Voisin minäkin vuodattaa oman osuuteni äidistäni. Hänen ongelmansa on tietynlainen epäsosiaalisuus, joka ilmenee jatkuvana alistumisena. Hän on nössöin ihminen ketä tunnen! Eikä millään hyvällä tavalla, hän ei ymmärrä miten voisi olla avulias ja kiltti. Hän vain alistuu. Kun oma äiti alistuu ja on älykkyydeltään lapsen tasolla, tuntuu minusta kuin roolimme olisi kääntyneet toisin päin.
Aina kun tapaan äitiäni, puhun äärimmäisen selkeällä äänellä, alan neuvomaan häntä kun hän esittää olevansa epätietoinen kaikesta eikä osaa mitään. Ja jopa tykkään tästä kun saan olla auktoriteetti omalle äidilleni. Tiedän, että kovin tervettä se ei ole! Tästä on aiheutunut minulle suunnaton määrä ongelmia muissa ihmissuhteissa, joissa tietysti pitäisi olla tasavertaisia. Minussa on kontrollifriikin vikaa ja jo ihan pelkkä reilu ja rehellinen juttelu ja muu vuorovaikutus ja kontaktinotto tuntuu äärimmäisen vaikealta minusta kun en voikkaan suhtautua muihin niinkuin äitiini. Tämän seurauksena olen äärimmäisen kömpelö ihmisten kanssa, töissä usein astun toisten varpaille (kuvainnollisesti) kun on vaikeaa hahmottaa ihmisten reviirejä, mikä on kenenkin hommaa jne. Olen aina tiellä kun en osaa sulautua joukkoon.
Äidilläni on selvästi ongelma, hän ei tee juuri mitään, on vain kotona. Välit hän on katkaissut kaikkiin ihmisiin, koska ei osaa olla oikein kenenkään kanssa.
En tiedä onko minusta kasvanut narsistisia piirteitä omaava ihminen äitini takia...tuntuu vähän siltä, mutta järjelläni tämän ymmärrän ja haluaisin vain olla normaali ja niinkuin muut ja nauraa ja jutella muitten ihmisten kanssa normaalisti!
Kommentteja? Kiitos tuhannesti!
Aina kun tapaan äitiäni, puhun äärimmäisen selkeällä äänellä, alan neuvomaan häntä kun hän esittää olevansa epätietoinen kaikesta eikä osaa mitään. Ja jopa tykkään tästä kun saan olla auktoriteetti omalle äidilleni. Tiedän, että kovin tervettä se ei ole! Tästä on aiheutunut minulle suunnaton määrä ongelmia muissa ihmissuhteissa, joissa tietysti pitäisi olla tasavertaisia. Minussa on kontrollifriikin vikaa ja jo ihan pelkkä reilu ja rehellinen juttelu ja muu vuorovaikutus ja kontaktinotto tuntuu äärimmäisen vaikealta minusta kun en voikkaan suhtautua muihin niinkuin äitiini. Tämän seurauksena olen äärimmäisen kömpelö ihmisten kanssa, töissä usein astun toisten varpaille (kuvainnollisesti) kun on vaikeaa hahmottaa ihmisten reviirejä, mikä on kenenkin hommaa jne. Olen aina tiellä kun en osaa sulautua joukkoon.
Äidilläni on selvästi ongelma, hän ei tee juuri mitään, on vain kotona. Välit hän on katkaissut kaikkiin ihmisiin, koska ei osaa olla oikein kenenkään kanssa.
En tiedä onko minusta kasvanut narsistisia piirteitä omaava ihminen äitini takia...tuntuu vähän siltä, mutta järjelläni tämän ymmärrän ja haluaisin vain olla normaali ja niinkuin muut ja nauraa ja jutella muitten ihmisten kanssa normaalisti!
Kommentteja? Kiitos tuhannesti!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mulla on samakaltainen "ongelma".
Olen lakannut pitämästä yhteyttä lähisukuuni, kun en oikein jaksa kiinnostua. Olen samanlainen epäsosiaalinen, en osaa olla ihmisten kanssa. En ole niinkään jututtaja, vaan mua pitää jututtaa. En yleensä lähesty ihmisiä, vaan olen omissa oloissa. Kyse on pohjimmiltaan huonosta itsetunnosta, ei pidä itseään kiinnostavana, tai joitain kiinnostaa toisia ei. Kyse voipi olla myös erakkoluonteesta, ei tarvitse ihmispaljoutta ympärilleen. Avomieheni seurassa olen erittäinkin sosiaalinen, mutta uusissa porukoissa, tilanteissa olen taustalla, en vain ota kontaktia.
Se, ettei kiinnosta olla sosiaalisena perhosena, ei välttämättä merkitse erakkoluonnetta. Se voi olla arvostettavaa valikoivuutta, eli sitä että tunnistaa omat ihmisensä.
Koskaan ei ole hyvä. Kun olen äitinä juuri päinvastainen tapaus kuin aloittajan äiti, niin ylläri-ylläri, aikuinen lapsi ei kestä.