Keskustelu ei onnistu

ToimistoRotta

Mikä neuvoksi, kun keskustelu miehen kanssa "vakavista" asioista ei onnistu? Mies on hyvin fiksu ja puhelias, mutta jos aihe on jokin tulevaisuudensuunnitelmiin tai johonkin erimielisyyteen liittyvä, ei keskustelu onnistu laisinkaan. Olen miettinyt onko jotain mitä voisin omassa käyttäytymisessäni muuttaa?

Jos hyvin rauhalliseen sävyyn yritän vaikka mainita, että minulle tuli vähän paha mieli jostain asiasta, mies vastaa yhdellä lauseella loukkaantuneena ja ottaa puolustuskannan. Mielestäni en ole yhtään syyllistävä, vaan yritän kertoa miltä jokin asia minusta tuntuu tai kysyä häneltä mielipidettä johonkin asiaan. Miehen äänensävyn on alentava ja hän käyttäytyy kuin hänellä olisi kaikki valta valita mistä asioista meillä keskustellaan ja mistä ei. Jos yritän keskustella aiheesta lisää, hän väittää minun jankkaavan asiasta, joka jo käsiteltiin loppuun. En myöskään voi ottaa uudelleen puheeksi aiheita, joista olen jo aiemmin yrittänyt avata keskustelua, koska saan juuri tuon vastauksen, että yritän vatvoa vanhoja käsiteltyjä asioita. Mitä voisin tehdä toisin?

Tätä keskustelun yritystä ei tapahdu usein, ehkä kerran kuukaudessa. Silloin ensin vietän pari päivää suunnitellen millä lauseella voisin keskustelun avata, mikä vuorokaudenaika on sopiva, miten saisin mahdollisimman positiivisen sävyn keskusteluun...

Kun mieheltä saamani vastaukset todellakin ovat lyhyitä kahden sanan loukkaantuneita vastaväitteitä, ei kai voi sanoa, että jokin asia olisi siten käsitelty loppuun? Nyt olisi hyvät neuvot tarpeen.

9

788

Äänestä

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vedä turpaan

      Kakarat.

    • Riitaaperkele

      Meillä on sama ongelma ollut ja kolmisen vuotta kestin tuota. Sitten yhtenä päivänä kun minulla oli tarpeeksi paha olo, kun en ollut saanut asioista keskusteltua, istutin miehen alas ja sanoin, että nyt hän sitten pitää turpansa kiinni, minä aion nämä "umpeutuneet haavat" ja käsittelen asiat omalta osaltani loppuun.

      Siitä tuli aivan järkyttävä riita, mutta tuon riidan jälkeen ei ole ollut enää ongelmia jutella yhtään mistään. Kaksi vuotta n. jo kulunut tuosta ja nyt mies on oppinut tuon jälkeen puhumaan.

      Eli nosta kissa pöydälle, jos tulee riita niin sitten tulee, riidelkää. Mies kyllä oppii siitä, että puhumalla on helpompi asiat selvittää kuin sillä, että olet sitten valmis riitelemään, kerta mies niin haluaa.

    • puhe mies

      Mistä asioista ette pysty puhumaan? Jos hän on täysin eri mieltä kantasi kanssa joten hän kokee että asiasta on turha silloin puhua enempää. Ei se auta vaikka kuinka kävisitte asiaa läpi kun olette selkeästi eri mieltä.
      On myös hyvin mahdollista että yrität vatvoa vanhoja asoita ja mies ei näe mitään järkeä puhua niistä enään kun menneet on menneitä

      • ToimistoRotta

        Viimeksi esimerkiksi kävi niin, että yritin ottaa puheeksi asian, josta ei oltu koskaan aiemmin puhuttu. Kerroin hyvin rauhalliseen sävyyn kuin ohimennen, että minulle tuli paha mieli, kun minulle oli selvinnyt pieni valhe. Mieheni humalainen kaveri paljasti vahingossa mieheni valehdelleen minulle. Kyseessä oli aivan vähäpätöinen juttu, oli vain ollut yhtenä iltana eri paikassa kuin minulle oli väittänyt. Olisin kuitenkin toivonut edes pientä vastausta asiaan. Kai tässä nyt turmion tiellä ollaan, kun en ole seksiinkään saanut houkuteltua miestä yli kuukauteen...


