Jälleen kerran...

eimitään...

Tulin juuri baarista kotiin pitkän työpäivän päätteeksi, ja tietysti siellä oli pientä sutinaa jos toistakin erään neitokaisen kanssa. Perhe-elämä on turruttavaa, emäntä hengittää koko ajan niskaan eivätkä kakaratkaan osaa käyttäytyä. Rakkautta en ole tuntenut vaimoani kohtaan pitkään aikaan, tiedä häntä, mistä kyse.

Näin lähes keski-ikäisenä, perheellisenä miehenä tiedän, että olen säälittävä ja pohjasakkaa, mutta en voi itselleni mitään. En ansaitse vaimoani tai lapsiani, masennustakin poden silloin tällöin. Mutta mitä muuta voin tehdä kuin käydä vieraissa, jos kotona ei saa hetkeäkään olla rauhassa, aina nalkutetaan pienimmistäkin asioista, enkä läheisyyttäkään saa pennin vertaa? Pettäminen onnistuu selvänä, kännissä vielä paremmin. Saan muilta, mitä en vaimoltani saa: läheisyyttä, toisen kosketusta, ja tunnen aidosti olevani tarpeellinen ja hyödyllinen jollekin.

Valehtelu kyllä syö miestä sisältä enemmän kuin uskoisi. En kuitenkaan uskalla kertoa aiheesta emännälle, koska uskon sen vain pahentavan asioita entisestään. Pystyn salaamaan kaiken ja kaikilta tarpeen tullen - mutta kannattaako se? Avioeroakaan en halua ottaa. Tai en tiedä. Ehkä haluankin, mutta lasten tulevaisuus huolestuttaa. Oma perheenikään ei ollut hääppöinen: isäni joi perheen säästöt kurkustaan alas - päätti päivänsäkin eräänä keväisenä iltana, kun ei enää menoa jaksanut.

Mitä teen? Tilanne tuntuu toivottomalta. En ole onnellinen, en edes muista, milloin viimeksi olisin ollut aidosti iloinen - ilmekin on sen mukainen jatkuvasti. Vaimoni ja lapseni ansaitsevat parempaa kuin minut, mutta totuuttakaan en uskalla suustani päästää. Pelkään, että ainoat ihmiset elämässäni jättävät minut lopullisesti. Ehkä on parempi luovuttaa ja antaa kaiken loppua, en kestä enää.

8

408

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hiirulainen

      Sun pitää puhua vaimollesi, kertoa miltä sinusta tuntuu. Jos et tartu teidän ongelmiin, ero on edessä ennemmin tai myöhemmin. Lopeta pettämiset tähän paikkaan, etsi sisältö elämään muualta. Kaikista tärkeintä on nyt kommunikoida vaimosi kanssa. Jos siitä ei tule mitään yrityksistä huolimatta, kannattaa ehkä pohtia voitteko olla onnellisia tässä liitossa. Myös lapset voivat pahoin, jos vanhemmat eivät rakasta toisiaan.

      Yritä. Tee kaikkesi, että saisitte asiat kuntoon. Jos sittenkään ei onnistu, uskalla luovuttaa ja luopua, rakentaa uusi elämä itsellesi lasten hyvinvoinnista huolehtien. Jos et tee mitään, elämä valuu hukkaan ja ero tulee itsekseen. Mitä sitten jää jäljelle?

      Tsemppiä.

    • ytrsyhtrf

      Jaa-a... Kirjoituksestasi huokuu totaalinen väsähtäminen elämääsi - ei pelkästään parisuhteeseen..?
      Tietty asioista olisi hyvä puhua vaimon kanssa - mutta olisikos sinun helpompi työstää asiaa juttelemalla jonkun muun kanssa? Kliseisesti ehdottaisin ammattiapua, koska masentuneeltahan sinä vaikutat. Kun saisit sitä puolta kuntoon, jaksaisit tarttua parisuhteesi ongelmiinkin...?
      Joskus ihmisen pitää oman jaksamisensa vuoksi olla itsekäs. Taidat olla niitä suorittaja-miehiä, jotka tekevät parhaansa perheen taloudellisen tilanteen turvaamiseksi ja että heillä olisi asiat hyvin? Mukavalta tuntuisi saada jonkinlaista arvostusta pyrkimyksistään, mutta eipä tapauksessasi siltä tunnu - vaan sinulta odotetaan koko ajan lisää... Ei hyvä!

      En kannusta ketään eroamaan suinpäin... Mutta joskus sitä vain on niin takki tyhjänä ja tuntee antaneensa kaikkensa ilman, että siitä on ollut mainittavaa iloa kenellekään... Mietit lastesi tulevaisuutta, kuten moni muukin... Kysehän on loppujen lopuksi päätöksestä priorisoida asiat lasten hyväksi erotilantessa: kun aikuiset / vanhemmat päättävät, että lasten etu on tärkeintä, lapsilla ei ole hätää. Lapsille näytetään välittämistä ja annetaan rakkautta siitä huolimatta, että vanhemmat erosivat. Ei ero ole mikään automaattinen alamäki lasten elämässä! Surullisen paljon on ihmisiä, joilla on kiire testaamaan omaa "kelpuutaan" eron jälkeen ja siinä lapset jäävät sivuseikaksi - mutta näin ei ole, jos päätetään toisin. Eivät sinun lapsesi sinua jätä, kun olet hyvä isä heille.

    • .......

      Voisit vaikka päättää päiväsi, et ole ihmisyyden arvoinen.

    • luuseriin pettynyt

      Elät juuri sitä elämää, minkä olet itse valinnut! Jos se tuntuu väärältä, sinun täytyy tehdä uudet päätökset. Sinulla ei ole oikeutta päättää vaimosi elämästä. Anna hänelle avaimet!

    • Herää ääliö

      On aivan turhaa vierittää syytä onnellisuudestasi tai onnettomuudesta kenenkään muun niskoille. Olet ihan itse vastuussa onnellisuudestasi. Vähän asennetta peliin mies, tuolla tavalla olet onneton luuseri koko elämäsi ja haikailet aina jotain etkä ole koskaan tyytyväinen. Surkee tyyppi.

    • paha riippuvuus

      sehän se on näissä jutuissa, vaikka katuvat niin ei muuta kun kohta uusiksi kun tilanne rauhottuu..

    • samsara

      Todella valitettavaa on perhe-elämäsi. Oletko miettinyt asiaa siltä kantilta, että mitä voisit tehdä vaimosi hyväksi, ettei hänen olisi syytä nalkuttaa?. Oletko yrittänyt antaa hänelle hellyyttä, oletko kuunnellut ja tukenut häntä ? Oleko ollut hänelle aviomies myös seksin saralla muutoinkin kun vain lastentekoon liittyen?
      Oletko huomiouinut lapsia? Lapset käyttäytyvät varmasti paremmin jos vanhempien elämä on seesteisempää. Lapset ovat kummallisia kun he jo ihan pienestä vaistoavat, että kaikki ei ole hyvin ja se näkyy heidän käytöksessään.
      Sinusta tuntuu varmasti nyt kaikki tosi vaikealta, mutta älä herran nimessä suunnittele itsemurhaa!! Se on vain tosi onnettomien jas pelkurien ratkaisu. Sinä jaksat nähdä kyllä vielä valon omassa perheessäsi.
      Panosta perhe-elämään, vaikka vaikealta varmasti aluksi tuntuukin ja tulet näkemään että se kannattaa!!

      • .............

        AP, olet säälittävä ihmisenmoukka!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      55
      5685
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      74
      2834
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      19
      2058
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      1905
    5. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      161
      1819
    6. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      18
      1781
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1538
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1161
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      82
      1145
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      66
      965
    Aihe