Onko 42 vuotias jo vanha aloittamaan juoksuharrastuksen? Ylipainoakin on noin 15 kiloa. Reippaita kävelylenkkejä sauvoilla ja ilman olen tehnyt, mutta sykettä en saa sillä tavoin kohoamaan enää yhtään mihinkään. Joten on alkanut tuntumaa aivan tyhjänpäiväiseltä tuo kävely.
Mutta sitten kun olen yrittänyt juoskupyrähdyksiä, niin tuntuu että jalka ei vaan nouse, vauhti on naurettavaa- niinkuin koko esityskin ulkopuolisen silmin.
Kannattaako yrittää juosta, vai siirtyiskö jo odottelemaan rollaattori-aikoja?
Taitaa olla jo myöhäistä
5
139
Vastaukset
- amatöörijolkottelija
Vanha.. höpö höpö :-)
Itse olen mies, taisin aloittaa 37 v. En mikään ultrajuoksija ole koskaan, 10 km saattaa mennä. Kun aloitin, oli kunto tietty nollassa. Ylipainoa ei ollut, mutta silti tuntui että todella varovasti pitää aloittaa. Liika yrittäminen kostautuu takuuvarmasti kiertoradalle lähtevinä polvilumpioina, invalidisoivana penikkatautina tms. Jossain vaiheessa epätoivo iski ja päätin heittää lenkkarit narikkaan ja tilata pyörätuolin. Epäonnistuneisiin yrityksiin pitää varautua ja kehitykseen joka ei tapahdu heti, vaan vuosienkin kuluessa. Ylipainosi vuoksi pitää olla varovainen, polvet menee vähemmästäkin rikki. Kaipa sitä ylipainoa kannattaa ruokavaliollakin vähentää, se helpottaa myös juoksua.
Aloita intervalleilla, eli sitä mitä olet tehnytkin. Juoksupyrähdyksiä. Kai sen pulssin on hyvä noustakin, eli juoksua niin paljon että pulssi nousee. Jos alkaa kolottaa niveliä / lihaksia, niin kevennä tahtia. Venyttele. Hanki vermeet jossa on mukava juosta, älä juokse tuulipuvulla. Voit myös tarkoituksella ostaa jotain vähän kallista, se tuo motivaatiota (ettei tullut ostettua turhaan). Mulla pitää juoksuvauhti lenkin alussa olla niin hidas kuin mahdollista, muuten maitohapot tappaa menon. About 20min jälkeen voi lisätä vasta vauhtia.
Äläkä muuten mieti miltä näytät. Tämäkin ryhmä näyttää olevan täynnä kommentoijia jolla on mennyt catwalk ja lenkkipolku sekaisin. Jos trikoot tuntuu hyviltä, niin sitten trikoissa.
Sitten kun homma lähtee kulkemaan, se on upeeta. Moni asia vaikuttaa toisiinsa : lisää lihaskuntoa, hapenottokyky paranee, paino vähenee. Näiden summa on palkitseva fiilis. - reeniohjelma
Painonoudotus puol v, peruskunnon rakentamista 2v, huippukunnon virittämistä puol v, ennätykset ikää 45v, jalat rikki ikää 46v.
- Vähän nuorempi
Eikös suuri osa juoksun harrastajista ole keski-ikäisiä ukkoja? :)
Lisää juoksua vähitellen. Olet jo tehnyt pitkään kävelylenkkejä, nyt voisit alkaa lisäämään juoksua sekaan vähitellen. Älä ahnehti, ettei paikat mene heti rikki. Koita vaikka juosta pari minuuttia kerrallaan, kävelyä väliin ja taas hieman juoksua. Ajan myötä huomaat että juoksuosuudet pitenevät ja lopulta koko lenkki sujuu juosten.
Ylipainon takia kannattaa silti olla varovainen. Jos alkaa esim. polvet kipuilemaan, niin anna parantua, äläkä väkisin puske niitä rikki. - juoksu on kivaa
Et ole missään nimessä liian vanha! Itse aloitin sinun iässä (nyt olen melkein 50v) ja oikein hyvin menee nykyään. Intervallit ovat hyvä tapa aloittaa: 10-15 min lämmittelyä kävellen, juoksua muutama katupylväsväli, kävelyä muutama, taas juoksua ja kävelyä vuorotellen useamman kilometrin verran, loppuun jäähdyttelyä kävellen 10 min. Ennen ja jälkeen treenin päälihasryhmien venyttelyt. Kun juoksukunto nousee, lisää juoksuosuutta ja vähennä kävelypätkiä. Kohta voit siirtyä tekemään kävelyt kevyellä hölkällä ja vuorotella kevyttä ja kovempaa juoksua. Sykemittari on kiva hankinta, se ohjaa harjoittelemaan sykkeen puolesta oikein.
Ylipainon vuoksi ole varovainen, ettei jalat rasitu liikaa. Hyvät lenkkarit ovat tarpeen (iskunvaimennus). Kävele ja juokse pehmeällä (pururata, asfaltin vieressä, hiekkatie). Välillä voi myös treenata pyöräillen, se on kivaa vaihtelua eikä rasita niveliä.
Intoa harjoitteluun! Toivottelee keski-ikäinen juoksija pyöräilijä.- Dr Feelgood
Suositteln keski-ikäisille aloittelijoille, joilla ei ole juoksutaustaa, aina lihaskuntoharjoittelua. Yleisvoimaa ja vartalon hallintaa. Kuntosalilla on helpointa aloittaa ja vaikka ohjatusti, jos saliharjoittelu ei ole tuttua. Myöhemmin sitten koordinaatioharjoituksia ja lajinomaista lihasvoimaa painottaen. Siinä ohessa sitten juoksuliikuntaa ja maltillisesti annosta lisäten.
Usein näkee keski-ikäisiä tuolla baanalla, joilla ei yksinkertaisesti jalat kanna kroppaa. Silloin ei juoksukaan voi tuntua hyvältä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341998Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291037- 69877
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261763Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65751- 13725
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686- 83685
- 26669
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.210668