Moi kaikki ihmiset. Täältä kirjottelee tällänen 17v poika/mies ja mietin että mistä sen oikean löytäis. Olen elämäni aikana seurustellut kerran ja nyt tuntuisi että olisin valmis kokemaan serurustelun uudestaan.
Ongelmana vain näyttäisi olevan se, että en tiedä yhtään mistä sen oikean löytäisi. Koulultani löysin entisen tyttöystäväni, eikä kukaan muu tästä koulusta ole minussa mitään tunteita herättänyt.
Baareissa voisin toki käydä katselemassa naisia, mutta en polta/juo eli baarit kai olisivat huonoja paikkoja minulle, kun toivoisin samaa myös kumppaniltani. Toki se ei haittaisi jos nainen joskus polttaisi tai joisi, kunhan ei joka välissä. Niin ja lisäksi en ole vielä 18.
Kaupungille en pääse, sillä alueellani ei kulje busseja kuin harvoin ja kaupunki on noin. 20km päässä. Eihän se tietenkään niin kaukana ole, mutta kun en ajokorttiakaan vielä omista.
Katsoin netin deittisivustoilta ( suomi24) olisiko alueellani muita sinkkuja, mutta yllätyksenä täältä ei löytynyt yhtään ketään, jolla olisi edes profiili tehtynä.
Kavereiden seurassa ei oikein tutustu tyttöihin, sillä aina ollaan samalla kaveriporukalla jos jotain tehdään. Harrastusten kautta en tapaa uusia ihmisiä, sillä kutein sanoin busseja menee vain harvoin ja sen takia harrastankin juoksua maanteita pitkin ihan kotiseuduilla.
Tulee ehkä vähän maajussi-kuva musta, mutta ei todellakaan. Seuraan muotia jne. pidän itseni kunnossa.
Olen kyllä katsonut muiltakin paikkakunnilta ja löytänyt pari naista joiden profiilin mukaan välimatka ei haittaa, mutta en ole vielä ottanut yhteyttä. Oisko kellään mitään vinkkiä mulle? Itse uskoisin että välimatka ei minua haittaa, sillä muutenkin tulee muutto toiselle paikkakunnalle lukion jälkeen.
Kellään samanlaisia kokemuksia?
Kaukosuhde ainoa vaihtoehto?
3
81
Vastaukset
- koloiiikmih
Welcome to my life :D
Mut, kyllä se oikee sitten napsahtaa kohdalleen ajallaan.. Ei siihen nettiä tarvita, mutta voihan se olla oiva apu. (:- Dino Rex
http://pleieri.blogspot.com/2013/04/perusasiat.html kirjoituksen maininnat isosta kaupungista on oikeita. Kyseisessä tilanteessa sinun on vaikea löytää naisia huonon sijainnin takia Panosta ulkonäköösi ja nosta puntteja. Yritä muuttaa isompaan kaupunkiin kun se vain on mahdollista.
- lifemocker
hyvä nyrkkisääntö on, että ei kaukosuhteet toimi (paitsi jos ollaan oltu jo vuosia yhdessä ennen välimatkaa), sillä välimatka estää sen, että toiseen kiintyisi ja suhde syvenisi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341967Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.29959- 69866
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?260740Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65726- 10709
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132680- 79665
- 26659
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.205652