En vain jaksa yrittää

ikisinkku kait

35-vuotta ikää, nainen ja seurustelukertoja takana tasan 0 kappaletta.

Ja enää en jaksa edes yrittää. En ole vuosikausiin käynyt baareissa, neittideittailu on minulle täyttä hepreaa, harrastan yksin tehtäviä juttuja ja työskentelen naisvaltaisella alalla. (Onnistuinkohan jo sulkemaan pois kaikki mahdollisuudet tutustua miehiin).

Ei vaan, vakavasti puhuen tuntuu siltä, että en vain kerta kaikkiaan sovi yhteen kenenkään kanssa. Että sellaista miestä, jonka kanssa minulla oikeasti synkkaisi, ei yksinkertaisesti ole olemassakaan. Ja tässä ei ole kyse edes mistään tolkuttomista vaatimuksista, sillä olen tavannut joskus kerta kaikkiaan upeita miehiä mutta nähtävästä tasokkuudestaan huolimatta, he ovat silti tuntuneet täysin yhdentekeviltä.

Ja enkä enää edes osaa tutustua kehenkään, ja taidan olla jo liian vanhakin parisuhteeseen, kun tämänikäisen oletetaan jo osaavan ja tietävän kaikki mahdollinen ja ilmeisesti naisen ainakin oletetaan osaavan ja haluavan olla se pomo ja parisuhteen johtaja, joka vie ja mies vikisee.

Minussa on toki vikani -kuka tässä täydellinen olisi- mutta josku kyllä ihmetyttää, että kun samoja piirteitä kuin itsessäni huomaan muissakin ihmisissä, niin miksi ne ''viat" näissä muissa ihmisissä eivät haittaa, mutta minussa ilmeisesti ovat ylitsepääsemätön ongelma.

3

81

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • wikipedia wikisee

      "ilmeisesti naisen ainakin oletetaan osaavan ja haluavan olla se pomo ja parisuhteen johtaja, joka vie ja mies vikisee."

      Tuskinpa sentään.

    • huolimatta

      paria lausetta pidemmästä aloituksestasi siinä ei ole mitään mistä ottaisi kiinni, eli kuvaako tuo suht poliitikkomainen teflontekstisi jotenkin luonnettasi samalla. Pistä jotain luonteestasi ja "vioistasi", niin katsotaan; kai Sulla jotain kaipuuta ihmissuhteeseen kuitenkin on, pitäis vain uskaltaa avata vaikka siitä, minkälaisia toiveita suhteen suhteen (!) olisi. Löytyykö esim. kaveri/ystävyyssuhteita ollenkaan vai ootko kenties ihan kirjaimellisesti 'itsellinen' :)

    • 25

      Terve aloittaja! Tekstistäs huokuu vähän läpi tosikkous ja se että toi homma vaivaa sua. Ota iisisti ja rentoudu ton asian suhteen niin saatat löytää haluamas.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4108
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe