Epäseksikäs mies parturissa

sillitrooli

Kävin parturissa. En useinkaan parturissa käydessä juttele parturi-kampaajan kanssa, vaan mietiskelen omia asioitani. Hiustenleikkuu voi olla jossain määrin meditatiivinen kokemus, nainen taputtelee ja nykii päätä suht hellävaraisesti ja katse sekä keho on puoli tuntia lukittuna samaan näkymään/ suuntaan.

En jutellut tälläkään kertaa. Katselin peilin kautta parikymppisen parturi-kampaajan leikkuutyötä, ja jäin tarkkailemaan valon ja varjojen kulkua hänen käsissään ja vartalossaan. Ajattelin mielessäni, miten piirtäisin hänet. Erityisesti katselin hänen käsivarsiaan, taisin unohtua aika pitkäksi aikaa piirtämään niitä mielessäni. Käsivarret kyllä tietenkin ovat suunnilleen samalla korkeudella kuin tissit, joten katseen kohde ei välttämättä tajua sitä itse, ettei häntä katsottukaan tisseihin vaan käsivarsiin. Havahduin katseestani, kun parturi-kampaaja alkoi käsitellä niskahiuksiani ja työnsi pääni ehkä tarpeettomankin vauhdikkaasti syvään kumaraan, katseeni siirtyessä näin lähinnä jalkojani kohti. :D

29

3015

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kalju kikkarapää

      Mulla on taas parturissakäynti hyvin eroottinen kokemus. Nuoren naisen koskettelu on jotain jota minun ei ole mahdollista juurikaan muualla kokea. Usein on tuloksena erektio jota on todella kiusallista yrittää peitellä.

      • sillitrooli

        Onko sinulle ikinä käynyt tällaista parturi-kampaajan suorittamaa "katseen ohjailua"?


      • suojaksi

        Eikö kampaaja pukenut sinulle erektioviittaa?


      • Siilitukkainen mies
        suojaksi kirjoitti:

        Eikö kampaaja pukenut sinulle erektioviittaa?

        Kutsun sitä runkkusuojaksi.


    • kalju kikkarapää

      Olen kyllä joskus "jäänyt kiinni" hieman liian tiiviistä katseesta usein juuri tisseihin. Parturini reagoivat näissä tilanteissa vaihtelevasti: useimmiten katse kääntyy nopeasti muualle.

      • Palveluammatti se on

        Miksei niitä tissejä voi tuijottaa ja samalla vaikka runkata, pitää nyt jotain vastinetta rahoilleen saada.


    • oh

      Oma parturini on iäkäs nainen ja jotain aina porisemme leikkauksen yhteydessä. Pitäiköhän sitä näin 25v nuorna miehenä sitten ns. vaihtaa nuorempaan.

    • jfhgjdghndgn

      Parturit ovat mun mielestä asiakaspalvelioden huippuluokkaa. Varmaan on ammattikoulussa painotettu sosiaalisuutta kun ne kauniitkin parturit saavat sen kiusallisen olon monesti pois mitä ujoilla AT miehillä kuten minulla monesti esiintyy kauniiden naisten läsnä ollessa. Kerran tosin koin erittäin kauniin ja varmaan vastavalmistuneen parturin puolesta myötähäpeää kun tämä yritti jotain vitsiä vääntää ja hänen omasta teko/vaivautuneesta naurusta päätellen tais sen itekki tajuta. Joskus on niinkin käyny et se sama nuori parturi sohas sillä saksella korvaan silleen et tuli pieni haava. Tämän haavan tuloa en edes tuntenut tai huomannut koska ne saksethan on melkeen kun partaveitset. Siitä vaan tiesin ku alko anteeks pyydellä ja kauhistella siinä sitä tilannetta ja sano et pieni haava tuli. Piti siinä ite sit sanoo jo et jatka vaan et ei se haittaa. Muistaakseni anto jonkun muotovaahdon siitä hyvästä, enkä kotona edes huomannu mitään haavaa peilistä enää.

      Omakin parturikone löytyy. On kaikki itsevoitelut sun muut herkut. Makso about 80e. Enimmäkseen leikkailen sillä kuitenki partaa koska en oo löytäny yhtähyvää vastaavaa partakonetta ja muutenki parturikone jättää just oikeen mittasen siistin sängen. Mut joo, parturissa on kiva käydä ja ammatitaito on mun mielestä helposti sen rahan arvosta.

    • kaavun alla

      Parturin tuoli voi olla todellinen piinapenkki: nuoren parturitytön vartalo keinuu ympärilläsi, katsoa saa vaan ei koskea ja suojakaapu kohoaa kiusallisesti....
      Itse olen aina ennen parturointia runkannut, ja usein sen jälkeenkin :D

    • Naisasialooseri.

      Minunkin pitäisi kohta varata parturiaika, en ole käynyt moneen kuukauteen koska yritän kasvattaa tämän tyylistä hiusmallia

      http://yle.fi/ecepic/archive/00303/antti_reini_Vares_303171b.jpg

      Parturissa on töissä parturin teini-ikäinen tytär ja minulla on ollut tuuria että olen kahtena viime kertana päässyt hänen enkä isänsä käsittelyyn.

      • 21v kurppa

        NAL yrittää hankkia itselleen renttutyylin, jotta saisi naisia :D

        Voi kulta pieni, et sinä hiustenleikkuulla Varekseksi muutu.


      • Naisasialooseri.
        21v kurppa kirjoitti:

        NAL yrittää hankkia itselleen renttutyylin, jotta saisi naisia :D

        Voi kulta pieni, et sinä hiustenleikkuulla Varekseksi muutu.

        En niin, koska olen liian nuori.


      • 21 v kurppa
        Naisasialooseri. kirjoitti:

        En niin, koska olen liian nuori.

        Hehe, et kyllä vanhempanakaan.

        Kerro miksi muut ikäisesi saavat nuoria naisia, mutta sinä et?


    • sillitrolli

      En ole käynyt parturissa pitkään. Ostin sen sijaan koneen ja leikkasin kaikki pois. Siisti kesätukka ja toimenpiteeseen ei mennyt kuin 5 min. Parturissa menee aina melkein tunti vaivautunutta istumista ja tulos ei ole sen kummempi kuin tullessa. Lyhyemmät latvat vain jotka saksilla voi itsekin lyhentää.

      Sen sijaan aurinkoisen päivän kunniaksi piipahdin kotimatkalla monopoliliikkeessä (myös pitkästä aikaa) ja heti sisään astuessani sekä viinihyllyille tullessani, katseeni kiinnittyi naiseen joka takamus pystyssä oli kumartunut tarkastelemaan viinihyllyn alaosaa lähemmin. Nainen oli n. 30v., vaalea ja päällään oli jonkinlainen oloasu vaaleanharmaine svetarihousuineen. Nainen oli uppoutunut tarkasteluunsa ja en malttanut olla vaivihkaa tuijottamasta tuota näkyä. Siis maks. 2 metrin päässä oli livenä tämä salattuakin salatumpi naisen repse pystyssä kuin aikuiselokuvissa ikään. Pystyin hyvin sieluni silmin kuvittelemaan millainen näky olisikaan ilman noita svetarihousuja, jotka vartalonmyötäisesti (vai pitäisikö sanoa vakomyötäisesti) hivelivät silmiäni, libidoani sekä hyvin vilkasta mielikuvitustani. Kuvittelin myös salaa mielessäni millaista olisi riisua nuo housut, ihastella hetken avautunutta näkyä ja "astua sisään" aivan toisenlaiseen "monopoliikkeeseen". Ei olisi tarvinnut kummoisiakaan kädenliikkeitä ja kuvitelma olisi ollutkin todellista. Hetkellisen iltapäiväfantasiointini keskeytti sitten myyjä joka tuli tätä naista palvelemaan.

      Näitä sattuu näin kesällä.

      • ....

        Meinasin kirjoittaa että et kuulosta ollenkaan sillitroolilta, mutta nimimerkkisihän olikin varsin nokkelasti sillitrolli. Oho.


      • siilitrolli
        .... kirjoitti:

        Meinasin kirjoittaa että et kuulosta ollenkaan sillitroolilta, mutta nimimerkkisihän olikin varsin nokkelasti sillitrolli. Oho.

        Tarkasti huomattu ja noin, korjattu.

        Tarkoitus ei ollut siis trollata itse silliä.

        Huomasin erheen tosin itsekin kun jouduin lähettämään uudelleen yhteyden takkuillessa.


    • vaasa,,,

      Minäkin kävin parturissa tänään, ei hiukset edes olleet pahat mutta ajattelin että vähän siistimmät jos vaikka lähtisin kaupungille tänään.

      Olen kaljuuntunut jo jonkunverran että ainoastaan tuntuu sopivan sellainen erittäin lyhyt tukka. Sanoinkin parturille jotta leikkaisi sellaisen lyhyen ja mainitsin jotta vois nuo pulisongit vai mitkä lienevätkään,, korvien vieressä ottaa vähän enemmän, koska tuntuvat kasvavan nopeammin kuin muu tukka.

      No olen 34v mies ja istuskelin siinä tuolissa,, leikkaaja oli kaunis nuori noin 20-27 vuotias nainen ,blondi, ja tuntuihan se mukavalta kun se koski minun päätäni siinä hiusten leikkauksen ohessa.

      Mutta kun pääsin sitten kotia huomasin jotta tukka on aivan susi, se oli ottanut korvan reunoilta ihan liikaa ja näytti tukka niinkuin olisi joku kypärä vedetty päähän, Muutenkin leikkaus jälki oli todella huono, en tiedä onko ne jotain harjottelijoita..

      Oli sitten ite pakko päästää kaikki hiukset pois koneella kotona, eikä täysi kaljukaan sovi minulle, hävetti käydä kaupassakin. nyt sitten istun koko viikonlopun kotona vaikka hinku oli mennä baariin joskko sieltä löytyisi nainen. Ja vielä näin hyvä ilmakin sattui,.,, ET arvaakkaan kun ottaa päästä.

    • sadgsadgsadg

      Hehe, voin vaan kuvitella miten niitä kauniita parturikampaajatyttösiä oksettaa leikata rumien ATM:ien rasvaisia ja hilseisiä hiuksia:D

      Sitten vielä jos ne sattuu huomaamaan että runk-karilla jöpöttää:D

      • Likainen setä

        Viattomilla nuorilla tytöillä on usein pervoja fantasioita meistä irstaista setämiehistä. Luulenpa, että parturitytöilläkin on pöksyt kostena kun pääsee vähän setään kynimään. Hehee ;)


      • vaasa...

        olen atm tai ytm,, tai ihan sama mikä M,, mutta pitäisi niiden osata leikata oikein. Ja itse kävin suihkussa ennen parturia, eli se siitä rasvaisuudesta.

        ja jöpöttämiset saat pitää ihan omissa päiväunissa...


    • mies 86

      VAI NIIN

    • 16

      Vai että erektio parturissa? Joku roti siihen hommaan nyt :D.

    • amazing amazing

      En halua olla ilkeä, mutta mun mielestä on aika säälittävää kun jotkut ovat ihan fiiliksissä siitä kun oikein parturi koskettaa. Ja erektiokin vielä. :D

      No okei, erektiolle nyt ei mahda mitään jos se tulee, mutta silti: parturireissujen fiilisteleminen on lähinnä noloa. Anteeksi jos mielipiteeni loukkaa jotakuta, mutta olen tätä mieltä. Miehet, vaikka olisitte sinkkuja ja puutteessa, pitäkää silti cooliutta yllä älkääkä langetko ihastelemaan partureita jotka vain tekevät työtään.

      • Nolo olet itse

        "Miehet, vaikka olisitte sinkkuja ja puutteessa, pitäkää silti cooliutta yllä älkääkä langetko ihastelemaan partureita jotka vain tekevät työtään."

        Sairasta. On se nyt vittu, jos ei mies saisi edes omassa mielessään ihastella mitä tai ketä haluaa. Senkin on joku typerä nainen kieltämässä.


      • Nussitut pää kiinni!

        Olepa ensin itse vuosikymmeniä nussimatta ja tule vasta sitten jeesustelemaan.


      • amazing amazing
        Nolo olet itse kirjoitti:

        "Miehet, vaikka olisitte sinkkuja ja puutteessa, pitäkää silti cooliutta yllä älkääkä langetko ihastelemaan partureita jotka vain tekevät työtään."

        Sairasta. On se nyt vittu, jos ei mies saisi edes omassa mielessään ihastella mitä tai ketä haluaa. Senkin on joku typerä nainen kieltämässä.

        En ole typerä nainen, vaan ihan mies itsekin.


      • amazing amazing
        Nussitut pää kiinni! kirjoitti:

        Olepa ensin itse vuosikymmeniä nussimatta ja tule vasta sitten jeesustelemaan.

        No mutta toihan juuri on noloa - olla valmiina nussimaan ketä tahansa välittämättä siitä mitä henkilön korvien välissä liikkuu. Voin kertoa että epätoivoisuus jos mikä karkoittaa naisia.


      • Reikä kun reikä
        amazing amazing kirjoitti:

        No mutta toihan juuri on noloa - olla valmiina nussimaan ketä tahansa välittämättä siitä mitä henkilön korvien välissä liikkuu. Voin kertoa että epätoivoisuus jos mikä karkoittaa naisia.

        Samanlainen reikä niillä kaikilla kuitenkin on. Ei minua kiinnosta korvien väli vaan reisien väli.


    • vaasa...

      Kellä se seisokki on nyt sitten tullut, ei minulla ainakaan vaikka sanoin jotta se oli kaunis nainen, ei kyllä osannut leikata ollenkaan, pilas mun viikonlopun...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4088
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    10. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    Aihe