Tieteen ratkaisut ATM-ongelmaan

Tiede voisi kehittää jonkinlaisen pelimiesaineen, jonka nauttimalla luonne muuttuu pelimiesmäiseksi. Kaikki muu tulee sitten itsestään.

Asiaa voidaan myös lähestyä eri kannalta. Voidaan kehittää sellainen aine, joka totaalisesti poistaa miehen seksuaaliset halut naista kohtaan. Tämä voisi toimia tietyn ajan esim. 1-5 päivää. Mies kykenisi suuntaamaan ajatuksena täysin muihin asioihin halutessaan.

Robotiikka voisi tarjota myös ratkaisuksi jonkinlaisen naisen korvikkeen. Niistä kyetään tekemään jo todella aidon näköisiä ainakin fyysisiltä piirteiltään.

On kai niitä lisääkin. Nyt äkkiä joku ATM kehittämään tällaisia ratkaisuja.
6101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kokaiini on keksitty jo.

Äänestä
  • Ja muita huimausaineita, jotka muuttaa miehen rennoksi, puheliaaksi ja itsevarmaksi.

    Äänestä

Ei se toimi, että kaikki ovat pelimiehiä. Jotkut ovat silloinkin vielä jörnimpiä pelimiehiä ja korjaavat potin.

Äänestä

Tiede toimii ainoastaan hyvän puolesta, nainen ja siitä seuraava seksi pahan.

Äänestä

Riippuu siitä miten tiedettä sovelletaan ja ketkä, saako sillä aikaan hyvää tai päinvastoin. Atomipommi nyt esimerkkinä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


marvelous kirjoitti:

Tiede voisi kehittää jonkinlaisen pelimiesaineen, jonka nauttimalla luonne muuttuu pelimiesmäiseksi. Kaikki muu tulee sitten itsestään.

Asiaa voidaan myös lähestyä eri kannalta. Voidaan kehittää sellainen aine, joka totaalisesti poistaa miehen seksuaaliset halut naista kohtaan. Tämä voisi toimia tietyn ajan esim. 1-5 päivää. Mies kykenisi suuntaamaan ajatuksena täysin muihin asioihin halutessaan.

Robotiikka voisi tarjota myös ratkaisuksi jonkinlaisen naisen korvikkeen. Niistä kyetään tekemään jo todella aidon näköisiä ainakin fyysisiltä piirteiltään.

On kai niitä lisääkin. Nyt äkkiä joku ATM kehittämään tällaisia ratkaisuja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu