30:set äidit luusereita?

3rwr

Olen 30v ja yhteishuoltajuus 5-vuotiaan poikaan. Saan kyllä seurakseni netistä ikäisiäni koulutettuja naisia ja niitä tapaillut. He kun arvostavat menestyvää koulutettua miestä. Iso kynnyskysymys kuitenkin on siinä että minä enää näin vanhana ala mitään lapsia tekemään. Kovasti yrittänyt aina katsella niitä jotka jo lapsia tehneet, mutta harvoja saanut treffeille saakka. Ja onhan ne sitten olleet aikalailla sitä mitä stereotyyppisesti heistä ajatellaan. Matalasti koulutettuja pienipalkkaisia luusereita ja pahasti lihonneita. Jokunen niistä kait minut olisi huolinut mutta onhan tuo lihavuus viimeistään sitten jo ehdoton ei.

Kyllä se niin menee että jos ei lapsia halua tehdä niin tasokasta naista ei saa. Toisen kierroksen naiset ovat sellaista pohjasakkaa ettei mitään virkaa. Vanhempiakin naisia katsellut ja taso voisi muuten kasvaa, mutta voi hyvä tavaton sitä läskin määrää...

No itsepähän olen valintani elämässä tehnyt ja lapset hankkinut nuorena eikä silloin lastentekoiässä ollut niin paljon kysyntää kuin nyt. Jos lapsia suostuisi tekemään niin vaihtehdot olisi varsin hemaisevia. joskus sanon heti etten tee lapsia jolloin leikki loppuu siihen. Joskus sitä hetken harkinnut mutta viimeistään parin kuukauden jälkeen miettinyt etten ole valmis lastentekoon enää.

13

324

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • anz79

      Ehkä sinun on paras olla yksin. Luonteesi ei vaikuta kovin kummoiselta. Jännä kuinka meitä yh äitejä aina mollataan, mutta yh isien haukkuminen on ehdottomasti kielletty. Ja entä nämä viikonloppuisit... nehän niitä yh äitejä on saanut aikaan.

      • Ei kiitoss

        Tyypillienen yh-äidin ylimielinen vastaus.Ennalta arvattavissa.


    • ketjun aloittaja

      miten viestini kertoo luonteestani? Minä koen henkilön ennakkoluuloiseksi ja vähän kapeakatseisen tyhmäksi jos viestini kertoo luonteestani jotain. Se kertoo ehkä että pidän hoikista naisista ja sitä että tekee elämänsä eteen jotain eikä elä kuin ellun kanat. Sen verran se kertoo ja tosiaan yh-äidit kokee tällaisen tylsäksi jo sinällään. Yh-äitien ajatus on että renttu se olla pitää!

      Niitä arvostellaan joista arvosteltavaa löydetään! Yh-isiä saa haukkua. Ei ole kukaan kieltänyt. Yksi iso syy ylipäätään siihen että on enemmän viikonloppuisiä kuin viikonloppuäitejä on se että sosiaalitädit ja tämä kommariyhteiskunta suosii äitejä ja isit eivät saa lapsiaan arkisiin kuvioihinan niin helposti

      Mutta varmasti löytyy aika paskaa sakkia isistä. Kyllähän nämä yh-äitien lapsien istä ylensä tosiaan ovat vielä näitä naisiakin paskempia.

    • J.Katainen

      Tämä on kyllä porvariyhteiskunta,porvaripressa,porvari pääministeri.jne.

      • :((

        Olen kolmikymppinen kahden lapsen totaaliyhäriäiti. Olen hoikka. En halua missään nimessä enempää lapsia. Viestisi perusteella vaikutat pinnalliselta ja materialistiselta ihmiseltä, joten onneksi elämänpolkumme tuskin kohtaavat. Onnea parinetsintään.


    • ms. fangdango

      Kyllä minulle lapsia haluamaton mies kelpaisi.

      Ongelma vain on, että sinulla on jo lapsi. Se on totaalinen turn off.