      • Kyllä se muuten auttaa puhua asioista, vaikka olisikin täysin eri mieltä. Puhuminen auttaa ymmärtämään toista ihmistä, ja se on aina eduksi parisuhteessa. Oikeastaan se on olennaisen tärkeää.

        Aloittajan mies ei selkeästi ole vielä oivaltanut keskustelemisen tärkeyttä parisuhteessa. Puhuminen on aivan olennainen asia, jolla vältetään niin monet potentiaaliset karikot ja paikataan jo tehtyjä pieniä virheitä ja väärinkäsityksiä. Kaikesta olisi voitava puhua asiallisesti ja ketään syyllistämättä.

        Tämän kaiken lisäksi puhumalla ja kuuntelemalla pystyy viestittämään kumppanilleen sitä, että on kiinnostunut hänen mielenliikkeistään - siis siitä, mitä hänelle juuri tänään kuuluu. Kumppaninsa aito kohtaaminen onkin erittäin tärkeä asia päivittäisellä tasolla. Se on tärkeä tekijä, jolla luodaan suhteen yleistä ilmapiiriä ja läheisyyttä. Molemmilla tulisi suhteessa ollessaan olla se tunne, että tuo toinen välittää minusta ja on kiinnostunut siitä, mitä minulle tänään kuuluu.


    • lkdlkjflsdjf

      Sun pitää asettaa itsesi nyt etusijalle. Et voi elää elämää missä asiat ei selviä. Pahinta on se, että alat muuttaa omaa käytöstäsi miehen pillin mukaan. Suhde ei ole terve jos pitää omaa toimintaansa alkaa miettimään ja sitä miten voi puhua toiselle ja miten ei. Kissa pöydälle ja nyt heti! Sitten näet johtaako asia muutokseen. Tuskin haluat tuollaista loppuelämäksesi.

    • Kiertelevä mies

      Jos mies ei halua puhua, eikä ne yleensä halua niinkuin naiset, syy voi olla että hän ei halua valehdella, eikä totuutta voi kertoa jostain syystä.

      Eli sitä paetaan ettei tartte ottaa vastuuta, ettei puhuta lainkaan. Tai vaihdetaan puheenaihetta, tai lähdetään vessaan.

      Meillä sama juttu, jostain ihan vakavasta asiasta kieltäydytään keskustelemasta, vaikka siihen on todella aihetta molempien puolelta. Jos jokin ratkaisu pitäisi tehdä, se on minun yksin tehtävä, mies ei halua ottaa kantaa ollenkaan.
      rasittavaa elää näin.

      • Väärinpäin

        Meillä myös täysin samanlainen tilanne. Muuten kaiki toimii hyvin, mutta kun vähän pitäisi suunnitella tai yleisesti keskustella vaikka päivän kulumisesta vastaukseksi saa pelkkää hyminää. Turhauttavaa pohtia tulevia suunnitelmia ja omia ajatuksia ilman toisen näkökulmaa. Itsekin on myöntänyt joskus taas yhden hullun taistelun päätteeksi, että puhuminen on vaikeaa. Ei jaksaisi joka kerta tappiin asti ärsyttääkkään että saisi herran älähtämään.


    • Anonyymi

      Nyt ei puhuta poliisin nurkan puhe, Kaija

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas uusi PS:n rasismiKOHU!

      Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a
      Maailman menoa
      616
      1317
    2. 93
      1080
    3. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      185
      820
    4. Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo

      Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.
      Maailman menoa
      310
      779
    5. Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.

      Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä
      Maailman menoa
      213
      725
    6. Pitääkö minun pyytää

      Itse itseni sinun luo tällä viikolla vai tajuatko itse pyytää ??
      Ikävä
      58
      693
    7. Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!

      Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o
      Ikävä
      175
      661
    8. Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!

      Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht
      Maailman menoa
      221
      604
    9. Katotaan miten jaksat tätä

      Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.
      Ikävä
      88
      600
    10. Tiedätkö mitä mies

      Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut
      Ikävä
      21
      541
    Aihe