Rekattu, miten suhtaudut

Itseäsi koskeviin älyttömyyksiin mitä tumputtavat puskat kuten vili/MMies, mustanikki-ratikka, mustanikki-kaarne ym. häviäjät suoltavat?
12103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Onhan se aika liikuttavaa, että on tehnyt johonkin pahnanpohjimmaiseen niin syvällisen vaikutuksen, että ne tekevät minusta oikein aloituksia palstalle.

Äänestä

Noh, joskus ne huvittaa. Otan ne huumorilla, joskus taas huumorinkukka on vähän nuupahtaneena syystä tai toisesta. Silloin ne voi vähän ärsyttääkin.

Fiiliksen mukaan.

Äänestä

Alotin täällä marraskuussa 2008 kirjottaa. Mut pyydettiin tänne kirjottaa. Kävin katsoo pari kertaa ja ajattelin että en mä jaksa. Sitten annoin periksi, tein nikin ja rupesin kirjottelee. En koskaan siis kirjotellut ilman nikkiä tänne koko Suomi24:een mitään aiemmin. Ihan koko suomi24 oli mulle uusi paikka. Enkä vieläkään ole kirjotellut missään muualla kuin täällä Miehen logiikassa (tai no, viimesin viesti on vankipalstalla on vuodelta 2010, sinne eksyin jossain vaiheessa).

Kun kaikki oli outoa, vedin herneet nenään kaikista "zisel on sitä ja tätä"- jutuista ja kaikista mitä musta kuulemma puhutaan palstan ulkopuolellakin (jotka on tullut mun korviin). Nyt en enää jaksa. Kun on tullut nähtyä minkälainen "höpöhöpö"- paikka tää on niin mä myönnän kaiken josta mua syytetään - pääsee helpommalla. Jos joku kertoo että mulla on lapsia/lemmikkejä/jne niin sanon että joo joo, totta on.

Itseasiassa menin kerran yhteen sisäänpäinlämpenevään baariin. Mulle varotettiin jo etukäteen että siellä on yksi punatukkanen 40v nainen joka ei voi sietää nuoria naisia baarissa. Menin baariin, otin juomani ja menin kaikessa rauhassa istuu pöytään. Meni hetki kun 40v punatukkanen nainen tuli haastaa riitaa mun pöytään. Olin varotuksien takia ennakoinut tilanteen joten en ottanut henkilökohtasesti vaan kysyin rauhallisesti voisiko rouva poistua, haluaisin juoda juomani loppuun ihan yksin. Nainen (jonka näin eka kertaa) tiesi kertoa mulle että olen kuvottava huora ja että hän vetää mua pataan. Hymyilin sille ja kehotin poistumaan mun pöydästä. Nainen jatkoi solvaamistaan joten menin sanoo baarimikolle että voisitko poistaa ton naisen mun kimpusta. Menin sen jälkeen vieläkin varjoisampaan nurkkapöytään.

Hetken kuluttua paikalle saapui tämän punapään miesystävä joka tuli nyrkkiään hieroen mun luo ja sanoi että hänen nainen kertoi että hakkaan "koiraani" ja kidutan sitä.

Eli tapa jolla saadaan mies käymään naisen päälle on se, että kerrotaan että "toi nainen pahoinpitelee/kaltoinkohtelee lapsia" tai sitten elukoita.

Äänestä
  • Hieno tarina. Kantispaikkojen meno on vissiin aina tollaista. Meilläpäin mä sain viime talvena yhden "pubiruusun" hiljaiseksi kun vastasin yhteen sen kysymykseen oikein. Kyllä se jaksoi vielä sen saman illan jurputtaa ja mutista röökikopissa itsekseen kun "nuori julli" ei suostunut leikkimään "kypsän" naisen ehdoilla.

    Äänestä

  • deft kirjoitti:

    Hieno tarina. Kantispaikkojen meno on vissiin aina tollaista. Meilläpäin mä sain viime talvena yhden "pubiruusun" hiljaiseksi kun vastasin yhteen sen kysymykseen oikein. Kyllä se jaksoi vielä sen saman illan jurputtaa ja mutista röökikopissa itsekseen kun "nuori julli" ei suostunut leikkimään "kypsän" naisen ehdoilla.

    Jälleen yksi hyvä syy (lukemattomien joukossa) olla menemättä näihin paikallisräkälöihin.

    Itse tuli aikoinaan seistyä sen verta monen baarin ovella (osa vähän laadukkaampia, osa ei), että ennemmin helvetti jäätyisi kuin että meikäläinen viettäisi vapaa-aikaa jossain lähiöhelvetin juottolassa.

    Äänestä

  • abdul.mahdi kirjoitti:

    Jälleen yksi hyvä syy (lukemattomien joukossa) olla menemättä näihin paikallisräkälöihin.

    Itse tuli aikoinaan seistyä sen verta monen baarin ovella (osa vähän laadukkaampia, osa ei), että ennemmin helvetti jäätyisi kuin että meikäläinen viettäisi vapaa-aikaa jossain lähiöhelvetin juottolassa.

    Mikäli vaihtoehdot olisivat neljän seinän sisällä jumittaminen (syystä tai ilman syytä) vaiko lähiympäristön tarkkaileminen, on joskus ihan huvittavaa tehdä jotain uutta :)
    Meikäläisen helvetti taitaa jäätyä siinä vaiheessa kun näin kesäisin kaikkien kavereiden on pakko tunkea puistoihin viettämään "piknikkiä" ja haistelemaan huonosti hoidettua nurmikkoa. Joo, saa tulla vittuilemaan nurkkakuppiloissa milloin tahansa ennemmin :)

    Äänestä

  • deft kirjoitti:

    Mikäli vaihtoehdot olisivat neljän seinän sisällä jumittaminen (syystä tai ilman syytä) vaiko lähiympäristön tarkkaileminen, on joskus ihan huvittavaa tehdä jotain uutta :)
    Meikäläisen helvetti taitaa jäätyä siinä vaiheessa kun näin kesäisin kaikkien kavereiden on pakko tunkea puistoihin viettämään "piknikkiä" ja haistelemaan huonosti hoidettua nurmikkoa. Joo, saa tulla vittuilemaan nurkkakuppiloissa milloin tahansa ennemmin :)

    Onneks ton ulkoilun ei tartte rajoittua baareihin ja piknikkeihin. ;)

    Äänestä

Lähinnä huvittaa nämä sääliöt. X)

Ei enempää, ei vähempää...

Äänestä

Huumorilla.
Pitikö vielä lisätä jotain yksityiskohtaisempaa...hmmm...

Äänestä

Ne murtavat minut.

Äänestä

Vituttaa aivan saatanasti, vaikka itsehän sitä kerjäsinkin.

Äänestä

Vaihtelevasti. Ensin päätin metsästää vilin ja onnistuinkin. Se karttelee mua. MMies ei ole huomaavinaan minua. Kaarne ym. mustanikit huutelevat yleensä muille, eivätkä huomaa mua. Hmm.. Mietenhän päin se on? Elämä. Ihmiset. Vili, MMies ja Musta-Kaarne. Ilmeisesti mä en ole heidän tyyppiä ;)


http://www.youtube.com/watch?v=Pcq-g_hMmOU

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Niin? kirjoitti:

Itseäsi koskeviin älyttömyyksiin mitä tumputtavat puskat kuten vili/MMies, mustanikki-ratikka, mustanikki-kaarne ym. häviäjät suoltavat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu