Sopiva vierailutiheys?

Minä lähden ainakin mielelläni käymään anoppilassa mieheni kanssa ja vierailujen kestosta ja määristä päätetään yhdessä keskustellen. Viimeksikin pois lähdettäessä oli tosi ikävä mieheni vanhempia jo autoon istuessamme!! Toki keskustelemme myös vanhempien kanssa, sopiiko tulla. Aina ollaan oltu toivottuja vieraita ja myöskin pyydetty vastavierailulle tasapuolisesti. Kehoittaisin katsomaan peiliin, jos jokin asia sukulaisissa ärsyttää! Arvostan appivanhempiani pelkästään mieheni vanhempina ja käyttäydyn sen mukaan myös vierailuilla. Elämällä itsekin tapahtumarikkaan elämän ei ole tarvista joka asiasta nipottaa ja annan toistenkin elää tavallaan..., eikö ole sanonakin: talo elää tavallaan, vieras (tuttu)käy ajallaan. Mikä oikeus meillä on tuomita toisia, jokainen elää tavallaan!? Myös sinä.

Vanhempani eivät käy meillä koskaan (välimatkaa 300 km). Itse käymme 2-3 krt vuodessa yhden yön verran. Miehen vanhempia tapaamme n. 1 krt/2 kk pari tuntia kerrallaan. Olemme tyytyväisiä.

Vaimon vanhempia tapaan yleensä jouluaattona, heidän syntymapäivinä ja vainajien päivänä; käväisen heidän haudoilla. Siistiä ja simppeliä.

Mun mielestä kerran tai kaksi vuodessa riittää anoppilassa vierailuun. En itse käy siellä mielelläni eikä he (mieheni vanhemmat) käy meillä usein. Syytä en varmasti tiedä, mutta luulempa että mieheni vanhemmat eivät kovin välitä minusta.
En ymmärrä miksi minun pitäisi olla heidän mielikseen, jos kerran asiat ovat mieheni kanssa hyvin. Pitääkö appivanhempiaan miellyttää? Mitä mieltä olette?

mä näen mun mieheni vanhempia vähintään kerran VIIKOSSA, mutta yleistä on että useamminkin... Nuoria ollaan vielä, mutta aika paljoltahan tuo kyllä tuntuu kun vertaa näihin teidän kirjoituksiin.

Minulla on ihan siedettävät appivanhemmat. Tosin, että he ovat huomattavasti vanhempia kuin omat vanhempani (saman ikäisiä kuin minun isovanhempani) ja tietenkin käyttäytyvät sen mukaan, eli ovat todella vanhanaikaisia ja lisäksi uskovaisia.. itse emme ole. Varmaan siitä syystä emme kovin usein appivanhempien luona käy. Ei ole mitään yhteistä puhuttavaa, kun heille ei voi mitään kertoa. Esimerkiksi ikinä ei voi sanoa, että olimme terassilla istumassa yms. Käymme avomieheni kanssa heillä ehkä kerran kahdessa kuukaudessa emmekä vielä koskaan ole jääneet yöksi lukuisista pyynnöistä huolimatta. Anoppi soittaa kuitenkin joka viikko ja pyytää kylään. Välillä rasittavaa, mutta toisaalta ihan ymmärrettävää. Minun vanhempien luona käymme harvemmin, koska välimatka on paljon pitempi. Siellä olemme yötä, koska samana päivänä emme yleensä jaksa lähteä ajamaan takaisin kotiin. Silti anoppi jaksaa jollain tapaa ärsyttävästi huomauttaa, että kuinkas nyt sinne voimme jäädä yöksi.