Voi itku!

Leskikoirasherra on vielä hengissä. Sitä raastavaa ikävää kesti noin kaksi viikkoa ja nyt se on ehkä oppinut hyväksymään yksinelon ja sen ääntelystä päätellen se pitää elämästään melkoisen paljon. Toki sen kanssa pitää seurustella ja höpötellä paljon paljon enemmän, kuin ennen.

Suursiivosin äsken sen häkin millityönä. Kiillotin pinnat ja vaihdoin melkein kaikki kiipeilypuutkin uusiksi (en vaihda sen turvapuuta, missä se haluaa aina nukkua). Edesmennyt naaras jostakin kumman syystä oli aina haltioissaan, kun sille antoi lehtisalaattia. Se kylpi ja louskutteli siipiään lehtisalaattinipussa. Koiras ei ole koskaan välittänyt salaatista, vaan katsonut hölmönä moista pelehtimistä. Laitoin tänään ison kimpun lehtisalattia, niin koiras häkkiin päästessään laitto aivan hirvittävän mekkalan päälle. Selvästi se kutsui kumppaniaan. Jotenkin tuntui uskomattomalta, että vaikka naaraan poismenosta on kohta jo kaksi kuukautta, niin koiras muistaa.

Olen oikeastaan helpottunut, kun ei ole tarvinnut tehdä vaikeaa päätöstä. Käytin koirani kolmevuotisneuvolassa eläinlääkärillä ja kävi mielessä, että otan kakadukoiraan mukaan viimeiselle matkalle. Ainakin näillä näkymin se selviää ja jaksaa ilostuttaa meitä vielä toivottavasti pitkään.

Voi itkujen itku! kirjoitti:

Leskikoirasherra on vielä hengissä. Sitä raastavaa ikävää kesti noin kaksi viikkoa ja nyt se on ehkä oppinut hyväksymään yksinelon ja sen ääntelystä päätellen se pitää elämästään melkoisen paljon. Toki sen kanssa pitää seurustella ja höpötellä paljon paljon enemmän, kuin ennen.

Suursiivosin äsken sen häkin millityönä. Kiillotin pinnat ja vaihdoin melkein kaikki kiipeilypuutkin uusiksi (en vaihda sen turvapuuta, missä se haluaa aina nukkua). Edesmennyt naaras jostakin kumman syystä oli aina haltioissaan, kun sille antoi lehtisalaattia. Se kylpi ja louskutteli siipiään lehtisalaattinipussa. Koiras ei ole koskaan välittänyt salaatista, vaan katsonut hölmönä moista pelehtimistä. Laitoin tänään ison kimpun lehtisalattia, niin koiras häkkiin päästessään laitto aivan hirvittävän mekkalan päälle. Selvästi se kutsui kumppaniaan. Jotenkin tuntui uskomattomalta, että vaikka naaraan poismenosta on kohta jo kaksi kuukautta, niin koiras muistaa.

Olen oikeastaan helpottunut, kun ei ole tarvinnut tehdä vaikeaa päätöstä. Käytin koirani kolmevuotisneuvolassa eläinlääkärillä ja kävi mielessä, että otan kakadukoiraan mukaan viimeiselle matkalle. Ainakin näillä näkymin se selviää ja jaksaa ilostuttaa meitä vielä toivottavasti pitkään.

Lue lisää

Nyyh... Toi loppu alko itkettää...

Kakadurakastaja kirjoitti:

Nyyh... Toi loppu alko itkettää...

Alan pikkuhiljaa uumoilemaan sille uutta kaveria. Leskikoiras voi hyvin ja ääntä riittää. Uskaltaiskohan pistää samaan häkkiin nuori naaras, vaiko eikö, kas siinäpä pulma. Hyväksyisikö se sen vaiko eikö?

Olen ollut melkoisen yllättänyt mm. siitä, että koiraalle on tullut hiukset ja aivan upea töyhtö. Koiras on aina naaraan eläessä ollut likimain kalju. Poikani koitti joskus selvittää kaljuuden syytä. Ravinnosta ei löytynyt mitään vikaa. Ainakin tähän tulokseen tuli lintuasiantuntijat syystä siitä, että naaras oli uhkea ja se suorastaan hehkui sulillaan/höyhenillään. Samaa ruokaa ne söi, joten ruuassa ei ollut mitään vikaa.

Olen aina pitänyt omissa ajatusmaailmoissani koirasta jonain hirmuvaltiaana häkissä. Tuntui, että se komensi ja alisti aina naaraan siihen yhteen, eli höyläämään. Se vaati ja vaati ja yleensä sai haluamansa. Nyt kuitenkin olen alkanut ajattelemaan, että se naaras kait sai sen stressaamaan niin, että hiukset/höyhenet lähti päästä.

Voi kunpa voisi mennä niiden pääkopan sisään lukemaan niiden ajatusmaailmaa.

Tuollahan se vielä huutelee. Iloista juttua siltä tulee, kun keittiössä hääräilen tai kuulee kun ukkoni kanssa juttelen. Se on alkanut matkimaan tiaisten ääniä. Selkeesti se huutelee; titi-titi-titi-tyy.

Päätettiin, että ei oteta sille kaveria. Olisihan se kiva, että se pääsisi "eläkeläisenä" vielä parveen, vaan kun en ole löytänyt sille sopivaa kotia. Tosin en ole kovin aktiivisesti etsinytkään. Kaverien kautta olen laittanut viestiä eteenpäin, mutta ei ole tärpännyt. Jos ei löydy, niin antaa kaverin olla meidän kanssamme loppuun asti.

Vielä on hengissä ja hyvin tuntuu voivan ainakin äänestä päätellen. Joskus tulee laulua ja juttua niin, ettei meinaa loppua ollenkaan. Sen sellainen helmeilevä laulu saa aina hyvälle tuulelle. Päättelen siitä, että se viihtyy hyvin vanhuuden päivinä yksinkin. Sen kanssa on vaan höpistävä tuolla köökissä ja varmasti siitä saa silloin juttukumppanin.

Ruan kanssa se on alkanut olemaan nirso. Namikat, kuten vitatikut, hirssin tähkät, yms. kyllä kelpaa (ei hunajakellot), mutta siemenistä se kupistaan heittää suurimman osan pois. Rahina vaan käy, kun hänen mielestään epäsyötävät siemenmet lentää lattialle. Ns. voimaruoka ei kelpaa sille ollenkaan. Porkkana juureksista kelpaa ja joskus se nakuttelee omenaa, mutta harvakseltaan. Auta armias, jos sille ei ole sen haluamaa ruokaa, niin häkin pinnat soi sen pieksiessä nokallaan niitä. No kait leskiherra saa nyt hieman kranttu ollakin.

Voi itkujen itku! kirjoitti:

Vielä on hengissä ja hyvin tuntuu voivan ainakin äänestä päätellen. Joskus tulee laulua ja juttua niin, ettei meinaa loppua ollenkaan. Sen sellainen helmeilevä laulu saa aina hyvälle tuulelle. Päättelen siitä, että se viihtyy hyvin vanhuuden päivinä yksinkin. Sen kanssa on vaan höpistävä tuolla köökissä ja varmasti siitä saa silloin juttukumppanin.

Ruan kanssa se on alkanut olemaan nirso. Namikat, kuten vitatikut, hirssin tähkät, yms. kyllä kelpaa (ei hunajakellot), mutta siemenistä se kupistaan heittää suurimman osan pois. Rahina vaan käy, kun hänen mielestään epäsyötävät siemenmet lentää lattialle. Ns. voimaruoka ei kelpaa sille ollenkaan. Porkkana juureksista kelpaa ja joskus se nakuttelee omenaa, mutta harvakseltaan. Auta armias, jos sille ei ole sen haluamaa ruokaa, niin häkin pinnat soi sen pieksiessä nokallaan niitä. No kait leskiherra saa nyt hieman kranttu ollakin.

Lue lisää

Toisin mitä täällä sanottiin, eivät nämä yleensä kuole pelkästään ikävään.

Teillä on kuitenkin päätös edessä. Herra alkaa jo olemaan aika vanha, ja nyt sen puolison kuoltua se tarvitsee päivittäin seuraa - se on voimakas lajinomainen vietti, joka pari- ja parvilinnuilla on luonnostaan. Laulut ovat lintujen, ihan niiden Suomessakin asuvien, tapa houkutella lajikumppaneita.
Ihmisestä ei aina ole seuraa lainkaan jos lintu on villi, mutta lajitovereista olisi.

Mikäli ette halua jatkaa harrastusta ja ostaa toista lintua lesken kaveriksi, kaikkein armeliainta olisi myydä tai antaa se hyvään eläkekotiin, jossa sille olisi kavereita. Tällaisia voi löytyä esimerkiksi Lemmikkilintuyhdistyksen sivuilta, jonka myydään-palstalle voi laittaa myynti-ilmoituksen.

Unilintu kirjoitti:

Toisin mitä täällä sanottiin, eivät nämä yleensä kuole pelkästään ikävään.

Teillä on kuitenkin päätös edessä. Herra alkaa jo olemaan aika vanha, ja nyt sen puolison kuoltua se tarvitsee päivittäin seuraa - se on voimakas lajinomainen vietti, joka pari- ja parvilinnuilla on luonnostaan. Laulut ovat lintujen, ihan niiden Suomessakin asuvien, tapa houkutella lajikumppaneita.
Ihmisestä ei aina ole seuraa lainkaan jos lintu on villi, mutta lajitovereista olisi.

Mikäli ette halua jatkaa harrastusta ja ostaa toista lintua lesken kaveriksi, kaikkein armeliainta olisi myydä tai antaa se hyvään eläkekotiin, jossa sille olisi kavereita. Tällaisia voi löytyä esimerkiksi Lemmikkilintuyhdistyksen sivuilta, jonka myydään-palstalle voi laittaa myynti-ilmoituksen.

Lue lisää

Vanha herra voi hyvin. Lokit ovat saapuneet sulaan ja kyllä riemu repee, kun se kuulee niiden äänen. Se ei välitä varisten tai harakoiden mekkalasta mitään, mutta auta armias, kun lokit huutaa, niin meno on sen mukaista. Se on koko ikänsä ollut lokkien perään. Jos telkasta tulee ohjelmaa, missä oikeat lokit kirkuu taustalla, niin heti se vastaa. Ollaan joskus telkkua katsellessa kiinnitetty huomiota, että jossain ohjelmassa lentää lokki, niin me ei vältämäti edes kuulla lokin ääntä, mutta Taunopas kuulee, jos se on oikeaa lokin kirkunaa. Uskomaton kuulo noilla on.

Kyllä toki ajateltiin silloin sen puolison kuoltua, että leskiherran olisi hyvä päästä viettämään eläkepäiviään parveen. Tää nyt on tietenkin ihmisen ajattelua, eikä välttämäti ole se paras ratkaisu. Tauno on vanha, noin 17 vuotta. Se on elänyt elämänsä tuossa samassa paikassa. Sen ympäristö kaikkine liikkeineen, äänineen ja valoineen on sille tuttua ja turvallista. Se joutuisi vanhoilla päivillään hakemaan paikkansa parvesta ja tavallaan "taistelemaan" ruuasta ja "nokkimisjärjestyksestä". Se ei välttämäti selviäisi kaikesta siitä rasituksesta, mitä muutto toisi tullessaan.

Olkoot vaan ilonamme kuolemaansa asti. Joidenkin mielestä se voi tuntua ihmisten huuhaalta ja ehkä lintu päättäis toisin, jos sillä olisi päätösvalta ja se osaisi tuoda toiveensa selkeästi meidän ihmisten ymmärrettäviksi. Sitähän me ihmiset emme voi tietää, miten hää elämänsä ehtoon halausi viettää.

Voi itkujen itku! kirjoitti:

Vanha herra voi hyvin. Lokit ovat saapuneet sulaan ja kyllä riemu repee, kun se kuulee niiden äänen. Se ei välitä varisten tai harakoiden mekkalasta mitään, mutta auta armias, kun lokit huutaa, niin meno on sen mukaista. Se on koko ikänsä ollut lokkien perään. Jos telkasta tulee ohjelmaa, missä oikeat lokit kirkuu taustalla, niin heti se vastaa. Ollaan joskus telkkua katsellessa kiinnitetty huomiota, että jossain ohjelmassa lentää lokki, niin me ei vältämäti edes kuulla lokin ääntä, mutta Taunopas kuulee, jos se on oikeaa lokin kirkunaa. Uskomaton kuulo noilla on.

Kyllä toki ajateltiin silloin sen puolison kuoltua, että leskiherran olisi hyvä päästä viettämään eläkepäiviään parveen. Tää nyt on tietenkin ihmisen ajattelua, eikä välttämäti ole se paras ratkaisu. Tauno on vanha, noin 17 vuotta. Se on elänyt elämänsä tuossa samassa paikassa. Sen ympäristö kaikkine liikkeineen, äänineen ja valoineen on sille tuttua ja turvallista. Se joutuisi vanhoilla päivillään hakemaan paikkansa parvesta ja tavallaan "taistelemaan" ruuasta ja "nokkimisjärjestyksestä". Se ei välttämäti selviäisi kaikesta siitä rasituksesta, mitä muutto toisi tullessaan.

Olkoot vaan ilonamme kuolemaansa asti. Joidenkin mielestä se voi tuntua ihmisten huuhaalta ja ehkä lintu päättäis toisin, jos sillä olisi päätösvalta ja se osaisi tuoda toiveensa selkeästi meidän ihmisten ymmärrettäviksi. Sitähän me ihmiset emme voi tietää, miten hää elämänsä ehtoon halausi viettää.

Lue lisää

Haluaisitko lisää neitokakaduja?
Mulla olisi kaksi neitokakaduherraa vailla uutta kotia. Linnut ovat noin 1,5 ja 5 vuotiaat. Asuvat Espoossa. Olisitko kiinnostunut?