Oli melko ällötävää kun kävimme yhtenä päivänä syväkankaan kioskilla ostamassa jäätelöä. (siis tötteröitä) Myyjä pyyhkäisi ainakin kahteen kertaan nenäänsä käteen,ennen kuin alkoi pyörittelemään palloja.Aivan sama vaikka ei paljain käsin niihin koskisikaan,mutta silti ovat tekemisissä elintarvikkeiden kanssa. (tekevät mm.ruokaakin)
syvitsyn kioski
13
956
Vastaukset
- mersu mies
viikossa on seitsemän päivää.syöpi kotona muina päivinä.ps.siwa on vieressä.
- Pyöräilevä Arska
Jos sinulla on Mersu, kelpaa sillä ajella keskustaan oikeaan ravintolaankin. Mikä on malli ja valmistusvuosi. Toimiiko maagaasulla, dieselöljyllä vai bensiinillä?
- Unohda viisastelu
ehkäpä kyseinen kirjoittaja ei halua kertoa tarkkaa päivää milloin on käynyt kioskilla.
- slurppp
Kilpailevan jäätelönmyyjän valitus. Missä sinä myyt jäätelöä, niin tulen testaamaan pallerosi. SLURP
- Asiakas Arska
No sinäpä sen taas tiedät vai oletko kyseisen kioskin myyjä vai muuten vai luulija?
- Asiakas Arska
Tuota samaa tapahtuu aivan yleisesti. Joskus olen huomauttanut, että ei ole hygieenistä niistää nenäänsä käsiinsä, jos heti sen jälkeen käsittelee elintarvikkeita. Siinä on bakteerien ja virusten leviämiselle otolliset olosuhteet. Viimeksi huomasin tätä tapahtuvan K-Marketin lihatiskillä. Seuraavana oli sitten makkaran siivutus ja pakkaus. Huomautettuani asiasta, myyjä oli aivan äimän käkenä. Ei ollut koskaan ajatellut asiaa. Loppujen lopuksihan on kysymys puutteellisesta työhönopastuksesta. Tästä pitäisi siis informoida myös työnantajaa eli kioskin tai liikkeen omistajaa.
- PikkuPorvariPerkele
Vai pyyhkäisi nenäänsä? On se myyjä pyyhkiny persettäänkin ja ottanu kaveriltaan suihin, tai nuollu pillun sekä harrastanu joskus seksiä työpaikalla. Entäs sitten?
Ajatteleppa mistä kaikesta sitä pakteereja löytyykään? http://www.tiede.fi/uutiset/4460/kannykoista_loytyy_kakkaa
Entäpä rahat joita käsittelee kaikki tässä maailmassa? Niiden mukana kulkeutuu varmaankin jos minkäkilaista pöpöä. Useat vieläpä kielellä kostuttaa sormiaan rahoja laskiessaan. Toiset käärii rullalle ja kokaiinit nokkaansa vetäisee jne.
Silti me olemme elossa. Kiitos pöpöjen, sillä ne antavat meille vastustus kykyä jotta pysyisimme terveenä.
Jos asuisimme tiiviissä bakteerittomassa maailmassa, sairastuisimme tai jopa kuolisimme kun astuisimme ulos.
Joten anna myyjän hieraita nenäänsä ihan rauhassa vaan, varmaankin kutitti. Mutta jos kaivaa sormella räkää nokastaan, niin siitä voi kyllä huomauttaa epäinhimillisiin syihin vedoten.
Hyvää jäätelökesää.- Hygieniaa lihatiskil
Nykyään liha- ja kalatiskin myyjillä on kertakäyttöiset lateksihanskat käsissään, jotta bakteerit ja virukset eivät leviäisi. On tarkoitus, että näillä sormikkailla ei laskettaisi rahoja, pyyhittäisi räkää nenästä eikä pyyhittäisi takapuolta. Työnantajalta on jäänyt työhönopastus puoli tiehen, kun työntekijöille ei ole tästä mainittu, on vain lyöty paketti suojakäsineitä eteen ja käsketty käyttää.
- right sormi
ilmeisesti sormikkaita on käsketty käyttää vain ruokia tehtäessa, esim wc käynnit hoidetaan samoilla käsineillä ettei bakteerit leviä sormikkaita pidemmälle.gabish??
- Minna Eskola-Slurps
Lateksisormikkaita käytetään liha- ja kalatiskeillä ruokia käsiteltäessä. Esim. leikkeitä, fileitä ja makkaroita. Sillä tavoin pyritään estämään bakteerien ja virusten leviäminen käsistä tuotteisiin. Jos sormikkailla pyyhitään räkää nenästä, sormikkaiden merkitys muuttuu päinvastaiseksi, niillä levitetään viruksia ja tauteja.
- kemi.fi
olen seurannut useita keskustelupalstoja ympäri suomen..ainoastaan kemissä palstalla kielenkäyttö on todella alhaista...mitä se kertoo kaupungin yleisilmeestä?vai onko täällä sama ihminen joka ottaa kantaa joka asiaan ja jolla ei todellakaan oo ihan kaikki ok!!!!!
- PÖÖ ei pidä pelästyä
Ympäri suomen seuranneenasi, paljonko on kulunut bensaa (dieseliä)?
Onko elämässäsi mitään muuta kuin "keskustelu palstat"?
Taidat olla nettiriippuvainen? Olisiko jo aika mennä ammattiauttajan puheille, kun on sitä elämää muuallakin kuin täällä?
Kovin on yksipuolista elämäsi? Vain keskustelupalstoja ympäri suomen vaan kierrellä?
Todellakin olet avun tarpeessa jos kuvittelet täälä vain yhden ja saman henkilön ottavan kantaa joka asiaan?
Vastasitko itse tähän, vai kuka?
PÖÖ - frehdsen
Minä olen taas huomannut, että mihin tahansa näillä palstoilla menee, ja vaikka kuinka asiallinen ja mukava keskustelu on, niin aina sinne noita rääväsuisia asiattomuuksia eksyy. Se on sääli, sillä kyllähän näillä sivustoilla muuten olisi ihan kiva jutella.
He, jotka asiattomuuksia kirjoittelee, ovat vaan jotenkin sairaita, ja niitähän maailmaan näyttää mahtuvan. Sellaisille pitäisi kehitellä oma palsta :-)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455140Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1241643Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151479Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "501406- 141205
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4111081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76999Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60827No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol16827