sokea mies

vuoden päivät kohta mennyt. aluksi oli mahtavaa kun rakastumishormonit jylläs. tässä muutamia kuukausia sitten olen havahtunut siihen, että hetkinen, eihän tuo komeampi osapuoli tee oikeastaan mitään, mutta jaksaa kyllä valittaa jos jotenkin "en ota häntä huomioon" jossain asiassa... jätän usein söpöjä pikkulappuja ympäri hänen kämppäänsä, jos herään ja lähden töihin ennen hänen heräämistän. laitan aamupalaa valmiiksi. noin kerran kuussa olen yllättänyt hänet tekemällä monen ruokalajin illallisen ja seksikkäitä hepeneitä käytän usein (kyllä mielelläni ihan omaksi iloksenikin), mutta myös hänen mielikseen. tykkään myös leipomisesta todella paljon ja ronttaan hänelle leivoksia ja kakkuja maisteltavaksi. rentouttavat hieronnat poskihoidolla alkaa olla jo niin arkipäivää, että ainakin itseäni on alkanut vituttaa. mies nimittäin nykyään jotenkin osaa heti alkaa valittaa "leikkimielisesti", jos en pariin päivään ole kirjoitellut lappuja, hieronut, leiponut jne. "etkö enää välitä/missäs mun leipomukset viipyy" jne...

kun olen rakastunut, alan ihan automaattisesti puuhamaan kaikkea mukavaa. minusta on ihanaa ilahduttaa kumppania ja nähdä miten toinen ilostuu ja nauttii. mutta kyllä tässä vähitellen oma rakastuminen ja romantiikaninto hiipuu, kun toinen vain istuu perseellään, valittaa että on väsynyt töistä (hmm, enkös minä sitten ole...) ja ottaa kyllä, mutta ei tajua antaa. kerran hän on laittanut ruokaa, puolin vuoden seurustelun kunniaksi ja sitä jaksaa kyllä usein muistella ja mainita sopivasti esim. minun ystävieni ollessa kylässä.

no, tuli sitten kerran riidelty tästä asiasta oikein kunnolla. jo kauan aikaa olin yrittänyt hienovaraisesti vihjailla, miten minustakin hieronta voisi tuntua mukavalta ja että olisi mukavaa jos joskus minua odottaisi vaikka lappu tai ruoka kun tulen töistä suoraan hänen luokseen. kun tällainen vihjailu meni aivan kuuroille korville, vastasin kerran kun hän kysy että "mikä on?", että kyllästyttää tälläinen yksipuolinen romantiikka. no hänpä sitten siihen tuskastuneen oloisena alkoi tiuskimaan että kun "sinulle ei mikään riitä/mitäs kaipaat niin saatanallisesti romantiikkaa/etpä itsekään yritä kovin paljon". olin aivan puulla päähän lyöty, että onko mies oikeisti noin tyhmä tai sokea, ettei ymmärrä että en minäkään automaattisesti kaikkea pientä mukavaa romanttista suolla sisältäni..

nyt on paha mieli. itsetuntoni on sekavan lapsuuden jälkeen aika palasina jo valmiiksi ja mietin nyt sitten, että ehkä syy onkin minussa, en tee tarpeeksi tai kaipaan liikaa.. mitä mieltä olette? onko vika minussa vai pitäisikö miehen yrittää muuttua?