Wolvojen web-masterille

Rakas Wolvojen web-master. Käyn joka päivä sivuillasi katsomassa joko olisit ehtinyt päivittää tietoja usealla eri Wolverines-sivulla ajantasaiseksi, mutta kerta toisensa jälkeen poistun pettyneenä. Koita nyt ihmeessä ryhdistäytyä.

Vaahteramaljan voitto oli upea asia, mutta sen jälkeen on pelattu jo useampia otteluita joiden tuloksen voisi siirtää sen mestaruusottelun paikalle. Tuli EFL ja meni. Nyt pelaamme Vaahteraliigaa 2012 ja niitä tuloksia ei varmaankaan ole kamalan vaikea sinne sivulle laittaa. Lukisin myös teidän näkemyksen peleistä silloin kun peli on pelattu. Liitto ja Gridiron tietysti tekevät omat juttunsa, mutta joskus se seuran oma näkökulma on kiinnostava.

Rakas web-master. Toivon kanssa, että poistaisit ne takinkääntäjäpetturit pois sieltä rosterista kun ne vetelehtii parhaillaan jo Porvoonjoen toisella puolella. Hävettää katsoa niitä edelleen sillä listalla. Ymmärrän, että kausijulkaisusta et saa niitä pyyhittyä mutta edes nettisivuilta - kiitos.

Olisin myös erittäin liikuttunut, jos uusi valmentaja Katrsa kertoisi jotan meille katsojille. Tiedän kyllä että hän on antanut lausuntoja Gridironille, mutta se oma näkökulma kiinnostaa. Ja Rändikin voisi avata sanaisen arkkunsa meille.

Tulen taas sunnuntaina Velolle katsomaan seuraavaa verilöylyä. Ostan lipun, pari makkaraa ja ehkä kahvinkin. Suurin toiveeni juuri nyt on kuitenkin se, että näkisit vaivan niiden sivujen päivittämiseksi. Ja jos sinulla ei sitä itseltä löydy, niin anna se hyvä ihminen sitten jonkun toisen tehtäväksi.

Tämä viesti on kirjoitettu kaikella ystävyydellä ja tarkoitettu asiallisesti vastaanotettavaksi.

Kiitos ajastasi.
19899
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

PÄÄ KIINNI rööösters-junnu!!!!!!

Äänestä
  • Kyllä on selkä Rednationalilla PUNAINEN selkäsauna jälkeen kun ovat wolvot kohdanneet. Punainen on edelleen ruma väri.

    Äänestä

Samaa mieltä

Äänestä

Nyt kun homma on hoidettu niin KIITOS Wolvojen Webmasterille. Se näytti oikeasti pahalta eikä kyse ollut trollauksesta...

Äänestä

tänään oli tullut JO ennakkoraportti wolwojen sivuille :) Oulun omaa odotellessa ;) no toisaalta ei ole näköjään vielä pohjoisessa kirjoiteltu omille tai liiton sivuille suuren ja mahtavan R kohtaamisesta ;) , no onneksi on gridion :) kesäloma aika ;)

Äänestä
  • Gridinon korjasi Oulun tilanteen ;) 1830 kiitos :)

    Äänestä

Rakas Wolvojen web-maisteri. Kirjoitan sinulle nyt toista kertaa. Voisitko olla niin ystävällinen, että päivittäisit nuo sivut ajantasaisiksi ja ennen kaikkea poistaisit ne Vaahteramalja XXXII kuvat vuodelta 2011 siitä kuvakarusellista, joka pyörii siinä etusivulla. Se jo v1tuttaa kuin kapista oravaa, että ne punapaitaiset kakarat voittivat loppuottelun, mutta noiden vanhojen kuvien katselu on paitsi noloa mutta tuntuvat eräänlaiselta veitsen pyörittelyltä haavassa.

Kiitos ja näkemiin taas.

Äänestä

Samalla webmaster voisi tiedustella Mannilan perusteita Garzan päävalmentajan pestille. Aika kevyiltä vaikutti pikkumiehen systeemit finaalissa.

Äänestä

Miten tämä puolustuksen supermies selittää että Ruustersin rissut oli koko ajan wide-open? Mikähän systeemi on todella nopeaa heittohyökkäystä vastaan se, että "jätetään rissut vapaaksi ja toivotaan että ne pudottaa joka kerta"

Äänestä
  • No ei se nyt ihan niin helppoa ole. Roosters otti wolvojen paineen pois lyhyellä heitolla, jota vastaan paine ei ehdi vaikuttaa. Blitziä ei juuri edes nähty, koska se ei ehdi perille kuitenkaan. Wolvot levittivät välillä outside linebackereita pois boksista peittämään Roostersin rissuja (olisivatkohan yrittäneet hillitä heittoa 2-miehellä?), mutta sitten Kuronen juoksi kahdella yrityksellä 40 jaardia viiden miehen boksiin. Wolverines piti Roostersin heittohyökkäyksen varsin hyvin aisoissa lopulta, vain 3 td:tä. Ongelmaksihan muodostui heidän hyökkäyksensä, joka ei pystynyt skooraamaan vastustajaa enemmän.

    Äänestä

Hei IHAN OIKEASTI. Tee nyt jotain noille www-sivuille ja äkkiä

Äänestä
  • No nyt täytyy kyllä olla samaa mieltä. Uutinen "Wolverines vaahteramaljaa" ja yllä kuva, jossa nostetaan mestaruuspokaalia. Ei näin!

    Äänestä

Wolvoilla tosiaan huonot uutisoinnit sekä väsyneet päivittäjät. Ei ole hurraamista kyllä monen muunkaan seuran tiedottamisessa. Mutta löytyy tuolta myös ihan kohtuullisiakin jefuseurojen sivustoja esim Turulta, Oululta, Vantaalta ja Hyvinkäältä.

Äänestä
  • oon monesti miettinyt että eihän webmasterin tehtävä ole päivittää sivuja vaan luoda pohja jotta kaikki muut pystyvät sen tekemään. Eli älkää nyt sitä webmasteria kiusatko...

    Äänestä

  • 10+12 kirjoitti:

    oon monesti miettinyt että eihän webmasterin tehtävä ole päivittää sivuja vaan luoda pohja jotta kaikki muut pystyvät sen tekemään. Eli älkää nyt sitä webmasteria kiusatko...

    Taisi olla viime vuonnakin niin, että noita mestaruuskuvia odoteltiin vähintään kuukausi ennen kuin mitään sivuilla tapahtui. Eli kunn yt tuli vielä turpiin niin menee varmaan toinenkin kuukausi.

    Kyllä se webmaster yleensä vastaa sivujen päivtyksestä.

    Äänestä

Rakas Webmaster. Oletteko ulkoistaneet julkaisutoimintanne kokonaan Gridironille tai mikä on kun on aika vanhaa tavaraa netissä. Myös sitä rosteria teiltä odottaisin esille kun jo lokakuussa sellainen piti laittaa tyrkylle. En väitä että GI:n uutisissa olisi mitään vikaa, mutta silleen tavallaan odottaisin myös teiltä itseltä jotain kontribuutiota asiaan...

Äänestä
  • Näköjään Gridiron on se media joka julkaisee Wolverinesin tiedotteet. Tammikuun ensimmäiseltä viikolta on viimeksi saatu jotain rustattua Wolvojen omille sivuille - säälittävää..... Jollen ihan väärin muista niin yksi vaahteraliigan kriteereistä on aktiivinen tiedottaminen myös omilla kotisivuilla. Saa nähdä alkavatko miinukset tässä tapauksessa paukkumaan samalla tavalla kuin Oulussa?

    Äänestä

  • 8+7 kirjoitti:

    Näköjään Gridiron on se media joka julkaisee Wolverinesin tiedotteet. Tammikuun ensimmäiseltä viikolta on viimeksi saatu jotain rustattua Wolvojen omille sivuille - säälittävää..... Jollen ihan väärin muista niin yksi vaahteraliigan kriteereistä on aktiivinen tiedottaminen myös omilla kotisivuilla. Saa nähdä alkavatko miinukset tässä tapauksessa paukkumaan samalla tavalla kuin Oulussa?

    Onko siinä määritelty millä sivulla se uutisointi pitää tapahtua. Voisit katsoa seuran FB sivuja.

    Äänestä

Do something - please !!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Katsojien puolesta kirjoitti:

Rakas Wolvojen web-master. Käyn joka päivä sivuillasi katsomassa joko olisit ehtinyt päivittää tietoja usealla eri Wolverines-sivulla ajantasaiseksi, mutta kerta toisensa jälkeen poistun pettyneenä. Koita nyt ihmeessä ryhdistäytyä.

Vaahteramaljan voitto oli upea asia, mutta sen jälkeen on pelattu jo useampia otteluita joiden tuloksen voisi siirtää sen mestaruusottelun paikalle. Tuli EFL ja meni. Nyt pelaamme Vaahteraliigaa 2012 ja niitä tuloksia ei varmaankaan ole kamalan vaikea sinne sivulle laittaa. Lukisin myös teidän näkemyksen peleistä silloin kun peli on pelattu. Liitto ja Gridiron tietysti tekevät omat juttunsa, mutta joskus se seuran oma näkökulma on kiinnostava.

Rakas web-master. Toivon kanssa, että poistaisit ne takinkääntäjäpetturit pois sieltä rosterista kun ne vetelehtii parhaillaan jo Porvoonjoen toisella puolella. Hävettää katsoa niitä edelleen sillä listalla. Ymmärrän, että kausijulkaisusta et saa niitä pyyhittyä mutta edes nettisivuilta - kiitos.

Olisin myös erittäin liikuttunut, jos uusi valmentaja Katrsa kertoisi jotan meille katsojille. Tiedän kyllä että hän on antanut lausuntoja Gridironille, mutta se oma näkökulma kiinnostaa. Ja Rändikin voisi avata sanaisen arkkunsa meille.

Tulen taas sunnuntaina Velolle katsomaan seuraavaa verilöylyä. Ostan lipun, pari makkaraa ja ehkä kahvinkin. Suurin toiveeni juuri nyt on kuitenkin se, että näkisit vaivan niiden sivujen päivittämiseksi. Ja jos sinulla ei sitä itseltä löydy, niin anna se hyvä ihminen sitten jonkun toisen tehtäväksi.

Tämä viesti on kirjoitettu kaikella ystävyydellä ja tarkoitettu asiallisesti vastaanotettavaksi.

Kiitos ajastasi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu