuuksista laista, koska perhe velvoittaa.

      • jessca

        Mitä ikäviä asioita mahdat tarkoittaa...? Mitä järkeä sellaisessa liitossa edes on, mistä täytyy paeta töihin, ja illat ja viikonloput ja lomat "pelottaa"? Olen aika nuori eikä minulla ole juuri kokemusta parisuhteista, mutta mieluummin pysyn sinkkuna kun tyydyn tuollaiseen olemiseen...... Toivoisin ainakin että mieheni pystyisi nauttimaan seurastani vilpittömästi. Ja kun kerran mainitsit seksin, niin mainittakoon että minun miehellä on aina ollut vähän vaikeuksia haluta yhtä usein kuin minä haluaisin... On enemmän halailijatyyppiä, tykkää maata sohvalla sylikkäin. Romanttista sekin tietenkin on, mutta.....


    • oppeliini1

      Sin nyt tiedät kristallin kirkkaasti että miehesi on tyonarkomaani. Hän ei tule siitä muuttumaan, aivan varmasti hän tuollaisella innostuksella tulee menemää urallaan hyvin pitkälle. Siis askelma askelmalta ylemmäs ja ylemmäs. Juuri hänenlaisiaan tyontekijoita yhtiot hakevat: tunnollisia ja ahkeria. Alussa palkka on pieni mutta hänen tietomääränsä kasaessan kasvaa palkkakin! Häneen luotetaan ja hän saa ansaitsemaansa kunnioitusta yhtiossään.

      No niin tuossa nyt kuulit sen jonka olet tietänyt koko ajan. Sinä voi rakastaa häntä niin paljon kuin haluat, mutta miehelle tyo menee sinun edelle. Sinä olet hänen tärkeysasteikossakaukana kakkosena.

      Päätettävissäsi onkin, haluatko sinä jakaa aikasi odottamalla häntä turhaan seuraasi (hän ei tule tekemään sitä) purnaat koko ajan ja olet tyytymäton koskä miehesi ei tule muuttumaan. Siten myrkytät oman ja hänen mielialan jolloin hän todennäkoisesti ei jaksa kuulla sinua vaan kerää kamppeensa ja muuttaa omilleen (jos hänellä on toiden jälkeen energia tehdä sitä).

      Tai hankkia oma elämä ja viettää aikaa uusien ystäviesi kanssa. Muuta omillesi ja saat huomata että jossain on ystävä joka on aivan täydellinen juuri sinulle.
      Saat huomata että ei ole oikein kiusata tuota miestä joka niin kovasti yrittää ammatillisesti eteenpäin!

      • jessca

        Jep, mies on työnarkomaani. Olen hänen työmoraalistaan oikeasti tosi ylpeä, sen on yksi syistä miksi häntä rakastan. Mielestäni homma menee vaan liian pitkälle jos elämän muut puolet kärsivät huomattavasti; minä en nimittäin ole ainut joka jää työssäkäynnin jalkoihin, myös hänen perheensä ja ystävänsä näkevät häntä todella harvoin.

        Tuohan tässä se iso kysymys on, että jäädäkö odottamaan jos mies tuosta rauhoittuisi, vai lähteäkö etsimään jotakuta kenellä elämä olisi vähän paremmin tasapainossa työn ja vapaa-ajan suhteen. Toistaiseksi en ole lähtenyt, koska rakastan edelleen. Enkä koe että olisin miestä "kiusannut", mielestäni olen vain yrittänyt auttaa, sillä uskon vakaasti hänen vielä katuvan valintojaan jos me nyt eroamme ja hän menettää sen lisäksi vielä ystävänsäkin.


    • punapää88

      olette niin nuoria. ette ole avioliitossa, teillä ei ole lapsia. jos mies haluaisi erota sinusta hän eroaisi sinusta, eikä bookkaisi lisää työvuoroja siinä toivossa, että sinä "tajuat lähteä" :D

      voit joko

      1. erota miehestä
      2. pysyä suhteessa hyväksymättä tilannetta jolloin sinä turhaudut entisestään ja se tulee todennäköisesti johtamaan eroon
      3. pysyä suhteessa ja hyväksyä tilanne. miehesi on paljon töissä, sinulla on paljon vapaa aikaa. sen sijaan, että mies työskentelisi vähemmän sinä voisit tehdä vapaa-ajallasi enemmän. aloita uusia harrastuksia, hanki laajempi ystäväpiiri jne.

      voitte poikaystäväsi kanssa esim. suunnitella kesälle joku kiva ulkomaanmatka, jolloin saat 24/7 hänen huomionsa. lisäksi voisitte esim. kerran viikossa tai kerran kahdessa viikossa tehdä jotain erityistä yhdessä, niinkuin käydä elokuvissa tai keilaamassa tai jotain.

    • 13 + 19

      Voit jatkaa miehen kanssa, mutta älä hanki hänen kanssaan lapsia. Lapset vaativat isän läsnäoloa.

    • yksin kotona

      Mulla ei ole ollut tyttöystävää moneen vuoteen. Mä tein niin et kun olin töissä niin tein hommia aamu seiskasta ilta 9 saakka. ei huvittanut mikään muu kuin työnteko ja tein sitä niin paljon kun oli. Pomolta kirnasin aina vaan lisähommia ja tein niin monta vuotta kunnes pomokin alkoi kattelee et olen aina töissä ja passitti jo 4 aikaan kotiin. Ei mua ketään odottanut kotiin ja ei ole edes kavereita kenen kaa viettää aikaa , joten tein vaan töitä. Nyt olen työtön ollut vuoden ja ei ole oikein mitään tekemistä kun vaan netissä oleilua. Kuntosalilla kävin puol vuotta melkien joka päivä mut sekin meni kesäksi kiinni. Tää taitaa olla eka kesä 23 vuoteen kun ei ole mitään töitä tiedossa. Onneks alkaa jaliksen EM-kisat, sitten olympialaiset joten teevetä tulee katseltua paljon tänä kesänä. Edelliset jaliksen MM-kisat ja Em-kisat jäi katsomatta kun olin aina töissä.

    • ??????????????????

      Kerääkö mies vaan rahaa johonkin? Miten hoidatte talouden?

      • jessca

        Yhdessä hoidetaan. Kuten sanoin, mies ei tienaa kovin suuria summia. Itse pääsen melkein samalle tasolle huomattavasti pienemmällä työmäärällä. Minnekään sukanvarteen mies ei siis rahaa kerää.


    • yksin kotona

      Mullekkin kertyi rahaa paljon tilille mut en mä sitä mihinkään paljoo tarvinnut. Ostin hyvä pesukoneen ja taulu teeveen. Sit kävin etelässä ja asuin luxus hotellissa ja se maksoi paljon mut eipä jäänyt surettamaan ne rahat jotka säästin ja ne meni yhdessä hujauksessa.

    • Missä muruseni on

      Mun mielestä tuohon teidän tilanteeseen on montakin mahdollista syytä, mut ekana täytyy sanoa että kummastuttaa noi ekat kommentit - niinku että "huonomminki vois olla, olisit tyytyväinen, miehes tekee töitä teidän elantonne eteen, hyi sinua mitä valitat, olisit hänen tukenaan" - mitä ihmettä ihmiset?! Mä väitän että kukaan ei jaksa loputtomiin ympäripyöreitä työpäiviä. Kroonisesti väsyneenä ihminen ei ensiksikään ole tehokas työntekijä, ja toisekseen tuollainen meno usein johtaa sairaslomalle - ja siellä ollaan sitten pitkään (työnantajakin kiittää maksellessaan sairasajan kuluja)...

