Oliko ystävä ihastunut poikakaveriini?

minjamanta

Haluaisin ulkopuolisen ihmisen mielipiteitä tilanteeseen, joka on kuitenkin jo mennyttä aikaa. Olin vuosia hyvä ystävä saman ikäisen tytön kanssa. Muutama vuosi sitten tutustuin mukavanoloiseen mieheen. Vietettiin paljon aikaa kolmisin, minä, mies ja ystäväni. Jossain kohtaa mies kertoi ihastuneensa minuun ja aloimme seurustella. Sen jälkeen ystäväni käytös miestä kohtaan muuttui. Ystäväni alkoi usein juttelemaan mieheni kanssa kahden kesken, ikään kuin unohtaen paikalla oloni täysin. Tämä oli poikkeuksellista, koska yleensä ystäväni ei henkilökohtaisesti puhunut suoraan miehelleni mitään vaan lähinnä kun oltiin kolmin niin ystäväni jutteli minulle, ei varsinaisesti miehelle mitään. Lisäksi ystäväni alkoi jatkuvasti kommentoida jokaista mieheni sanomaa asiaa, vaikka niissä ei olisi mitään kommentoitavaa ollut. Jokaista mieheni kertomaa juttua säesti aina ystäväni hieman hermostuneen oloinen naurahdus. Eräs mökkireissu on vielä muistissani. Siellä ystäväni ei melkein koko reissun aikana puhunut minulle mitään, vain jutteli ja heitti vitsiä mieheni kanssa. On pakko myöntää että miehellä ja ystävällä oli todella samanlainen huumorintaju, ja mieheni voisi hyvin luonteeltaan olla ystäväni tyyppiä. Menin tilanteeseen siten väliin että istuin mieheni viereen ja otin tätä kädestä kiinni ja vaihdettiin pusu. Ystäväni olemus muuttui omituisesti hän näytti kamalan ärtyneeltä syystä että suukotin miestäni. Yksi toinen kaverini myös joskus kummasteli tämän ystäväni outoa käytöstä minulle. Silloin päätin kysyä asiasta suoraan ystävältäni, onko hän ihastunut mieheeni. Ystäväni suuttui kysymyksestäni ja ärähti miksi epäilen että hän olisi ihastunut mieheeni vain sen takia että ystävällisesti juttelee tälle. En enää sanonut asiaan mitään. Tuon jälkeen välit ystävän kanssa viilenivät ja hän lakkasi pitämästä yhteyttä vallan. Näinkö itse tilanteen väärin?

1

110

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kateellisuutta

      Ystävyyskin saattaa muuttua kun tilanteet muuttuu.
      Ystävättäresi tuli kateelliseksi teidän alkaessanne seurustella ja yritti saada osansa miespuolisen henkilön jakamasta huomiosta keskittämällä huomionsa vain häneen. Tunsi jäävänsä muuten ulkopuoliseksi.
      Jos hän olisi löytänyt oman poikakaverin, te olisitte yhäkin ystävät, vaihtaisitte kokemuksia, kyselisitte neuvoa toisiltanne, jne., niin kuin ystävät tekevät.

      Kateus yllättää kenet vaan silloin kun ei ole ihan tyytyväinen omaan elämäänsä. On vaikea iloita yhdessä onnellisten parien kanssa kun tuntee olevansa yksin.

      Nuorena etsitään ihannepuolisoa, joten ystävästäkin tulee helposti "kilpailija" silloin kun vastapuoli alkaa jakaa huomiotaan vain yhdelle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2005
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1052
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      878
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      766
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      752
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      735
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      688
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      686
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      673
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      671
    Aihe