Voiko parisuhde selvitä uskottomuudesta?

Jos puhut uskottomuudesta miehelle mies kokee sen syyttämisenä. Voi myös olla että mies lähtee teidän parisuhteesta jos hän huomaa että sinä syytät häntä koko ajan siitä vanhasta pettämisestä. Teidän pitäisi kyetä sopimaan asia niin ettei siitä puhuta enää.
Pettäminen on seurasta siitä että teillä on ongelmia parisuhteessa.
Jos teillä ei ole lapsia ero olisi paras vaihtoehto.

Suurin syy pettämiseen on naisen pihtaamisen lisäksi se että nainen on takertua, mustasukkainen, omistuksenhaluinen, huomionkipeä, ns. rasittava riesa.
Yhteisten lasten takia mies sietää muuten olisi jo eronnut.

Nainen esitti herttaista päästäkseen naimisiin, eli huijasi miehen kanssaan naimisiin. Pettäminen on täysin oikeutettua siinä tilanteessa.

Itse erosin em. syistä. Enkä edes jäänyt kiinni pettämisestä,mutta vaimon takertuminen alkoi käymään jo voimille. En ole omaishoitaja.

En kyllä koe olleeni mustasukkainen tai takertuva. Eihän tuo mies olis näin pitkään pystynyt suhdettaan pitämään jos olisin häntä mitenkään epäillyt.

Pettäminen nyt ole oikeutettua missään tilanteessa. Jos kokee pari suhteen itselleen huonoksi, niin täytyisihän siitä saada suu auki. Eroaminen on helppoa, jos ei koe tyytyväisyyttä elämäänsä. Kukaan toista pysty väkisin pitämään.

Mikä sitten on sopiva aika puida pettämistä? Parin viikon päästäkö pitäisi maton alle lakaista, kun miestä ärsyttää aiheesta puhuminen?

Tuossa on jo niin monta suhteen kannalta tärkeää momenttia, joita pitäisi tarkastella.

suhde toiseen,
valehteleminen,
salailu,
epävarma tunteistaan,
luultavasti elät narsistisen epäluotettavan ihmisen kanssa, joka on aina pettämässä ellei fyysisesti, niin ainakin muuten. Tuollaisen suhteeen jatkamista todella kannattaa harkita ellei siinä ole pätevää syytä jatkamiseen.

Koska kyseessä oli pitkä suhde, eikä ns "hairahdus" vaan ulkopuolisen suhteen suunnitelmallinen etsiminen tarkoituksena löytää joku parempi kuin sinä on asia mielestäni selvä.

Pettäminen ei unohdu koskaan ja suhteessa se tulee aina muistuttamaan olemassaolollaan tavalla tai toisella. Pettämisen syy on itse pettämistä tärkeämpää, jos halutaan yhdessä jatkaa. Ilman syyn selvittelyä asia jää vaivaamaan niin, että luottamus vähitellen loppukin katoaa ja suhdetta tulee rasittamaan jatkuva kyylääminen, vahtiminen, epävarmuus joka kalvaa suhteen loppuun.

Jos joudut kysymään itseltäsi voitko enää milloinkaan luottaa puolisoosi, niin silloin olet jo tavallaan vastannut kysymykseesi, et voi sillä tunnet hänet ja tiedät että hän ei ole eikä tule olemaan sinulle uskollinen.

Noin pitkässä suhteessa on vaikea, enää luottaa toiseen eri asia,jos asia olisi tapahtunut kerran,niin sen voisi antaa jotenkin anteeksi. Mies petti minua kerran suhteemme alkuaikana,mutta uskon ettei uskalla enää sen seurausten takia mikä siitä pettämisestä tuli. Siitä on nyt muutama vuosi. Voin sanoa,ettei se helppoa ollut. Meni siinä monta kuukautta,kun saatiin kaikki asiat selvitettyä. Kyllä siinä luottamus oli vähissä ja epävarmuutta ja vahtimista oli. Olen noista jotenkin päässyt yli,kun mies on enemmän kotona,lukee aina tekstiviestinsä mulle ja on enemmän hellyyttä,seksiä. Kyllä se asia joskus tulee mieleen,mutta vähemmän,kun ennen.

Ei tuommoiset asiat unohdu kuukaudessa tai parissa, ne tulevat mieleen vaivaamaan ajoittain vielä pitkään jos tuohon suhteeseen jäät ja jossain määrin vaikka lähtisitkin. Olette vasta aivan alkumetreillä asian ja siihen liittyvien tunteiden käsittelyn suhteen ja se olisi hyvä miehesikin tiedostaa. Tapahtuneesta pitää pystyä puhumaan niin kauan kuin siihen on tarvetta, mutta turhaa syyllistämistä ja katkeroitumista pitää välttää.

Olen minäkin etsinyt epätoivoisesti selviytymistarinoita keskustelupalstoilta, laihoin tuloksin. Päätin kuitenkin yrittää anteeksiantoa, aika näyttää kuinka käy. Edellytyksenä on kuitenkin ollut syiden selvittäminen juurta jaksaen niin hyvin kuin se on mahdollista, ja sen eteen mies on tehnytkin töitä ja tekee edelleen. Pettämisen paljastumisesta on nyt toista vuotta.

"Mies oli päättänyt lopettaa suhteen juuri ennen kiinni jäämistä, omien sanojensa mukaan ja se olikin päätetty."

Kuinka ollakkaan, just ennen kiinnijäämistä oli päätetty lopettaa, kuinka ihmessä sattuikaan miehelle niin huono tuuri käymään?

Ja sinä menit ja uskoit tämän meriselityksen?

"Voinko enää milloinkaan luottaa mieheen?"

No et tietenkään.

Niin en tiedä, en tiedä.. Paljon on puhuttu ja mies on kertonut aika avoimesti miksi ajautui tuohon suhteeseen. Samaten miksi se päättyi. Sattumaa tai ei se päättymis ajankohta.

Anteeksi antamista en ole edes vielä miettinyt. Jotenkin ajattelen, että sen sitten aika näyttää. Tahto riittäisi anteeksi antamiseen, mutta miten ihmeessä tälläisen asian voi missään kohdin jättää taakse. Vaikeaa on.

Terapiaan mies tuli ihan omasta tahdostaan ja mielestämme ensimmäinen keskustelu oli jo avartava.

Kaipaisin jotenkin positiiviä kokemuksia, miten tälläisen jälkeen on yhdessä päästy rakentamaan uudelleen rikottua luottamusta ja rakkautta.

En ole ikinä miettinyt pettämistä sen enempää, kun kohdalle ei ole sattunut. Nyt olen lukenut paljon aiheesta ja järkyttävän yleistä tuntuu olevan.

Parisuhde on kuin postimerkki. Jos repäiset palan pois ja yrität liimata palan takaisin, aina vaan jälki näkyy. Ei siitä koskaan tule enää sitä ehjää kaunista merkkiä.

Liimaa paremmin,ettei näy.

Itse en ole koskaan pettänyt, enkä ole joutunut petetyksi (ainakaan tietääkseni...). Nykyistä miesystävääni on petetty röyhkeästi kahdessa pitkässä avoliitossa. Miesystäväni olisi halunnut saada kummankin naisen kanssa asiat kuntoon pettämisestä huolimatta, mutta toinen osapuoli oli kummassakin tapauksessa tästä kieltäytynyt. Voin sanoa, että nämä menneisyyden pettymykset näkyvät vahvasti nykyisessä suhteessa mm. epäluottamuksena ja itsetunto-ongelmina. Yritämme nyt "puida" menneisyyden pettymyksiä jälkikäteen yhdessä, vaikka nämä pettämisasiat eivät ihan oikeasti liity minuun millään lailla. Pettäminen jättää aina jäljet suhteeseen tavalla tai toisella. Parisuhdetta ei saa aina korjattua, mutta jonkinlainen asioiden läpikäyminen nykyisen kumppanin kanssa helpottaa ainakin asioita seuraavassa suhteessa.

Itselläni mies petti, yhdenillan jutuissa.

Voin sanoa näin kokemuksen jälkeen, tuosta taitaa olla nyt jo vuosi, ettei meillä tunnu ainakaan suhde enää kestävän.

On helppo täällä sanoa että tuo pitäisi vain unohtaa eikä siitä saa mainita enää uudelleen, mutta kyllä noin iso asia tulee takaisin mieleen eikä sitä voi pitää omassa mielessä pelkästään.

Mun kohdalla tapahtu sellanen muutos, että ennen pettämistä en ollut koskaan mustasukkainen, ei minua haitannut oliko mies- vai naispuolisia kavereita. Seksiä oli, minä vielä mielestäni halukkaampi enkä todellakaan takertunut. Nykyään olen mustasukkainen, epäilen kaikesta, en kestä yhtään naispuolisia kavereita ja seksi ei tunnu enää niin hyvältä kuin ennen, ei ole sitä halua enää miestä kohtaan vaikka kuinka yrittää unohtaa.

olen siis antanut kyllä pettämisen anteeksi mutta se luottamus ei tule sillä anteeksi antamisella takaisin. kun ei sitä halua enää satuttaa itseäänsä, niin on vaikea luottaa ettei hänkään haluaisi minua enää satuttaa.

Varsinkin silloin kun mies alkaa käyttäytymään samalla tavalla kuin aikaisemmin kun alkoi pettämään, niin heti herää herätyskellot ja alkaa hirveät epäilyt. Luulen että osa minusta ei usko että mies ei enää pettäisi uudelleen ja siksi haluankin erota omasta suhteestani. Ihan turhaan olen huonolla tuulella, haluton ja onneton.

Minä taas olen aina ollut hiukan mustasukkainen. Tosin terveellä tavalla, enkä ole ikinä miestäni mistään epäillyt. Kuvittelin hänen olevan luotettavampi kuin kukaan ikinä..

Nyt mustasukkaisuudesta ajattelen, ettei se hyödytä yhtään. Jos päädymme jatkamaan suhdettamme en varmasti aio enää käyttää yhtään energiaa mustasukkaisuuteen, mitä se hyödyttää? Epäilen, vahdin tai olen mustasukkainen, niin mies pettää jos on pettääkseen. Toista mahdollisuutta en ikinä antaisi jos nyt annan ensimmäistäkään.

Jotenkin häiritsee, kun mies ei näytä katumusta tai pahoillaan oloaan juuri mitenkään. Sanoo kyllä useasti sen, mutta käytöskin pitäisi olla sen mukaista. En pääse edes miettimään suhteen jatkoa ja anteeksi antamista, kun on sellainen olo ettei toisella ole niin väliksi. Sanoin tämän miehellekkin ja hän sanoi ettei tiedä miten osoittaa pahoillaan oloa, kun asian käsittelykin on aivan kesken. Eikä kuulemma edes tiedä miten sen tekisi.. En tiedä sitten eikö mies oikeasti ole ymmärtänyt mitä on tehnyt, kun on aivan pihalla itsekkin. Vai onko hän vaan niin järkyttynyt kiinni jäämisestään..

Miten uskottomat miehet ovat käyttäytyneet kiinni jäätyään? Miten osoittaa käytöksellään pahoillaan oloa?

Joopa joo, itse vuosi sitten kokeneena petetyksi tulleena, niin tässäpä sitä vaan junnataan edelleenkin! Katsoo mitä tuleman pittää ;))

Voi selvitä eteenpäin, jos molemmat haluaa.
Meillä minä petin tyttöystävääni oli rinnakkaissuhde.
Johtui siitä, että tuntui todella siltä että olin tyttöystävälleni itsestäänselvyys.
Minua ei tarvinnut kuunnella ja oma työ oli hänelle kaikki kaikessa.
Yhteistä aikaa hän ei ollut kiinnostunut viettämään ja jos olikin niin
Oli henkisesti poissaoleva.
Kun tapasin toisen naisen, meidän juttu alkoi ystävyytenä, olin
Todella otettu ja iloinen, kun hän oli erittäin kiinnostunut minusta, ajatuksistani, seksistä, yhteisestä ajasta. Hän oli myös varattu ja ei ollut valmis lähtemään siinä vaiheessa omasta suhteestaan kuitenkaan.

Kuitenkin sitten kun jäin kiinni suhteestani, niin minulle selveni hetkessä kuinka julma ja väärä tekoni oli ollut. Se oli tuntunut suhteen aikana jopa oikeutetulta koska tunsin olevani niin laiminlyönyt. Eikä se muuttunut keskustelun avulla mihinkään.
Mutta sitten kun ymmärsin miten vakava tekoni oli ollut, niin kadun sitä ihan hirveästi. Päätin ottaa kaikki syyttelyt ja tunteenpurkaukset vastaan ja käsitellä niitä yhdessä. Syyttely ja katkeruus ja raivokohtaukset silloin tällöin jatkuivat noin kaksi vuotta. Olin likakaivo. Kaikki asiat, myös ennen pettämistä ja sen jälkeen olivat minun syytäni. Aivan kaikesta tyttöystävä syytti, elämänsä pilaamisesta ja halusi erota. Päätimme erota monta kertaa ja sitten taas päätimmekin jatkaa. Se oli tosi rankkaa. Syyttely meni aivan överiksi mutta päätin kestää mitä vaan ajatuksia a tunteita tyttöystävän taholta, koska koin todella olevani syyllinen niihin kaikkiin. Parin vuoden päästä aloin asettaa jotain rajaa, koska olin niin loppu ja isänikin kuoli. Siihenkään en saanut sympatiaa, koska tyttöystävä piti minua edelleen niin hirveänä, joka ei ansaitse myötätuntoa. Surutyön tein yksin. Aina viinan kanssa ongelmat kärjistyvät hirveänä huutoon ja syyttelyyn. Tyttöystävä oli myös kolmen vuoden ajan sitä mieltä, että hän saa käyttäytyä miten tahansa, koska kuitenkin käyttäytyy paremmin kuin minä aikanaan. Ei esimerkiksi noudattanut juuri mitään mistä sovimme. Menojen suhteen tai kellonaikojen suhteen. Vähitellen alkoi antamaan puolittain anteeksi vuosien jälkeen. Minä olen päättänyt, että koskaan en Enää petä. En mistään hinnasta suostuisi enää pettämään. Suhde on edelleen kasassa. Itse hajosin tuon prosessin aikana aika lailla. Suhde on ok, minä olen täysin varmasti uskollinen, puhelintani ja emailiani saa lukea aina. Salattavaa ei ole. Minä kohtelin toista huonosti, mutta minua kohdeltiin vähintään yhtä huonosti jälkipuinnissa. Toisaalta en usko, että pitkät suhteet ovat kovin onnellisia kauaa. Mikään suhde. Toimiva suhde riittää minulle. Minä voin toivoa toiselle mukavaa elämää ja yrittää auttaakin siinä. Minun asioista ei edelleenkään puoliso ole erityisen kiinnostunut. Mutta eipä tuo ole niin tärkeääkään. Jos saisin valita uudestaan, niin en kyllä pettäisi. Ja jos jatkoa yrittäisin pettämisen jälkeen, niin riittävän paljon ammattiapua suosittelen avuksi.

^^Miten olet sietänyt moista käytöstä? Onko teillä lapsia? Miten pitkään olette olleet yhdessä?

Jotain tuollaista juuri pelkään, että yhdessä jatkaminen tuo tullessaan. Enkä siihen halua missään nimessä. Meillä on kaksi lasta, joille soisin onnellisen ilmapiirin kodissaan. Haluan itseni ja miehenikin olevan onnellisia, oli se sitten yhdessä tai erikseen.

Ammattiapua olemme hakeneet yhdessä ja minä yksinäni, miehellekkin sitä suositeltiin tuolta pariterapiasta. Toistaiseksi ei ole vielä hakeutunut. Itse ajattelen, että avioliittomme voi jatkua vain jos minä pääsen asiasta yli jossain kohdin ja uskallan taas alkaa luottamaan mieheeni. Itsenikään kannalta en halua katkeraksi alkaa ja syyttelemään miestä vuosi toisensa jälkeen. Olemme 30v ja elämää edessä niin paljon, ettei sitä kannata onnettomassa suteessa viettää. Joskus on parempi luovuttaa ja suuata katse eteenpäin. Nyt omassa tilantesssa luovuttaminen tuntuisi todella huonolta vaihtoehdolta, koska koen ettei parisuhteemme eteen tehty mitään. Mies valitsi väärin hakiessaan helpotusta oloonsa muualta, eikä puhunut siitä minulle.

Meillä mies on kokenut vähän samansuuntaisesti arvostuksen puutetta kotona, tosin aikalailla olosuhteiden pakosta. Tavallaan ymmärrän syitä jotka hänet suhteeseen ajoivat, mutta en todellakaan suhdetta. Itse en missään tilanteessa olisi häntä voinut loukata tällä tavoin. Mitä se taas kertoo hänen tunteistaan ja arvostuksestaan minua kohtaan?

Meillä on nyt 4- vuotiaat kaksoset. Puoliso alkoi odottaa heitä kolmisen vuotta tuon kaiken tapahtuneen jälkeen. Siinä vaiheessa alettiin olla sitä mieltä, että meidän kannattaa jatkaa suhdetta kaikesta huolimatta. En osaa sanoa miksi emme aikanaan eronneet. Ehkä kun ollaan oltu yhdessä 19-vuotiaasta saakka. Perheemme tuntevat toisensa hyvin, yhteisiä kummilapsia, samanlaiset elämäntavat, yhteinen asunto, yhteiset ystävät, molemmilla halu perustaa perhe.
Mutta kyllä tämä on jälkensä jättänyt. Sillä vieläkin välillä luen ihmisten kertomuksia näistä.
Meillä olen kokenut niin, että minusta ei vieläkään ole tullut aivan tasavertaista vaan aina tarvittaessa riidoissa ja keskusteluissa otetaan esille vanha pettämisjuttu ja siihen vetoamalla saa voitettua riidan kun riidan.
Omat fiilikset ristiriitaiset nykyään. Toisaalta koen edelleen, että olen syyllinen jollakin tapaa. Ja toisaalta koen, että puoliso on tehnyt yhtä lailla pahaa minulle. Mutta hän ei ole koskaan joutunut kohtaamaan sitä tai syyllistymään siitä millä tavalla hän on minua kohtaan käyttäytynyt. Kaiken voi palauttaa aina siihen, että mutta kun minulla oli silloin se suhde.
Niin ja me olemme kumpikin 35 nyt.
Minä uskon nykyään reiluuteen ja rehellisyyteen. Niitä yritän parhaani mukaan noudattaa. Olen edennyt mukavasti työelämässä ja lapset ovat elämän keskiössä.
Parisuhde ei ole sen parempi ta huonompi kuin ennen tätä koko hommaa. En itse sitä kovin paljon ajattele nykyään. Keskityn muuhun ja samalla siihen, että kuitenkin käyttäytynyt niin sanotusti oikein parisuhteessa. Olen ajatellut, että eroamalla ja mahdollisesti jonkun uuden kumppanin tuomisella elämään ei varmasti olisi mitään positiivista vaikutusta elämääni ainakaan pitkällä aikavälillä. Lapset joutuisivat myös huonoon tilanteeseen. Uusperheet saattavat muutaman vuoden olla onnellisia mutta sen jälkeen yleensä on tosi hankalaa. Kun vierestä niitäkin seurailee. Elämä on nyt näin. Kesä on ihanaa, työ kiinnostavaa, lapset tuovat rakkautta elämään. Ehkä sitten kun kaksoset ovat lukiossa, niin voi arvioida tilannetta uudelleen.
Ei varmaankaan kuulostanut kovin ruusuiselta tämä. Olen kuitenkin onnellinen nykyään. Olen ylpeä siitä, että oma moraalini on kehittynyt paremmaksi kuin se oli.
Toisaalta olen sitä mieltä, että ei pettäminen maailman isoin juttu ole. Hyvin inhimillinen virhe ja yleinen. Ja en minä ainakaan halunnut tyttöystävääni loukata sillä teolla. Halusin kokea onnellisuutta ja en käsittänyt siinä vaiheessa miten paha homma se oikeastaan on. Mutta on monta muutakin tapaa loukata, niistä vaan ei voi samalla tavalla syyttää ja tuomita. Moni täällä kirjoittaa, että pettäjän kanssa ei kannata jatkaa. Kerran pettäjä aina pettäjä. Mutta omalla kohdalla sanoisin että kerran pettäjä ja ei todellakaan enää koskaan pettäjä. Ihan jo itsenikin vuoksi.

Kiitos kun avasit enemmän. On kurja, että pettämisjuttu edelleen tulee esille ja sillä "voitetaan" erimielisyyksiä. En tiedä onko se edes mahdollista, mutta itse toivoisin että jossain kohdin pystyisimme sopimaan, ettei se ole joka riitaan nostettava tapaus.

Tässä kohdin haluan, että mies tuntee syyllisyyttä ehdottomasti ja osoittaa pahoillaan oloa, mutta kuten kirjoitit se on ollut inhimillinen virhe. Ja ihmisiähän me kaikki ollaan, joskus harkintakyky pettää ja toivonkin että mes on tästä jotain oppinut. Olen aina ajatellut juurikin noin kerran pettäjä aina pettäjä.. Oman miehen kohdalla en millään halua tähän uskoa, nyt kun näin kävi.

Aika näyttää miten medän käy. Luottamus on hitaasti rakentuva uudelleen. Riippuu tietysti miten avoin mies pystyy olemaan ihan itse, ilman minun kyselyitäni. En halua alkaa kyselemään ja vahtaamaan, mutta ehdoton olen täyden rehellisyyden ja avoimen suhteen kaikissa asioissa tästä edes.

Pitää oikeasti ymmärtää, että ihminen on iso nisäkäs ja sellaisten uroksille ei yksi naaras riitä. "Sivistyksemme ja kulttuurimme" voi yrittää häivyttää tätä, mutta luontomme on mikä on.

Miehen uskottomuus on luonnollista. Naaraalla tilanne on hieman toinen. Naaras yleensä laittaa pentueensa edun kaiken muun edelle ja se määrää, minkä uroksen kanssa ollaan. Eli oikein karrikoituna tilanne on se, että kaikki miehet ovat pillunkiimaisia pukkeja ja kaikki naiset rahaa rakastavia huoria.

Olet totaalisen väärässä. Miehen luonnollinen pettäminen nimenomaan ei ole opittua vaan geeneissämme. Uskollisuus on opittua!

En lukennut aiempia kommentteja, mutta ei voi. Haavat jäävät vaikka mitä yrittäisi ja ne aukeaa silloin tällöin. Joskus ne aukeavat uudelleen kokonaan. Tikkaus ei kestä.

Sori vaan, nainen petti mua pari vuotta sitten. Jotenkin sain sen osittain jätettyä taakseni, tai ainakin esitin sitä. Palasimme yhteen ja nyt sitten sama homma jälleen. Olen muuttamassa pois yhteisestä kodista, kun tuossa sitten sen jälkeen vielä muutettiin yhteen. Ensin tunsin surua, sitten tunsin itseni täydelliseksi idiootiksi ja nyt tunnen ainoastaan vihaa. Hänen selitykset ovat käsittämättömimpiä mitä olen tähän asti kuullut. Joten tämä oli tässä. Se on muutenkin hienoa kun toinen ei saa elämässään mitään aikaiseksi ja itse raataa niskalimassa. Kaikki pitäisi kantaa naaman eteen. Kai se siitä on kiinni kun on isosta lapsikatraasta, isä on ollut mitä on ollut. Itse olen ainut lapsi, ja vaikka sanotaan, että ainut lapsi saa sen kuuluisan hopealusikan käteen, niin kaiken eteen on joutunut elämässä taistelemaan heti kun lensi pois kotipesästä.

Tavoite on olla nyt kun pääsee taas omaan kämppään mahdollisimman paha kusipää joka ei ole riippuvainen kenestäkään. Kaverit ja oma perhe ovat tärkeimpiä. Kaverit pysyvät, suhteet tulevat menevät. En ihmettele, että tässä maassa on niin paljon alkoholismia, masennusta sun muuta kun nykyaika on tällaista. Tuohon päälle vielä talouden allenustila kun jengi saa kenkääkin koko ajan. Onneksi itsellä on vielä päivätyö pikkufirma joihin paeta tätä paskaa...

On se muuten kumma juttu miten joskus helpottaa pelkästään avautuminen internetin ihmeellisessä maailmassa vaikka tulis mitä vittuilua takaisin :P