Olen viimeinkin mielestäni tavannut miehen joka sytyttää fyysisesti ja psyykkisesti, tuntuu kuin olisin löytänyt sielunveljen. Ongelmana ovat päihteet, itsellänikin on päihdetaustaa noin 8 vuoden takaa, huumeiden käyttöä, hän käyttää kuitenkin edelleen vaikkakin lähinnä mietoja. Kuten kannabista. Itse en polttelusta välitä enkä tosiaan ole koskenut aineisiin 8 vuoteen ennen kuin tapasin hänet. Nyt olen jokusen kerran kuukauden aikana poltellut ja napannut jotain nopeaa. Ja huomannut että homma ei kiinnosta enkä jaksa sitä enää. Mietinkin onko meillä mitään tulevaisuutta yhdessä koska hän selkeästi pitää elämästään työttömänä useamman kerran viikossa poltellen ja alkoholia nauttien sekä epämääräisessä kaveripiirissään hengailen. Hänellä ei ole unelmia eikä tavoitteita, mutta on todella ihastunut minuun. En tiedä mitä pitäisi tehdä, kaverilla on ollut pitkiäkin selviä jaksoja aiemmin ja hän ollut jopa töissä joskus. Kumpikin olemme aikuisia 30v ihmisiä. Tavallaan pidän siitä että saan itsekin elää sellaista elämää kuin haluan ilman että kokisin paineita perheen perustamiseen tai asuntolainaan, mutta en usko pystyväni ottamaan tätä suhdetta kovin vakavasti.
Miehellä päihdeongelmaa
huurussa29
2
140
Vastaukset
- hyvää loppuelämää
Ihan normaalia teillä on. Mies juopottelee ja sinä hyväksyt sen mitä mies tekee. Naiset löytää aina sen juoppo ja humeveikon ja sitte eiv oi erota enään kun mies alkaa uhkailamaan turpaanvedolla ja silleen. Normaali paihteetön mies ei löydä ikinä naista ja kivaa kun vielä oót itsekkin ollut samanlainen niin ymmärrätte ja sovitte toisillenne hyvin.
- Voithan katsoa mutta
Voi olla että pidemmän päälle et jaksaisi. Kannabis tulee aina menemään edellesi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134892Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293543No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452430- 501558
- 411480
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241334- 141222
- 271128
- 1651089
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221057