voisiko joku anoppi kertoa...?

MIKSI?

meillä on mieheni kanssa yksi lapsi ja tämä on anopin ensimmäinen lapsenlapsi. jo raskausaikana anoppi alkoi määräillä minua siitä, miten kuuluu syödä, liikkua elää ja olla. ja olen hoikka sairaanhoitaja, joka kyllä tietää terveellisestä elämästä ihan tarpeeksi. ja vaikka olisin lihava ja söisin joka päivä pizzat ym. niin eihän se anopille kuulu? sitten kun syntyi lapsi niin sain kuulla imetyksestä ja hoitamisesta, ja tunsin tekeväni kaiken väärin, minua pidettiin tyhmänä, en osannut siis anopin mielestä tehdä mitään oikein. kuitenkaan ei ilmeisesti vihaa minua vaan tykkää paljonkin. jostain syystä on kuitenkin saanut päähänsä, että hänellä on oikeus puuttua minun elämääni. miksi te anopit teette näin? miksiette voi olla neuvomatta? kuvitteletteko te olevanne parempia hoitajia kuin lapsen OMA ÄITI?

asiasta on sanottu tiukastikin, myös mieheni..mutta loppua ei vain näy..

40

1825

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pysy sinnikkäänä

      minulla on samanlainen anoppi, jonka juttuja höystää narsistinen kälyni. tsemppiä, älä välitä.

      • vedätetty

        Niin mikähän.. Jos minä sotkeentuisin tyttäreni elämään näin olisi sukset kyllä ristissä piankin.. Mikähän siinä että tyttölapset vetää rajat äidilleen, pojat eivät oikein vedä. Mutta otappa vähän välimatkaa anoppiisi, stressi ei tee hyvää raskaudelle.


    • mk

      EI muutak un rajahdät kerran kunnolla lataat täyslaidallisen ja jos ei anoppi tästä opi niin sitten loppuu yhteydenpito sinun osalata että silleen. Itse miehenä on aikoinaan muutama tyttöystävän äiti yrittänyt määräillä niin en heti sanonut mutta muutaman kerran jälkeen latasin että siähän et minua määreile ja nyt tehdään selväskis miten toimitaan niin loppui kerrata.

    • grrrrr.

      Meillä on ihan samanlaista hommaa, paitsi että neuvoja on anoppini ja neuvottava on vaimoni (ennen myös minä). Eikä se ole helpottanut edes kolmannen lapsen kohdalla. Paskamaista piikittelyä ja piilo vituilua. Minä en enää jaksa edes anopin juttuja kuunnella. Lähinnä kun se yrittää opastaa niin en vaan kuuntele. Käännän pään toiseen suuntaan tai alan puhumaan päälle. Ei enää kiinnosta sen neuvot pitäköön perkele tunkkinsa. Sanon sille kyllä aina yhtä ilkeästi takaisin jos se jotain yrittää huomautella, kun huomautuksetkin on sitä vittuilua (esim. vuonna x minulle tuli iso haava pellinpalasesta sääreen ja verta tuli oikein kunnolla. Minkäänlaisen auttamisen sijaan anoppi totesi meillä ollessaan että jaa täällä värjätänä lattiatkin punaiseks. Minä en ainakaan noita mattoja sitten pese). Vaimon mielestä "äiti on nyt vaan sellanen, sillä on ollu kova elämä". Mun mielestä pienenä kannettu kauppakassissa ja kivien kohdalla unohdettu nostaa.

    • Mother kin

      Onpa ongelmia, kyllä mielestäni usein halutaan käsittää väärin toisen neuvot, monet eivät koskaan tajua että nuoret ihmiset kyllä osaavat muodostavat oman elämän tyylinsä ihan itse. Monta kertaa anopeilla se äiti rooli jäljellä ja koska oma lasten lapsi on rakas niin silloin ollaan neuvomassa, ja antamassa ohjeita vaika kukaan ei niitä edes pyydäkkään.
      Itselläni ei ole koskaan ollut tälläistä ongelmaa, sillä meillä yhteistyö anopin kanssa sujui hyvin lasten kanssa, hän sai sanoa mitä halusi koska ajattelin että se ei ota mitään pois minulta, joten näillä eväillä olen itse oppinut etten koskaan puutu lasteni elämään ja heidän lastenkasvatus menetelmiinsä, vaikka tietysti on tilanteita joissa haluaisi sanoa jotai. Sitä on opittava ymmärtämään että näin anoppina on paras kun pitää huolen omista asioistaan ja nauttii niistä tuokioista lastenlapsien kanssa mitä saa.
      Mutta luulen siltikin että anopit tarkoittavat vaan hyvää ohjailemisellaan, eivätkä käsitä että he ovat ohittaneet sen lapsen kasvatus vaiheen kauan sitten.

    • JK

      VAI NIIN

    • viivi

      Aloittaja hyvä, mitä se nyt sitten tekee jos anoppi haluaa neuvoa, itsehän tiedät sisimmässäsi että sinä olet lapsen äiti, ja kyllä kuule se on aina joskus niinkin että monelta nuorelta äidiltä menee sormi suuhun vauva asioissa, ja silloin on hyvä jos on joku kokeneempi paikalla. Joten minä en ymmärrä mikä on pohjimmainen syy, purkaukseesi, totakai anoppikin haluaa olla yhtenä osana lapsen elämässä,onhan hän saanut lastenlapsen joka on kuule aika suuri asia hänellekkin. Joten anna mennä toisesta korvasta sisälle ja toisesta ulos ja kuitenkin teet kuten olet ajatellut. Ei kannata pohtia onko anopin luulo että hän olisi parempi hoitamaan lasta kun sinä, hän vaan haluaa olla mukana.
      Älä viitsi tulkata väärin hänen tekemisiään, hyvää hän tarkoittaa vaikkakin hieman väärällä tavalla, joten yritä ymmärtää että olette eri aikakauden ihmisiä ja ajattelette tietysti eri tavalla asioista, joten turhaa pulinaa vähästä asiasta.

    • jieklkmekm, aloittaj

      viiville: niin tiedänkin, mutta haluan, että anoppikin kunnioittaisi minua lapseni hoitajana, eikä aina yrittäisi tyrkyttää niitä vanhanaikaisia ja huonoja mielipiteitään joka asiasta. Ja sormi ei ole mennyt suuhun kertaakaan, ja jos menisi minulla on myös oma äiti, sukulaisia, terveydenhoitajakavereita ja neuvola. En kertakaikkiaan tarvitse enää lisäksi yhden minulle täysin vieraan henkilön ohjeita ja mielipiteitä. Pärjään ihan ilmankin.
      Ja tottakai haluan, että lapsellani on myös toinen mummo, mutta mummon pitäisi ymmärtää, mitkä on mummon rajat niin voisi sitten ehkä osallistua enemmänkin. Nykyään näkee lapsenlastaan harvemmin, koska en jaksa kuunnella häntä. Jos tilanne muuttuisi niin asia olisi ihan eri.

      • valta huumaannuttaa

        "Nykyään näkee lapsenlastaan harvemmin, koska en jaksa kuunnella häntä. Jos tilanne muuttuisi niin asia olisi ihan eri."

        Oi miten ihanaa vallan huumaa ja hurmaa..... kerrankin on joku asia millä voin osoittaa anopille paikkansa.... harmi kun ei tehoa muihin ihmisiiin...

        Ja lapsi sitten isona kiittää äitiään kun poisti toisen isovanhemman tämän elämästä.... toivottavasti ko anopilla on muita lapsenlapsia joita voi hemmotella ja joiden kanssa viettää laatuaikaa. Älä sitten urputa toisten lastenlasten suosimisesta kun omasi jää anopille vieraaksi.


      • Kirje anopille

        Pidä, aloittaja, puolesi! Ei kukaan jaksa kuunnella besserwissereitä, heitähän kartetaan muuallakin ihan yleisesti.
        Kaikkeen puuttuva anoppi on valtava rasite elämässä.. Anoppihan on miniällä KYLÄSSÄ, aikuisen, vieraan ihmisen kodissa, ja hänen kuuluu käyttäytyä sen mukaan. Miniällä on oikeus olla kotonaan omista asioistaan päättävä aikuinen. Ja aikuisellehan annetaan neuvoja vain jos niitä pyydetään. Anopin pomotus on raivostuttavaa.
        Ehkä voisit kysyä "viattomasti" anopiltasi, kuuluiko hänen itsensä hoitaa aikanaan lapsensa ja huushollinsa täysin miehensä suvun määräysten mukaan, vai saiko itse päättää asioistaan.
        Kirjoita, jos et pysty sanomaan. Asiallisesti.


    • 8945ee

      Oletko vähän yksinkertainen kun et osaa lukea kun yhden lauseen tekstistä? Vai anoppi, jolle on tehty juuri näin? Sanoin nimenomaan, että haluan, että lapsellani on myös toinen mummo. Tapaamiset ovat siis joka toinen viikko, oman hyvinvointini takia. Jos anoppi osaisi käyttäytyä, tapaamisia voisi olla 2 kertaa viikossa. Mutta kun ei niin ei.

      Ja luojan kiitos on edes se yksi asia, jolla anopille voi paikan osoittaa, kun ei kerran edes puhetta ymmärrä, niin ehkä sitten tekoja.

      Anopillani ei ole muita lapsenlapsia ja tuskin pitkään aikaan tuleekaan. Ja ei, en ole niin katkera, että urputtaisin moisesta. Ja sellaiseen tuskin tulee tarvettakaan, näkeväthän nytkin toisiaan todella usein verrattuna moniin muihin perheisiin. Vanhempana lapseni saa käydä mummolassa niin paljon kuin tykkää, mutta itse en sinne aio joka kerta mennä arvosteltavaksi.

    • miniä vaan::

      Jos sinun anoppisi saisi uudelleen koulutuksen elämäänsä ja alkaisi tekemään asioita kuten sinäkin niin asiat olisivat hyvin
      .
      Se on kuule yhtä ihanaa kun saa ensimmäisen lapsenlapsen ja sitä tulee tietysti hössötettyä, ja halutaan neuvoa, ymmärtämättä että miniä tietää ihan kaiken IHMISISTÄ.

      Pelko vaan että tämä lapsi jää vieraaksi mummolle, kun äidin hermot ei kestä kuunnella mummoa. No sitten meneekin tälläinen käyttäytyminen taas seuraavaan sukupolveen, sillä lapset vaistoavat asiat paremmin kun luuleekaan.

      Kyllä me kaikki ollaan saatu ohjeita niin anopilta kun omalta äidiltäkin ja jos ihminen on kypsä aikuinen niin osaa käsitellä asiat ja yrittää edes ymmärtää sitä ihmistä joka kerran synnytti hänen miehensä.
      Totta kai se pistää vihaksi kun ollaan sanomassqa koko ajan että tee niin ja tee näin mutta kun sinusta joskus tle anoppi niin huomaat silloin että sitä niin haluaisi olla se mummo joka välittää lapsesta, vaikkakin saattaa mennä väärin.
      Luulisin että miehesi kärsii sisimmässään siitä että hänen oma äitinsä ei olekkaan sinun mielestäsi sellainen mukava kun hän on luullut, ja varmana ajattelee pettyneenä että surullista kun ei huomannut näitä piirteitä sinussa aikaisemmin.
      Vaikea uskoa että sinulla on hoito alan ammatti kun lukee kirjoitustasi, kun et edes osaa olla hieman diblomaattisempi, kun et jaksa kuunnella.
      Ja voisithan sanoa että anoppi saa kertakaikkiaan lopettaa ne hässäämisensä lapsesta, sillä sinä joka olet hoikka sairaanhoitaja osaat ihan itse.
      Minun anopini se keitteli jotain puli maitoa lapselle eikä ymmärtänyt että nykyään on vellit pussissa ja niissä kaikki vitaminit mukana, mutta kävi niin sääliksi hänen yrittämisensä lapsen puolesta että, kaadoin maidon pois ja laitoin vellit pulloon, anoppi oli tyytyväinen ja myös minä. Hän vaan rakastaa lapsenlastaan, ja sehän on silloin niin kuinpitää ollakkin.
      Ja minun kunniani ei mene maan alle jos annan anopin hieman ohjailla, kuitenkin teen kuten haluan.
      Siis ei anopissa mitään vikaa, vaan suhtautumisessa.

    • Pakko vaan

      todeta, että onneksi minulla ei ole kaltaistasi hermoheikkoa miniää!

      Onnea vain valitsemallasi tiellä. Toivottavasti ei tule sitä päivää, jolloin ihan oikeasti tarvitset anoppisi apua, sillä niinhän sitä sanotaan, että sen minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.

      Sääliksi käy myös anoppiasi, kun on tuollaisen miniän ristikseen saanut. Fiksumpi osaisi sivuuttaa tarpeettomat neuvot olankohtauksella, ja tekisi niinkuin parhaaksi näkee, ja ymmärtäisi antaa isovanhemman nauttia uudesta, tärkeästä roolistaan. Eihän ne nykypäivän anopit ole enää läsnä nuoremman polven elämässä 24/7 kuten silloin kun vielä elettiin useamman suupolven yhteishuusholleissa.

      • pakko vaan 2

        Sääliksi käy sinua kun on tuollainen anoppi. Noita vanhojen ihmisten kommentteja kuuten edellä "pakko vaan" ei kannata huomioida. Ne on vanhojen katkeroitujen akkojen juttuja.

        Sinun lapsi ja sinä päätät. Jos ottaa hermoon sano suoraan että nyt lopeta tuo neuvominen ja sitten jatkat elämää. Minä en ymmärrä näitä anoppeja jotka elää lasten ja lastenlasten kautta ja aina on nokka solmussa jostain asiasta.

        Tottakait pitää anopin lapsenlastaan nähdä mutta jos ottaa hermoon lähde silloin vapaalle ja anna miehesi hoitaa neuvojen vastaanotto.


    • aloittajaaaa

      Niin ja onneksi sinä et ole anoppini. Toiset ihmiset nyt vaan on herkempiä kuin toiset. Ja luonnettaan on aika vaikea mennä muuttamaan. Ajattelen myös, että ensisijaisesti minulla on äitinä oikeus nauttia lapsestani ja isovanhemmat tulevat sen jälkeen. Ei jokapäivä tarvitse olla isovanhemmuudesta nauttimassa. Toivottavasti itsekin ymmärrän sen sitten joskus. Meillähän olisi jokapäivä joku vieras jos kaikki sukulaiset olisivat nauttimassa lapsesta jatkuvasti. Kai anopitkin ymmärtää, että on muitakin ihmisiä kuin he ja heidän tarpeensa lapseen.

      miniälle vaan kiitokset asiallisesta vastauksesta. :) ilmeisesti anoppikin ajattelee, että kun minä tekisin asiat niinkuin hän sanoo, niin sitten olisi kaikki hyvin. Ei kai sitä nyt muuten olisi tarvetta puuttuakkaan?

      Ja oli sitten kyseessä kuka vaan, niin mielestäni lapsen oma äiti tietää kaikista parhaiten lapsensa asiat, onko nälkä, uni vai muu vaiva. Ei anoppi ole kenenkään toisen lapsen asiantuntija. Enhän minäkään ole kaverini lapsen asiantuntija.
      Ja ei ne anopitkaan kaikkitietäviä ole, vaikka ilmesesti luulevat olevansa?

      Oikeastaan mieheni silmät ovat avautuneet ja on alkanut huomata, ettei se oma äiti ehkä olekaan niin ihana vaan silläkin puutteensa. Ja onneksi nykyään puolustaakin minua monessa asiassa.

      Niin ja niinkuin aloituksessa kerroin, asiasta on sanottu ja myös mieheni, että puuttuminen saa nyt loppua, mutta kun jos ei ymmärrä niin minkäs sille sitten muuta voi kun nähdä vähän vähemmän. (tai olla välittämättä, mikä ei minulta ainakaan onnistu)

      Alkuperäinen kysymykseni oli, että halusin ymmärtää anoppia, miksi se tekee niinkuin tekee. Ja vastauksista päätellen anoppi sitten haluaa puuttumisella olla osa lapsen elämää ja näyttää, että välittää. Mitenköhän saisi ymmärtämään, että on niitä parempiakin keinoja olemassa... Ja myönnän kyllä, että suhtautumisessanikin on varmasti vikaa mutta niin on myös anopissa.

    • vaikea asia-

      On maailma täynnä ongelmia, miehesi äiti haluaa olla osana ja se on ihan nomaalia, se on hyvin suuri asia myös että sitä tulee mummoksi, sillä ilman juuri tämänkin mummon olemassa oloa ei olisi tämäkään lapsi syntynyt.
      Kai se on juuri se että näkee oman jälkeläisen on niin suurta että ei oikein osaa laittaa asioita siihen järjestykseen kun niiden pitäisi olla.

      Ihan luonnollista että äiti ja isä ovat lapselle ne jotka hoitavat ja tuntevat lapsensa parhaiten.

      Miniän realistinen vastaus oli juuri sitä, että anoppikin haluaa olla osana, hänestäkin on tullut mummo lapselle jonka isää hän hoiteli äitinä aikoinaan.

      Mutta monessa perheessä on anopit ajettu sivuun juuri miniän vaatimuksesta kun hän ei ymmärrä että anoppikin rakastaa poikaansa ja myös tietää ja tuntee parhaiten hänet (kuten miniäkin oman lapsesnsa) ja tämän rakkauden on niin moni miniä vääristellyt ja iroonisesti sanonut että anoppi haluaa poikansa miehekseen, joten vaarana on miniän itsekkyys juuri vaatimuksena "äitisi tai minä" joten ei se aina niin helppoa ole sille nuorlle aviomiehellekkään.

      Mustasukkaisuus ja ainainen kilpailu asioissa missä ei pitäisi olla kumpaakaan ,on saanut paljon pahaa aikaan.

      Itse olen onnellinen anoppi ja käyn kuulemma liian harvoin lasteni luona, joten miten pitäisi olla on vaikea tietää. Yritän ettei minun vuokseni tulisi mitään riitoja nuorille pareille, ja juuri se on rakkautta, vetäytyä kauemmaksi tulilinjalta, ja muistelen usein varsinkin nuorintani miten riippuvainen hän oli minusta pienenä, ja miten hyvä mies ja isä hän onkaan. Siis rakkaus lapsiin antaa hyviä aikuisia.

      Joten tietysti menisin lasteni luo joka toinen päivä mutta tiedän että se aiheuttaisi epäsopua niissä uusissa perheen jäsenissä joten pysyn kauenmpana ja käyn harvoin.
      Miten on miniät, sanonta että"sunkin äitisi aina sanoo jne" voisi vaihtua siihen että miniä huomaisi myös oman äitinsä virheet sillä hänkin on anoppi sille aviomiehelle, joka ei koskaan sano asiasta mitään.

    • laaja maailma

      Eiköhän me miniät sanota omille äideillemme paljon pahemmin kuin vieraammalle anopille. Anoppi voi keskustella poikansa kanssa näistä lapsenlapsista, pakkoko nykyään on miniää vaivata joka ikisellä asialla? Ja kyllä se lapsi on omien vanhempiensa.. Ei anopin. Oma anoppini ei ole edes halunnut lapsenlapsiaan kokoajan hoitaa ja passata. Hänellä on omakin elämä... harrastuksineen kaikkineen..lapsenlapsia näkee kun näkee mutta ei ole perään huudellutkaan. Onko pakko?

    • Otan oppia anopistan

      Olen myös miniä ja äiti. Kaikki hyvät ja vähemmän hyvätkin neuvot otetaan kiitollisuudella vastaan. Kritiikkiäkin saa esittää. Mies on äitinsä poika, ja siihen suhteeseen sisältyy erilaista kunnioitusta ja rakkautta kuin vaimoon. TIETYSTI vaimoon kohdistui anopillakin suuria tunteita. Pelkoja, millainen tyyppi on kyseessä. Ja tällainen tuli. Toimeen on tultu, ja sen sanon vaikka samaa mieltä ei aina olla oltukaan, että kokemus on hänestä tehnyt mestarin. Minä olen tässä elämässä alokas, vaikka erik.sairaanhoitaja olenkin koulutukseltani.

    • kuinkahan niin

      otan oppia anopista
      Kerrankin normali selostus normaalista suhteesta toiseen ihmiseen.
      Ihan totta että miniä ja anoppi eivät aina ajattele samoin asioista ja sehän ei ole mikään vika ihmisessä, me ollaan niin einlaisia ja usein juuri siksi millaisista olosuhteista ollaan lähtöisin.
      Minulla on työkaverina anoppi/miniä samassa paikassa ja samalla osastolla.
      Molemmat ihania ihmisiä ja joskus saattaa olla niin että heille tulee erimielisyyksiä työ asiasta, olen huomannut että molemmilla on samanlainen luonne, mutta nämä taklaavat asiat aika kivasti, joskus lähtee miniä muualle mieltänsä rauhoittamaan ja ei jaksa jatkaa keskustelua. Toisinaan laittaa anoppi vaan suunsa kiinni kun näkee että asiaa ei saa eteen pän. Mutta he pitävät toisistaan ja kumpikaan ei ole sanonut muille pahaa sanaa toisesta koskaan. Ja tuo heidän samanlaisuutensa, onhan sellainen sanonta että miehet ottavat vaimokseen samaa tyyppiä olevan naisen kun hänen äitinsä on.
      Olen seurailut monia anoppeja ja miniöitä ja huomannut että kyllä se pitää paikkansa.
      Tämä naisen valitsemin on tiedostamaton tilanne, mutta jotenkin vaan he ihastuvat aina äitinsä kopioon, joten ei ihme että kipinöi kun on kaksi samanlaista naista samaa miestä puhuttelemassa.
      Ja samalla ei kukaan miniä näe itse että heidän tyylinsä muistuttaa pahanlaisesti anopin tapaa. Aika kiinnostava asia sinänsä.
      Itsenikin kohdalla pitää paikkansa, kaksi avioliittoa ja molemmat anopit samaa tyyliä ja ilmeisesti minä kuulun samaan kastiin, vaikka en sitä nuorempana tajunnut.

    • ijd93485

      Ihanaa välillä järkeviäkin vastauksia, kiitos kovasti niistä! :) se on kyllä totta, että naiset sanoo omille äideilleen suoraan kaikki asiat, ja oma äitini on oikeastaan pahempi kuin anoppini :D mutta sitä sietää eri tavalla kun se on oma äiti ja monta kertaa olen miestäni puolustanut oman äitini kommenteilta, vaikka mies ei millään lailla niistä välitäkkään. Kai sitä samaa sitten toivoo mieheltä, ja miehen on vaikea käsittää, että mitä se nyt tostakin taas suuttui. Naiset on vaan niin erilaisia.

      Mies on sanonutkin, että olen samanlainen kuin hänen äitinsä. Joka asiassa oikeassa, ei myönnä virheitään ja hyvinkin temperamenttinen. Ei kai se ole ihme, että tulee ongelmia kun molemmat on niin jääräpäisiä.

      Mutta jos miniä ottaa anopin neuvot, ohjeet ja kritiikin ilolla vastaan, kai anoppikin ottaa sitten miniän sanomiset tosissaan? Meillä ainakin niin, että minua ei juurikaan kuunnella, vaikka kyse on lapseni hoidosta. Eikö asian pitäisi toimia sitten molemminpäin?

      • Kohdelkaa aikuisena

        Anoppien ongelma on se, etteivät anna miniälle aikuisen ihmisen arvoa.
        Suhtautuvat miniään, miniän kotiin ja miniän taitoihin kuin pikkulapsen asioihin.
        Eihän me miniät sulateta sellaista kohtelua keneltäkään muultakaan!
        Muuttakaa anopit käytöstänne, niin ongelmat poistuvat ja miniät haluavat tavata teitä.


    • JK

      NIIINKÖ

    • äitianoppi

      Sinulle MIKSI ?
      Anoppi neuvoo ja ohjeistaa koska hän välittää. Siis ihan samoin kuin ystävätkin tekevät, antavat neuvoja imetyksessä ja lastenhoidossa ym jos on kokemusta enemmän kuin vastasynnyttäneellä. Kiitollinenhan siitä pitäisi olla, mutta se kiitollisuus on hävinnyt jonnekkin.....ainakin anoppia kohtaan, ystävät sentään saavat hyvää palautetta ja kiitoksen neuvoista.
      Juuri epävarmuus omista kyvyistän ja äitinä olemisesta saa nuoren äidin niskakarvat pystyyn kun kokeneempi neuvoo.
      Ei haluta tunnustaa omaa kokemattomuutta ja tietämättömyyttä vaan siirretään se vihana sille anopille, joka hyvää hyvyyttään yrittää auttaa läheisimpiä ja itselleen rakkaimpia ihmisiä, lastensa perheitä.

    • Omatupaomalupa

      Alkuinnostusta, joka loppuu, kun hän huomaa vauvan kehittyvän ja voimistuvan päivä päivältä.
      Asuuko anoppi samassa taloudessa, vai miten hän voi sekaantua jokapäiväiseen elämäänne tuolla tavoin?

      Pitääkö hänen kanssaan olla jatkuvassa yhteydessä?

    • Pian anoppi itsekin

      Valitettavasti puuttuminen ja neuvominen ei lopu, ellei sitä ystävällisesti, mutta tiukasti lopeteta. EI tarvitse riidellä, kiitos neuvoistasi, ymmärrän että tarkoitat hyvää, mutta osaan kyllä itse, kysyn neuvoa kun sitä haluan. Ymmärrän että haluat auttaa ja olla mukana tässä.

      Jos tuo ei mene jakeluun, on edessä hankaluuksia kun lapsi syntyy. Itselleni kävi juuri niin. Anoppi on haukkunut minua kaikille, myös sukulaisiani, lapsen kasvaessa hän haukkui ja haukkuu edelleen minua lapselle. Koskaan en ole hänelle huutanut, mutta ymmärrettävästi en pidä enää lainkaan yhteyttä nyt kun lapsi on jo täysi-ikäinen.

      Ja näille viisaille vanhoille, jotka tuossa sysäävät syytä miniöille haluan sanoa, että tämä lapsi, joka ikänsä kuunteli mummon haukkumisia äidistä, ei todellakaan halua olla "hyvää tarkoittavan" mummon kanssa tekemisissä.

      Itse anoppina muistan nämä asiat:
      1. En neuvo, en arvostele enkä tyrkytä omia mielipiteitäni, jos ei kysytä
      2. Kuuntelen toista osapuolta, en vetoa omaan ns. viisauteeni ja vanhuuteeni, koska jokainen löytää oman elämänpolkunsa ja polun vanhemmuuteen omalla tavallaan
      3. En koskaan mene kylään kutsumatta enkä koske tavaroihin kysymättä lupaa

      Olen sitä mieltä, ettei ihmisen kanssa, joka ei kunnioita rajoja, tarvitse olla tekemisissä. Olin itse aivan liian kiltti nuorena äitinä.

      • Pian anoppi itsekin

        Vielä unohdin sanoa, että minusta vanhuuden viisaus on sitä, että osaa pitää suunsa kiinni ja KUUNNELLA muita ihmisiä sekä asettua heidän asemaansa. Minusta osoittaa melkoista itsekkyyttä, että nuoren raskaana olevan äidin pitäisi kuunnella ja tukea vanhempaa, koska hän muka jotenkin kaipaa erityistä arvostusta ja kuuntelua. Eikös sen pitäisi mennä ihan päinvastoin, vanhemman pitäisi kuunnella ja tukea nuorempaa, ellei voida toimia vastavuoroisesti?

        Merkillistä kerrassaan, että anopit eivät tuota ymmärrä? Miniä ei ole anoppia varten, vaan vauvaa ja parisuhdetta varten. Anopin pitäisi kuunnella ja tukea nuorta perhettä, ei asettua kaikkitietävän matriarkan asemaan, josta jaella neuvojaan ja loukkantumisisaan. Anopilla pitäisi olla empatiakykyä huomata ovatko hänen neuvonsa ja mielipiteensä tervetulleita, vai aiheuttavatko ne pahaa mieltä. Miten olisi, jos miniä tulisi anopille neuvomaan miten elämää eletään ja vaikkapa terveyttä hoidetaan? Ei taitaisi olla anoppi mielissään.


    • kolme x anoppi

      Sinä itse päätät, otatko anopin neuvoista itsetuntojutun vai et.
      Anoppi ei pahaa tarkoita, vaan olettaa olevansa kokeneempi ja sitä kautta vastuussa neuvomaan.
      Kyllä anopit voivat olla neuvomatta, mutta aika vaikea sitä rajaa vetää, milloin miniä tulkitsee keskustelun neuvomiseksi ja milloin se onkin vain keskustelua.

      Kuvittelepa keskustelua ystävättäresi kanssa... tuskin teistä kumpikaan hirveästi vahtii toisen sanomisia, että neuvooko tuo nyt. Varsinkin jos vaihdetaan kokemuksia ja vinkkejä.

      Itse sain aikoinaan nuorena 18-vuotiaana miniänä anopilta myös neuvoja, jotka olivat kyllä vanhentuneita, ja toiset perin idioottimaisia. Kuin se, että minun olisi pitänyt vuoden vanhalle lapselleni alkaa vitsaa käyttämään.
      Anoppi oikein yksityiskohtaisesti selvitti, millainen se vitsa kuului olla, jolla sormille ja kintuille napsautetaan.
      Totisesti en sitä neuvoa totellut... suurimman osan annoin mennä toisesta korvasta ulos.

      Minusta sinun kannattaisi myös olla rauhallinen ja tehdä oman harkintasi mukaan. Jos anoppi kyselee, perustelet vain nätisti, miksi hoidat jonkin asian omalla tavallasi.
      Provosoitua ei kannata. Parempi laiha sopu kuin lihava riita.
      Itselläni on kolme miniää, ja olen jo alusta asti päättänyt olla varovainen, etten sano mitään, mikä tulkittaisiin neuvomiseksi.
      Usko pois, ei se ole niin helppoa.
      Nuorena miniänä kuvittelin, että anoppina olo olisi vaivatonta... vaan ei se ole... tahtomattaan voi loukata toista ja silloin kyllä potuttaa ja toivoisi, että suu muurattaisiin umpeen.
      Vaan ei ole onneksi minulle käynyt monestikaan niin, ja miniäni ovat perin ymmärtäväisiä tällaista vanhaa houkkaa kohtaan.

      • miniä

        Anoppisuhdetta ei voi verrata ystävyyssuhteeseen, ystävät on itse valinnut ja he edustavat samantapaista arvomaailmaa, kun taas anoppi on täysin vieras ihminen.

        Ihmettelen kyllä kun jotkut anopit täällä katsovat tuntevansa oman "lapsensa" kaikkein parhaiten? Kertoo kyllä paljon asenteesta nimittää aikuista ihmistä lapseksi ja väittää tuntevansa hänet paremmin kuin oma vaimo??? En todellakaan kuvittele tuntevani omaa lastani paremmin kuin hänen puolisonsa, minusta ajatus on melko erikoinen.

        Mutta ei anoppina olo varmastikaan ole helppoa, koska kyseessä on kaksi ihmistä, jotka eivät ole toisiaan ystäviksi ja sukulaisiksi valinneet.


      • äiti on äiti
        miniä kirjoitti:

        Anoppisuhdetta ei voi verrata ystävyyssuhteeseen, ystävät on itse valinnut ja he edustavat samantapaista arvomaailmaa, kun taas anoppi on täysin vieras ihminen.

        Ihmettelen kyllä kun jotkut anopit täällä katsovat tuntevansa oman "lapsensa" kaikkein parhaiten? Kertoo kyllä paljon asenteesta nimittää aikuista ihmistä lapseksi ja väittää tuntevansa hänet paremmin kuin oma vaimo??? En todellakaan kuvittele tuntevani omaa lastani paremmin kuin hänen puolisonsa, minusta ajatus on melko erikoinen.

        Mutta ei anoppina olo varmastikaan ole helppoa, koska kyseessä on kaksi ihmistä, jotka eivät ole toisiaan ystäviksi ja sukulaisiksi valinneet.

        "Kertoo kyllä paljon asenteesta nimittää aikuista ihmistä lapseksi ja väittää tuntevansa hänet paremmin kuin oma vaimo???"

        Anoppi tuntee poikansa huomattavasti paremmin kuin tämän vaimo eli miniä, juuri siksi että on tämän synnyttänyt ja kasvattanut, seurannut luonteen kehitystä ja pojan tapaa toimia eri tilanteissa.

        Verrannut pojan luonnetta omaansa tai miehensä ehkä jonkin sukulaisen luonteeseen.

        Anoppi on yleensä elänyt lapsensa mukana koko tämän siihenastisen elämän ajan, miniän taival pojan rinnalla on sen sijaan ehkä kestänyt vasta muutaman kuukauden.

        Vasta vanha avio/avo-pari voi sanoa oikeasti tuntevansa toisensa... eikä aina silloinkaan.

        Minusta on aika erikoista ajatella että joku aikuisiässä tavattu muutaman kuukauden- tai parin vuoden tuttavuus tuntisi ihmisen paremmin kuin tämän oma äiti, jos lapsi on lapsuutensa äitinsä kanssa viettänyt.


      • miniä
        äiti on äiti kirjoitti:

        "Kertoo kyllä paljon asenteesta nimittää aikuista ihmistä lapseksi ja väittää tuntevansa hänet paremmin kuin oma vaimo???"

        Anoppi tuntee poikansa huomattavasti paremmin kuin tämän vaimo eli miniä, juuri siksi että on tämän synnyttänyt ja kasvattanut, seurannut luonteen kehitystä ja pojan tapaa toimia eri tilanteissa.

        Verrannut pojan luonnetta omaansa tai miehensä ehkä jonkin sukulaisen luonteeseen.

        Anoppi on yleensä elänyt lapsensa mukana koko tämän siihenastisen elämän ajan, miniän taival pojan rinnalla on sen sijaan ehkä kestänyt vasta muutaman kuukauden.

        Vasta vanha avio/avo-pari voi sanoa oikeasti tuntevansa toisensa... eikä aina silloinkaan.

        Minusta on aika erikoista ajatella että joku aikuisiässä tavattu muutaman kuukauden- tai parin vuoden tuttavuus tuntisi ihmisen paremmin kuin tämän oma äiti, jos lapsi on lapsuutensa äitinsä kanssa viettänyt.

        Niinpä niin, äiti on aina äiti ja lapsi lapsi, anopin mielestä. Mutta kun se oma "lapsi" on myös aikuinen ihminen, puoliso ja isä. Oma anoppi nimittää miestäni edelleen "pojaksi" ja minä olen elävnyt hänen kanssaan pian 23 vuotta, anoppi 16-vuotiaaksi asti.

        Mikäs kilpailu tämä sitten anopille on kumpi tuntee paremmin? Onko se miniä aina parin kuukauden -vuoden tuttavuus vai ei, eiköhän sitä jotenkin olla tutustuttu kun ollaan synnytetty yhdessä ja nukuttu ja rakastettu samassa vuoteessa vai missä kohtaa se tunteminen anopin mielestä alkaa?


      • miniä
        miniä kirjoitti:

        Niinpä niin, äiti on aina äiti ja lapsi lapsi, anopin mielestä. Mutta kun se oma "lapsi" on myös aikuinen ihminen, puoliso ja isä. Oma anoppi nimittää miestäni edelleen "pojaksi" ja minä olen elävnyt hänen kanssaan pian 23 vuotta, anoppi 16-vuotiaaksi asti.

        Mikäs kilpailu tämä sitten anopille on kumpi tuntee paremmin? Onko se miniä aina parin kuukauden -vuoden tuttavuus vai ei, eiköhän sitä jotenkin olla tutustuttu kun ollaan synnytetty yhdessä ja nukuttu ja rakastettu samassa vuoteessa vai missä kohtaa se tunteminen anopin mielestä alkaa?

        No, tarkoitus ei ole haastaa riitaa, mutta tuo ajattelutapa "äiti tuntee parhaiten vain niin kiinnittää huomiota" kun sen liiankin hyvin tunnen. Äiti tuntee lapsestaan yhden puolen, opettaja ja kaverit hieman erilaisen puolen, myöhemmin vaimo saa tutustua miehensä kaikenlaisiin puoliin, ei niin kivoihinkaan :)


      • 9+8
        miniä kirjoitti:

        No, tarkoitus ei ole haastaa riitaa, mutta tuo ajattelutapa "äiti tuntee parhaiten vain niin kiinnittää huomiota" kun sen liiankin hyvin tunnen. Äiti tuntee lapsestaan yhden puolen, opettaja ja kaverit hieman erilaisen puolen, myöhemmin vaimo saa tutustua miehensä kaikenlaisiin puoliin, ei niin kivoihinkaan :)

        Eiväthän lapset murrosikään tullessa enää kerro ajatuksistaan äidille, vaan kavereille ja myöhemmin tyttöystäville. Ainakin, jos kehitys menee niin kuin pitää. Äiti siis on "vain" äiti, ei hän aikuisia lapsia tunne kuin rajallisesti äidin roolissa. Sellainen äiti, joka ajattelee aina vain tuntevansa parhaiten "lapsensa" riippuu kiinni lapsessaan liikaa, minun mielestäni, aika usein tälläisen äidin lapset ovat pakotettuja ottamaan etäisyyttä, koska äiti ei suostu uskomaan, että lapsi on kasvanut täysivaltaiseksi aikuiseksi, jolle läheisimmät ihmiset ovat oma puoliso ja lapset.


      • lainaa vain
        9+8 kirjoitti:

        Eiväthän lapset murrosikään tullessa enää kerro ajatuksistaan äidille, vaan kavereille ja myöhemmin tyttöystäville. Ainakin, jos kehitys menee niin kuin pitää. Äiti siis on "vain" äiti, ei hän aikuisia lapsia tunne kuin rajallisesti äidin roolissa. Sellainen äiti, joka ajattelee aina vain tuntevansa parhaiten "lapsensa" riippuu kiinni lapsessaan liikaa, minun mielestäni, aika usein tälläisen äidin lapset ovat pakotettuja ottamaan etäisyyttä, koska äiti ei suostu uskomaan, että lapsi on kasvanut täysivaltaiseksi aikuiseksi, jolle läheisimmät ihmiset ovat oma puoliso ja lapset.

        sanotaan että lapsi on lainaa vain. hänestä tulee aikuinen joka luopuu äidistään ja isästään liittyäkseen omaan perheeseensä kuten raamatussa sanotaan.


      • isä itsekin

        "Anoppi ei pahaa tarkoita, vaan olettaa olevansa kokeneempi ja sitä kautta vastuussa neuvomaan."

        Njoooh, mutta kun anopin pikkulapsiajoista on nykyään tyypillisesti 20 tai j opa 30 vuotta aikaa. Eivät ne neuvot oikeasti enää ole kovinkaan kurantteja.

        Esimerkiksi minun äitini on ihan turha tulla neuvomaan minulle, mitä tehdä kun poika itkee. Minä arvaan oikeasti sata kertaa todennäköisemmin, onko se väsynyt, nälkäinen, märät vaipat, säikähtikö jostain vai onko masu kipeä.

        Kyllä kai minä oman poikani tunnen kun olen vaihtanut vaipat, syöttänyt ja nukuttanut sen jo varmaankin satoja kertoja ja vaimo tuplasti sen, toisin kuin oma äitini tai anoppini. Eli kyllä lapsen vanhemmat oppivat hyvin nopeasti sen, miten lapsi käyttäytyy kun viettävät lapsen kanssa niin paljon aikaa.


      • anoppiongelma
        äiti on äiti kirjoitti:

        "Kertoo kyllä paljon asenteesta nimittää aikuista ihmistä lapseksi ja väittää tuntevansa hänet paremmin kuin oma vaimo???"

        Anoppi tuntee poikansa huomattavasti paremmin kuin tämän vaimo eli miniä, juuri siksi että on tämän synnyttänyt ja kasvattanut, seurannut luonteen kehitystä ja pojan tapaa toimia eri tilanteissa.

        Verrannut pojan luonnetta omaansa tai miehensä ehkä jonkin sukulaisen luonteeseen.

        Anoppi on yleensä elänyt lapsensa mukana koko tämän siihenastisen elämän ajan, miniän taival pojan rinnalla on sen sijaan ehkä kestänyt vasta muutaman kuukauden.

        Vasta vanha avio/avo-pari voi sanoa oikeasti tuntevansa toisensa... eikä aina silloinkaan.

        Minusta on aika erikoista ajatella että joku aikuisiässä tavattu muutaman kuukauden- tai parin vuoden tuttavuus tuntisi ihmisen paremmin kuin tämän oma äiti, jos lapsi on lapsuutensa äitinsä kanssa viettänyt.

        Hei äiti on äiti!
        Mitenkäs selität sen että minä olen asunut jo 36 vuotta tämäm anoppini pojan kanssa, anoppini itse aikanaan vain 20 vuotta > poika muutti silloin pois kotoaan.
        Ja tästäkö huolimatta anoppini osaa muka edelleenkin kaikki asiamme parhaiten ja tuntee poikansa edelleenkin minua paremmin???
        Sanoisinpa, että vain anopin omasta mielestä. Toivottavasti ei sentään sinun!
        Jotta eikö ongelma niinkuin vähän kallistu anopin puolelle?


      • päivän paras
        anoppiongelma kirjoitti:

        Hei äiti on äiti!
        Mitenkäs selität sen että minä olen asunut jo 36 vuotta tämäm anoppini pojan kanssa, anoppini itse aikanaan vain 20 vuotta > poika muutti silloin pois kotoaan.
        Ja tästäkö huolimatta anoppini osaa muka edelleenkin kaikki asiamme parhaiten ja tuntee poikansa edelleenkin minua paremmin???
        Sanoisinpa, että vain anopin omasta mielestä. Toivottavasti ei sentään sinun!
        Jotta eikö ongelma niinkuin vähän kallistu anopin puolelle?

        Sulle ei tainnut siunaantua omia lapsia tai sulla ei ole ollut 36 vuoteen muuta elämäksi kutsuttavaa. Sulla on päivän paras kertomus d;
        Anopilles pitkää ikää q;


      • anoppiongelmainen
        päivän paras kirjoitti:

        Sulle ei tainnut siunaantua omia lapsia tai sulla ei ole ollut 36 vuoteen muuta elämäksi kutsuttavaa. Sulla on päivän paras kertomus d;
        Anopilles pitkää ikää q;

        "Päivän paras", tiedoksi sinulle: molemmilla lapsillani on omat perheet. Heidän kanssaan ei ole minkäänlaisia ongelmia.
        Ja anopin pitkän iän toiveesi on jo toteutunut: hän täyttää seuraavaksi 90v.
        Itse olen jo yli 60v. Anopilla on ollut tapana kaikki nämä vuodet vaikertaa surkealla äänellä, jokaisella tapaamisellamme, minulle (aina mieheni poistuessa paikalta): "onks niillä edes sitä ja sitä - annaksää koskaan sellaista - eihän ne saa sitä ja tätä -ethän sää koskaan tee semmosta ja tämmöstä- miun pittää tuokii korjata - mää niin suren joka päivä sitä ja tätä ja tuota", jne, jne. Moitteet tiuskaistaan tyylillä "eksää edes tuota ole älynnyt - kyllä on tekemiset vähissä kun pitää tuollaiseen aikaansa tuhlata - eksää vieläkään ole tuota laittanut -miun pittää tuokii korjata", jne.
        Väitän, että kotini ja perheeni ovat HYVIN hoidettuja! Moitteet ovat keksimällä keksittyjä, tarkoituksellisia loukkauksia. Kaiken kuuluisi olla millilleen samalla tavalla kuin anopilla. Minulla ei olisi oikeutta omistaa mitään mitä anopilla ei ole, ei edes oikeutta osata mitään mitä anoppi ei osaa.
        Poikansa (nyt jo yli 60v) tuloihin, nykyisin eläkkeeseen, anoppi suhtautuu nykyisinkin kuin omiin rahoihinsa. Varsinkin jokaikisesta miniän ostoksesta tykkää todella pahaa. Ostettuamme mieheni kanssa uuden talon (yhteispäätöksellämme), kuului surkea vaikerrus (taas minulle, miehen selän takana) "miun oikein syvämmein vuotaa verta kun tuommoseen pittää rahhaa tuhlata". Ja talon sisustamisesta piti vimmatun komennon: keittiöön ei saa ostaa minkäänlasia verhoja, mihinkään huoneeseen ei saa ostaa mattoja "on niin komeet lattiat ettei tarvitse", yhtään uutta taulua ei saa hankkia, puutarhaan ei saa ostaa mitään kaupasta, jne, jne. Minun pukeutumiseni on ollut aina "punainen vaate" anopille. (Itse en ole ollut ansiotyössä, mutta mieheni on hyvätuloinen.)
        Kun elämme niinkuin itse parhaaksi katsomme, moittii, motkottaa ja tykkää naama vinossa pahaa kaikista asioistamme. Ja etenkin minun tekemisistäni.
        Väitän, että anopin käytöksen takana on vimmattu kateus.
        Muutoksesta ei ole toivoa, olen kyllä tehnyt selväksi tuntemukseni.
        Joten pysyn nykyisin kaukana.
        Anoppi asuu 20km:n päässä, mutta tapaamme harvemmin kuin kerran vuodessa. Emme soittele. Mies piti parikymmentä vuotta äitinsä puolia, nykyisin onneksi näkee anopin pelin. Tapaa yksin äitiään.
        Tästä kaikesta olen oppinut, että kohtelen taatusti omaa miniääni ja vävyäni tasaveroisina aikuisina, niin asiallisesti ja kohteliaasti kuin ikinä osaan. Ja vuorenvarmasti annan heidän elää rauhassa omaa elämäänsä täysin oman harkintansa ja makunsa mukaan!
        Sitä kadun, etten vetäytynyt anopista eroon jo alun alkaen.


    • Jöröjukka

      Ota aikuinen asenne ja sano anopillesi ystävällisesti, että olet koulutettu sairaanhoitaja, etkä pelkää tarttua vauvanhoitoon.
      Taputa ystävällisesti mummua hartiaan ja sano, että kyllä tämä poikavauveli on niin tuhti ja sukuunsa tullut, että pärjää ihan mainiosti. Mummun ei ollenkaan tarvitse murehtia.
      Hymy ja huumori auttaa aina, tosikko jää toiseksi.

    • skipadaba

      Meillä vähän sama asetelma, mut mä en vaan jaksa välittää niistä neuvoista, ku tuppaavat olemaan välillä aika alentavia. Pidän itseäni kuitenkin ihan fiksuna ihmisenä, joten välillä on vähän vaikea reagoida kun toinen alkaa opettamaan jotain kaurapuuron keittoa yms. Mutta en toisaalta usko, että johtuu siitä että anoppi pitäis minua tyhmänä, vaan ei se varmaan vaan tajua, että ei kaikki ole ihan uusavuttomia. Ehkä se pelkää et mä en osaa pitää sen pojasta huolta tarpeeks hyvin ku hän itse on pitäny, en tiedä. Mut yhestä korvasta sisään ja toisesta ulos. Kiltti ihminen hän kuitenki pohjimmiltaan on eikä varmaan tarkoita pahaa.

    • anoppimummo

      Mie olen anoppi, mutta ei ole vielä lastenlasta.

      Enkä todellakaan neuvoisi tai jos neuvoisinkin en oikeasti odota että he kuuntelee.

      A olen kasvattanut lapseni itsenäisiksi ja he on sitä oikeasti.

      B jos tulee lapsi, luotan, että nuori polvi pystyy hoitamaan lapsen. Jos ei pystyisi, niin olisihan ihmiskunta jo kuollut.

      C tulen käymään vain kutsuttuna

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1967
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      959
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      866
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      260
      740
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      726
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      709
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      680
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      79
      665
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      659
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      205
      652
    Aihe