Naiset! Neuvoja, mielipiteitä?

hämillään

Olisin kiitollinen mielipiteistä :)

Treffien kautta olen tutustunut mukavaan mieheen neljä kuukautta sitten. Ensin viestiteltiin Treffeissä ja tekstiviestitse 1,5 kk ennen ensimmäistä tapaamista. Sitten tapasimme. Siitä lähtien tavattu pari kertaa viikossa, seksiä aina.. Suhteesta ei ole puhuttu, mitään sovittu. Nyt huomasin, että on käy edelleen tuolla Treffeillä. Itse olen poistunut jo aikaa sitten.

En oikein jaksa ajatella, että kyse on pelkästä ajanvietteestä. Kysyin nimittäin kerran aiemmin Treffien käytöstä suoraan, kuulemma on vain sellainen tapa että tulee automaattisesti kirjauduttua.

Olen ottanut varovasti puheeksi sen, että en halua joutua mihinkään epämääräiseen suhteeseen tai petetyksi. Siitä on vaikea yksin puolin puhua, mutta olen kuitenkin jotakin sanonut. Tämä mies on niitä miehiä jotka eivät näistä asioista ilmeisesti suoraan puhu, suhde vaan jotenkin ajan myötä syntyy ja kaikki pitää olettaa?? Joten alan kallistua siihen, että itseni suojaamiseksi on varmaan parasta lopettaa tuttavuus tähän.

Mitä mieltä siis olette yleensä treffiprofiilin poistamisesta, missä vaiheessa te edellyttäisitte mieheltä sitä? Ja yleensä tuleeko sellaisesta pitkän päälle mitään, jos vakavammin ei voi suhteesta puhua..?

22

416

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • juu-juu ja juu

      Anteeksi nyt vaan, mutta tulee ekana tästä mieleen, että tapaamiset miehen
      puolelta perustuu lähinnä seksiin.

      Eipä taida olla tosissaan, ainakaan tuon perusteella, mitä kerroit netissä
      roikkumisesta tavan vuoksi.

      • hämillään

        Täytyy oikaista, ei roiku netissä mutta käy silloin tällöin profiilissaan. En haluaisi stalkata kenenkään profiilia, mutta niinhän tässä on jo käynyt... Ja miehistä kun kyse niin eiköhän niillä suhde aina perustu seksiin, kyse onkin siitä mitä muuta sen lisäksi on ja miten paljon on valmis antamaan. Mut joo, kiitos mielipiteestä, otan huomioon :)

      • juu-juu ja juu
        hämillään kirjoitti:

        Täytyy oikaista, ei roiku netissä mutta käy silloin tällöin profiilissaan. En haluaisi stalkata kenenkään profiilia, mutta niinhän tässä on jo käynyt... Ja miehistä kun kyse niin eiköhän niillä suhde aina perustu seksiin, kyse onkin siitä mitä muuta sen lisäksi on ja miten paljon on valmis antamaan. Mut joo, kiitos mielipiteestä, otan huomioon :)

        Joo, kyllähän seksi on molemmille osa suhdetta, mutta et kertonut mitä
        yleensä puuhailette, kun tapaatte. Käyttekö jossain, vai oletteko vain
        kotosalla, eli kunhan vaan aikaa vietetään.

        Monesti miehet ovat hieman huonoja puhumaan, ainakin alkumetreillä näistä
        ja on niitä naisissakin tietysti, mutta junnaamalla epätitoisuudessa,
        ei tule sen valmiimpaa. Eli kysy suoraan ja sittenhän se selviää.

        Minä kysyin mieheltä, jota tapailin, että mitä mieltä hän on minusta ja
        ei sattunut yhtään...Eri asia sitten onkin, että mitä hää vastas ?.

      • et ole viisas

        Siis seksiä lähes aina. No se mies etsi seksiseuraa ja löys susta sellaisen ja etsii myös muita naisia seksiseuraksi. Onko pakko antaa niin helposti. jättää sut heti kun kyllästyy ja löytää uuden.. Pelkkä tekosyy se automaatine kirjautuminen ja naisethan uskoo kaiken mitä niille selittää. Olet aika sinisilmäinen ja helposti vietävissä.

    • Lulululu

      Aloittaja. Kokeilepa olla menemättä sänkyyn hetkeen. Osaat kyllä järjestää asian pikkuvalheilla tai yksinkertaisesti niin, ettette tapaa kotona. Tää on tää pelivaihtoehto.

      Ylipäätään ei kannata miettiä, mitä miehen pään sisällä on. Parasta on nyt vaan tajuta, että oot seksisuhteessa mieheen, johon olet itse ihastunut ja jonka ihastuksesta ei ole todisteita vaan näyttää päinvastoin etsivän jotakuta vielä parempaa netistä.

      Joko sun pokka kestää tuon testin tekemisen ja sen seuraukset (eli kun ei ookaan seksiä, mikään ei toimi, ei halua enää tavata lähipäivinä jos tietää, ettei ole piparia tiedossa) tai sitten kerrot ihastuksesi suoraan. Ja kysyt tosiaan suoraan, missä mennään. Mitä pidemmälle jätät asian roikkuu, sitä huijatumpi olo sulla lopussa on. Tsemppiä!

      • hämillään

        Oukei.. Thanks

        Kyllä mun pokka kestää, ei ole arkuudesta kyse vaan turnausväsymyksestä. Tää ei ole ensimmäinen mies joka jää tyytyväisenä nauttimaan tilanteesta niin kauan kun sitä kestää pyrkimättä eteenpäin. Ehkä tässä on itseltäkin mennyt osittain fiilis yrittämiseen nyt kun asiaa mietin. Kyllähän sitä toivois että löytäisi miehen joka olisi myös aktiivinen puhumaan asiat selväksi, laittais itsensä peliin ja tekisi omalta osaltaan suhteen eteen jotain.

        Joku tauko tässä tulee, se on varma. Seksitauko tai totaali :D

    • ehkämuttaehkä

      Näyttää käyvän vain kyläilemässä ennemminkin (paitsi seksi), kuin vakavissaan.

      Kovin yksipuoliselta vaikuttaa, mut sun valintas. Tee se kuitenkin mahdollisemman
      pian, eihän tuossa ole mitään tolkkua.

    • Lulululu

      Aloittaja. Tapahtuu kuule paremmissakin piireissä. Nyt vaan tilanteen herraksi. Oot tällä hetkellä ihastunu, mutta ei oo eka ei vika mies, johon ihastut. Jos ei tämä voi sulle antaa hyväntuntusta suhdetta, seuraava vaan kehiin.

    • nukkumatinluo

      UNOHDA, siis ihan perus jaarittelija.

      • menoksisit

        HYVÄÄ YÖTÄ: Se uninen sinen lintu, se lapsia laulattaa.

    • r

      Ei täysillä mukana.

    • petetty ruusu

      Hei aloittaja! Minulla oli ihan samanlainen suhde. Ihastuin mieheen, koska seksi oli niin hyvää, mies ei osannut puhua mistään muusta, kuin tietystä harrastuksestaan. Ei missään nimessä tunteista. Lopulta paljastui kaikenlaista ikävää. Oli ollut melkein kokoajan muitakin naisia. Seksi aina mielessä, ei muuta. pornosivuilla hääräsi paljon. Useampia profiileja, tein kokeen itse väärällä profiililla ja kutsuin treffeille, tuli häntä pystyssä - tai oikeammin, meni. Itse en mennyt paikalle, mutta sain lopulta selville, millaisesta veikosta oli kyse.

    • Huomenna kylmää kätt

      Näitä miehiä on. Itsellä aivan samanlainen tapaus. Mikään ei etene, tapaamme harvoin ja aina minun luonani, aina seksiä. On paljon töissä (ainakin olevinaan), ja tänään selasin huvikseni (tuli joku kumma paha vaisto) deittiprofiileja kirjautumatta, ja kas, siellähän mies oli. Ikä vain oli hivenen muunneltu. Kellonaika jolloin hän oli kirjautunut viimeksi profiiliinsa paljasti minulle kaiken.

      • Tsekkaaja

        Laidasta laitaan kaikenlaista kulkijaa joo... Pitäisi kehittää naisille joku kymmenen kohdan tsekkauslista, että välttyisi näiltä.

      • Huomenna kylmää kätt
        Tsekkaaja kirjoitti:

        Laidasta laitaan kaikenlaista kulkijaa joo... Pitäisi kehittää naisille joku kymmenen kohdan tsekkauslista, että välttyisi näiltä.

        No niin, tuo mies meni tyylillä miinaan. Olisi ollut tänään illalla pokalla tulossa kylään. No, laitoin eilen valeprofiilin ja kas kummaa, miesystäväni vastasi oikein pitkällä maililla, josta ei käynyt mikään epäselväksi. Sama mies, ja oli oikein kiinnostunut keksimästäni profiilihenkilöstä. Oli muuten kohtalaisen hyytävää lukea miehen, tuon ihan lutuisen miehen, kirjoittamaa mainosta itsestään toiselle naiselle. Varsinkin kun jokaisen rivin jälkeen kävi entistä selvemmäksi, että sama mies, samat lainit kuin minulle aikoinaan.

        Sydän on niin särkynyt, etten voi kuin itkeä. Laitoin miehelle viestin, josta hänelle kävi ilmi, että minä olen nainen jolle hän kuvitteli lirkuttelevansa.
        Ja jätkä selitti, että ei meistä kuitenkaan olisi tullut mitään. Löi luurin korvaani kun vaadin selitystä ja halusin puhua.

        Voiko tällaisia ihmisiä olla? Monta kk annoin hänelle kaiken, kaiken.

    • Tässsä mietin

      Miksi suostuttu tapaamisiin kotonanne tai miehen kotona?
      Voihan tehdä muutakin: käydä kävelyllä, kahvilla, elokuvissa, syömässä.

      Ja vaikka olisi kotiin kutsunut syömään voi fyysisen toiminnan lopettaa pussailuun, ei aina tarvi mennä sänkyyn vaikka mieli tekisi.
      Suomalaiset sekä naiset että miehet menee sänkyyn ihan liian nopeasti, jää paljon kivaa pussailua, läheisyyttä ja perhosia vatsanpohjassa kokematta.

      Olisiko syy sama kuin alkoholin kanssa: tunteet ja ihmisten läheisyys jännittää, kädestä pitäminen on pelottavampaa kuin suoraan sänkyyn hyppääminen. Luodaan siis keksitty todellisuutta syvempi yhteys, samoin kuin humalassa halaillaan puolituttuja.

      • Pelimiehen kaveri

        Suomessa osataan kyllä pihdatakin etenkin ei-pelimiesten kanssa.

        Komeilla miehillä on suuri kiusaus tavata seksin merkeissä, vaikka nainen ei parisuhdemielessä ole ollenkaan kiinnostava.

        Seksistä alkaneen suhteen muuttaminen parisuhteeksi lähtee liikkeelle treffien pidentämisestä. Ensin ollaan yhdessä koko yö ja sitten jatketaan yhdessä alkavaan aamuun. Yhteinen viikonloppu ei enää kulu pelkästään sängyssä. Vähintäänkin sen aikana pitää syödä jotain.

        Yhteisessä viikonlopussa on myös hyvä harrastaa jotain. Olisi se sitten golffia, ulkoilua, leffaa tai mitä tahansa. Seuraavaksi tulee yhteinen loma-aika, jolle pitäisi löytä yhteistä tekemistä. Tässä kohtaa pelimiehet ja varatut ovat jo liuenneet ja parisuhde alkamassa.

      • D69

        Tuo on aivan totta, "Tässä mietin". Joskus minullekin tulee paha mieli kun koko teini-iän ihanat ihastumiset ja kädestäpitelyt jäivät väliin, kun olin silloin niin ahdistunut ja yksinkertaisesti helvetin ruma, että ei mistään seurustelusta ollut tietoakaan. Sitten kun parikymppisenä aloitin suhteen vuosikymmenen vanhemman miehen kanssa ja hänellä oli jotain ihme ongelmia, niin eihän siinä mitään kauhean hienoa läheisyyttä ollut. Ja se seksikin lopulta ihan ahterista hänen ongelmiensa takia. Koskaan ei enää saa takaisin menetettyä nuoruutta ihastumisineen sun muineen, ja jos aikuisella iällä ajattelee että haluaisi kokea sellaista romanttista tapailua ja kiinnostua toisesta todella, niin kukaan ei sellaiseen prosessiin lähde.

        Ei kun sänkyyn heti vaan. Ja sen jälkeen kukaan ei kiinnosta ketään, ei nainen miestä eikä mies naista. Jännite on purettu ennen kuin sitä kunnolla edes muodostuikaan.

        Ketjun aloittajan stoori on muodossa tai toisessa veivattu tällä palstalla läpi miljoonaan kertaan. Aina sama juttu, nainen on omasta mielestään parisuhteessa ja mies onkin ihan muuta mieltä ja "tavan vuoksi" ramppaa profiileissaan (useitahan niitä kumminkin aina on, ympäri nettiä). Jos oikea yhteys olisi syntynyt, ne profiilit olisivat sieltä jo kadonneet aikapäivää sitten.

        Vaikuttaa siltä että joko on naisena tyydyttävä suhteeseen jossa kukaan ei sitoudu kehenkään, tai oltava jalat solmussa loppuelämänsä. Mitään tuon parempaa ei minullekaan ole tullut vastaan. Enimmäkseen sitä sitten vaan on ilman, kunnes aina tulee kesä ja meinaa lähteä järki.

      • vanhavitsi
        D69 kirjoitti:

        Sulle ei satu mitään hyvää. Mistä ainainen naukumunen ?.

      • D69
        vanhavitsi kirjoitti:

        Sulle ei satu mitään hyvää. Mistä ainainen naukumunen ?.

        Tosi vanha tuo vitsisi onkin. Jos sinulla onkin tapana juosta ympäri nettiä leuhkimassa kaikella kivalla mitä on tapahtunut, niin valitettavasti aika monella muulla ei ole. Me joilla on jotain ikäviä kokemuksia tai paha olla tulemme nettiin naukumaan jotta hellittää edes hetkeksi.

        Jos se sinua jotenkin lämmittää niin oli minulla tässä viime viikonloppuna erittäin kiva kokemus, mutta en ala sitä täällä rääpöstelemään kaikelle kansalle.

        Jos sinulla menee paremmin niin eipä liene tarvis täällä kyttäillä mitään D69- tai Simasuu-nikkejä (ei, emme ole sama ihminen)... Vai lieneeköhän sittenkin. Valittajien valittamisesta valittaminen kielii kyllä jo erittäin pahasta oman elämän puutteesta.

      • Mietin tässä
        D69 kirjoitti:

        Tuo on aivan totta, "Tässä mietin". Joskus minullekin tulee paha mieli kun koko teini-iän ihanat ihastumiset ja kädestäpitelyt jäivät väliin, kun olin silloin niin ahdistunut ja yksinkertaisesti helvetin ruma, että ei mistään seurustelusta ollut tietoakaan. Sitten kun parikymppisenä aloitin suhteen vuosikymmenen vanhemman miehen kanssa ja hänellä oli jotain ihme ongelmia, niin eihän siinä mitään kauhean hienoa läheisyyttä ollut. Ja se seksikin lopulta ihan ahterista hänen ongelmiensa takia. Koskaan ei enää saa takaisin menetettyä nuoruutta ihastumisineen sun muineen, ja jos aikuisella iällä ajattelee että haluaisi kokea sellaista romanttista tapailua ja kiinnostua toisesta todella, niin kukaan ei sellaiseen prosessiin lähde.

        Ei kun sänkyyn heti vaan. Ja sen jälkeen kukaan ei kiinnosta ketään, ei nainen miestä eikä mies naista. Jännite on purettu ennen kuin sitä kunnolla edes muodostuikaan.

        Ketjun aloittajan stoori on muodossa tai toisessa veivattu tällä palstalla läpi miljoonaan kertaan. Aina sama juttu, nainen on omasta mielestään parisuhteessa ja mies onkin ihan muuta mieltä ja "tavan vuoksi" ramppaa profiileissaan (useitahan niitä kumminkin aina on, ympäri nettiä). Jos oikea yhteys olisi syntynyt, ne profiilit olisivat sieltä jo kadonneet aikapäivää sitten.

        Vaikuttaa siltä että joko on naisena tyydyttävä suhteeseen jossa kukaan ei sitoudu kehenkään, tai oltava jalat solmussa loppuelämänsä. Mitään tuon parempaa ei minullekaan ole tullut vastaan. Enimmäkseen sitä sitten vaan on ilman, kunnes aina tulee kesä ja meinaa lähteä järki.

        Ei d69 peli ole menetetty vielä.
        Monet vanhemmatkin miehet innostuvat pussailusta ja muusta läheisyydestä kun vauhtiin pääsevät. Seuraavan kerran kun tilaisuus toimintaan koittaa et mene suutelua pidemmälle.
        Olen itse aika suoraan sanonut miehille mitä toivon eikä vastaanotto ole ollut huono lainkaan. Pussailu voi vaatia pientä opetusta ensin, mutta miehet ovat oppivaisia.
        Jos lyhyet tuttavuudet jättää suuteluasteelle ei edes harmita niin paljon, jos miehestä ei enää kuulu. Hyvä muisto jää kuitenkin.
        You go, girl!

      • D69
        Mietin tässä kirjoitti:

        Minulle suutelu ja koskettelu liittyy kyllä ihan seurusteluun tai seksiin, joten jotain ventovierasta miestä josta ei tule seksi- eikä seurusteluviboja en kyllä pysty lähestymään tuolla tavalla. En vaan saa sellaisesta mitään irti että jotakuta joka ei kiinnosta oikeasti alkaa halailemaan tms. Enemmän kuin pelkkää suutelua tms. tietysti haenkin tilaisuutta rakastua.

        Saahan seksipuolella tietysti ihokosketusta, että hoituuhan osa läheisyydenkaipuusta ja tarpeesta intensiiviseen kokemukseen sitä kautta. Treffipuolella sitten tuo läheisyys huutaa olemattomuuttaan. Viimeksi kun olin treffeillä mies olisi kyllä halunnut suudella, mutta minä en pystynyt kun olisi tuntunut ihan kuin olisin valehdellut jos olisin niin tehnyt, kun en ollut kiinnostunut hänestä sillä tavalla.

        Meitä on moneksi ja jos ei aina ymmärräkään toisten valintoja, niin ei se sitä tarkoita että ne tai omat ovat sen oikeampia tai väärempiä. :P

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1954
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      919
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      863
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      736
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      722
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      704
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      678
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      656
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      78
      656
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      204
      647
    Aihe