Raskassoutuinen avoliitto

zombi5

Teen kolmivuorotyötä, työ uuvuttaa ja stressaa välillä aika rajusti. Mies ei tahdo ymmärtää että lankani on pian palamassa loppuun; olen rehellisesti pyytänyt anteeksi etten osaa häntä miellyttää haluamallaan tavalla, olen yhtä lailla työnantajan ja äitini sätkynukke jota riivitään yötä päivää olemaan sellainen kun kukin milloinkin sattuu haluamaan. Elämänlaatu on heikentynyt viimeisen puolen vuoden aikana kovasti, ei taluodellisesti vaan muuten.

Aina kun mies on päissään, hän alkaa luettelemaan kuinka paljon enemmän tekee kotitöitä, hoitaa meidän yhteisiä eläimiä ja väittää että hyppään huoraamassa koska en enää jaksa kiinnostua seksistä. On myönnettävä, aina kun saan pääni tyynyyn, nukahdan välittömästi. Huora en kuitenkaan ole. Joskus yövuorojen jälkeen menen äidilleni nukkumaan, koska siellä ei ole päivisin ketään naapuria metelöimässä seinän takana. Tämähän ei mene läpi, koska mustasukkainen ukko alkaa taas jauhamaan niistä lukuisista miehistä joiden kanssa hänen mielestään vehtaan aamuisin yövuorojen jälkeen kun en voi tulla kotio. Ja kun tosiaan on viinapäissään, mistään on turha edes puhua mitään kun alkaa vaan fanaattisesti toistamaan jotain asiaa edes kuuntelematta mitä yritän sanoa, toteaa vaan että "älä selitä turhaan".
Ei ole fyysisesti väkivaltainen ja työnikin on lähinnä vaan henkisesti rasittavaa.

Välillä menee ihan hyvin, kun jaksan maata jalat leveellään, pestä pyykkiä ja vääntää ruokaa. Miehen exä oli pitkäaikaistyötön, jolla oli enemmän aikaa ja energiaaylläpitää parisuhdetta. Joskus raivoan että ottaisi saatana sen pirteen exän takasin, mutta ei voi koska väittää rakastavansa minua niin paljon. Eipä silti vaivaudu ymmärtämään vähääkään sitä, että palan loppuun.

5

475

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • trallallei

      kiitos, kun muistutit minua siitä miten ihanaa on olla sinkku ;)

      neuvo: vaihda työ, vaihda mies

    • oppeliini1

      Mite helppoa on poistua tuon oksettavan juopon näkopiiristä!

      Kuinka maailmassa sinä vielä edes voit sallia tuonlaisen olion olla osa elämääsi? Etko todellakaan tajua että sinullä on kaikki maailman valta valita seurasi, ystäväsi, avoliittolaisesi? Miksi sitten teet kaikkesi että pysyvästi liimaat itsesi tuollaiseen räkäkasaan???? Tuo oksettava ja vastenmielinen kiusaaja edustaa ihmishahmoa jolliasta tulisi kiertää hyvin, hyvin kaukaa. Ei edes koskettaa pitkällä kepillä!

      Sako se, kun hän valehdellen lässyttä rakastavansa sinua, pysymään tuossa hermoja repivässä ja sairaassa suhteessa?

      Pääsisit niiiiiiiiiiiiiin paljon helpommalla kun nauhoittasit jonkun tuiki tuntemattoman sanomaan "rakastan sinua". Laita tuo nauha/video/cd/dvd päälle kun haluat kuulla nuo tyhjät sanat. Sitähän tuon räkäkasan jankutus edustaa! tyhjää lässytystä.

      Kestää vain päivän kun saat koottua omaisuutesi ja muutettua rauhallisempaan ympäristoon, vaikka ensin vanhemmillesi. Sitten voit haka hiljaisen asunnon aivan vain sinulle itsellesi, ei oksennusvahelhtelevasyyttäjäsioille.

      Tulevaisuudessa kohota rimasi PALJON, PALJON korkeammalle valitessasi ystäviä.

    • Fiikus4567

      Varsin yksinkertaista: Mies vaihtoon, heti. Muistuttaisin, että väkivalta alkaa suhteissa tyypillisesti henkisenä ja vähitellen. Nyt hän vain mitätöi ja syyttelee, mutta jos jäät katsomaan tuollaista touhua, turpaan tulee ennemmin tai myöhemmin.

    • mä vaan

      ööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööö sun miehes ööööööööööööööööööööööö on ööööööööööööööööööö ihan öööööööööööööööööööö vatipää ööööööööööööö jätä se öööööööööööööööööööööööööö

    • Kevennä = jätä

      Kyllä se mieäs "rakastaa" enemmän sitä, että passaat ja olet mieliksi. Ja se on ihan eri asia kuin että 'rakastaisi' sua. Rakastava ihminen ei epäile eikä nimittele ja ymmärtää työn yms. elämän paineet ja stressit.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1998
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1037
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      877
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      763
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      751
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      13
      725
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      686
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      685
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      669
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      210
      668
    Aihe