    • anna mun kaikki

      Aloittajalle: Sinun luonteesi oikein loistaa, kun lukee aloitustekstisi. Ei tarvitse olla psykologi, huomatakseen, että sinä se vasta luuseri olet. Olet myös varmasti huono isä, koska et voi sietää yh-äitejä. Tuolla asenteella roikut täällä vielä kuuskymppisenä itkemässä. Suurimmalla osalla kolmikymppisistä on lapsia, tekeekö se ihmisestä luuserin? Ei lihavuuskaan tee, mutta se on valintakysymys. kaikki eivät ole voineet kouluttautua tasollesi - onneksi, jos koulutus tekee tuollaisia paskiaisia. Tervemenoa yksinäiseen, itsekkääseen maailmaasi!

      • kasfjwfaw

        Aloittaja ei missään kohtaa sanonut ettei tykkäisi yh-äideistä. Niitä hän juuri deiteistä hakee mutta ei löydä huonon tason takia. Ei siis äitiys sinällään vie mielenkiintoa aloittajalta. Lisäksi hänhän oli itse 30:nen lapsen omaava. Ja onko mies pinnallinen heti jos sillä on yksi ainoa ulkonäkövaatimus eli ei lihavaa


    • hekohekot

      Elä reppana jaksa naurattaa

    • tyty1234

      Olen 32 v. normaali hoikka yhden lapsen yhteishuoltaja, enkä todellakaan halua enempää lapsia. Tienaan n.30 000 vuodessa, eli toimeen tulen ihan hyvin itsekseni. En kyllä itsekään halua totaali yh-iskää, enkä ylipäätään miestä jolla on enempää kuin yksi lapsi. En tosin miehelle sen kummempia koko rajoituksia aseta, lyhyt tai pitkä ihan sama. Ja jos paino on hyvänolon rajoissa niin ok.

    • tjaa....

      Miesystäväni on komea mies, aivan liian komea :(. (Minun olisi helpompi olla jos hän olisi vähän tavallisemman näköinen). Miksi hän valitsisi toisen kierroksen naisen, vielä ikäistään vanhemman, jos todella olisin tuollaista pohjasakkaa kuin sinä kuvaat? Ei kai tässä "tasosta" ole kyse vaan rakkaudesta. Ja ei kai rakkaus herää sen takia, että toinen on tasokas, rahakas tai laiha? Rakkaus on jotain ihan muuta. Rakkaus ei loppujen lopuksi katso noin pinnallisia asioita.

    • Valaat pinnalla

      Koskahan läskit ymmärtäisivät, että ei siinä ole pelkkää pinnallisuutta, jos etsii seuraa ei-valaista?

      Fyysinen kunto on osa psyykettä ja vaikuttaa merkittävästi myös henkiseen puoleen, vireystilaan ja mahdollisuuksiin tehdä asioita. Jos normaaleilla, terveillä elintavoilla varustettu mies seurustelisi läskipalleron kanssa, voisi jäädä muun muassa seuraavat asiat yhdessä tekemättä: pyörälenkit, reppuretket, matkailu, seksi (koska tässä vaiheessa niihin läskeihin pitäisi jo oikeasti koskea, ei vain katsella).

      Kyllä se toisen surkea kunto tulisi väistämättä esiin jossain elämän tilanteissa, jolloin kyseessä ei enää ole pinnallisuus. Mitä aktiivisempi toinen osapuoli, sitä nopeammin konflikteja ilmenisi. Viimeistään silloin, kun toinen alkaa kärsiä aikuisiän diabeteksesta tai muusta vastaavasta. Että se pinnallisuudesta. Laihduttakaa, läskit, ihan itsennekin tähden.

    • fsdf sdfs df

      Minusta on epärealistista 30-vuotiaana etsiä ikäistään naista, joka ei halua lapsia.

      Kaiken kukkuraksi sinulla on lapsi, mikä on arvatenkin aika hemmetin pitkä miinus erityisesti niiden naisten joukossa, jotka eivät lisää lapsia halua. Jos ei halua lisää omia lapsia, ei varmaan halua muidenkaan tekemiä lapsia huusholliinsa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      82
      3917
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2851
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2282
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1291
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      879
    6. 130
      855
    7. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      801
    8. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      774
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      736
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      710
    Aihe