En oikein tiennyt mihin tän viestin kirjoittaa, joten se on nyt täällä.
Pari vuotta sitten tulin petetyksi. Olin niin rakastunut ja kokematon kuin vain voi olla. Kyseinen tyyppi käytti hyväkseen heikkouttani ja vielä eron jälkeen haikailin hänen perään. Tietenkin hän käytti tilaisuuden hyväkseen ja sanoi haluavansa yrittää uudestaan. Tietenkin suostuin, en voinut sanoa varsinaiselle ensirakkaudelle ei. Oletin kaiken olevan kunnossa, emme nähneet paljoa sillä molemmilla tietenkin oli oma elämä ja ystävät. Kuitenkin noin kuukausi sen jälkeen kun olimme päättäneet yrittää uudestaan hän pisti välit poikki tekstiviestillä. Syyksi hän sanoi sen että asuimme liian kaukana toisistamme ja sen että emme kuitenkaan näkisi usein. Todellisuudessa asuimme noin 20 km päässä toisistamme, joka ei ole matka eikä mikään. Ja olin ymmärtänyt ettei hän kaikkea aikaansa minun kanssani haluaisikaan viettää. Vajosin niin alas että aloin väittämään vastaan ja minusta tuli säälittävä. Uskon vahvasti että jättämisen todellinen syy oli toinen nainen, sellainen joka oli aina saatavilla ja tavoitettavissa.
Elämä meni surkeaksi, vihasin itseäni ja ulkonäköäni. Olin epävarma ja masentunut. Vuoden päivät kituutin ajattelemalla sitä mitä olin menettänyt. Mielessäni edesmennyt suhde oli erittäin kaunis, ajattelin asiaa ruusunpunaisin lasein. En uskonut ystävieni pahoja puheita exästäni, uskoin edelleen rakastavani häntä.
Vuosi sitten kuitenkin eräs tärkeä ihminen sai minut heräämään todellisuuteen ja päästämään irti menneisyydestä ja rakastumaan.
Tänä kesänä menneisyys kuitenkin lävähti takaisin silmieni eteen. Tyyppi, joka oli särkenyt sydämeni kaksi vuotta sitten, olikin samassa työpaikassa kuin minä. Järkytyin ensin ja hakeuduin piiloon itkemään. Rauhoituin kuitenkin nopeasti ja pian tilanne alkoi tuntua huvittavalta. Huomasin etten tuntenut enää mitään häntä kohtaan, en edes vihaa. Helpotuin sillä huomasin päässeeni yli hänestä. Kuitenkin aloin tuntea itseni arvottomaksi ja halvaksi kun aina kulkiessamme toistemme ohi hän katsoi halveksuttavasti toisen suuntaan. Olisin toivonut että hän olisi voinut edes katsoa silmiin ja tervehtiä. Monta kertaa yritin sanoa hei, mutta en pystynyt siihen toisen vältellessä katsettani. Hallissa useat pitävät minua hänen vanhana "hoitonaan". Petyin itseeni kovasti. Olin vihainen siitä että olin mennyt lankeamaan sellaiseen ihmiseen joka ei alunperinkään välittänyt minusta yhtään. Pidin häntä niin ihanana ja rehellisenä, vaikka totuus oli toista.
Tajusin asian eilen illalla viettäessäni aikaa poikaystäväni kanssa. Hän sentään tosissaan rakastaa minua ja pitää huolen minusta eikä koskaan sano mitään loukkaavaa minua kohtaan. Siinä sitten itkin hänen sylissään; olin onnellinen että olin löytänyt jotain aitoa.
Kertokaa muutkin jos olette kokenut samantapaista ja syyttäneet itseänne tapahtumista.
Pari vuotta sitten tulin petetyksi. Olin niin rakastunut ja kokematon kuin vain voi olla. Kyseinen tyyppi käytti hyväkseen heikkouttani ja vielä eron jälkeen haikailin hänen perään. Tietenkin hän käytti tilaisuuden hyväkseen ja sanoi haluavansa yrittää uudestaan. Tietenkin suostuin, en voinut sanoa varsinaiselle ensirakkaudelle ei. Oletin kaiken olevan kunnossa, emme nähneet paljoa sillä molemmilla tietenkin oli oma elämä ja ystävät. Kuitenkin noin kuukausi sen jälkeen kun olimme päättäneet yrittää uudestaan hän pisti välit poikki tekstiviestillä. Syyksi hän sanoi sen että asuimme liian kaukana toisistamme ja sen että emme kuitenkaan näkisi usein. Todellisuudessa asuimme noin 20 km päässä toisistamme, joka ei ole matka eikä mikään. Ja olin ymmärtänyt ettei hän kaikkea aikaansa minun kanssani haluaisikaan viettää. Vajosin niin alas että aloin väittämään vastaan ja minusta tuli säälittävä. Uskon vahvasti että jättämisen todellinen syy oli toinen nainen, sellainen joka oli aina saatavilla ja tavoitettavissa.
Elämä meni surkeaksi, vihasin itseäni ja ulkonäköäni. Olin epävarma ja masentunut. Vuoden päivät kituutin ajattelemalla sitä mitä olin menettänyt. Mielessäni edesmennyt suhde oli erittäin kaunis, ajattelin asiaa ruusunpunaisin lasein. En uskonut ystävieni pahoja puheita exästäni, uskoin edelleen rakastavani häntä.
Vuosi sitten kuitenkin eräs tärkeä ihminen sai minut heräämään todellisuuteen ja päästämään irti menneisyydestä ja rakastumaan.
Tänä kesänä menneisyys kuitenkin lävähti takaisin silmieni eteen. Tyyppi, joka oli särkenyt sydämeni kaksi vuotta sitten, olikin samassa työpaikassa kuin minä. Järkytyin ensin ja hakeuduin piiloon itkemään. Rauhoituin kuitenkin nopeasti ja pian tilanne alkoi tuntua huvittavalta. Huomasin etten tuntenut enää mitään häntä kohtaan, en edes vihaa. Helpotuin sillä huomasin päässeeni yli hänestä. Kuitenkin aloin tuntea itseni arvottomaksi ja halvaksi kun aina kulkiessamme toistemme ohi hän katsoi halveksuttavasti toisen suuntaan. Olisin toivonut että hän olisi voinut edes katsoa silmiin ja tervehtiä. Monta kertaa yritin sanoa hei, mutta en pystynyt siihen toisen vältellessä katsettani. Hallissa useat pitävät minua hänen vanhana "hoitonaan". Petyin itseeni kovasti. Olin vihainen siitä että olin mennyt lankeamaan sellaiseen ihmiseen joka ei alunperinkään välittänyt minusta yhtään. Pidin häntä niin ihanana ja rehellisenä, vaikka totuus oli toista.
Tajusin asian eilen illalla viettäessäni aikaa poikaystäväni kanssa. Hän sentään tosissaan rakastaa minua ja pitää huolen minusta eikä koskaan sano mitään loukkaavaa minua kohtaan. Siinä sitten itkin hänen sylissään; olin onnellinen että olin löytänyt jotain aitoa.
Kertokaa muutkin jos olette kokenut samantapaista ja syyttäneet itseänne tapahtumista.
Vastaukset 4
Vanhimmat
No en nyt noin sikamaiseen sentään törmännyt mutta kyllä olen syyttänyt itseäni aiheettomasti ja kauan. Vasta vuosien jälkeen olen ymmärtänyt että minua kohtaan on tehty myös väärin, että jollakin muullakin olisi aihetta itsetutkiskeluun. Ja kyllä, olen hävennyt ankarasti virhearviotani ko. ihmisestä sen jälkeen kun olen tunnustanut että myös hänessä on vikaa. Ja vieläkin ihmetyttää ja harmittaa kaikki ko. ihmiseen tuhlattu energia sillä järjellä ajateltuna hän ei edes luonteeltaan ollut moisen mittakaavan hässäkän arvoinen. Vaan järjelläpä asiaan ei ollut osaa eikä arpaa muutenkaan....
Olen ajatellut jälkeenpäin että oliko varsinaisella rakastamisella mitään tekemistä koko tunteen kanssa? Paremminkin ensirakkaus uutuudessaan on kuin jotain huumetta josta vierottautuessa kokee kaikki helvetin tuskat. Lujaa ylös ja vielä lujempaa alas, tasavertaisesta ja tasapainoisesta aikuisten ihmisten suhteesta ei tietoakaan.
Sinun entisesi vaikuttaa a)häpeävän käytöstään tai b)kuvittelevan että yhä pidät häntä maan päälle laskeutuneena jumalana. Been puolesta puhuisi sekin että hän on ilmeisesti itse antanut sanan kiertää. Eikä osaa edes tervehtiä! Säälittävää! Anna sen olla, muuten juorut vain pahenevat tai niitä tarkoituksella pahennetaan. Miksi haluaisit olla moisen moukan hyvän päivän tuttukaan? Kundin luonteessa ei vaikuttaisi olevan kehumista, lienee keskenkasvuinen.
Menneisyyttä ei voi muuttaa mutta itse olet sentään oivaltanut tähän mennessä jo paljon. Toinen osapuoli tuntuisi junnaavan paikallaan. Se on hänen murheensa.
Joo,eräskin juttu on katkennut välimatkan
takia,tosin kyse on ollut silloin sadoista
kilometreistä.Ja aika tökerösti päätin
yhden suhteen kokemattomuuttani.Jos tuon
ensirakkauden(tyttö kaukaa pohjoisesta)
kanssa tiet vielä joskus risteävät,Suomi kun
on yllättävän pieni paikka,niin toivoisin
että se vetäis mua kunnolla turpaan,niin sekin
kivi vierähtäis sydämeltä.
Älkääkä kysykö mitä tein,siihen en voi
vastata,sydän kun on kaikenlaisia sirpaleita
täynnä,ja jotkut niistä niin syvällä,ettei
niitä voi ruveta sieltä kaivamaan repimättä
haavoja auki..
Vaikka itse haluaisitkin, ei tyttö välttämättä tahdo kostaa. Mä itse en henkilökohtaisesti halua tai edes pysty lyömään tai edes raivoamaan mun exälle. Turhaa se olis, ei asiat siitä muuttuis.
En pidä sua pahana ihmisenä, ilmiselvästi kadut tekoas. Sain susta sympaattisen kuvan. Joskus vaan joitain asioita on pakko tehdä, loppujen lopuks ehkä tajuaa että niin oli parempi.
Enhän mä paha ihminen ole,ajattelematon vain
joskus ollut.Ei mullakaan ole koskaan ollut
mitään kostonhaluja ketään kohtaan,ei se
mitään ratkaise.Mutta vasta kun sai samanlaista
kohtelua osakseen,tajus kuinka tylysti toimi
silloin sitä tyttöä kohtaan.Minkä taakseen
jättää sen edestään löytää.