johtuuko kaikki kulttuurista vai onko hän narsisti

luuseri*ko

Nyt alkaa oleen sellaiset fiilikset, että ei enää jaksa. Itsemurha tai muu itsensä vahigoittaminenkin on jo pyörinyt mielessä.

Olen parisuhteessa irakilaiseen mieheen, joka on asunut suomessa jo hyvän aikaa. on töissä suomessa ja puhuu kieltä sujuvasti. Eli on hyvin suomalaistunut. Hän ei käytä alkoholia ja on kotona viihtyvää tyyppiä. Olemme jo ihan aikuisessa iässä olevia ihmisiä.

Asiat on kuitenkin ihan päin h****ttiä.

Itse kuljen vuorotöissä ja taloudellisen vakauden takaamiseksi haalin niin paljon lisätunteja kuin se on vain mahdollista ja minkä työpaikka sallii, eli normi työviikko minulle on 6 päivää ja 8-12 tunin työpäiviä. Lisäksi hoidan kodin ja taloudenpidon.

Miehen kanssa menee hyvin silloin kun menee, mutta riitaa syntyy milloin mistäkin ja silloin kuulen sellaisia asioita, ettei niitä pidemmä päälle jaksa. Riitely on yleensä sellainen että hän haukkuu ja solvaa ja minä kuuntelen kunnes tulee itken.
Hän haukkuu minut täysin luuseriksi, joka ei koskaan tee mitään hänen ja kodin hyväksi. Hän kertoo,ettei rakasta minua ja hänelle on ihan sama vaikka kuolisin.
Lisäksi hän muistuttaa kaikesta mitä olen luvannut tai jättänyt tekemättä vuosien ja vuosien takaa. Hän haukkuu elämäni ennen häntä ja yhdessäolo ajaltamme.

Lopulta hän häipyy muutamaksi päiväksi ja kieltää enää koskaan ottamasta yhteyttä, koska hän on saanut tarpeekseen minusta ja siitä että en tee mitään hänen hyväkseen.

Tällainen riita syntyy yleensä siitä, että kieltäydyn antamasta hänelle rahaa.
Viimeisin riita saatiin aikaan, kun hän halusi ostaa itselleen uuden stereolaitteiston ja hänen oma tilinsä olikin tyhjä. Kieltäydyin rahoittamasta, koska olin juuri ostanut bensat hänen autoonsa (oman autoni lisäksi), maksanut vakuutukset myös hänen autoonsa, maksanut hänen puhelinlaskunsa jne. vaikka hän käy itsekin töissä ja minun vastuullani on muu talouden pyörittäminen sähkö, vesi, lainanlyhennykset jne.

Hän pakkasi kassinsa ja häipyi. Soittelin perään ja lähettelin tekstiviestejä, joihin hän ei vastannut. Hän jättää minut täysin huomiotta tai vastaa puheluuni sen verran, että kieltää enää soittamasta ja menemään miettimään mikä ja millainen olen sekä mitä olen tehnyt.
Lisäksi sain kuulla jälleen kerran miten en ole auttanut hänen tulevaisuuttaan suomessa pätkän vertaa ja ajattelen vain rahaa.

Tässä vain pieni osa siitä elämästä mitä elämme.

Minun itsetuntoni on miinuksen puolella ja itken paljon. Mietin koko ajan miten voisin muuttua paremmaksi ihmiseksi ja miten saisin miehelle paremman elämän. Lupaan itselleni muuttua paremmaksi ja paremmaksi.
En koskaan väitä miehelle vastaan tai kiellä häneltä mitään. Pelkään näitä riitatilanteita ja sitä että taas saan kuulla olevani pelkkä nolla.

Onko hän tässä suhteessa se häiriintynyt vai minä. Ihan oikeasti en enää tiedä kenen tässä pitäisi muuttua taisaada hoitoa. Mutta sen tiedän, että en enää jaksa.

23

779

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kokemusta kylla on

      Se on tuo sun mies,joka on hairiintynyt.Etta pistaa oikein vihaksi tuollaiset ja silla ei oo sitten mitaan tekemista,et on ulkomaalainen.Itse kai se ajattelee vain rahaa ja mun mielesta vaikka naimisissa onkin,niin kylla omaa rahaa saa ja pitaakin olla.Ei voi olla oikein maksattaa kaikkea toisella ja sit kayttaa omat rahat vain omiin menoihin.

      Miten sa oikein suostut olemaan tiskiratti?Ja seuraavan kerran kun menee,niin anna menna.Henkista vakivaltaa kiduttaa toista sivuuttamalla toinen tavalla kuin kerroit.Se haluaa vain kontrolloida sua menemalla ja katsomalla soitteletko peraan jne.Ala suostu siihe,anna menna!

    • halipali

      Tossa on varmaan mukana sekä kulttuuria, perhetaustaa, persoonaa että suhteen tilaa jne. mutta aikuisten oikeasti niillä millään ei oo nyt väliä. Sama se mistä johtuu. Sulla on nyt väliä!

      Analysoi myöhemmin, toimi nyt. Lakkaa maksamasta kuin äiti pojan touhuja. Kaikki kulut puoliksi. Älä soittele perään jos lähtee. Ota kova linja. Toi suhde huutaa tasa-arvon perään! Missä asioissa se toteutuu nyt??

      Tsemiä! Hae itsellesi apua heti! :)

    • Narsun uhri minäkin

      Hae sitä apua oikesti jostain vertaistukiryhmästä. Viimeistään silloin silmäsi aukeavat, kun kuulet monta samanlaista kohtaloa. Pesunkestävä narsistihan tuo taitaa olla. Paapot sitä todellakin, kuin pientä lasta.

      Milloin ja missä tilanteessa mies on antanut SINULLE rahaa tai ostanut sinun autoosi tankin täyteen?

      En maksaisi enää yhtään laskua ja sitä ennen jo hakisin turvapaikkaa turvakodista, meinaan henki saattaa olla vaarassa...oikeesti!!!

    • mie vaa

      Ei hyvä ihminen,toihan on suoraan sanottuna HYVÄKSIKÄYTTÖÄ. Ajattele hyvä ihminen järjellä!! Suututaan ja lähetään jos ei saa rahaa!! Ja mihin hänen omat rahansa menevät,jos sinä kerta hoidat ja kustannat kaiken! Ei pahalla,mutta etsi itselles toinen mies.

    • mimosa123

      Sinun on aika irtaantua tuosta parisuhteesta ja aloittaa uusi itsenäinen elämä. Ratkaisu vaatii voimia ja rohkeutta, mutta mielestäni se on ainoa tie pelastaa itsesi.
      Kun päätät itsenäistyä, saat varmasti apua. Jos olet hänelle vain kynnysmatto jota voi mennen tullen retuuttaa mielensä mukaan, ei hän ikinä sinua kunnioita.
      Et voi koskaan muuttaa toista ihmistä, vain omaa itseäsi voit.

    • itseirakilainen

      Hei haluan kertoa sinulle muutaman asian irakilaisista miehistä. meikäläiset rakastaa jahdata naista. he eivät ikinä ole semmosen ihmisen kanssa joka on liian helppo. jopa naimisissa olessasi sinun tulee olla vaikeasti saatava. jos et ole niin olet tuhon omaa. meidän maassa sinä olisit jo yksi jalka vaimoista koska olet niin heikko. meidän kulttuurissa jos olet heikko sinua käytetään hyväksi. sinun on korkea aika ajatella itseäsi. mitä sinä sanoisit minulle jos kertoisin että minun irakilainen mies pahoinpitelee minua henkisesti, alistaa minua, ei arvosta minua. Miten voit tuhlata sun elämää tuolla lailla? minä en ikinä mene naimisiin jurri tuon takia, sillä meikäläiset menettää kiinnostuksen heti kun suhde menee vakavaksi. Mutta sinun on korkea aika arvostaa itseäsi ja lähteä pois suhteesta. Ymmärrätkö sit että jossain on joku joka rakstaa, arvostaa ja kunnoittaa sinua juuri sellaisena kun sinä olet. miksi annat hänen kohdella sun sydäntä noin kylmästi?

    • luuseri*ko

      Kiitos teille kaikille vastauksistanne.
      Voi kun se olisikin niin helppoa, lähteä vaan ja laitta ovi kiinni viimeisen kerran.

      Sinulle nimimerkki "itseirakilainen", todella, onko hänen käytöksensä jotain kulttuuriperimää? Kun olisikin joku, joka osaisi kertoa mikä hänelle on "normaalia" ja mikä ei. Onko irakilaisuus niin kaukana suomalaisuudesta? Missä on ihmisyyden kunnioitus ja inhimillisyys? Onko irakissa naisten taisteltava koko ajan miesten henkistä valtaa vastaan?

      Kirjoitit "minä en ikinä mene naimisiin jurri tuon takia, sillä meikäläiset menettää kiinnostuksen heti kun suhde menee vakavaksi."
      Miten voi olla näin? Onko kaikki irakilaiset miehet uskottomia vaimoilleen?
      Hän on kertonut minulle aivan toista.

      Viimeisen riitamme jälkeen kun hän uhkasi häipyä, sanoin hänelle, että okei hän voi lähteä ja minä en enää jaksa perään huudella. Kolme päivää hiljaisuutta ja hän ilmoitti tulevansa takaisin. Missä lienee aikansa viettänyt, en ole kysellyt enkä välitä kyselläkään.
      En jaksa uskoa, että kaikki irakilaiset olisivat hänen kaltaisiaan, vaan luulen että hän on todellakin narsisti.

      Näiden kolmen päivän aikana sain hengähtää ja koota itseäni. Minut on vallannut todellinen kylmyys tätä miestä kohtaan. Joitakin palasia vain loksahteli mielessäni paikoilleen ja olen sisäisesti ihan tyyni. Enää en todellakaan välitä. Jostain se voima tulee joka kantaa. Jo se, että olen täällä lukenut vastauksianne, on ollut suuresti avuksi.
      Nyt olen päätökseni tehnyt ja jos hänen elämänsä on parempaa jossain muualla, on hänellä vapaus lähteä.

      • simasuuneiti

        Mikään kirjoittamassasi tekstissä ei viittaa narsistiseen persoonallisuushäiriöön. Ehkä sinusta tuntuu hienommalta sanoa muille olevasi narsistin uhri mutta tyly totuus on, että mies on ihan tavallinen k*sipää. Yksikään psykiatri tuskin edes ottaisi häntä tutkittavaksi narsismin takia noilla perusteilla.


      • ********************
        simasuuneiti kirjoitti:

        Mikään kirjoittamassasi tekstissä ei viittaa narsistiseen persoonallisuushäiriöön. Ehkä sinusta tuntuu hienommalta sanoa muille olevasi narsistin uhri mutta tyly totuus on, että mies on ihan tavallinen k*sipää. Yksikään psykiatri tuskin edes ottaisi häntä tutkittavaksi narsismin takia noilla perusteilla.

        Kiitos, että tänne saatiin myöskin koulutetun ammattiauttajan mielipide.


    • khyin

      siis ota huomioon että mies on irakista kotoisin...eli hän ei kunnioita sinua koska olet nainen,hän on sinun kanssasi vain rahan ja seksin takia ja että voi asua luonasi maksamatta siitä senttiäkään..perus muslimi mies!älä enään soita perään

    • Paavon Päivi

      Kyllä suomalaisen on ymmärrettävä muita kulttuureita olemme sivistysmaa.

    • Selfrespect

      Luuseri*ko, kirjoitit, että jos mies tahtoo lähteä niin sinä et häntä enää estele. Tarinasi lukeneena tuli itselle mieleen, että jos olisin vastaavassa tilanteessa, äijä saisi saisi hakea kamansa ja hävitä kuin pieru saharaan, hänen mielipiteillään ei tässä vaiheessa olisi enää mitään väliä.
      Hän käyttää sinua hyväkseen taloudellisesti, tulee ja menee mielensä mukaan ja saa vielä uskoteltua,että menettäisit jotain korvaamatonta, jos hän lähtisi.
      Voin vakuuttaaa., että markkinoilta löytyy miehiä, jotka osaisivat arvostaa sinua ja ymmärtäisivät parisuhteen merkityksen hieman kypsemmällä tasolla. kyseisen herran kohdalla voidaan puhua paremminkin riistosta. Lakkaa hyysäämästä loiseläjää nurkissasi, heivaa muiden roskien mukana ulos ilmaa saastuttamasta.

      • luuseri*ko

        Kiitos vastauksestasi. Näin on tapahtunut ja miehiä en enää katsele. Mitta tuli täyteen.


    • Kuu päivällä

      Voi muru kulta, tässä nyt ei ole kysymys onko hän ulkomaalainen vai ei vaan siitä että TE ETTE YKSINKERTASESTI OLE OIKEITA TOISELLENNE!!!!!
      Älä anna elämäsi mennä käsistä vaan ota ero ja lähe ja alota uusi elämä, äläkä ikinä katso taakses, et ota sitä takasin vaikka kuinka olis vaikeeta. Sun pitää etsiä itselles mies joka tuntuu hyvältä ja jokainen päivä on hyvä ja hän tekee sut onnelliseksi ja hänkin onnellinen sun kanssa. Ihmiset ei muutu!! Olet väärän ihmisen kanssa, ovimattona ja uhrina olo on väärin yhtälailla kun toista loukkaaminen ja kiusaaminen.
      Sulla on paha olo nyt mutta kun teet sen ratkaisun niin alat parantua pikku hiljaa, siihen voi mennä pitkä aika mutta parannut kyllä.

    • simasuuneiti

      Ei voi olla totta! Te keskitytte kirjoittamaan miehestä vaikka yksikään teistä ei voi millään tavalla muuttaa hänen käytöstään. Aloittajan itsensä on nyt aika katsoa peiliin ja pysähtyä miettimään miksi hän antaa kohdella itseään noin. Miksi hän soittelee tuollaisen miehen perään, miksi ottaa tämän takaisin kerta toisensa jälkeen.

      Aloittaja, hae apua. Itsellesi!

    • sanon vaan

      Elät häiriintyneen ja mielenvikaisen miehen kanssa. Sinuna eroaisin vielä tänään.
      Toisaalta naiset on heikkoja jotka rakastuu tollasiin miehiin kun kilttejäkin miehiä on.

    • mikäs siinä

      Jos tuollaista elämää vietät, alan epäillä, että itse olet häiriintynyt. Tuota nyt voi edes parisuhteeksi kutsua, paremminkin hyväksikäyttösuhde.

    • jähä

      oman kirjoituksesi perusteella, mies käyttää sinua räikeästi hyväkseen. Ja ihan varmasti tietää että itket ja soitat perään, mitäs jos tekisitkin joskus toisella tavalla, ja sanot, "selvä, takas ei oo tulemista, pakkaa samalla kaikki romus"

    • enuskojoulupukkiin

      Totuus: Mies oli naimisissa kanssasi kunnes sai oleskeluluvan. Noista ei tiedä. Suomalainen nainen ei tajua hyvän päälle mitään. Ei se ulkonäkö tee mihestä hyvän. Suomalaisiakin miehiä löytyy, kunhan ei etsi jotakin mallipoikaa. Niitä ei ole kuin yksi tuhannesta ja kuten sanoin, ulkonäkö on se viimeinen mitä pitää katsopa, kun miestä hakee.

    • jätäsesika!

      anna matkalaukku ja toivota hyvää matkaa takaisin sinne Irakiin! :)

    • uwrutjtktk

      Jotenkaan ei yllätä yhtään kun kuulee mistä kulttuurista lähtöisin.
      Omassa tuttavapiirissä on useita jotka ovat muslimien kanssa naimisssa, ja huh huh mitä meininkiä niissäkin suhteissa on..

      Kyllä sinä ap. olet ihan jalkarättinä tolle miehelle. Minne ne miehen palkkarahat oikin menevät, kun sinä kustannat kaiken?
      Anna moisen mennä, kun kerta sitä haluaa... Ei tommosta kukaan jaksa, eikä tarvitsekkaan. Tietty on eri asia päästääkö hän sinut menemään, näitäkin on nähty. Ota itsesi vihdoinkin niskasta kiinni, anna ukon mennä, älä ota sitä takaisin, ja et sitten kustanna enää mitään sellaisia menoja jotka kuuluvat sille ukolle. Ja etekin lakkaa kuuntelemasta niitä solvauksia ja pysy päätöksessäsi. Tuollainen käytös sinua kohtaan EI ole rakkautta, ja sen tiedät itsekkin!

    • ketjunaloittaja

      toivottavasti olet eronnut miehestä.Kuulostaa tosi karseelta tyypiltä.Toivottavasti olet ok ja jaloillasi.Itse olen ollut samantyyppisessä kuviossa,mutta tajusin erota ajoissa.Suhde kävi itsetunnolle ja omanarvontunteelleni.Mietin näin jälkiviisaana miksi en lähtenyt aikaisemmin? Mies oli kyllä saanut hyvän otteen minusta ja elämästäni.Nyt oksettaa kun ajattelen miten pieneksi ,mitättömäksi ja avuttomaksi hän sai minut tuntemaan itseni.Oli taitava käyttämään henkistä väkivaltaa.Arvosteli ihan kaikkea minussa ja suomalaisissa yleensä.Hän itse on kouluja käymätön ja sivistymätön,erityisesti vailla sydämensivistystä.Baarit,kaverit ja makea elämä kiinostivat häntä erityisesti.Mielialat vaihtelivat hänellä rajusti,mietin olivatko huumeet hänellä kuvioissamukana.Onneksi suhde on historiaa ja mun eämä nyt kunnossa.

    • amina

      moikka! jos kaipaat tukea-olen ihan samalaisessa tilantessa.... voidais kirjoitta mailitse!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1998
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1037
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      877
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      763
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      751
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      13
      725
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      686
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      685
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      669
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      210
      668
    Aihe