Kauhein kampaamokokemuksesi?

kerrasta viisastunut

Otsikossahan se tulikin. Haluan tietää kuinka epäonnistuneita kampaamokäyntejä muilla on, koska jouduin eilen lähtemään ensimmäistä kertaa itku kurkussa erään kotikampaajan luota. Tämä nainen on jo vuosia värjännyt ja leikannut sukulaisteni hiuksia ja oli edullisempi/lähempänä kuin vakikampaajani joten päätin käydä sitten siellä. Minulla oli mustat hiukset joissa oli paljon vaaleita raitoja jotka olin värjännyt shokkivärillä.

Halusin punaiset hiukset joten homma aloitettiin värinpoistolla. Käytössä oli 9% hapete joka todella poltti inhottavasti. Sanoin moneen otteeseen että olen atoopikko ja päänahkani on todella herkkä ym. mutta kampaaja vain intti että "annetaan vaan olla että saadaan se musta pois". Kun aloin olla aivan tuskissani ja sanoin että nyt kyllä oikeasti polttaa todella paljon niin tämä kampaaja tuli hieromaan ainetta kovakouraisesti päähäni koska luuli sen helpottavan operaatiota. Hän myös hieroi ainetta päänahkaani kovan kamman avulla. Noh, sanoin että tuntuu ikävältä mutta kampaajan mielestä sen pitäisi helpottaa. Kun hän sitten lopetti sen vatkaamisen niin oloni helpottui hetkeksi ja onneksi pääsin pesupaikalle.

Itse pesu oli myös tuskallinen kokemus, kampaaja oli todella kovakourainen ja suorastaan riuhtoi hiuksiani, aivan kuin päänahkani ei olisi ollut tarpeeksi hellänä jo muutenkin. Tämän jälkeen valitsin kirkkaanpunaisen sävyn värikartasta ja äskeisestä johtuen väri alkoi poltella lähes heti kun se levitettiin ja kampaaja taas jatkoi päänahkani kovakouraista hieromista ja kun sanoin vedet silmissä että ne hiukset voi jättää kyllä ihan rauhaankin niin polte alkoi helpottaa. Omalla kampaajallani oli tapana jättää hiukset "auki" värjätessään koska jos ne veti taakse värjätessä niin se alkoi aina polttaa. Tästäkin sanoin mutta eipä siitä oikein ollut apua. Väriä myös roiskui kasvoihini kun tämä kampaaja heitteli hiuksiani miten sattui.

Taas kerran kovakourainen pesu ja mitä huomaankaan palatessani peilin eteen..hiukseni olivat kuparin väriset, ja jo valmiiksi blondit raidat eivät olleet ottaneet väriä ollenkaan. Nyt minulla sitten on epämääräisen rusehtavan oranssiset hiukset punaisen sijaan. Ja päänahkani on aivan hellänä sen jatkuvan hieromisen ja runnomisen takia, illalla teki oikein kipeää kun painoi pään tyynyyn. Sain sentään alennusta hinnasta ja näytin kyllä pettymykseni. Ja tämä paikka siis sijaitsee Nurmijärvellä..

En ole koskaan kampaajalla ollessani kärsinyt noin, ihan kamalaa :s.

29

2020

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • isomoka

      9% hapetetta ei saisi käyttää hiuspohjaan vaalennusaineen kanssa..olen todella pahoillani puolestasi, voin vain kuvitella tunteen ja pilalle menneet hiukset =(

      • simi 55

        oisitko sinä jättänyt tyven mustaksi ja loput hiuksista oisi ollu tuo kaaos jotka asiakas kuvaili?

        Yks:lle see riippuu aina lähtötilanteesta että mitä%käytetään. Tässä tapauksessa ei olisi3 %hapetteella ollut mitään virkaa hiuksissa.


      • paka1234

        jep! sama asia särähti korvaani!! Ja vakennusta ei koskaan tulisi kammata...


    • yx..

      Minulle on värinpurku laitettu aina märkiin hiuksiin, eikä millään 9% hapetteella vaan 3%. Hyvät on aina tulleet.

    • En uskalla käydä kam

      Mun kauhukokemukseni on parin vuoden takaa.
      Hiukseni ovat luonnostaan keskiruskeat ja niihin menin ottamaan kylmään taittavan vaalennuksen. Tulos oli järkyttävä porkkanan värinen =(
      Kampaaja ei maksutta suostunut korvaamaan virhettä - jonka hän myönsi. Hän olisi veloittanut minulta uudestaan värin korjauksesta - tässä muuten hyvä bisnesidea, eikö? Ei tosin kanna kauas koska asiakkaat kaikkoavat.
      Kampaaja suostui laittamaan hiussävyn ilmaiseksi pitkän taistelun jälkeen (vein asian kuluttajasuojaan), mutta eihän tästä olisi ollut mitään hyötyä koska sävyhän olisi kestänyt sen pari pesua ja väri olisi sitten taas porkkana. En enää koskaan käynyt tuolla kampaajalla tapauksen jälkeen. Tämä paikka sijaitsee Hämeenlinnassa.

      • sdfaasdfas

        Tuttavani kävi kampaajalla ennen häitään ja meni ottamaan kirkkaan lämpimän-punaisen kestovärin. Kampaaja värjäsi hiukset tummiksi luumun värisiksi!
        Kaverilleni ei yhtään sovi kylmät sävyt ja tästä jäi kyllä sellaiset traumat vielä kun ajankohtakin oli kaikkein pahin :(


      • paka12

        Värinpoistoprojekteissa kuuluu olla tuntiveloitus, ja tämä tulee mainita asiakkaalle.


    • Ammattilaisia?

      Päätin ottaa permanentin pitkiin hiuksiin, joita olin kasvattanut vuosia. Puolet hiuksista jäi suoriksi latvasta. Jouduin silti maksamaan 600 mk. Kampaaja olisi voinut mielestäni etukäteen kertoa, että näin saattaa käydä pitkiä hiuksia kihartaessa.

      Muistan myös kauhean hiustenleikkuun, kun eräässä toisessa kampaamossa hiukseni leikattiin juuri sellaiseksi, mitä minun pitäisi välttää. Kasvoni ovat aika kulmikkaat ja tuo leikkaus korosti sitä ikävästi. Huppu päässä lähdin kotiin siltä reissulta.

      • parturi45

        Permiksen yhteydessä kampaajalla oli ilmeiesti käytössä liian vähän ainetta sekä liikaa hiuksia yhdellä puolalla...


      • Vihattu ammattilaine

        Vai 600 MARKKAA :)

        Ja tietenkin hiuksesi olivat täysin värjäämättömät kaikkien kasvattamiesi vuosien aikana. Heh... monet asiakkaat väittävät, että hiuksia ei ole värjätty vuosiin ja tyvikasvu kuitenkin paljastaa Tarjoustalosta ostetun värin tuhon...

        Ihmisten muisti on lyhyt :) Tosiasiassa he värjäävät hiuksiaan parin kuukauden välein ja mikä pahinta, he värjäävä't hiuksensa "mutu-tekniikalla" kotona... "omalla tekniikallaan", minkä he "TIETÄVÄT OMASTA MIELESTÄÄN OIKEAKSI" :D

        Eikös se niin ole, että kuka tahansa keitiöapulainen osaa värjätä omat hiuksensa ja naapurinsakin hiukset :D

        Kotikutoiset "ammattikampaajat" :D eivät vaan millään ymmärrä sitä, että heidän hiustensa kasvavat noin 12 cm vuodessa. Ja "vuosien kasvattamisen" jälkeen heidän hiuksensa saattavat olla esim. 30-40cm pitkät. Muistavatkohan he, mitä he ovat tehneet hiuksilleen esimerkiksi 4 vuotta sitten? Hiusten latva on siis 4 VUOTTA VANHA!!! Syyttäkää vain kaikesta kampaajia :DDDD


      • ei ammattilaine
        Vihattu ammattilaine kirjoitti:

        Vai 600 MARKKAA :)

        Ja tietenkin hiuksesi olivat täysin värjäämättömät kaikkien kasvattamiesi vuosien aikana. Heh... monet asiakkaat väittävät, että hiuksia ei ole värjätty vuosiin ja tyvikasvu kuitenkin paljastaa Tarjoustalosta ostetun värin tuhon...

        Ihmisten muisti on lyhyt :) Tosiasiassa he värjäävät hiuksiaan parin kuukauden välein ja mikä pahinta, he värjäävä't hiuksensa "mutu-tekniikalla" kotona... "omalla tekniikallaan", minkä he "TIETÄVÄT OMASTA MIELESTÄÄN OIKEAKSI" :D

        Eikös se niin ole, että kuka tahansa keitiöapulainen osaa värjätä omat hiuksensa ja naapurinsakin hiukset :D

        Kotikutoiset "ammattikampaajat" :D eivät vaan millään ymmärrä sitä, että heidän hiustensa kasvavat noin 12 cm vuodessa. Ja "vuosien kasvattamisen" jälkeen heidän hiuksensa saattavat olla esim. 30-40cm pitkät. Muistavatkohan he, mitä he ovat tehneet hiuksilleen esimerkiksi 4 vuotta sitten? Hiusten latva on siis 4 VUOTTA VANHA!!! Syyttäkää vain kaikesta kampaajia :DDDD

        Nimimerkille Vihattu ammattilaine. En oikein ymmärtänyt kommenttiasi, mutta en olekaan ammattilaine, joten kysyisin että mitä tarkoitat sillä että kun hiusten latva on 4 vuotta vanha, niin pitäisi muistaa mitä on tehnyt hiuksilleen neljä vuotta sitten? Harvoin ihminen kasvattaa tukkaa niin ettei välillä käy kampaajalla kuitenkin latvat tasoittamassa eli huonokuntoiset pois välillä ja toisekseen jos ei ole käynyt niin kampaajan ammattilaisena pitäisi neljä vuotta villinä kasvaneesta tukasta huomata voiko siihen laittaa permanentin eli missä kunnossa hiukset ovat.
        Ei ammattilainen näkisi sen jo p..s-silmälläkin.


    • pitkäpalmikko

      Oma kaamein kampaamo kokemukseni oli muutama vuosi sitte. Halusin pitkiin hiuksiini permanentin. Kampaaja lupaili kaunista pyöreää kiharaa.
      Permanentti vei kaiken värin hiuksistani, jotka tämän käsittelyn jälkeen muistuttivat vanhaa villasukkaa.
      No, ei hätiä mitiä, ilmoitti kampaaja. Laitetaan väriä, jonka ilmoitti olevan jotain luomu sellaista ja väriksi tulisi kaunis kullanruskea. Ei kun väriä päähän ja tulos oli melkein musta!
      Nämä "kauniit pyöreät kiharatkin" olivat kuin purettua narua.
      Siis aivan hirveä musta pörrö päässä lähdin tästä Helsingin "hienosta" kampaamosta.
      Koko matkan kotiin olin aivan kauhuissani ja itkukin siinä tuli.

      Seuraavat viikot hiukset katkeilivat joka kerta kun pesin tai kampasin niitä, vaikka yritin olla niin varovainen kuin suinkin. Hoitoaineita kului pullo kaupalla.

      Sitten kyllästyin ja leikkautin hiukset lyhyiksi ja sen jälkeen annoin kasvaa.
      Nyt minulla on todella pitkät hyväkuntoiset hiukset, joita yksikään kampaaja ei pääse pilaamaan, sillä en käy kampaajalla kuin tasoittamassa latvoja.
      Kuinka ollakaan, oma värini on tyypillinen suomalainen, mutta käsittelyistä vapaana kiiltää ilman mitään käsittelyitä.

      Katsokaapas kampaajien omia hiuksia. Monet ovat aivan kamalia ja pilattu lukuisilla käsittelyillä.

      • Vihattu ammattilaine

        Permanentilla saa parhaimmat ja kauneimmat kiharat AINOASTAAN LÄPIMITALTAAN PAKSUIHIN JA KARKEISIIN HIUKSIIN.

        KAIKKI HALUAISIVAT JUURI NOITA "SUURIA JA PYÖREITÄ" KIHAROITA, mutta VAIN HARVALLA SUOMALAISELLA ON NIIN KARHEAT JA PAKSUT HIUKSET, ETTÄ SE OLISI MAHDOLLISTA!

        Siis jos sinulla on ohuet ja tyypilliset suomalaiset hiukset, "SUURET JA PYÖREÄT" EIVÄT ONNISTU SINUN HIUKSIISI!

        Anteeksi, että kerroin tämän tosiasian, mutta ainahan voit kokeilla "kotipermanenttia" ja naapurin rouvaa :D Ehkä hän tietää tämän paremmin :DDDD


      • äärsyttäää
        Vihattu ammattilaine kirjoitti:

        Permanentilla saa parhaimmat ja kauneimmat kiharat AINOASTAAN LÄPIMITALTAAN PAKSUIHIN JA KARKEISIIN HIUKSIIN.

        KAIKKI HALUAISIVAT JUURI NOITA "SUURIA JA PYÖREITÄ" KIHAROITA, mutta VAIN HARVALLA SUOMALAISELLA ON NIIN KARHEAT JA PAKSUT HIUKSET, ETTÄ SE OLISI MAHDOLLISTA!

        Siis jos sinulla on ohuet ja tyypilliset suomalaiset hiukset, "SUURET JA PYÖREÄT" EIVÄT ONNISTU SINUN HIUKSIISI!

        Anteeksi, että kerroin tämän tosiasian, mutta ainahan voit kokeilla "kotipermanenttia" ja naapurin rouvaa :D Ehkä hän tietää tämän paremmin :DDDD

        mikä helvetin ongelma sull et pädet joka asiaa iha ku tietäsit kaiken mä ssiiis ihoon tollasii ihmisii ylikaiken.. ja anteeksi siitä että tänne on PYYDETTY kertomaan pahoista kokemuksista


      • ....
        Vihattu ammattilaine kirjoitti:

        Permanentilla saa parhaimmat ja kauneimmat kiharat AINOASTAAN LÄPIMITALTAAN PAKSUIHIN JA KARKEISIIN HIUKSIIN.

        KAIKKI HALUAISIVAT JUURI NOITA "SUURIA JA PYÖREITÄ" KIHAROITA, mutta VAIN HARVALLA SUOMALAISELLA ON NIIN KARHEAT JA PAKSUT HIUKSET, ETTÄ SE OLISI MAHDOLLISTA!

        Siis jos sinulla on ohuet ja tyypilliset suomalaiset hiukset, "SUURET JA PYÖREÄT" EIVÄT ONNISTU SINUN HIUKSIISI!

        Anteeksi, että kerroin tämän tosiasian, mutta ainahan voit kokeilla "kotipermanenttia" ja naapurin rouvaa :D Ehkä hän tietää tämän paremmin :DDDD

        Tuossa tapauksessa kampaajan olisi pitänyt kertoa tuo mitä kirjoitit, eli että permanentista ei tule halutunlaista johtuen asiakkaan hiuslaadusta. Missään nimessä ei olisi pitänyt mennä lupailemaan mitään kaunista ja pyöreää kiharaa.

        Ei voi olettaa, että asiakas itse tietäisi, mikä on mahdollista hänen hiuksilleen ja mikä ei. Ammattilaisen se pitäisi tietää. Minä en ymmärrä, miksi vittuilet kirjoittajalle kotipermanentista, kun hän on käynyt ammattilaisen luona ja ammattilainen on tarinassa selkeästi mokannut.


      • joka lähtöön on...
        Vihattu ammattilaine kirjoitti:

        Permanentilla saa parhaimmat ja kauneimmat kiharat AINOASTAAN LÄPIMITALTAAN PAKSUIHIN JA KARKEISIIN HIUKSIIN.

        KAIKKI HALUAISIVAT JUURI NOITA "SUURIA JA PYÖREITÄ" KIHAROITA, mutta VAIN HARVALLA SUOMALAISELLA ON NIIN KARHEAT JA PAKSUT HIUKSET, ETTÄ SE OLISI MAHDOLLISTA!

        Siis jos sinulla on ohuet ja tyypilliset suomalaiset hiukset, "SUURET JA PYÖREÄT" EIVÄT ONNISTU SINUN HIUKSIISI!

        Anteeksi, että kerroin tämän tosiasian, mutta ainahan voit kokeilla "kotipermanenttia" ja naapurin rouvaa :D Ehkä hän tietää tämän paremmin :DDDD

        Miksi kampaaja sitten lupasi asiakkaalle että saat suuret ja pyöreät kiharat jos kerran niitä ei kaikkiin hiuslaatuihin saa? Eikö kampaajat osaakaan katsoa minkälaatuinen hius asiakkaalla on vai eivätkö he piruuttaan kerro asiakkaalle että sinulle ei voi tehdä tällaista kampausta kun sinulla on tällainen hiuslaatu.


    • ap

      Hui kun on inhottavia kokemuksia muillakin :/. Minun hiukseni alkavat jo voida hieman paremmin, mitä nyt vieläkin päänahka ruvilla ja kutisee niin penteleesti kun se tosiaan tuossa käsittelyssä paloi. Kyllä taas vanha kampaamokammo palasi hitto vieköön..

      • hulk

        Tässä itku silmässä kerron oman kokemukseni tältä viikolta. Hiukseni olivat kirkkaan vaaleat usean käsittelyn jälkeen, vakio kampaajallani siis vaalennettu ja olivat ihan OK kunnossa. Kunnes tyvi rupesi näkymään ja hiukseni eivät näyttäneet "luonnollisen" vaaleilta. Oma vakio kampaaja oli reissussa, joten menin työpaikkani viereiseen kampaamoon joka lupasi tehdä hiuksista luonnollisen vaalean ja samalla saataisi tyvi kauniisti...arvatkaas, hiukseni olivat VIHREÄT!! Jouduin maksamaan kuitenkin koko reissun ja tarjosi uutta aikaa vasta juhannuksen jälkeen!! Tiedän, mokia sattuu...mutta ihmettelen kuitenkin "tilannetta/käytöstä. Tässä minä nyt vihreillä hiuksilla ja huomenna pitäisi viettää omat synttärijuhlat! Vinkkejä saa antaa?!


    • hioho

      Pese hiuksia useita kertoja shampoolla, todennäköisesti se vihertävyys lähtee suht helpolla vaaleasta hiuksesta pois. Voit myös kokeilla esim. sävyttävää hoitoainetta, jossa on joku lämmin vaalean sävy, sillä saat vähän taitettua vihreyttä pois.

      • hulk

        Olen nyt pessyt useaan kertaan syväpuhdistavalla ja normaalilla shamppoolla, vihreä on ainakin vielä pysynyt. Kokeilin myös hunaja color maskia joka pitäisi antaa lämpöä mutta en huomaa mitään. Vihreys on varmaan niin jämähtänyt tuohon käsiteltyyn tukkaani. Ehkä olisi helpointa vaan leikata lyhyeksi niin saa oman värin. Niin jä latvoihin ei tartu mikään väri ollenkaan, vain päällimäisiin hiuksiini.


    • ..

      Mun karmein kokemus kampaajalta on se kun olin 5 vuotias ni kampaaja oli harjoittelija. Osasi leikata tosi hyvin just sillee niinku olin halunnu mut sit siihe tuli se "oikee kampaaja" ja saksi mun hiukset TOSI lyhyiks just korvan alapuolelle. :/ arvatkaa mitä muut sitte eskarissa/pöiväkodissa sano? Haukku. Muistan sen nii selvästi :( jäi kyllä traumat siihe kampaamoo.

    • Pitkätukka pitkis

      Tämä sattui vuonna 2007 Jyväskylässä. En muista enää paikasta muuta kuin että se sijaitsi Forumissa, eikä kokemus ollut läheskään niin kauhea kuin monella edellä kirjoittaneella. Omista kokemuksistani se oli kyllä huonoin.

      Hiukseni olivat silloin(kin) pitkät, muistaakseni melkein vyötärölle, ja niissä oli hiukan kerrostusta. Halusin että siistitään latvoja eikä kerrosteta yhtään lisää, koska halusin alkaa kasvattaa vähitellen niitä kerroksia pois ja saada ajan mittaan sillä tavalla paksun ja suoraan leikatun latvan. Siis ilman että leikataan kerralla noin 10 cm mikä olisi lähtenyt, jos kaikki kerrostus olisi leikattu pois ja olisin saanut paksun latvan kerralla.

      Olen erittäin likinäköinen ja aina jossain vaiheessa leikkausta pyydetään ottamaan silmälasit pois, joten en sitten enää näe mitä tapahtuu. Jonkin verran tietysti tunnen, mutta ihan kaikkeen ei sillä tavalla ehdi reagoida. Esim. jos leikataan huomattavasti enemmän kuin olen toivonut. Muutamankin kerran on lähtenyt reilusti enemmän kuin olen pyytänyt, mutta se ei ollut tämän kerran pointti.

      Kokonaispituus oli lopuksi se mitä toivoinkin. Pisimmät hiukset eivät hirveästi lyhentyneet, mutta kauhistus sentään: kampaaja oli tehnyt täsmälleen päin vastoin kuin mitä pyysin. Olin pyytänyt että otetaan vain pisimmistä latvoista eikä kosketa kerroksiin, koska haluan kasvattaa ne vähitellen pois. Hän olikin kerrostanut todella reippaasti lisää. Kerrostus alkoi nyt noin 20 cm päästä latvoista eli melkein hartioilta saakka. Kerroksista eroon pääseminen ottikin sitten reilusti lisää takapakkia.

      Kaiken kruunasi viimeistely. Tiedän että hiuslaatuni reagoi huonosti lämpimällä/kuumalla ilmalla kuivaksi puhaltamiseen. Se hapsottaa sitten pörröisenä ja on todella lentävä. Se on yllättänyt monet kampaajat, varmaan siksi ettei tukka näytä yhtään siltä sinne sisään marssiessani, koska tunnen itse jo hiusteni käyttäytymisen ja osaan välttää itse ne asiat, joista tulee pörröefekti. Usein siihen on yritetty kampaajalla sitten suoristusta yms., jotten näyttäisi ihan kamalalta kun lähden sieltä ulos. Tällä kampaajalla olikin ihan omanlaisensa ratkaisu. Hän länttäsi pitkiin hiuksiini kauttaaltaan kuituVAHAA. Paljon. Mikähän idea siinä oli? Se oli ensimmäinen kerta kun törmäsin kuituvahaan, joten en osannut panna vastaan. Kotona harmitti lievästi selvitellä hapsottavaa takkupesää, josta ei meinannut mennä läpi sormet saati kampa. Ei kai vahaa yleensä pitkiin hiuksiin tungeta silottelumielessä ja koko pituudelta? Sillä tuli ruma mattainen takkupörrö.

      Otin tuon reissun jälkeen ohjat omiin käsiini, etsin netistä leikkausohjeet joilla saan latvasta pois juuri sen verran kuin haluan ja sen mallisen latvan kuin haluan (ilman kerroksia). Olen leikannut siitä saakka itse. Kasvatus on sujunut sittemmin hyvin ja olen tukkaani tyytyväinen. Mitäpä suotta maksamaan toiselle työstä, jonka osaan tehdä itsekin ja lopputulos on varmemmin sellainen kuin haluan.

      • kampaamossa töissä

        Kannattaisi kuitenkin käydä leikkauttamassa hiukset kampaajalla, koska se on loppupeleissä aina varmempaa. Itse leikatessa voi mennä vaikka pahasti vinoon. Miten sitten suu pannaan?


      • ina3
        kampaamossa töissä kirjoitti:

        Kannattaisi kuitenkin käydä leikkauttamassa hiukset kampaajalla, koska se on loppupeleissä aina varmempaa. Itse leikatessa voi mennä vaikka pahasti vinoon. Miten sitten suu pannaan?

        Voihan se kampaajallakin mennä pahasti vinoon. Tai liian lyhyeksi tai vääränmuotoiseksi tai vaikka mitä, ja lisäksi siitä joutuu maksamaan.
        Itse tehdessä voi syyttää vain itseään, mutta jos hiusalan ammattilainen sössii hommansa ja rahatkin menevät hukkaan, kyllä silloin kyllä palaa hermot.


      • aikoihin on eletty
        kampaamossa töissä kirjoitti:

        Kannattaisi kuitenkin käydä leikkauttamassa hiukset kampaajalla, koska se on loppupeleissä aina varmempaa. Itse leikatessa voi mennä vaikka pahasti vinoon. Miten sitten suu pannaan?

        Öö... siis edellinenhän juuri kirjoitti että kampaajien tulokset olivat kovin epävarmoja, ja että saa paremmin sen mitä haluaa tekemällä itse. Jos oma jälki on hänellä yleensä parempi kuin kampaajan, niin miksi pitäisi mennä hakemaan sitä epävarmempaa (eli jotain mitä ei todellakaan halunnut) sieltä kampaajalta? Epäloogista.

        Taisi olla nyt pieni mainospala, että kampaamossa töissä oleva saisi varmemmin rahaa ;)


    • epätoivoinen

      Eilen kävin Kouvolan kauppakeskus Veturissa ja huomasin, että siellä voi leikkauttaa ilman ajanvarausta. No mun pehko olikin jo niin kauheen näkönen kun en ollut leikannut pitkään aikaan. Asiakaspalvelu oli ihan hyvää. Sanoin kampaajalle, että VÄHÄN siistisi latvoja ja muotoilisi hiuksia. MUTTA kun hän otti sakset käteen ja napsi varmaan yli 13cm kauan kasvattamistani hiuksistani pois, olin kauhuissani. :( Ja mun hiukset kasvaa TODELLA hitaasti, eli oli mennyt monia vuosia, että sain ees ton pituseks. Kyllä siinä sitten itku tuli kun pääsi kotiin. Nyt on juuri sellaset keskipitkät tai vähän lyhyemmät, epämääräisen näköiset rumat hiukset. Menen kai ostamaan pidennyksiä kun muuten menisi taas monta vuotta...En tiedä mitä tehdä. Tämä ei välttämättä kuulosta pahalta, mutta musta se tuntuu. Kampaamon/kaupan nimi oli HiusTropiikki.

    • xfgnfgn

      Kävin Hämeenlinnassa tuttuni vakiokampaajalla.
      Mulla oli ollut vähän otsahiuksia joita olin kasvattanut pois.
      Halusin että kampaaja vähän kerrostaa otsatukkaa että se sulautuu paremmin muiden hiusten sekaan. Arvatkaapas mitä se teki..
      Se otti puolet mun hiuksista ja leikkas! En ees ehtinyt reagoida mitenkään.
      Se leikkas ne suoraan eikä ees kerrostellut mitenkään!
      Ne oli vähän pitemmät kun otsatukka, suorat latvat ja puolet mun hiuksista oli siinä!
      Kamala mölkky siis....
      Tähän koko kampaamoreissuun meni vaan alle 10min ja se itekkin ehkä tajus virheensä ja sano että saan sen 'lahjaksi' !
      Nyt vieläkin koitan kasvattaa näitä..

    • täti

      Vinkkinä niille, joilla vaalea hius vihertää tms; kannattaa kokeilla ihan sitruunanmehua epätoivotun sävyn neutraloimiseen, sitruunalla on vaalentava vaikutus. Jos joillain alkaa vihertää vaaleat hiukset aina suihkun jälkeen enemmän ja enemmän, on se yleensä merkki siitä, että veden mukana vesiputkista tulee rautaa hiuksiin...Ainakin Simin CX Corrector Mineral Removing Shampoo on ihan tarkoitettu näiden metallijäämien puhdistamiseen. Hiukset saattavat silloin myös haista metalliselle, ja jos hiuslatvoja hinkkaa kahden sormen välissä, ne saattaa kuumentua. Silloin ei kannata alkaa vaalentaa hiuksiaan ennen kuin on poistanut metallijäämät hiuksista, vaalennusaine reagoi metallin kanssa ja hyvin nopeasti silloin hiukset katkeaa.

    • tasapitkä

      se perusjuttu. Kun sanoo, että maksimissaan pari sentin tasaus, ei muuta. Niin voi veeee, kun ne kampaajan sakset lipee, mitta muuttuu neljäksi sentiksi ja kerrostusta meinataan ihan väkisin leikata. Eikä asiakasta niin hirveesti kiinnosta kuunnella kampaajan koirajuttuja.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1954
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      919
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      863
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      736
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      722
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      704
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      678
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      656
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      78
      656
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      204
      647
    Aihe