      Eli ihan poikaystäväsi terveydenkin takia sinun olisi hyvä ilmaista huolesi hänen elämäntyylistään. Hän saattaa olla työnarkomaani tai hän saattaa tosissaan pelätä työpaikkansa puolesta. Oli syy mikä hyvänsä, hänen kehonsa tod näk prakaa jossain vaiheessa matkaa. Uskon, että jos työpaikalla viihtymiseen olisi muita syitä (kuten sinun välttelemisesi tai työpaikkaromanssi) niin sinä olisit sen kyllä naisen vaistolla huomannut. Mutta halusit tietää miten tilanteessa kannattaisi menetellä, eikö? Asiasta keskusteleminen on varmaan ainoa mahdollisuus, oikeastaan... Joko hän avautuu tai sitten ei. Hän saattaa muuttaa tapojaan tai sitten ei. Jos kyseessä on oikea työnarkomania, niin neuvoisin tekemään samalla tavalla kuin kaikkien narkomaanien kanssa - eli ottamaan jalat alle. Joka tapauksessa, tärkeää olisi mielestäni välttää keskustelussa syyttävää sävyä (tyyliin "mikset sä ole ikinä mun kanssa!") ja pysyä mahd neutraalilla maaperällä. Se onnistuu, kun asennoidut jo valmiiksi hyväksymään, että päätös on viime kädessä hänen.

      Tee selväksi, että olet huolissasi hänen terveydestään ja jaksamisestaan, muistuta että non-stop työnteko ei ole pitkällä tähtäimellä kenenkään edun mukaista. Tee selväksi myös, että sinä kaipaat läheisyyttä, ja että et kykene elämään ihmisen kanssa jolle työ on sinua tärkeämpää. Älä esitä tätä uhkavaatimuksena ("jos ei toi meno nyt lopu niin mä jätän sut!"), vaan tarkoituksena on tehdä ratkaisu joka on teille molemmille paras mahdollinen.

      Tsemppiä!

      • Missä muruseni on?

        Ai niin, voit pohjustaa keskustelua vaikka puhelemalla niistä ajoista, kun teillä oli yhteistä vapaa-aikaa ja miten kivaa teillä oli silloin yhdessä (tyyliin "muistatko kulta kun oltiin viime syksynä siellä Lapissa, oli niin romanttista istua poron taljoilla takkatulen edessä" tai muuta yhtä lässyä :))... Älä keskity pelkkiin negatiivisiin asioihin!


      • jessca
        Missä muruseni on? kirjoitti:

        Ai niin, voit pohjustaa keskustelua vaikka puhelemalla niistä ajoista, kun teillä oli yhteistä vapaa-aikaa ja miten kivaa teillä oli silloin yhdessä (tyyliin "muistatko kulta kun oltiin viime syksynä siellä Lapissa, oli niin romanttista istua poron taljoilla takkatulen edessä" tai muuta yhtä lässyä :))... Älä keskity pelkkiin negatiivisiin asioihin!

        Kiitos neuvoistasi! Olen kyllä puhunut miehelle paljonkin, ja yrittänyt muistutella siitä miten asiat olivat ennen, mutta valitettavan usein taidan sortua negatiivisuuden ja syyttelyn puolelle :( Sitä on vaikea välttää kun on niin turhautunut, mutta kieltämättä se saa miehen vain sulkeutumaan.

        Pelkona tässä tosiaan on se, että mies ei koskaan muutu. Muuten hän on tasapainoinen, kiltti ja suloinen mies, mutta hänen asenteensa työhön on täysin käsittämätön. Hän pelkää aivan sairaalloisesti jäävänsä työttömäksi, ja rehkii sen takia enemmän kuin kaikki muut yhteensä. En tiedä miten voisin lievittää hänen pelkoaan, sillä minun nähdäkseni pelkoon ei ole syytä :( Hänen terveydentilastaan olen myös äärettömän huolestunut...


    • työtön mies

      Hei oikeesti. Aletaan ny olee kun olen työtön. Ja jos joskus saan töitä niin teen ainoastaan sen 8 tunnin päivän ja loppu aika vietän sun kainalossa. En kuitenkaan usko et saan lähivuosina töitä joten mulla on paljon aikaa sulle nyt heti.

      • jessca

        Kiitos vaan, mutta tuskin yhdestä ääripäästä toiseen siirtyminen auttaa ;)


      • työtön mies
        jessca kirjoitti:

        Kiitos vaan, mutta tuskin yhdestä ääripäästä toiseen siirtyminen auttaa ;)

        Mitä se haittaa. Mulla on rahaa maksaa laskut vielä pari vuotta ja en mä tosissani aio parii vuotta olla työtön. En mä pelkästään kotona makaa vaan käyn salilla ja urheilen ja teen juttuja. Aikaa on siltin seurusteluun paljon.


    • mary:)

      Jessca. Minullakin oli tullainen työnarkomaanimies. Oli aina töissä, viikonloppujakin paljon. Oli saanut kotoaan sellaisen miehen mallin, että töitä on tehtävä tai ei ole mies eikä mikään. Yli 10 v sitä touhua katselin. Lapsiakin tuli muutama. Sitten kyllästyin totaalisesti.

      Jätin hänet, koska oli aika kurjaa olla parisuhteessa aina yksin. Koskaan emme tehneet mitään kivaa. Miten olisimme voineetkaan, koska hän oli aina töissä.

      Jos jatkatte ja lapsia tulee, voit varautua siihen, ettei hän niitä ole hoitamassa. Todellakaan. Ihan yksin olet lapsinesi. Mieti, haluatko sellaista. Jos haluat, niin voithan jatkaa hänen kanssaan, mutta sinun täytyy asia hyväksyä.

    • 2 + 12

      "Jätin hänet, koska oli aika kurjaa olla parisuhteessa aina yksin. Koskaan emme tehneet mitään kivaa. Miten olisimme voineetkaan, koska hän oli aina töissä."

      Jos se yhtään lohduttaa, teillä ei olisi ollut yhdessä kivaa, vaikka hän ei olisi ollutkaan töissä.

      Parisuhdekiva on myytti. Miehillä ja naisilla on erilaiset mieliteot. Yhteen mennään, kun rakastetaan ja toivotaan. Ennen pitkää suomukset putoavat silmiltä ja toivo haihtuu. Edelleen rakastetaan mutta tekemistä ei ole.

      Mutta lastenhoidosta luistaminen on raukkamaista. Pariskunnan pitäisi asia käsitellä ennen lasten alulle panemista. Ymmärrän, että ensimmäisen lapsen kohdalla tuli arviointivirhe, mutta te menitte tekemään muutaman. Kyllä siinä sinullakin oli osuutta.

    • mmmmmmmmmmmmmmmmm

      Onko teillä tiukkaa rahasta, että sen takia miehen täytyy käydä noin paljon töissä? Vai onko teillä kaikki tarpeellinen elämiseen littyvä, mutta miehesi haluaa vain pientä luksusta? Mietin vain, että kertooka paljo työnteko miehen arvomaailmasta jotain. Arvostaako hän rahaa ehkäpä liikaa? Vai onko tuon työn teon taustalla pelko irtisanomisesta?

      Olette vielä tosi nuoria, mutta tulette huomaamaan että on muunlaisiakin työpaikkoja. Sellaisia, joissa voi tehdä normimäärän töitä pelkäämättä, että tulee irtisanotuksia. Kannattaisiko miehen hankkia uusi työpaikka tai parempaa koulutusta?

    • TROOLAAJA &)

      nussikaa hänen työpaikallaan ja kelaa miehes saa viel palkkaa siit

    • Vähän ajatusta

      Oletkos muten sattunut vertailemaan tulojanne ja mahdollisesti tällätavoin tallaamaan miehen. Uskon hänen yrittävän työmäärällään saavan kunnioituksesi ja ansaitsevan saman tason palkkaa kanssasi.

      Ei mies kuulosta pahalta, hänhän tekee työtä elääkseen ja on väsynyt kotona, olisiko parempi jos kaljalla istuisi kavereiden kanssa tai sinunkin kanssa illat läpeensä.
      Tosin toivon kaikissa perheissä elannon tulevan pienemmällä työmäärällä, kuin että ollaan ylipitkiä päiviä tai matkatöitä hirmuinen määrä.

      Miltä kuulostaisi jos mies joutuisi matkatöissä olemaan puolet työpäisitään vuodessa eli olisi viikkoja kerralla pois. Olisi todellakin ryyppyveikko, tai harrastaisi niin, että aina olisi jossakin hyppäämässä iltaisin.
      Sinun luonasi asuu rehti suomalainen mies, jos et tätä arvosta, hae joku hampuusi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1954
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      919
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      863
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      736
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      722
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      704
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      678
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      656
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      78
      656
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      204
      647
    Aihe