Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä 14 vuotta. Nyt olemme tulleet siihen tilanteeseen, että haluan pois tästä suhteesta. Ehkä olen kasvanut ja muuttunut tai ehkä jonkinlainen kriisivaihe käynnissä.
Kun lueskelee noita ihmisten kertomuksia parisuhteestaan, hyvin usein kyse on jostakin isostakin ongelmasta(alkoholi, väkivalta, pettäminen) tai vaikka yksinkertaisesti tympääntymisestä. Meillä kuitenkin tilanne on sellainen, että olemme eroassa kavereina. Hän on kertonut minulle jopa tulevista treffeistään, Olemme käyneet katsomassa minulle asuntoa yhdessä jne. Tuntuu jotenkin oudolta, että pystymme toimimaan näin.
Ongelmani (yksi niistä;) ) on nyt se, että vaikka itse olenkin jo suhteellisen kauan eroa halunnut tunteet ovat todella sekavat. Välillä haluaisin rakastella häntä ja välillä olen jo pakkaamassa laukkuja. Tiedän, että näin ei voi jatkua, mutta tuntuu todella oudolta laittaa kaikki vain yhtäkkiä poikki. Mikä olisi mielestänne viisainta. Sopia, että pidetään taukoa vai laittaa kattilat jakoon lopullisesti? Onnistuuko kaveruus eron jälkeen?
Kun lueskelee noita ihmisten kertomuksia parisuhteestaan, hyvin usein kyse on jostakin isostakin ongelmasta(alkoholi, väkivalta, pettäminen) tai vaikka yksinkertaisesti tympääntymisestä. Meillä kuitenkin tilanne on sellainen, että olemme eroassa kavereina. Hän on kertonut minulle jopa tulevista treffeistään, Olemme käyneet katsomassa minulle asuntoa yhdessä jne. Tuntuu jotenkin oudolta, että pystymme toimimaan näin.
Ongelmani (yksi niistä;) ) on nyt se, että vaikka itse olenkin jo suhteellisen kauan eroa halunnut tunteet ovat todella sekavat. Välillä haluaisin rakastella häntä ja välillä olen jo pakkaamassa laukkuja. Tiedän, että näin ei voi jatkua, mutta tuntuu todella oudolta laittaa kaikki vain yhtäkkiä poikki. Mikä olisi mielestänne viisainta. Sopia, että pidetään taukoa vai laittaa kattilat jakoon lopullisesti? Onnistuuko kaveruus eron jälkeen?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kokeilkaa ensin taukoa ja katsokaa mitkä ovat fiilikset ja ajatukset sen jälkeen. Eihän sitä koskaan tiedä. Monesti asioihin tarvitsee hieman etäisyyttä.
Onko teillä lapsia? Lapsiinhan ero vaikuttaa kovasti.
Ei ole lapsia. Kiitos sinulle.
Minusta tuntuu niin samalta kuin Annikastakin...
Mutta toi taukojuttu, miten sellainen käytännössä kannattaisi toteuttaa, kun on yhteinen koti ja yhteisiä vuosia takana useita, ei lapsia. Muuttamalla väliaikaisesti johonkin vuokrakämppään, ja miettiä siellä hiljaa itsekseen asioita? Ja miten pitkään siellä evakossa kannattaisi olla, että asiat tosiaan ratkee? Ja pitäisikö tauko-vaiheessa jo raijata kaikki omat kamat mukanaan (mukaan lukien yhteisiä huonekaluja)?
Helppoohan se olis pitää taukoa, jos olis molemmilla omat taloudet, kunhan ei vaan tapailisi.
Siispä millaisia käytännön kokemuksia muilla on näistä "tauoista"?
samoissa ajatuksissa täällä, sitä vaan että olemme naimissa ja avioliitto on hieman hankalampi laittaa tauolle...
Minulla on aviomieheni kanssa yhteinen omistusasunto, josta on vielä velkaakin. Meillä tauko toteutui käytännössä siten, että minä etsin itselleni vuokra-asunnon ja mies jäi asumaan yhteiseen kotiimme. Hän maksaa tällä hetkellä yksin lainanlyhennykset ja kaikki muut asunnosta aiheutuvat kulut - minä maksan tietysti sitten oman asuntoni vuokran.
Jätin yhteiseen asuntoomme paljon meidän yhteistä ja myös minun omaa tavaraa. Joitakin huonekaluja otin mukaani, ettei ihan kaikkea tarvinnut ostaa tänne uuteen kotiini. Lopullisesti emme siis jakaneet omaisuuttamme, koska toivomme kumpikin, että palaamme vielä yhteen. Minä olin siis se, joka halusi taukoa.
Olen nyt asunut kolme kuukautta yksin. Koko ajan olemme pitäneet mieheni kanssa yhteyttä ja tavanneet toisiamme vähintään kerran viikossa. En tiedä, helpottaisiko asioiden selvittämistä jos emme pitäisi niin tiiviisti yhteyttä. Kuitenkin tunnen nytkin saaneeni pääni sisältöä aika hyvin järjestykseen. Mies vaan ei vielä uskalla ottaa minua takaisin, koska pelkää että muutan taas mieleni ja haluankin olla yksin.
mies.
Itse olen nyt ns. tauolla. Takana monta hyvää vuotta ,mutta juttu ei vaan jostain syystä ole enää luistanut niinkuin ennen. Kuulosti kieltämättä tuo juttusi ihan samalta kuin omani. Tiedän ,että tuskin tapaan samankaltaista ihmistä joka voisi minulle niin täydellisesti sopia kuin nykyinen kumppani.Sen takia en itse lopullisesti kattiloita vielä halunnut jakaa. Nyt vaan tuntuu ,että emme voi tällä hetkellä olla yhdessä kun ei ole varmuutta ,et mitä kumpainenkin haluaa elämältä. Itsestäni tuntuu ,että tää tauko on nyt ihan hyvä ratkaisu tähän tilanteeseen, koska saa vähän aikaa miettiä millasen elämän sitä itselleen oikein haluaa .
Niin, näinhän se on. Olen vain kuullut jos jonkinlaista kommenttia siitä, että tauot ovat hullua hössöttämistä. Yksikin läheinen sanoi, että jos eroatte, niin erotkaa sitten kunnolla. Kun on toisen kanssa kauan ollut, tuntuu jotenkin hullulta lähteä ja lopettaa kaikki yks kaks. Eivät kai ihmissuhteet ole työsopimuksia, jotka sanotaan noin vain irti.
Olen itse aina kannustanut ihmisiä kehittämään suhdetta. Tiedän, miten pitkässä juoksussa voi kyllästyä jne. Mutta onhan sekin kyllä totta, että ei suhdetta voi oikein kehittää, jos ei tiedä tarkalleen itsekään, mitä elämältään haluaa. Monet etsivät suhteesta sitä, mitä pitäisi etsiä itsestään. En osaa sanoa, löydänkö itseni tänä "etsikkoaikana" vai enkö. Eihän tauko sinänsä kai takaa vielä yhtään mitään. Se voi olla pakokeino jonnekin ilman määränpäätä. Itse haluaisin tuona aikana toteuttaa elämässäni niitä asioita, joita tämän parisuhteen aikana en ole syytä jos toisesta kyennyt toteuttamaan. Yritän opetella elämään yksin.
Liisa, minä olen ainakin ajatellut vuokrata asunnon itselleni. Taloudellinen järkevyys, läheisten mielipiteet yms. ovat mietityttäneet jo kauan. En usko, että on olemassa mitään tiettyä aikaa. Voihan olla, että kun on oman asunnon saanut, alkaakin tulla katumapäälle...rakastuukin mieheensä uudelleen tai sitten vain tajuaa, ettei selviäkään yksin. Kutsukoon joku sitä sitten vaikka läheisriippuvaisuudeksi;)
Annika=)
Mulla ei ole ollut aiemmin tapana osallistua keskusteluihin, mutta olet aikalailla samassa tilanteessa kuin itse olin vuosi sitten.
Takana oli liki 15 yhteistä vuotta nuoruuden rakkauden kanssa, paljon kiintymystä ja välittämistä, mutta myös pahaa oloa ja riittämättömyyden tunnetta. Suhde oli näennäisesti kunnossa eikä suurempia ristiriitojakaan ollut, mutta tunnepuoli oli totaalisen kuollutta.
Ero tuli pitkän harkinnan tuloksena, mutta ystävyys jäi. Puolisen vuotta pidimme aika tiiviisti yhteyttä, teimme kaikkea mitä nyt kaverit yleensäkin. Välillä on ollut todella rankkaa, mutta olen huomannut kasvaneeni vahvaksi ja itseensä luottavaksi ihmiseksi.
Vuosi sitten asiat näyttivät hyvin synkiltä, nyt aurinko paistaa sadepilvien yllä :)
Tsemppiä!
...voi todellakin säilyä eron jälkeen.
Itsekin olin avokkini kanssa yhdessä 12 vuotta. Loppuvaiheessa suhde ei vain kertakaikkiaan toiminut ja päätimme yhdessä erota. Mies hankki oman vuokrakämpän. Erosimme ystävinä ja olemme jatkaneet yhteydenpitoa säännöllisesti vieläkin, 4 vuotta eron jälkeen.
Alussa varmaan molemmat ajattelimme että palaamme vielä joskus yhteen mutta näin ei ole käynyt. Seurustelen tahollani ja entiselläni on myös ollut tyttöystäviä joita olen tavannut.
Tiedän että välitän hänestä loppuikäni ja rakastan häntä aina, nyt tosin eri tavalla kuin suhteessa ollessamme. Tämän asian olen myös omalle miesystävälleni selittänyt hyvällä menestyksellä. Onhan selvä että tunnen entiseni kuin omat taskuni 12 vuoden jälkeen, kuten myös hänkin minut.
Joskus kuulen ihmetteleviä kommentteja siitä miten ystävyys voisi säilyä eron jälkeen ja että vanha suola muka janottaa, mutta kysymys on vain aidosta kiintymyksestä ja välittämisestä, aivan kuin olisi kyse omasta perheenjäsenestä.
Ei välien todellakaan tarvitse mennä poikki totaalisesti vain sen takia ettei rakkaussuhde toimi.
Jaksamista teille eroaville!!!
Kiitän rohkaisevista ja kannustavista kommeneista=)