Rakkaus ei ole kaikkia varten

Ikuisesti yksin

Onko mahdollista etta jossain vaiheessa sydan on niin pirstaleina ettei pysty enaa ihastumaan tai rakastumaan, tai luottamaan keneenkaan? Olen jo 34-vuotias, enka ole ikina ollut pitkassa parisuhteessa. Olen ollut ihastunut/rakastunut useita kymmenia kertoja elamassani, mutta joko en ole saanut vastakaikua lainkaan, tai seurustelu on kestanyt enimmillaan pari kuukautta.

En usko tarinaa siita etta jokaiselle on joku, varmasti minulle on satoja sopivia miehia, mutta miten saisin yhdenkaan heista ihastumaan minuun? Heti tavatessani jonkun, mietin ettei han kuitenkaan minusta olisi ikina kiinnostunut, ja alan tarkkailemaan jokaista merkkia mika voisi osoittaa kiinnostuksen lopahtamista, silla tiedan etta se joka kerta tulee jossain vaiheessa tapahtumaan. En usko etta minussa on mitaan kiinnostavaa, menneisyys on sen tehnyt selvaksi.

Rakkaus ei ole kaikille, se on erityisoikeus. Kaikissa meissa ei vain ole sita jotain, jolla toinen ihminen saadaan ihastumaan.

En edes enaa valita omista tunteistani, vaan olen valmis ottamaan kenet tahansa joka osoittaa kiinnostusta minuun, vaikka en itse pitaisi hanta ollenkaan sopivana. Mutta silti juttu paattyy aina samalla tavalla miehen aloitteesta.

Pitaisiko tyytya yksinaisyyteen, kunnes ehka joskus loytyy joku joka on tarpeeksi epatoivoinen ottamaan kenet tahansa, eli minut?

3

240

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • särkynyt luottamus

      Voi sinua. Älä ihmeessä ajattele noin. Jokaisessa meissä on jotain valloittavaa. Ei kukkokaan käskien laula.

      Opettele ensin elämään yksin mutta onnellisena.
      Lopeta epätoivoinen suhteen etsiminen. Keskity olemaan sinä. Päätä että elät ja nautiti elämästä yksin. Sillä onneen ei tarvita toista ihmistä. Onni tulee jokaisesta itsestä .
      OIkaise itsesi, älä kulje hartiat kurtussa itseäsi säälien ja uskoen, että sinua ei kukaan halua. Katso avoimin mielin eteenpäin ja arvosta itseäsi. Luo itsestäsi kuva että olet itsenäinen omanarvon tunteva kaunis nainen.

    • vielä kerran

      Jaan aika tavalla tuntemuksesi. Olen epäonnistunut monta kertaa. Olen myös miettinyt, mistä epäonnistuminen miessuhteissani johtuu. Tunnistan sen, että tykkään miehistä, jotka eivät loppujen lopuksi ole sopivia minulle. Minulle ilmeisesti sopisi hyvin esim. kiltti huolehtivainen mies ja jotenkin ihastun miehiin, jotka ovat jotenkin kylmiä, vaativia, laskelmoivia.

      Kerrot, että voisit aloittaa suhteen melkein kenen tahansa miehen kanssa, joka osoittaa kiinnostusta. Sekään ei ole kovin hyvä juttu, koska myös sinun tulee aidosti viihtyä suhteessa. Kuuntele siis omia tuntemuksiasi. Huonot kokemukset vaikuttavat taustalla, kun aloitat uutta tutustumista. En tiedä, onko hyvä neuvo, mutta voisitko avoimesti keskustella miehen kanssa tuntemuksistasi ja kokemuksistasi, epävarmuudestasi. Avoimuus on hyvä asia ja tuo luottamusta. Ei ole oikeastaan muuta tietä kuin yrittää olla oma itsensä. Pitää luottaa siihen, että se riittää sopivan ihmisen kohdalla. Tätä minäkin odotan ja haluan uskoa, että jonain päivänä tapaan mieleiseni miehen, joka tykkää minusta. Samaa toivon sinulle.

      • Robotti

        Vaikka itsestani ajattelen etta en loyda ikina miesta enka todellakaan enaa etsi edes niin onpa hirveaa lukea se nain mustaa valkoisella. Minulla on ollut parikin pitempaa suhdetta, mutta ei niista muuta hyotya ole kuin etta opinpahan virheistani ja tiedan mita en ainakaan halua. Ajattelen samoin etta en ikina enaa rakastu kehenkaan. Joskus pohdin vaikka tyopaikan ruokalassa tai baarissa, missa vaan, etta kiinnostaisiko minua kukaan heista ulkonaon takia. Ei kiinnosta.

        Tiedan etta monia kiinnostaisi tutustua minuun, mutta minua ei. Ei siita kumminkaan tule yhtaan mitaan ja jos ei edes minulle tule sellaista perhosia vatsassa oloa, minka olen kylla ennen tuntenut, niin ei kai siita nyt voikkaan tulla mitaan.

        Olisi kiva ihastua taas, viime kerrasta on ehka puolitoista vuotta, ekojen treffien jalkeen sain tietaa etta hanella oli jo tyttoystava. Etta sillein. Onko ihme ettei ole helppo ihastua. Taitaa olla etta sina ihastut miehiin minunkin puolesta. Anna mulle vahan noita tuntemuksia!!!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5335
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      57
      1981
    3. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      138
      1713
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      17
      1689
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1435
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      27
      1305
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1290
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1087
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1048
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      887
    Aihe