Televisiolupa

laitan takaisin seuraavan maksun! Se on uusinta! Jopa 3 kertaa lyhyellä aikaa uusitaan joitain ohjelmia, Jatkuvasti on jo nähtyjä ohjelmia uusintana. Ei kylläkään ole sisälle sidottujen toiveita.
15205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kuulehan pölhö-kustaa, TV-lupa ei ole mitenkään sidottu ohjelmasisältöön. Tarkoittaa sitä, että lupa maksetaan jos on televisio, vaikkei sitä kattois vuodessa minuuttiakaan.
Sitäpaitsi radion kuuntelu sisältyy Tv-lupaan.

Äänestä

Sinä pölhö et taas tajunnut mitä häntarkotti! Et sinäkään limpusta maksa kolmea kertaa! Sinulle on aivan sama mitä peritään köyhältä, kuulut varmaan niihin surullisen kuuluisiin vassareihin jotka ei välitä kuin omasta hyvinvoinnista, samaa sakkia kokoomuslaisten kanssa. Ei sitten mitään oikeuksia niille miljoona Suomalaiselle. Tämän hetkinen Suomi hoitaa muitten maitten ongelmia koko ajan ja omat on retuperällä! Sinä ilmeisesti et ole sidottu esim sänkyyn?

Äänestä
  • Kuulehan saapas/vepsänkielentaitaja, viestintävirasto perii tv lupamaksun, jos sinulla on televisio, välittämättä yhtään uusintojen määrästä. Samasta limpusta ei makseta 3 kertaa, mutta uusinnoista maksetaan. Siinä ei neidin piipitys auta, kun maksu peritään verona, edellyttäen että neidillä on edes jotain verotettavaa.

    Märiskää MTV3, nelosen, YLE:n, jne.. suuntaan niistä uusinnoista.

    Äänestä

  • fdhfyj kirjoitti:

    Kuulehan saapas/vepsänkielentaitaja, viestintävirasto perii tv lupamaksun, jos sinulla on televisio, välittämättä yhtään uusintojen määrästä. Samasta limpusta ei makseta 3 kertaa, mutta uusinnoista maksetaan. Siinä ei neidin piipitys auta, kun maksu peritään verona, edellyttäen että neidillä on edes jotain verotettavaa.

    Märiskää MTV3, nelosen, YLE:n, jne.. suuntaan niistä uusinnoista.

    Kuuleppa, kulukuset riippuneet jo yli 30 vuotta en ole mikään neiti haavisto. Märistä tarvii viestintäministerille ja ylelle ei mainostv-lle.

    Äänestä

Lupaviidakko pian selkeytyy,porrastettu hinta veroäyrien mukaan.

Äänestä

jos minä maksan niin neiti tekee niinkuin minä haluun, näin se pitää mennä! tiedoksi eka vastaajalle jos ei tajua muuten!

Äänestä

Hehhee nainti seis! jos minä maksan... neiti kun yritti hoputtaa. Sama valta veronmaksajillakin, mihin rahoja syydetään! Määräysvalta, mitäh? Se on mennyttä.

Äänestä

Uus-Seelaanin ministeri oli oikeassa, kun puhui Suomalaisten huonovointitilasta. Suomi antaa maailmalle väärän kuvan hyvinvoinnista!!!! Rekan alle ajaa joka päivä joku, perhesurmia, koulusurmia jne ja täällä vain puhutaan kreikan hyvinvoinnin parantamisesta! Elämä pyörii miten jotku Afriikan perheet yhdistettäisiin ja jos vielä enempi annetaan rintamakarkureille ja vielä köyhytettäisiin eläkkeitä ja työttömyysturvaa niin että saataisiin hyvät olot niille jotka eivät ole KOSKAAN euroa tai markkaa maksaneet suomen hyväksi. Jos mistä niin tästä tulee oksennus! Ja siksi on persuja!! Oikeita, Suomalaisten etujen puolesta puhujiksi, koska suomen vasemmistosta on tullut kokoomuslaisia! Hyvä, että nähtiin se mitä he ovat! OMAN EDUN TAVOITTELEVIA!

Äänestä

Pitääkö rehti-Suomalaisen juoda pää täyteen, kun asiat menee ekana jonkun afriikan tai arabin piikkiin? Heidän turva on ase ykkönen? VASSARIT? Missä on se Suomalaisuus?

Äänestä

Voi että mie oon tykänny kun tulee uusintoja, aina niistä löytää uutta. Lämmin kiitos poliisiopisto elokuvista, mie osaan vuorosanatkin ulkoa. Sai lähteä pyörimään taas..

Äänestä

Ja topgun kehiin myös...

Äänestä

tallenna senkin torvelo ja kato vaikka viikko samaa jos muisti on noin huono.

Äänestä

Sinä joka panet kaiken epämukavan"vassarien" syyksi, oletko sinä natsi, kinheidi, äärioikeistolainen, vai muuten vain persu.
Siksi vain, kun kokoomuksen ja kepun hallitus on ollut vaikka kuinka kauan, tuntuu että nekin on vassareita. Persut ei liene vassareita, kun ne ei ole mitään tehneetkään.
Todennäköisesti vassarit on sinutkin, politiikallaan leivässä pitänyt.

Äänestä

kyllä se on minun mittanauha, kirves ja oma selkä pitänyt leivässä ja tietenkin työnantajat.

Äänestä

Heehe hee vai vassarit työnantajia miksikähän lähti sellu lätkii? Muille maille!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rahalle vastiketta! kirjoitti:

laitan takaisin seuraavan maksun! Se on uusinta! Jopa 3 kertaa lyhyellä aikaa uusitaan joitain ohjelmia, Jatkuvasti on jo nähtyjä ohjelmia uusintana. Ei kylläkään ole sisälle sidottujen toiveita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu