Oon seurustellu viisi kertaa ja suhteet on kestäny 1-4 vuotta. Löysin yli kaksi vuotta sitten netistä unelmieni miehen. Nyt kuitenkin haluan lopettaa suhteen koska hän ei ole halukas muuttamaan saman katon alle. Hän on ainoa mies jonka kans oon halunnut asua. Muutenki nähdään joka päivä ja kun hän menee kotiin ni heti on soittelemassa et on jo ikävä. Jos jään oottelemaan et hänen mieli muuttuisi...en usko et se päivä koittaisi. Eroaminen on ollu tosi vaikeaa. Hän haluaisi pysyä ystävänäni mut se taas tarkottaa näköjään sitä et se olis joka päivä istumas mun luona ja soittelemas ihan niinku ennenki.
Oon jo kolmekymmentä ja haluaisin sitoutua pysyvästi. Alan vaan syyttämään itseäni ja oon ahdistunut. Pelottaa ja olo alkaa olla turvaton joten luulin et olisin löytänyt jo sen Oikean.
Miten teillä...mitä eron syitä? Miten ootte löytäneet henkilön joka haluaa rakentaa tulevaisuutta teidän kans?
Tuntuu et helpoin keino olis vaan tulla raskaaksi ja pakottaa mies olemaan siinä...mut valitettavasti oon päätöksen tehnyt etten lapsia halua koskaan. Heh!
Oon jo kolmekymmentä ja haluaisin sitoutua pysyvästi. Alan vaan syyttämään itseäni ja oon ahdistunut. Pelottaa ja olo alkaa olla turvaton joten luulin et olisin löytänyt jo sen Oikean.
Miten teillä...mitä eron syitä? Miten ootte löytäneet henkilön joka haluaa rakentaa tulevaisuutta teidän kans?
Tuntuu et helpoin keino olis vaan tulla raskaaksi ja pakottaa mies olemaan siinä...mut valitettavasti oon päätöksen tehnyt etten lapsia halua koskaan. Heh!
Vastaukset 10
Vanhimmat
"Tuntuu et helpoin keino olis vaan tulla raskaaksi ja pakottaa mies olemaan siinä..."
No sittenhän meillä on kohta yksi yksinhuoltaja lisää...
aivan pöyristyttävä edes ajatuksena että jonkun voisi pakottaa olemaan ei se lapsen tekeminen sitä takaa että mies siinä pysyy jossei muutenkaan halua yhteen muuttaa kanssasi!
Tälläiseen toimintaan sortuu todella moni nainen ja sitten ruikutetaan pitkin ja poikin kuinka isä ei välitä lapsistaan ja miksiköhän ei välitä? En minäkään välittäisi pätkääkään jos joku olisi pakottanut lapsen hankkimaan tämä on fakta.
Ensimmäisenä tulee mieleen että sinua riivaa läheisriippuvuus ja olet ahdistellut kumppaneitasi sitoutumaan liiallisella hyökkäävyydellä ei todellakaan saa ketään haluamaan itseään kannattaisiko katsoa peiliin ja miettiä missä se vika on että kanssasi ei haluta asumaan ja rakentamaan sitä yhteistä "pesää"!
Ehkä kirjoitan jotenkin epäselvästi tai sitten vika on jossain muussa...???!!!???
Heh...arvasinhan et joku lukee vaan ne kohdat mitkä itseään miellyttää. HUOM! En halua lapsia!!! Se oli ns.loppukevennys...sitä sattuu niin monesti ja on yleinen syy. (ja tietenkin saan kuulla tostakin...hihii!)
Toiseksi...huomasitko et syytin jo itseäni. Voihan se olla et oon riippuvainen hänestä joten siksikin haluan eroon siitä. Yleensä oon eronnut miehestä ku oon halunnut tavata häntä enemmän kun pari kertaa viikossa!!! Tässä tapauksessa ero jos pysytään ystävinä on ollut vaikeaa koska HÄN on jatkuvasti tulossa mun luokse ja soittelee...niinku nytkin!!! Eikö pari kertaa kuukaudes kyläilyä olisi tarpeeksi???
Joten luovutanko liian helpolla?
Onko yhteenmuuttaminen ainut ristiriita suhteessa? Voiko se olla järkevä syy eroamiseen, jos kaksi ihmistä muuten tulee niin hyvin toimeen keskenään aidossa ja välittävässä suhteessa, mikä on harvinaista?
Hyvää kannattaa ehkä odottaa. Tai, jos yhteenmuutto ei toteutuisikaan, tekeekö se kaikesta siihen mennessä olleesta hyvästä samantekevää? Eikö suhde voi jatkua entisen kaltaisena, vai onko yhteenmuutto ainut tae sen kestämiselle?
Miehenä tunnen pelkoa ja epäilystä, joka muitten suhteita sivusta seuranneena on vain vahvistunut, että yhteenmuuttaminen tekee suhteesta itsestäänselvyyden. Aikaisemmin toisen niin arvokkaasta läheisyydestä tulee vain kestämistä, tottumusta.Toiset asuvat yhdessä eivätkä edes juurikaan näe toisiaan. Voiko sanoa että heillä on jotenkin onnellisempi tai parempi suhde kuin edellä kuvattu vain, koska he asuvat saman katon alla.
Kun kaksi ihmistä yrittää elää yhteistä elämää, molemmilla on omat elämänvaiheensa jotka tulisi sovittaa yhteen. Sinulla on tarve löytää jotain pysyvää, turvallista. Toisellakin osapuolella on tuo sama tarve, mutta erilainen näkemys siitä, että yhteenmuutto olisi suhteen päämäärä. Omat kämpät estävät "läheisyyssokeuden", joka tapahtuu helposti saman katon alla asuttaessa. Kun toinen on siinä koko ajan, niin saattaa seurata yllä mainittu välinpitämättömyys elämänsä tärkeintä ihmistä kohtaan.
Säilyttämällä jotain omaa, omat kämpät, suhde pysyy yhä syvenevänä, kun välillä menee omaan kotiin niin huomaa taas miten paljon toisesta välittääkään, miten paljon tätä kaipaa... Ajoittainen yksinolo, lyhytkestoinenkin, sytyttää tämän kaipauksen.
Ei ole poissuljettua, ettei tämä hitaampikin olisi kuitenkin ennemmin tai myöhemmin valmis kokeilemaan yhdessä asumista. Ja vaikkei yhdessä asuttaisikaan, niin suhde voi kestää ja tuoda sen turvan mitä kaipaat, jos vain itse niin haluat.
Oonhan mieki erakko ja aina sanoin et en koskaan halua asua kenenkään kans, en tulisi toimeen. Sit ku tapasin tämän ihmeellisen olennon ni se käsitys muuttui vaik oonki seurustellu monen kans. Ehkä mun pitää lähtä psykoterapiaan tän takia ettei tää oo normaalia ku haluan asua jonku kans. Outoo vaan et psykologi käski kokeilla. Ottaa riskejä! Jos ei sit onnistu ni muuttaa erilleen.
Mitä siinä on muutenkaa järkee asua eri kämpis ku kokoajan ollaan yhdessä. Toinen maksaa vuokraa tyhjäst kämpäst.
Aijotko et vanhana mummona ja pappanaki me käytäs toistemme luona hoitamassa toisiamme??? Voisiko pelon syy olla ehkä etten ole täysin terve??? Jos jotain sattuu niin äkkiä etsimään terveempää vai???
En kyllä tajua sitäkään et mentäs kihloihin ennen ku asutaan yhdessä. Tuntuu vaan silt et toinen on vaan pelossaan kun on menettämässä toisen ja haluaa omistaa. Sitte saa kuitenki ootella kymmeniä vuosia et jotain tapahtuisi jos sillonkaan. Ehkä vaan on parempi lähtä etsiin uutta joka haluaa sitoutua tai sit vaan seikkailua...kosk oonhan eläny yksin jo ennen häntä.
Ai oot jo kolmekymmentä. Kirjoitat kuin 20-vuotias. Ehkä siksi mies halua sitoutua.
Kiitokset kehuista! Ei ainakaa vanhene liian aikaisin. Hih!
Niin, mitenköhän se 20-vuotias kirjoittaa?
Tämä mies tarkoitti kun sanoi haluavansa viettää omaa aikaa ja asua erillään että hän saa kutsua ja viettää toisten naisten kans viikonloput omassa kodissaan. Hyvä, että tämä tuli selväksi!
Eipä ole ollut minkäänlaista katumusta mut eihän sosiaalisilla ihmisillä olekaan aikaa sellaseen. Eihän meillä epäsosiaalisilla olioilla ole oikeutta elää. Me saamme kärsiä kaiken yksin. Joo...vali vali...sanon vaan sulle että et arvaa kuinka oon saanu kärsiä. Tiedän että sulla ei oo ollu mitään huolia kosk onhan sul ollu kamusi tukena ja naisesi. Turha sun on itseäsi ees sanoa epäsosiaaliseksi.
En ole koskaan katunut näin paljon suhdetta mut ehkä se just johtuu tost et hän oli ainoa jonka kans halusin jotain enemmän. Virheen tein kosk olisihan mun pitänyt se tietää ettei hän halua vielä sitoutua kun olin vast hänen ensimmäinen ja seksi puuttui.
No, pidämpä täst edes miehiä vieläkin kauempana...ehkä rakastaja olisi hyvä vaihtoehto. Eihän meist erakoist oo muuhunkaan. Ollaan niin mustasukkasia ja omistushaluisia psykopaatteja. Hihii!
Aika törkeä ajatus sinulla... "tulla raskaaksi ja pakottaa mies olemaan siinä." Kasva aikuiseksi ja usko, että tuolla tavalla et ainakaan ketään saisi, etkä kyllä ansaitsisikaan! Yäk!