Mikä on Suomen ja suomalaisten tilanne silloin ? Ovatko selviytyjiä ne, jotka ovat "sijoittaneet" pääomansa luonnonmukaiseen omavaraistalouteen, muuttaneet asumaan luomukommuuneihin ja ekologiseen elämäntapaan, jättäneet oravanpyörän taakseen erämies/naistaidoilla ja permakulttuurin avulla ?
Vaihtoehtoisen elämäntavan osaajat, nuo "viherpiipertäjiksi" nimitetyt nuoret ja vähän vanhemmatkin, ovat nyt aikamme bisnesosaajia luontaistaloudessa, ruoka- ja lääkintätaidoissa, joista heillä on valtavasti tietoa, siitä kuinka luonto parantaa. Heidän taitonsa tulevat vielä arvoonsa ja oletko sinäkin, heille naureskellut, ensimmäisten joukossa jonottamassa apua vaivoihisi, kun myrkytetty ruokatalous on sinut nitistänyt ? Älä luule, että mitään ilmaiseksi tulet saamaan.
Missä olemme 3:n vuoden kuluttua ?
91
1580
Vastaukset
- kbgbvhnnvv
Nuo viherpiiperöt eivät ole koskaan luonnossa käyneetkään, ellei kaupungin puistoa sellaiseksi laske. Kyllä he lähtevät täältä ensimmäisenä tosipaikan tullen!
- kbgbvhnnvvv
Niin, kyllähän se sinä enemmän tiedät luonnosta, kuin joku luonnontutkijakaan. Olethan toki poltellut tupakkaasi ja katsellut parvekkeeltasi sinne pusikkoon päin...
- kkcbbbjbnmbbbbb
kbgbvhnnvvv kirjoitti:
Niin, kyllähän se sinä enemmän tiedät luonnosta, kuin joku luonnontutkijakaan. Olethan toki poltellut tupakkaasi ja katsellut parvekkeeltasi sinne pusikkoon päin...
Ei, minulla ei ole parveketta. Minulla on viherpiiperöihin se ero, että asun oikeasti maalla. Osaan oikeasti viljellä luonnonmukaisesti, osaan oikeasti marjastaa ja sienestää sekö osaan oikeasti kalastaa ynnä metsästää. Viherpiiperö ei osaa kuin halata puiston puuta. Siltikin väitän etten täysin omillani pärjäisi. Se kun on ihan eri asia pärjätä luonnossa omillaan ja luulla pärjäävänsä.
- 53543535
kkcbbbjbnmbbbbb kirjoitti:
Ei, minulla ei ole parveketta. Minulla on viherpiiperöihin se ero, että asun oikeasti maalla. Osaan oikeasti viljellä luonnonmukaisesti, osaan oikeasti marjastaa ja sienestää sekö osaan oikeasti kalastaa ynnä metsästää. Viherpiiperö ei osaa kuin halata puiston puuta. Siltikin väitän etten täysin omillani pärjäisi. Se kun on ihan eri asia pärjätä luonnossa omillaan ja luulla pärjäävänsä.
VAU. Että osaat ihan sienestää ja marjastaa. SIIS VAU.
Minä olen kasvanut maalla, mutta asun kaupungissa. Sekö tekee minusta vähemmän viherpiipertäjän kun sinusta, joka asuu maalla? voin olla varma, että tiedän enemmän kasvista, hedelmistä, marjoista, sienistä ja ynnämuista kuin sinä. SE että sinä osaat marjoja poimia on aika vähän verrattuna tietoon niistä itse marjoista ja sienistä. - bdsfcgsdgasdfdasfdf
53543535 kirjoitti:
VAU. Että osaat ihan sienestää ja marjastaa. SIIS VAU.
Minä olen kasvanut maalla, mutta asun kaupungissa. Sekö tekee minusta vähemmän viherpiipertäjän kun sinusta, joka asuu maalla? voin olla varma, että tiedän enemmän kasvista, hedelmistä, marjoista, sienistä ja ynnämuista kuin sinä. SE että sinä osaat marjoja poimia on aika vähän verrattuna tietoon niistä itse marjoista ja sienistä.sepä siinä kun sillä teoriatiedolla ei mitään voi. minulla korjasi auton oikein insinöörimies kerran. no vein sen sen jälkeen amiksen käyneelle korjaajalle, joka korjasi ne siinä olleet viat insinöörin tumpeloinnit.
jos olet sitä mieltä, että edes vuoden pärjäät omillasi, niin todista se!
minun ei tarvitse todistaa koska tiedän ettei se onnistuisi.
kyllä ne joskus -40-luvulla vielä pärjäsivätkin. silloin oli pakko. PAKKO.
jo pelkkä vuoden polttopuiden tekeminen justeerin, pokasahan ja kirveen avulla on sellainen projekti, ettei minulta luonnistuisi. moottorisahalla ja kirveellä juuri menee.
pellon kääntäminen ilman koneita on toinen homma. pari aaria käänsin kuokalla ja lapiolla. sekin työn takana. ja tuollainen alahan on täysin riittämätön, jos sillä pitäisi elää.
jakomäen kerrostaloyksiössä pilvipäissään sitä saattaa hyvinkin kuvitella, että osaanhan minä tuon. ja voit osatakin, siitä kun se ei ole kiinni. vaan siitä tekemisestä.
mutta muutas nyt sitten vuodeksi jonnekin ilman sähköä ja muuta ulkopuolista apua. pidä päiväkirjaa ja lähetä se tänne 2013-06-18. tulen katsomaan sitten!
laitoin jo kalenteriin ylös jotta muistan varmasti. - muistiin merkitse
bdsfcgsdgasdfdasfdf kirjoitti:
sepä siinä kun sillä teoriatiedolla ei mitään voi. minulla korjasi auton oikein insinöörimies kerran. no vein sen sen jälkeen amiksen käyneelle korjaajalle, joka korjasi ne siinä olleet viat insinöörin tumpeloinnit.
jos olet sitä mieltä, että edes vuoden pärjäät omillasi, niin todista se!
minun ei tarvitse todistaa koska tiedän ettei se onnistuisi.
kyllä ne joskus -40-luvulla vielä pärjäsivätkin. silloin oli pakko. PAKKO.
jo pelkkä vuoden polttopuiden tekeminen justeerin, pokasahan ja kirveen avulla on sellainen projekti, ettei minulta luonnistuisi. moottorisahalla ja kirveellä juuri menee.
pellon kääntäminen ilman koneita on toinen homma. pari aaria käänsin kuokalla ja lapiolla. sekin työn takana. ja tuollainen alahan on täysin riittämätön, jos sillä pitäisi elää.
jakomäen kerrostaloyksiössä pilvipäissään sitä saattaa hyvinkin kuvitella, että osaanhan minä tuon. ja voit osatakin, siitä kun se ei ole kiinni. vaan siitä tekemisestä.
mutta muutas nyt sitten vuodeksi jonnekin ilman sähköä ja muuta ulkopuolista apua. pidä päiväkirjaa ja lähetä se tänne 2013-06-18. tulen katsomaan sitten!
laitoin jo kalenteriin ylös jotta muistan varmasti.Sinullako on oikein kalenterikin. Teehän merkintöjä siihen ja ota välillä sitten vaikka sitä pilvee, kun ei auringokaan paista.
- nettiriippuva
muistiin merkitse kirjoitti:
Sinullako on oikein kalenterikin. Teehän merkintöjä siihen ja ota välillä sitten vaikka sitä pilvee, kun ei auringokaan paista.
Hyvä dissata tällaisia mielikuvitusolentoja ja kuvitella tietävänsä jotain jostain.
Ihmiset on aina selvinneet ja tulee aina selviämään luonnossa, ellei ruoka lopu. Niin se vain on.
Teidän harhaiset ininät viherpiipertäjistä kertoo lähinnä pyrkimyksestä elää fantasiamaailmassa.
- Ota selvää
Erehdyt eskoseni, ovat todellakin opiskelleet käytännön erätaitoja, keränneet tietoa luonnossaselviämisestä, tekevät isoa bisnestä sieltä hankkimillaan luontaistuotteilla, kannattaa ottaa selvää, ennen kuin luulee mitään.
Saattavat olla kaupunkilaistaustaisia ja hyväosaisistakin perheistä, mutta yhtä kaikki, ovat ammattilaisia ja osaajia luonnon ehdoilla pärjäämisen suhteen nykyään.- nbnvvkkbvhj
Ituhippien luonnontuotteet on vaatekomerossa kasvatettu hamppupuska. Ei siinä mitään, samalla periaatteella ne muutkin kasvit kyllä kasvaa..
- Koiranpää
nbnvvkkbvhj kirjoitti:
Ituhippien luonnontuotteet on vaatekomerossa kasvatettu hamppupuska. Ei siinä mitään, samalla periaatteella ne muutkin kasvit kyllä kasvaa..
Ja sinä pelle et tiedä nähtävästi mitään kasvien kasvatuksesta. Kannabis on äärinmäisen helppo kasvatettava. Kyseinen kasvi kuuluu "rikkaruohoihin" . Ota asioista selvää ennekun tulet tänne mölisemään.
- bfsdgasdfsdfadf
Koiranpää kirjoitti:
Ja sinä pelle et tiedä nähtävästi mitään kasvien kasvatuksesta. Kannabis on äärinmäisen helppo kasvatettava. Kyseinen kasvi kuuluu "rikkaruohoihin" . Ota asioista selvää ennekun tulet tänne mölisemään.
niinkö? kannabista en ole kasvattanut, herneitä, perunoita, sipuleita jne kyllä paljonkin.
kannabiksen kasvatus:
http://www.sky.org/julkaisut/hupu/ (jokunen sata riviä)
perunan kasvatus: laita itäneet perunat maahan, anna kasvaa, kerää.
kumpihan näistä nyt sitten yksinkertaisempaa ja helpompaa onkaan? :)
- tulen rahastamaan:)
Miksi pitäisi saada ilmaiseksi?
Jos joku hankkii tietoa ja taitoa, hän voi siitä periä
korvauksen kun sitä jakaa, niinhän tapahtuu tänäkin'
päivänä. - Opettele itse
En tarkoittanut ahneutta ja itsekkyyttä, pelkkää rahallista arvoa, kun kirjoitin luomuelämäntavan ihmisten osaamisesta, kysyn vain ovatko he valmiita antamaan paljon aikaa ja vaivaa vieneet taitonsa ja oppinsa sinulle, joka niin vastustit ja parjasit heitä parjaamasta päästyäsi?
Epäilen etteivät ja mitä massiin, eli rahaan tulee, niin ei todellakaan näytä olevan ilmaista ostaa nuo tuotteet.- viljelejavarjele
Maailmassa väkimäärä lisääntyy ja viljelymaa kutistuu. Suomi tulee tarvitsemaan jokaisen viljelykelpoisen neliösenttinsä, kun homma karahtaa kiville. Ei meille tänne kukaan ruokaa lähetä, jos omillakin tekee tiukkaa.
Luonto ei noudata insinöörien käppyröitä, kun kestokyky ylittyy, seuraa raju romahdus. Jos meillä on maata ja vettä, on meillä velvollisuus tuottaa oma ruokamme itse, eikä ruokkia ylisuurta karjaamme kehitysmaitten pelloilta raahatulla soijarehulla.
Ruoan hinta nousee reippaasti lähivuosina.
Elän itse tällaista aloittajan mainitsemaa luomuelämää. Ruokin itseni ja muutaman läheiseni, enempään eivät minun rahkeeni riitä. Parjaajat huolehtikoot itse itsestään. Opetan niitä, joita asia kiinnostaa, en ole väkisin tuputtamassa omia aatteitani kenellekään, kuten persut tekevät tässäkin ketjussa. En äänestä vihreitä.
- luomsuomi
Työvoimapulan paikkaajat luomukurssille. Luomu khat olisi poikaa :oD
- havukka2
Kataisen mukaan Suomea uhkaa työvoimapula, minkä vuoksi tänne otetaan enimmäkseen sosialiavun varaan jääviä kouluttamattomia jopa lukutaidottomia ihmisiä. Samaan aikaa koulutetut ihmiset saavat kenkää.
Mistä tällaiset mielipiteet Suomen työvoimapulasta oikein kumpuaa, vai onko ne vain jotain poliittisia halpahallituotteita.
Toivottavasti meidän presidenttimme jatkaa samaan malliin ja panee vähän kapuloita Kataisen rattaisiin muissakin asioissa kuin tässä Islannin ilmavalvonta-asiassa.
Taloutemme hoito on kohta ulkolaisten käsissä, joten tuntuu oudolta, että Katainen painottaa niin voimakkaasti sitä, että hoidamme itse asiamme ja päätämme itse otammeko osaa Islannin ilmavalvontaan. Päätämme myös aivan ite, kuten Ruonansuu sanoisi, ulkopolitiikasta, välittämättä mitä naapurimme toivoisi.
Tärkeimmät maan asiat ovat liian kokemattomien käsissä.- Järki käteen
Olen sitä itsekin ihmetellyt miten nämä loiset täällä tekevät.
Meillä on nyt jo ihan tarpeeksi tekemistä oman maamme talouden kanssa ja lisäksi meidän pitää vielä avittaa kansantaloudellisesti kikkaita Euroopan maita jotka ovat lainarahalla kalastelleet vaaleissa ääniä ja luvanneet kuun taivaalta vaikka siihen ei olisi ollut varaa. On ihan oikein että Kreikan kansa on vihainen. Olisi paikallaan sosoialisoida niiden politikkojen omaisuus joka on ylivelkaannuttanut Kreikan kansalaisten tietämättä.
Samaa koskee Berlusconi. Kehtaa vielä ymmärtävänsä miksi kansalaiset kiertävät veroja, koska veroprosentti on niin korkea. Ehkä olisi paremminkin niin että jos kaikki maksaisivat sen mitä kuuluisi maksaa niin ehkä verot olisivat alhaisempia.
Nyt on Suomi ja Sakasa saanut tuhlaajamaat ottamaan järki käteen kun todetaan ettei velksi voi elää loputtomiin. Nyt on taas kuitenkin Ranskan kansa vesittämässä tätä vastuullista politikkaa äänestämättä vaaleissa politiikkoja jotka ovat elvyttämässä velkarahalla ja taas ollaan samassa oravanpyörässä, juuri kun siitä oltiin pääsemässä ulos.
Voi noita tyhmiä äänestäjiä. - Et silleen
Näinä vaikeina aikoina kun pitää säästää ja leikata, voitaisiin suomen pääministerin virka säästösyistä lakkauttaa. Suomen pääministerin virkaa hoitaa jo Angela Merkel...
- ....................
5 vuoden päästä ruoka jonot on 2 kertaiset ja sosiaalimenot on 3 kertaiset.siinä on purtavaa kansalle.
Kiitos käteinen ja kaverit toivottavasti olet tyytyväinen ja se mitalin jonka sait on sen arvoinen kun moni menettää elämän sen takia mutta onko koskaan sinua kiinostanut miten suomalaisella duunarilla menee ? - jor bocc
Sä ja sun pernakulttuuris...:D
- Nöös nöös
Ihminen on luomakunnan kruunu. :D
- realisti rane
Varmasti osa jengistä kokeilee pummin uraa, mutta routa porsaan kotiin ajaa.
Kaikki eivät voi yhteiskunnassa loisia hippistatuksella hieroen sammaleita haavoihinsa.
Murtunut jalka, tai särkevä hammas ajaa sitkeimmänkin hörhön takaisin normaalikuvioihin.
Tosin muut joutuvat tämän sakin elämistä kustantamaan.
Tulevaisuudessa paskasakin mahdollisuudet häviävät tukien, ja palvelujen tiukentuessa.
On mentävä ihan oikeasti töihin.Siellä sitä voi sitten inistä koeajan loppuun asti kommuuneista, ja s-permakulttuurista.
Vai vielä bisnesosaajia.heh.Sun mielestä sos.pummikin on varmaan bisnesosaaja..saahan hän tehtyyn työhön nähden paljon rahaa.- .k.
Sitä oikeaa työtä ei ole eikä tule.
- Pari euroa tunti
.k. kirjoitti:
Sitä oikeaa työtä ei ole eikä tule.
Huonompikin työpanos käy kaupaksi kun hunta on kohdallaan!
- Järki hoi, älä jätä
Olen monasti ihmetellyt näitä viherpiipertäjiä.
Ihan kuin niillä ei olisi todellisuuden tajua.
Kannatan, ja olen aina ollut maatalouden kannattaja ja elävän maaseudun puolestapuhuja, mutta mitä nämä Helsingin valtuuston vallanneet Vihreät tietävät lannan levittämisestä talikolla pelloille tai sonnan lapiomisesta ja sen ulos heittämisestä navetan luukusta. Toki tämä on menneitä 50-60 lukua mutta jos nämä Helsingin valtuustossa istuvat kantaisivat myös vähän vastuuta hyvinvointiyhteiskunnasta eivätkä hihuleina paasaisi vihreistä arvoista. Sillä ei tätä yhteiskuntaa yllä pidetä.
Vihreät paasaa myös tuulimyllyistä ja vaatii niille tukiaisia. Mistä ne rahat otetaan ja jos niitä tukiaisia maksetaan niin milloin nämä myllyt ovat maksaneet itsensä takaisin ja oikeesti rupeavat tuottamaan.
Oletan että muun tehoyhteiskunnan rahat kyllä kelpaavat tukiaisiksi, myös ydinvoimalla tuotetun sähkön verotuotto,
Ei tyhmä saa olla eikä sokaistua arvomaailmastaan muulle todellisuudelle. - välttämättömyys
ns vihreillä aloilla on töitä. Se on se muutos johon hiljaa kuljetaan.
Vanha maailma jää taakse. - Playoffit edessä?
Luomu-Suomea on kokeiltu menneinä aikoina vuosisatoja. Se kykenee elättämään semmoisen 200.000-300.000 kovaa työtä tekevää suomalaista, muttei siipiveikkoja.
Aika raaka pudotuspeli on edessä, jos nykyinen rahatalous kaatuu.- viljelejavarjele
Oikeampi lukema on 2-3 miljoonaa, kuten sotia edeltävässä Suomessa. Mutta selkeästi vähemmän kuin nyt.
- Siitä on aikaa
viljelejavarjele kirjoitti:
Oikeampi lukema on 2-3 miljoonaa, kuten sotia edeltävässä Suomessa. Mutta selkeästi vähemmän kuin nyt.
Sotia edeltänyt Suomikin oli jo aika pitkällä teollistumisessa ja ulkomaankaupassa. Todellisessa omavaraisessa luomutaloudessa Suomessa elettiin Ruotsin vallan aikana.
- I hate green
vihaan vihreitä, mikään muu liike ei ole saanut yhtä paljon turhia kustannuksia tavallisten kansalaisten kärsittäväksi aikaan, mm. päästökaupan takia pilviin kohonnut sähkönhinta, co2 verot, jne. KUSETUKSET!!
Vihreät ovat terroristijärjestö joka varastaa tekosyillä kansalaisilta rahaa!! - havaittua.
Vihreät kannattaa sensuuria
- kovarane
Viherpipertäjillä keulii niin kauan kun sossu maksaa "harrastuksen".
- mulla ei kokemusta
Ootko tosissasi? Ja itse kokeillut?
- karenssi, 5kk
Onko tämä karenssi mielestänne oikeutettu:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10725752 - Sivustahuutelija
Jos tarkoitat viherpiipertäjillä "city vihreitä" niin toivottavasti eivät nouse valtaan koskaan. Syykin siihen on selvä:
Hyvästä tahdosta huolimatta he eivät aina tunne luontoa todellisuudessa, vaan tuntuu kun moni muodostaisi luonnosta jonkinlaisen kiiltokuvan, josa on monesti ristiriidassa todellisen luonnon toiminnan kanssa.
Syyllistyvät usein ylimielisyyteen ja snobismiin, se ei ole koskaan hyvä. varsinkin kun heidän paremmuudentunteensa näyttäytyy usein "junttien" halveksimisessa. Vaikka he sanovat olevansa yhdistävä voima, kuten mm. Haavistoa kampanjoitiin, todellisuudessa he jakaisivat kansan mielipiteet vähintään yhtä pahasti kuin Persut.
Uskon kuitenkin, ja toivon että ympäristöystävällisyys löytää tiensä politiikkaan yhä voimakkaammin. Ja on jo löytänytkin, tämäkin syö viherpiipertäjiltä kannatusta kun muutkin ottavat samoja arvoja omikseen.
Tämän lisäksi usein tuntuu että viherpiipertäjät kun puhuvat terveellisistä ja parantavista ruuista ym, puhuvat he aina maapallon toisella puolella tuotettavasta ruoasta. fakta on kuitenkin että Suomen luonto on täynnä kaikkea, mitä voisi syödä ja olisi terveellistä.
Parasta olisi jos luontoon opittaisiin suhtautumaan realistisesti, ja se olisi läsnä myös kaupunkilaisten elämässä. Tuntuu hyvin epäuskottavalta jos joku kirjoista ainoastaan asioista lukenut saarnaa luonnosta mutta ei ole koskaan käynyt telttaretkellä.
Vihreäthäbn voisivat ottaa jäsenyytensä pakolliseksi kriteeriksi viikon eräreissun lapissa kokeneen ja luontoa tuntevan oppaan ohjauksessa. - Cockroach
Viherpiiperrys yms. luonnon säilyttäminen tuleville polville on yksi muoto uskonnoista. Ihmisen ylivoimaisuutta ja kuolemattomuuttahan siinä kaupataan.
Maapallolta (ja varmaan tuolla muuallakin vähän kauempana) on iät ajat lajeja tullut ja mennyt. Olosuhteet ovat muuttuneet ja tulevat muuttumaan. Joku laji kuolee, toinen selviää tai kehittyy uusi joka selviää. Ihminen ei ole poikkeus. Elämällä on keinonsa selvitä, se jatkuvasti vain muuttaa muotoaan.
Monasti on torakka ja erilaiset hait mainittu lajeina, jotka ovat selvinneet pitkään. Ihminen on liian monimutkainen sellaiseen. (OK, ehkä kandalaiset kestävät pisimpään, kiekko päätyyn ja perään...)
En tarkoita, että pitäisi saastuttaa ja sotkea ja muuten rellestää järjettömästi. "Ihmisiksi" voi olla. Yksilön tasolla elämä voi olla hyvä kun noudattaa omaa vakaumustaan ja toimii yhteisen hyvän eteen parhaaksi näkemällään tavalla. Mutta vaikka kuinka vetäisi tiukan linjan, niin ei täällä loputtomiin olla. Ei yksilöinä eikä lajina.- nettiriippuva
Et vain tiedä että kaikki ns. "klassiset sivilisaatiot" tuhoutuivat deforestaation aiheuttaman eroosion seurannaisvaikutuksiin.
- tappakaayrittäjät
Taas pienyrittäjiä vastainen kommentti £# niiltä tämä Suomenvaltio rahansa saa, että voidaan maksaa ökyrikkaitten palkat " Nokia-pomot kansanedustajat ja koko Keski-Eurooppa % kivat verot Suomessa %%% nousee ja nousee; eniten pienituloisille
- premiata
Tota luonnonmukaisesti eläminen on kovaa työtä.
Lisäksi se ei ole niin halpaa kuin annetaan ymmärtää.
Jos lämmittää puilla, tuottaa sähkön omalla aurinkopaneelilla ja ottaa veden kaivosta, pesee pyykin käsin jne säästää sähkö- ja vesilaskussa.
Asuntoa täytyy korjata, vaatteita olla jne. Jos otat eläimiä ne voivat tarvita eläinlääkärin apua. Kuttu pärjää melko vähällä, mutta maito on kitkerää. Kanat saavat helposti salmonella tartunnan luonnon linnuilta, joten ongelmatonta ei ole niidenkään pito. Myönnän silti harkinneeni jossain vaiheessa että muuttaisin saareen asumaan. Talvella sieltä ei pääse minnekään, joten ongelmaksi tuli posti yms. Saaressa ei ole kuin ulkohuusi, nuotio ja karu luonto. Vieraina ovat kyyt, punkit ja toivotusta puolesta taas kotka. Kovaa elämää, mutta omalla tavallaan hyvää. - Pitää olla kokemusta
Arvostan vihreitä arvoja, mutta en hyväksy Vihreän puolueen teesejä.
Erityisesti hölmöjä mielipiteitä esittävä Niinistö osoittaa kuinka vähillä tiedoilla ko. puolueen ministerit ja edusväki yrittää tavankansaa komentaa.
Tulisivat maalle ja oppisivat hommat ensin, ja jos vielä sittenkin olisivat nykyisten mielipiteittensä takana voisimme todeta, että edes rautalangasta ei vihreille saa tietoa menemään kaaliin.
Vihreiden "opeilla" maailma tuhoutuisi.
Yxi esimerkki:
Kieltämällä hehkulamput saatiin aikaan valtava ongelmajätekaaos.- Ikivihreävasuri
Turha tähän nyt on mitään politiikkaa sekoittaa, vaikka toki fiksuja luontoihmisiä löytyy eniten köyhistä ja vihervasureista.
- Luomu-Ukko
Vartuin itse sodan jälkeen ja silloisena aikakautena opin mm. riimitelmän, jonka alkusanoja lainaan tässä: "Älä tallaa nurmikoita, älä puita vahingoita, älä riko luonnonrauhaa, älä mellasta ja pauhaa! ...jne." Tuo opastusriimitelmä löytyy kyllä kokonaisuudessaankin.
Nykyvihermilitantit saattavat erehtyä kuvittelemaan, että he ovat keksineet luonnon arvostamisen ja että nyt eläkeläisikäinen väki olisi ajattelultaan ja näkemyksiltään ympäristön tärvelemisen suurimpia syyllisiä.
Paljon on "nykyviherpiipertäjillä" opiskeltavaa, sikäli mikäli he vaivautuisivat ryhtymään rehellisiksi. Luonnon- ja ympäristönsuojelu oli itsestäänselvyys tuolloin sodan jälkeen eikä siinä yhteydessä tarvinnut maalailla maailmanlopun kauhuskenaarioita, jotka olisivat muka "tieteellisinä" ulottuneet tietymättömään tulevaisuuteen, jota on sinänsä mahdotonta ennustaa. Hyvät käytöstavat ja ihmisiksi eläminen kelpaavat ympäristöön suhtautumisen osviitaksi yhä nykyäänkin.- lisää tästä asiasta
Ja tähän on lisättävä tekopyhyys mikä monella nykyvihreillä on. Minullakin on tuttavia jotka eivät osta autoa, koska se on kallista ja saastuttaa: sen sijaan he ajavat pummilla ja ottavat kyytejä kyllä muilta, maksamatta. Ei ole hevosta eikä ole omiakaan jalkoja, eikä luonnontuhoamisessa olekaan mitään vikaa, kunhan he itse saavat sen ilmaiseksi, maksamatta edes bensojaan.
"sähän menet tähän suuntaan kuitenkin"
On useampi kuin yksi joka kyllä pummii yhtä sun toista mielellään, mutta kun se muille maksaa ja omat kädet on puhtaat niin mikäs siinä.
Miten nykyään pitää selittää jollekin että kaikki maksaa ja että jokainen maksaa oman osuutensa pyytämättä ja itsestään selvästi?
Luonnon arvostamista ei tosiaan ole keksitty nyt vasta. Ennen oli laadukkaampaa elämää, mutta rahallisesti vaatimattomampaa... Vaatteet korjattiin, ja pesuaineita oli vähemmän, ruokaa ostettiin se mitä tarvitaan jne. se oli itsestään selvää. Kaikkea sitä voisi edelleen noudattaa mutta kuinka moni noudattaa?
Laadukasta elämää voi elää monella mittarilla ja kehitys kehittyä parempaankin suuntaan.
Sodan jälkeen lapsille pidettiin kuri ja ihmiset osasivat käyttäytyä. Nyt kaikki on helpompaa ja kakarat paapottuja, mutta kyllä vaan niin masentaa ja on vaikeeta kun herrantertut ei mitään kestä, tee eikä osaa, ja syrjäytyvät heti, kun joku toinen ei tarjoa työtä ja tekemistä. Työttömyys ei tarkoita syrjäytymistä ja itsenäistyä voi haluta itsekin. Harva vaan osaa edes laittaa ruokaa, siivota, elää taloudellisesti jne. jne. Ja kouluissa ja tarhoissa puolet lapsista on kakaroita, jotka käyttäytyy kun heikkopäinen apinalauma. Siis kiitos avuttomien vanhempiensa. Tästä seurauksena taas ei osata ajatella, ei muita, ei kokonaisuuksia eikä pidemmälle. Tietyllä tapaa ihmiskunta on myös tyhmentynyt.
Valintoja on helppo tehdä ja ihmisten yleistietoisuus tuntuu olevan aina korkealla vain, kun pitää tietää mitä muiden pitäisi tehdä. Suomi olisi täystyöllistetty, kun ihmiset ostaisivat suomalaista, maksaisivat toisilleen töistä, ostaisivat lähitiloilta ja pientiloilta, ja omat ketjut lakkaisivat ajamasta suomalaisia esim. maajusseja konkurssiin. Suomessa olisi maailman helpointa säästää luontoa, kuljetuskustannuksia ja olla koko maassa vihreä. Kuljetuskustannuksista luomuun, omiin tuotteisiin ja keskittämällä pääosin omasta maasta saataviin asioihin, muun ollessa pienempää, extraa ja sivutuotantoa.
Mutta se tarkoittaisi ahneudesta ja wahlrooseista luopumista ja heidän tosiaan pitäisi muuttaa monacoon. Nyt halvalla, paljon, rahastusta, tuottoa, ahneutta = suomessa on työttömyyttä, suomalaisen työn arvo nousee ylihinnoitelluksi ja tämän omat tuotteet on kilpailukyvyttömiä. wahlroosit tuhoaa maan, vie työpaikat ja yhtiöt ulkomaille, suosii tehotuotantoa (=eläinrääkkäystäkin), halpatuotantoa (=ihmisrääkkäystäkin), ja laskee vaan rahalle arvon.
Ikävää että ei nähdä asioita paremmin.
Toteutuu halpa ja laaduton tuontanto, olosuhteitten valvomattomuus ja ties mitä kidutusta tässäkin maassa tuetaan voittojen varjolla. Suomalainen työ ei pysty kilpailemaan ja jo pelkästään kun kaikesta muuttuu tuontia, saastuttaa yksi pieni maa tolkuttomasti, kun lentokoneet lentää, rekat ajaa ja tuotanto saattaa olla maassa, missä ei ympäristöstä välitetä pätkääkään.
Koko kansakunnan pitäisi tyytyvä vähempään rahallisesti ja vaatia enemmän laadullisesti. Ekologiset arvot olisivat kaikilla tavoin myös ekonomisia. Jos maa olisi aidompi, "vihreämpi" ja tasa-arvoisempi, ainoat ketkä kärsisivät olisivat superrikkaat ja ökypörssityhtiöt. Niin, ja ne ketä ne lahjoo.
Muuten kaikki vain hyötyisivät, ja vaikka aina varmaan tulee olemaan köyhempiä ja rikkaampia, sekin ero tasottuisi.
Viherpiipertäjät eivät nykyään nää myöskään isompia kokonaisuuksia. Tosin, eipä nää kukaan muukaan, eikä halua. Luopuminen kun on helppoa toitottaa toisille, mutta vaikeampaa kun sen joutuu tekemään itse.
PS: Niin, enkä ole vanha, jos nyt joku heti ajattelee, ettei ns. nuoret ja nuoret aikuiset pysty suhtautumaan itse omaan ikäluokkiinsa kriittisesti. Kyllä pystyy. - viljelejavarjele
lisää tästä asiasta kirjoitti:
Ja tähän on lisättävä tekopyhyys mikä monella nykyvihreillä on. Minullakin on tuttavia jotka eivät osta autoa, koska se on kallista ja saastuttaa: sen sijaan he ajavat pummilla ja ottavat kyytejä kyllä muilta, maksamatta. Ei ole hevosta eikä ole omiakaan jalkoja, eikä luonnontuhoamisessa olekaan mitään vikaa, kunhan he itse saavat sen ilmaiseksi, maksamatta edes bensojaan.
"sähän menet tähän suuntaan kuitenkin"
On useampi kuin yksi joka kyllä pummii yhtä sun toista mielellään, mutta kun se muille maksaa ja omat kädet on puhtaat niin mikäs siinä.
Miten nykyään pitää selittää jollekin että kaikki maksaa ja että jokainen maksaa oman osuutensa pyytämättä ja itsestään selvästi?
Luonnon arvostamista ei tosiaan ole keksitty nyt vasta. Ennen oli laadukkaampaa elämää, mutta rahallisesti vaatimattomampaa... Vaatteet korjattiin, ja pesuaineita oli vähemmän, ruokaa ostettiin se mitä tarvitaan jne. se oli itsestään selvää. Kaikkea sitä voisi edelleen noudattaa mutta kuinka moni noudattaa?
Laadukasta elämää voi elää monella mittarilla ja kehitys kehittyä parempaankin suuntaan.
Sodan jälkeen lapsille pidettiin kuri ja ihmiset osasivat käyttäytyä. Nyt kaikki on helpompaa ja kakarat paapottuja, mutta kyllä vaan niin masentaa ja on vaikeeta kun herrantertut ei mitään kestä, tee eikä osaa, ja syrjäytyvät heti, kun joku toinen ei tarjoa työtä ja tekemistä. Työttömyys ei tarkoita syrjäytymistä ja itsenäistyä voi haluta itsekin. Harva vaan osaa edes laittaa ruokaa, siivota, elää taloudellisesti jne. jne. Ja kouluissa ja tarhoissa puolet lapsista on kakaroita, jotka käyttäytyy kun heikkopäinen apinalauma. Siis kiitos avuttomien vanhempiensa. Tästä seurauksena taas ei osata ajatella, ei muita, ei kokonaisuuksia eikä pidemmälle. Tietyllä tapaa ihmiskunta on myös tyhmentynyt.
Valintoja on helppo tehdä ja ihmisten yleistietoisuus tuntuu olevan aina korkealla vain, kun pitää tietää mitä muiden pitäisi tehdä. Suomi olisi täystyöllistetty, kun ihmiset ostaisivat suomalaista, maksaisivat toisilleen töistä, ostaisivat lähitiloilta ja pientiloilta, ja omat ketjut lakkaisivat ajamasta suomalaisia esim. maajusseja konkurssiin. Suomessa olisi maailman helpointa säästää luontoa, kuljetuskustannuksia ja olla koko maassa vihreä. Kuljetuskustannuksista luomuun, omiin tuotteisiin ja keskittämällä pääosin omasta maasta saataviin asioihin, muun ollessa pienempää, extraa ja sivutuotantoa.
Mutta se tarkoittaisi ahneudesta ja wahlrooseista luopumista ja heidän tosiaan pitäisi muuttaa monacoon. Nyt halvalla, paljon, rahastusta, tuottoa, ahneutta = suomessa on työttömyyttä, suomalaisen työn arvo nousee ylihinnoitelluksi ja tämän omat tuotteet on kilpailukyvyttömiä. wahlroosit tuhoaa maan, vie työpaikat ja yhtiöt ulkomaille, suosii tehotuotantoa (=eläinrääkkäystäkin), halpatuotantoa (=ihmisrääkkäystäkin), ja laskee vaan rahalle arvon.
Ikävää että ei nähdä asioita paremmin.
Toteutuu halpa ja laaduton tuontanto, olosuhteitten valvomattomuus ja ties mitä kidutusta tässäkin maassa tuetaan voittojen varjolla. Suomalainen työ ei pysty kilpailemaan ja jo pelkästään kun kaikesta muuttuu tuontia, saastuttaa yksi pieni maa tolkuttomasti, kun lentokoneet lentää, rekat ajaa ja tuotanto saattaa olla maassa, missä ei ympäristöstä välitetä pätkääkään.
Koko kansakunnan pitäisi tyytyvä vähempään rahallisesti ja vaatia enemmän laadullisesti. Ekologiset arvot olisivat kaikilla tavoin myös ekonomisia. Jos maa olisi aidompi, "vihreämpi" ja tasa-arvoisempi, ainoat ketkä kärsisivät olisivat superrikkaat ja ökypörssityhtiöt. Niin, ja ne ketä ne lahjoo.
Muuten kaikki vain hyötyisivät, ja vaikka aina varmaan tulee olemaan köyhempiä ja rikkaampia, sekin ero tasottuisi.
Viherpiipertäjät eivät nykyään nää myöskään isompia kokonaisuuksia. Tosin, eipä nää kukaan muukaan, eikä halua. Luopuminen kun on helppoa toitottaa toisille, mutta vaikeampaa kun sen joutuu tekemään itse.
PS: Niin, enkä ole vanha, jos nyt joku heti ajattelee, ettei ns. nuoret ja nuoret aikuiset pysty suhtautumaan itse omaan ikäluokkiinsa kriittisesti. Kyllä pystyy.Hyvä kirjoitus.
- Puhdasta ruokaa
Ei tuosta aloituksesta nyt tarvitse kenenkään syyllistyä mitenkään , se ei ole tarkoitus. Ennakkoluuloja näyttää olevan puolin ja toisin, niin vanhemmilla sukupolvilla, kuin nuoremmillakin. Ei ole olemassa yhtä "oikeaa" tapaa elää, on vain valintoja, monenlaisia, joista jokainen voi valita, minkä parhaimmaksi kokee.
Nyt näin, mutta jossain vaiheessa, jos luonnontuhoutuminen jatkuu nykyistä vauhtia, emme enää ole valitsijoita, vaan todellakin selviytyjiä ja silloin "taistellaan" luonnosta kynsin hampain. Siellä on terveys, siellä on ruoka, siellä ovat ihmisten mahdollisuudet elää. Millään käytöstavoilla tuskin enää silloin pelkästään klaarataan, on oltava konkreettista halua tehdä luonnon, sieltä ruoan saamisen eteen töitä. Toki ihmisyys ja arvokkuus ovat aina hienoja asioita.
Siis ei kannata ajatella, että on vanhemman sukupolven edustajana tehnyt kaiken väärin ja nuo nenäkkäät nuoret nyt eivät saa tulla silmille hyppimään, vaan vähän rennommalla otteella puolin ja toisin, niin hyvä tulee. Jaetaan oppejamme toisillemme, ollaan avoimia ja uteliaita, niin saadaan kaikki enemmän irti elämästä.
- HAHAHAHAHAH
Millaista on luontainen lääkintataito? Korjataanko sisäinen verenvuoto esim läpsimällä verta vuotavaa kohtaa hampun lehdillä ja polttamalla suitsukkeita?
Katkennut jalka varmaan korjataan rukoilemalla Luontoäidiltä siunausta ja tanssimalla piirissä nuotion ympärillä?- voi tyhmä!!!!
Jos kannataa vihreitä arvoja, ei tarkoita sitä etteikö näe esim. lääketiedettä tarpeellisena! Senkin TYHMÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ! MITEN TEILLE IDIOOTEILLE SAA NORMAALIN JÄRJENKÄYTÖN PÄÄHÄN?????
Lukekaa vaikka kirja KESTÄVÄSTÄ KEHITYKSESTÄ ja huomaatte globaalin ongelman: tieteet käsitellään erikseen. Varsinkin taloustiede ja luonnontiede käsitellään erillään toisistaan, vaikka ekosysteemi oikeasti käsittelee IHAN KAIKEN alkaen ruohonjuuren kasvusta ihmisen taloudelliseen/ teolliseen toimintaan ja mm. happosateisiin, sukupuuttoon kuolemisiin jne. Siihen ON pakko puuttua, aiwan pakko ja vaikka kiristämällä sähköveroa sillä KAIKKI VITUN APINAPELLET EIVÄT OSAA KÄYTTÄÄ MITÄÄN JÄRKEVÄSTI VAAN TUHLAAVAT KAIKEN OMIIN TYHJÄNPÄIVÄISIIN HUPEIHIN JA VIELÄ PYÖRÄYTTÄVÄT KERSOJA JA LUULEE ETTÄ JOKU VITUN JEESUS KRISTUS TULEE JA PELASTAA JA ANTAA HEIDÄNKIN SYNTINSA ANTEEKSI!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! AAAAAAAAAAAA, MITEN TEIDÄN APINANAIVOJEN KANSSA VOI EDES ELÄÄ??????? - jos ei voi elää...
voi tyhmä!!!! kirjoitti:
Jos kannataa vihreitä arvoja, ei tarkoita sitä etteikö näe esim. lääketiedettä tarpeellisena! Senkin TYHMÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ! MITEN TEILLE IDIOOTEILLE SAA NORMAALIN JÄRJENKÄYTÖN PÄÄHÄN?????
Lukekaa vaikka kirja KESTÄVÄSTÄ KEHITYKSESTÄ ja huomaatte globaalin ongelman: tieteet käsitellään erikseen. Varsinkin taloustiede ja luonnontiede käsitellään erillään toisistaan, vaikka ekosysteemi oikeasti käsittelee IHAN KAIKEN alkaen ruohonjuuren kasvusta ihmisen taloudelliseen/ teolliseen toimintaan ja mm. happosateisiin, sukupuuttoon kuolemisiin jne. Siihen ON pakko puuttua, aiwan pakko ja vaikka kiristämällä sähköveroa sillä KAIKKI VITUN APINAPELLET EIVÄT OSAA KÄYTTÄÄ MITÄÄN JÄRKEVÄSTI VAAN TUHLAAVAT KAIKEN OMIIN TYHJÄNPÄIVÄISIIN HUPEIHIN JA VIELÄ PYÖRÄYTTÄVÄT KERSOJA JA LUULEE ETTÄ JOKU VITUN JEESUS KRISTUS TULEE JA PELASTAA JA ANTAA HEIDÄNKIN SYNTINSA ANTEEKSI!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! AAAAAAAAAAAA, MITEN TEIDÄN APINANAIVOJEN KANSSA VOI EDES ELÄÄ???????Niin, ikävä kyllä et nyt ottanut huomioon, että esim. sähköveron kiristäminen puuttuu vain köyhiin. Ne kenellä on varaa tuhlata, tuhlaa jokatapauksessa. Ahneus ja tuhlaus ovat arvoasioita.
Köyhillä ei ole rahaa tuhlata, he tuskin tuhlaavat nytkään, joten he vaan joutuvat entistä ahtaammalle ja ahtaammalle. Autovero iski vain pienituloisiin ja köyhiin. Koska heillä ei ole varaa uusiin autoihin. Se ei korjannut millään tavalla saastuttamista, koska ne kenellä uusiin autoihin on varaa, omaavat sellaiset joka tapauksessa. Se naamioitiin vihreäksi, mutta sillä saatiin kiskottua rahaa valtiolle köyhiltä, kun päästiin puhumaan luonnonsuojelusta ja muka päästöistä. Ne ketkä ajaa, ajaa edelleen ja ne kenellä autoihin on varaa, ajelee ja ajelee vaan. Kyllähän he maksaa ja valtio rahaa kerää, mutta kenen kustannuksella, kun kuljetuskustannukset nousee -> ruoan hinta nousee ->ihmiset joutuu ahtaalle päivittäisessä elämässään.
Kuljetuskustannukset nousee -> paikallisliikenne nousee -> ihmiset ei käytä sitä -> sitä vähennetään ja -> hinnat nousee kun on niin vähän käyttäjiä.
ja siis sitä rataa, ketju on aina pidempi kuin ensin luulisi.
Sähköveron kiristys iskee samalla tavalla kaikkein pahiten pienituloisiin ja köyhiin, jotka tuskin valoja turhaan polttavat nytkään. He jälleen kustantavat eduskuntatalon miljoonaremontit, ja pörssikuninkaitten työttömyyden aiheuttamisen. Mutta sähköverossa voidaan vedota luontoon. Tosiasiassa sähköveroa kiristetään, koska sähköä tarvii kaikki. Pakko ostaa = rahaa kassaan. Sitä ei voi olla ostamatta, joten se kuten ruokakin, on helppoja pistää kalliiksi. Tai kokeile olla ostamatta vettä... Niin, vuokra kuuluu samaan. Näillä ja näiden verotusta kiristämällä on ihmisten pakko maksaa, ja tavallaan voidaan pistää köyhät maksamaan, koska puhutaan ympäristön säästämisestä. Kun köyhät ja rikkaat maksavat yhtäpaljon, ollaan muka tasa-arvoisia vaikkei lähtökohdatkaan ole sitä.
Lisää apinoiden vastaväitteitä.
Bensan hintaa kallistettiin. Kun muka työmatkat on kaikilla semmoisia että nehän voi kulkea julkisillakin. Ja vaan rikkaat hubailee bensalla, kun haluavat asua kesät kalliilla huvilallaan ja kurvailla töihin citymaasturilla. No, se on niin pieni prosentti ihmisiä, kenellä siihen on varaa, että tosiasiassa he tekevät sen näilläkin bensan hinnoilla.
Se minkä varaan laskettiin, on se, että tasan tiedetään, ettei Suomessa ole riittävän hyvää joukkoliikennettä kun isoissa keskustoissa, Helsinkiin ja Tampereelle muutamista lähikylistä ja se siitä. Ihmiset siis eivät oikeasti välttämättä omaa vaihtoehtoja vaan maksavat vain enemmän..
Jotkut kulkevat hinnoista huolimatta 100-120 km työmatkoja, tai... Eivät enää. Itse jouduin luopumaan töissäkäynnistä, koska palkka ei enää riitä kattamaan kustannuksia! Minä siis jäin työttömäksi. Luontoahan se tietty säästää, koska tuskin olen ainoa, jolta matkatyöt loppuivat, mutta säästääkö se lopultakaan tätä maata? Ei.
Ne ketkä eniten ajelee, ajelee edelleen. Köyhyys ja työttömyys kasvaa ja köyhät maksaa.
Ne ketkä tuhlaavat tyhjänpäiväisiin hupeihin, pitäisi toki saada käsittämään kohtuuden merkitys, mutta puhuessasi apinanaivoista ja sähköveron kiristämisestä, teet hieman itsestäsi lyhytnäköisen apinanaivon.
Yhdestä kirjasta etkä kymmenestäkään, opi vielä käsittämään miten monimutkaisia asiat saattavat olla ja miten viherpiiperryksen takanakin on joskus vain puhdas rahastus. Kun välttämättömyyksillä kiskotaan rahaa, vedetään narusta jota ei voi valita. Näin aatteilla saadaan rahastettua valtion kassaan ja ajettua köyhät köyhemmiksi, ja ne ketkä päättävät, kun eivät itse siihen ryhmään kuulu, voivat myhäillä ja tuhlata kun on taas tullut rahaa kassaan ja "luontoa säästettyä".... Ehkä osa heistä uskoo itsekin omiin "totuuksiinsa".
Mutta todellisia arvoja se ei muuta. Todellista ahneutta ja tuhlaamista se ei vähennä. Se ei tee meidän tuotteistamme vähemmän tehotuotettuja eikä verojen nostaminen tuo tuontantoa tänne, valvottuihin olosuhteisiin, missä pyritään ihmis- ja eläinrääkkäystä välttämään ja missä voimme itse valvoa asioita. Se ei lyhennä tuotantomatkoja, mitä paikallissuus tekee. Arvot on ne, mistä nämä asiat oikeasti lähtee.
On hyvä olla intohimoinen, vaan ei sokea.
Ja musta aina, että kun haukut, esität itse itsesi muita parempana ja paasaat jotain vastaan, saat sitä takaisinpäin. Yksikään apinanaivo ei saa inspiraatiota seurata sinua, eikä ihastu arvoihisi. Ei kuule, että juu, tuohan on parempi vaihtoehto, valitsen tuon, vaan kaikkea muuta. Muita haukkumalla saat vastustajia, jopa niille hyville aatteillesi ja tarkoituksillesi. Et mitään muuta. Eli itseasiassa et paranna asiaa ollenkaan, vaan pahennat sitä.
- vihreät = varkaita
"vihreissä" arvoissa kuten esim. co2 veroissa ja päästökaupoissa EI ole kyse ympäristönsuojelusta vaan RAHASTAMISESTA !!!
- some111
Jep.. Mutta älkää sotkeko keskenään "vihereiden" arvojen kannattajia ja niitä, jotka tekevät oikeasti töitä maapallon tuhon estämiseksi.
Niille jotka tekevät oikeasti töitä, tulee antaa kaikki arvostus ja kunnia, eikä heitä tule haukkua minkään sortin piipertäjiksi tai puunhalaajiksi.
City "vihreät" ovat kokonaan oma luokkansa.
- jk
enntiedä
- piiperötovatvarkaita
Yksinkertaisesti viherpiiperöt Ahvenanmaalle.
- Luonto kostaa
Ei tähän politiikkaa pidä sotkea. Puhdas ruoka vaan yksinkertaisesti on niin paljon parempaa, hyvää ja terveellistä, että sen eteen kannattaa nähdä vaivaa, siitä kannattaa nauttia.
- Näin täälläpäin
Erätaidoilla ei enää tee mitään kun kaikki on kiellettyä. Jos perunoita ja nauriita syömällä haluaa selvitä, niin siitä vain. Itselleni tuo lääkkeiden syöminen on aika olematonta. Viimeksi vuosikausia sitten suostuin syömään antibioottikuurin ja olin sen jälkeen puoli vuotta kipeänä. Ei enää koskaan. Aina ennenkin olen parantunut ilman mitään kuureja. Virhehän tuo oli uskoa kerrankin lääkäriä.
- -.-.----------......
Siiskö vain 3 vuoden jälkeen? Voi jo sanoa että paskasti menee vähintään seuraavat 30 vuotta tämän eurokriisin ansiosta ja vastuun kannosta. Ei tässä nyt turhaan marmateta. Rahat mitä noihin vakatus instansseeihin laitetaan on suoraan pois suomalaisten hyvinvoinnista ja näkyy mm huonokuntoisina teinä ja terveydenhoito säästöissä ja maksukorotuksina. Ja kohta ei näy pahemmin poliisiakaan eli villinlännen lait eikun pahenevat.maanteillä ym.
- Oikeutta maalle
LUOMU ON HUUBAA.................................!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Rahapulasta kärsivä maatalous käyttää hyvin vähän lannoitteita.
Keski-Euroopasta tuodut "LUOMU-tuotteet" ovat saastuneita tehtaitten savuista.
Köyhien maatalous tuottaa meillämoninverroin puhtaampia tuotteita.
:
Olisi ihana nähdä nämä risuparrat ja hurmoshenkiset naiset rypömässä savipelloilla juurikkaita nostamassa.
Vois mieli muuttua.- viljelejavarjele
Menen juuri kylvämään vielä hiukan lisää kesänaurista. Peltoni ei ole kovin savinen eikä minulla ole risupartaa. Tule vaan katsomaan.
- ent.ruuantuottaja
Viherpiipertäjien opeilla nälkä iskisi ensin kaupunkeihin ja sen jälkeen itse piipertäjiin. Eivät ne pysty tuottamaan ruokaa edes itselleen ilman normaaliviljelyn apua.
- oikeistolainen
Luonnonsuojelu ja eläinsuojelu ovat tärkeitä ja hyviä arvoja. Vihreän liiton kommunismi, sensuuri, murhaaminen, kidutus jne eivät ole hyviä asioita.
Aika moni stalinisti meni Vihreisiin silloin kun aikaisempi puolueensa lässähti. Tavoitteenaan oli sama kuin neuvostoliitossa eli päästä hyviin virkoihin - dialektiikkaa
Länsi muuttuu Idäksi ja Itä muuttuu Länneksi. Tämän tiesi jo reilu parikymmentä vuotta aiemmin "Osho" kirjassaan "esoteerinen psykologia".
- kakka-harakka
Vihreet on virheitä.
- Luonto on elämäntapa
Siitä on luomu kaukana, kun valtion maita laitetaan luonnonsuojelu tilaan, josta ei saa ottaa luomuravintoa omaan käyttöön! Siitä myös on luomu kaukana, kun yksityisten maanomistajien maa-alueita luokitellaan natura-alueiksi, mutta luvataan, että siellä saa jatkaa metsästystä, mutta yks kaks ilmoitetaan, että jatkossa, ette saa metsästää siellä! Siita on tosiaan luomu kaukana! Kun ajattelee, että tällä hetkellä, kun siellä saa vielä metsästää, niin kyllä siellä saa muutkin luontoa rakastavat ihmiset liikkua. Metsästys aikoina näillä alueilla ei ole tungosta! Kyllä siellä sopii samoilla ja kerätä marjoja, vaikkei metsästystä harrastaisikaan!
Mikään eläin ei ole vuosi kymmeniin kuollut sukupuuttoon suomen maaperältä, ellei ole ilmaston muutos jotain pahaa jo ehtinyt tekeen! Metsästys harrastus ja riistahoito on hieno perinne esi-isiltämme, eikä se ole vahingoittanut suomen luontoa, enään vuosi kausiin, koska tietoisuus ja tiedon anto erilajien lukumäärästä otetaan vuosittain huomioon ja saatetaan asettaa metsästys kieltoja näille lajeille, jota ei välttämättä tänä vuonnä tällä alueella ole, mutta ensi vuonna saatta olla, riippuen pentueiden/pesinnän onnistumisesta. Tämä sanelu politiikka on yksityisille maanomistajien ryöstö! Tässä politiikassa ei ole mitään luomua, vaikka onkin vihreiden aikaan saamaa! - ser gay
Inhoan viherpipertäjiä.Nuo 15-25v tytöt ja tyttömäiset pojat,luulevat keksineensä koko maapallon itse,vaikka eivät osaa solmia edes kengännauhojaan.Pelkkiä tissiposkia koko sakki!Osaavat pitää kovaa ääntä itsestään,mutta tositöihin ei selkärangattomista ole.Menisivät Venäjälle etsimään saastuttavia tehtaita,niin oppisivat jotain elämästä.Kyllä Siperia opettaa!!
- Vihreä tulevaisuus
Aito vihreä asuu maalla ei kaupungin betonihelvetissä. Elää mahdollisimman omavaraisesti viljellen ym.
Suomessa ei ole kuin yksi vihreä puolue ja se ei todellakaan ole vihreä liitto, joka on ehkä Suomen puolueista kaikkein kauimpana todellisista vihreistä arvoista. - WakeUplittleSusi
"Vihreät on niitä jotka menestyy, sillä miten elää kaivosalueella? raivausalueella? tehtaiden keskellä? Miten kauan sosiaaliturva muka kattaa elämisen, kunnei kata nytkään. Luonnosta saadaan kaikki - jos luontoa on.
- cvfbgnhjm,ki
Kuinkahan kauan eläisit luonnon armoilla porkkanan purija.Huutaisit ekana yönä äitisi tissiä.
- äkläkläk
En lähtisi näitä erehtymättöminä selviytyjinä pitämään, enkä muita täysin luusereina. Omavaraisuus voipi olla myös sen varassa, kuka on eniten ehtinyt pääomaa kasaamaan ja pahasti vaikuttaa siltä että muut kituvat miten taitavat isossa slummissa pienen yhteisön laidalla. Selviytyjien ominaisuudet mitataan tuolloin, eikä se taida olla vahvoilla joka osaa käydä ostamassa ekologisia tuotteita kalliilla trendikaupoista juuri nyt. Omavarainen elämäntapa maalla on ehkä yksi vaihtoehto selviytyä, mutta kuten sanottua ei se ole nykypäivänä todellista selviytymistä kun mukavuudet ne on siellä landellakin.
Arvot kovenevat todennäköisesti todella suuressa määrin, itsekkyys lisääntyy entisestään ja muille ei tipu kuin itselle, jos tämä uhkakuva toteutuu. Toivon kovasti, että pientä tulonjakoa on tiedossa jatkossakin. Näin pidemmän ajan kuluttua ihmiset säilyvät inhimillisinä ja se ilman omaa syytäänkin heikko kyydistä pudonnut saa mahdollisuuden, tällehän edistyvä sivistys perustuu. - näin se menee
Missä olemme 3:n vuoden kuluttua ?
Vastaus: olemme vaihdantataloudessa. Perunanviljelijä antaa lääkärille perunoita korvaukseksi umpisuolileikkauksesta.
Jykkeri Käteinen on kokenut henkilökohtaisen romahduksen ja muuttanut Intiaan meditoimaan ja äiti Amman apulaiseksi. - Kuten aina
Voittajat ovat ne joilla on valtavasti pääomaa ja jotka voivat loisia miten lystäävät. Loput olemme häviäijiä. Arvot ovat yhdentekeviä.
- facts of life
Voittajia ovat ne joilla on enemmän ampumatarvikkeita ja toimivampi kalusto.
Voihan sen Kalashnikovin vihreäksikin maalata jos siitä väristä tykkää. Väri ei pelasta, mutta 7,62*39 pelastaa. - theOneWhoKnows
Ihmiskunnalla ei ole tulevaisuutta, ellei kaikista tule pian "viherpiipertäjiä". Tämä on fakta, ja jokaisen sivistyneen ihmisen pitäisi tajuta se.
Te jotka halveksutte "viherpiipertäjiä", eli ihmisiä jotka välittävät luonnosta ja tekevät töitä estääkseen tämän planeetan tuhoutumisen, katsokaa peiliin. Oletteko itse laittaneet koskaan tikkua ristiin asian eteen?- PS.olen.
On oikeastaan pari eri haaraa. On nämä wanne-be-vihreät, jotka ovat pitkätukkapoikia ja sivareita sekä hippityttöjä nuorempina ja se vanhempi versio on edelleen se sama vanhempana. Kärjistettynä.
He teeskentelevät ja paasaavat, he ovat juuri näitä mitä tuolla aiemmin mainittiin, mille kyllä muiden autokyydit ja maksamat huvit kelpaa, ja kannabiksen viljely pitää laillistaa lääketieteellisiin tarkoituksiin, joita siis heillä tietenkin riittää. Itselleen. He haluaisivat elää jotenkin ekologisesti, mutteivat siltikään laita tikkua ristii, vaan paasaavat muille siitä.
No, sitten on nämä, jotka yrittävät nähdä kokonaisuuden. Se onkin hieman haastavampaa, koska pitää nähdä työt, ihmiset, valtio ja valtiot, pitää nähdä isoja kokonaisuuksia, niiden pienten ratkaisujen lisäksi. Sen lisäksi että roskat pitää lajitella, pitää ihan oikeasti liikkua enemmän kävellen, pyörällä ja korkeintaan joukkoliikenteellä. Sen lisäksi että pitäisi syödä enimmäkseen kasviksia, pitää miettiä kuljetuksia ja mitä ostamalla tukee. Mutta kaikilla kun ei ole varaa siihenkään ja sekin pitää ymmärtää.
Ja sitä rataa.
Ihminen on mukavuudenhaluinen ja tietyllä tapaa on aina, aina, ja aina vaikeaa luopua mukavista kyydeistä, tuontilihasta, ruvetakin miettimään ruokavalio uusiksi ja kokata ajatuksella. Miettiä vaatteet, paikkaamisesta puhumattakaan, miettiä pesuaineiden määrä ja tarviiko niitä niin paljon. Sammuttaa aina valot, muistaa ettei vettä saa tuhlata eikä sitä vessapaperiakaan tarvitse rullata kahmalokaupalla. Lehtien vienti, biojäte, ja sitä rataa. Arkiset ratkaisut ovat heti työläämpiä, kaikki mitä tekee itse on työläämpää. Toki se on itseansaittu ja itsetehty, antaa enemmän kun sen mitä tekee: antaa tunteen siitä että itse on tehnyt.
Moni tekee liian vähän. Paasaajissakin riittää täysin tekopyhiä tyyppejä, ja toisaalta, nykyään toitotetaan miten pitäisi päästä aina vähällä, ja vielä: antaa kaikki työelämälle. Itse tehtynä kaikki vie myös aikaa: ja jos töihin pitää antaa 8-12 tuntia, ei siinä enää jaksa, etenkään jos on lapsia. Viet niitä harrrastuksiin, haet hoidosta, laitat ruokaa ja sitä rataa joka ikinen päivä...
Niin. Jostain pitäisi luopua. Mukavuus pitäisi määritellä uudelleen. Työn määrää muualla pitäisi vähentää, mutta köyhyyskin pitäisi poistaa. Paljon kysymyksiä ja liian vähän vastauksia.
Se tikun ristiin laittaminen kun on suurimmaksi osaksi omia valintojamme ja jokapäiväistä elämää. Ne on ne 5 miljoonan ihmisen teot, valinnat (vauvoilla tietty puolesta jne.) ja elämä, mitkä oikeasti ratkaisee, siis jokapäivä.
Arvot ja asenne, valinnat ja kulutus, vaatimukset ja kaikkineen: kaikki.
- vihreä on valhe
Viherpiipertäminen on vain peukalon pyörittelyä.
Luontaistaloudessa eläminen on raakaa työtä. Se ei bulevardivehreiltä suju. - tarzan_82
Notta vuonna 2015... Siihen vuoteenhan Marty McFly matkustaa ajassa elokuvassa "Paluu tulevaisuuteen 2". Autot lentää, kengännauhat sulkevat itse itsensä, märkä takki kuivuu automaattisesti ja plastiikkakirurgiakin osoittaa mielikuvituksellisia piirteitä. Enpä nyt muista, otettiinko juuri siinä tarinassa esille mitään ekologisia näkökulmia; trilogian ensimmäisessä osassa kylläkin (maininta lyijyttömästä bensiinistä) ja kolmannessa osassa (tohtori Brownin maininta puhtaasta ilmasta vuoden 1885 Hill Valleyssä).
Johdanto oli siinä ja sitten asiaan... Joo, kyllähän se niin on, että luonnonvaroja on syytä olla olemassa jatkossakin, jos mielimme esim. tekniikassa luoda uusia innovaatioita ja kehittyä humanismissa. Suomi on tietääkseni todella ekologinen maa, jos moneen muuhun valtioon vertaa, vaikka jääkin jälkeen muista Pohjoismaista ympäristöystävällisyydessä. - Hortonomi Amk
Kyllä, uskon että puutarha-ala kasvavana bisneksenä ainakin työllistää tulevaisuudessa enemmän ihmisiä kuin nyt ylibuukatut mediabisnekset.
Tervetuloa kanssamme töihin. - omaa kokemusta
Todellinen ja uskomaton elämäntavan muutos.
Saksan huippuosaaja myi ja jätti kaiken.
Muutti metsään, asui vuodet maakuopassa, marjasti ja säilöi,
ilman ostettavia varusteita tai lisäaineita.
Ei opeteta koulussa:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Lasse_Nordlund - mnbvcxqwerty
Monikohan cityvihreä oikeasti viitsisi hankkia maata itselleen ja alkaa elämään täysin omavaraisperiaatteella? Ei se aluksi helppoa varmaan olisikaan ja monet luovuttavatkin ja muuttavat takaisin kaupunkiin ja haikailevat 70-lukua elämänsä loppuun asti :)
Kun nämä sitkeimmät maallemuuttajat ovat päässeet omavaraistaloudessaan siihen onnelliseen pisteeseen etteivät tarvitse kovinkaan paljoa "modernin maailman" ulkopuolista apua niin paljonko mahtanee olla enää jäljellä sitä viheraatetta sen jälkeen kun kaikki tarmo on pitänyt valjastaa hengissä selviytymiseen? - Vihreät out
Vihreä ideologia on ideologioista kaikkein vaarallisin. Vihreät ovat -eivät kaikki- vasemmistolaisia, joiden arvomaailmaan kuuluu enemmän sosialismia ja byrokratiaa kuin ympäristön- ja luonnonsuojelua. Nykyajan vihreys on vaarallista pakkovaltaa, jolla ei ole suurtakaan eroa edesmenneeseen Neuvostoliittoon.
- Irti Vihreydestä
Vihreys on aikamme uskonto. Se perustuu vahvaan mielipiteiden manipulointiin niin kuin muutkin lahkot. Uskonkappaleet muuttuvat "tosiksi" kun niitä toistetaan vakuuttavasti riittävän usein.
Ihmiskunnalla on eniten puutetta kyvystä toteuttaa hyviä ideoita. Luonnonvarat ja pääomat riittävät kyllä paljon suuremmallekin populaatiolle.
Vihreän lahkon ajattelun pohjalla kateus menestyjiä kohtaan. Koska itse ei pysty menestymään, aletaan väheksyä osaajien päämääriä ja toimivia keinoja niiden saavuttamiseksi. Teollisuus, elinkeinot ja hyvinvointi koetaan vihollisiksi ja tarpeettomiksi. Ympäristön suojelua käytetään keppihevosena oman ihmisvihan perustelemiseksi.- Petosjytky hajoaa
Rasismikorttia heiluttelevat Äärioikeistolaiset Kakkoskokoomuslaiset=Persut=Kokoomus, ovat vain ILMAISEN SUOMALAISEN ORJATYÖVOIMAN perässä.
Äärioikeisto=Pers=Kok=Rkp ovat maahanmuuton aloittajia, ylläpitäjiä, kulttuurien pakkosekoittamisen takana, "työperäisen maahanmuuton" tekopyhällä, kaksinaamaisella, katolisella virrellään.
Soini=Katainen Persut=Kokoomus. - Luonto parantaa
Petosjytky hajoaa kirjoitti:
Rasismikorttia heiluttelevat Äärioikeistolaiset Kakkoskokoomuslaiset=Persut=Kokoomus, ovat vain ILMAISEN SUOMALAISEN ORJATYÖVOIMAN perässä.
Äärioikeisto=Pers=Kok=Rkp ovat maahanmuuton aloittajia, ylläpitäjiä, kulttuurien pakkosekoittamisen takana, "työperäisen maahanmuuton" tekopyhällä, kaksinaamaisella, katolisella virrellään.
Soini=Katainen Persut=Kokoomus.Avauksen kirjoittajana voin kertoa, että käytin sanaa "viherpiipertäjät", koska sitä on tällä palstalla käytetty ja jos sen sanan pitäisi jotain minulle tarkoittaa, se tarkoittaisi monenlaisia luomu- ja vaihtoehtoisesta elämäntavasta kiinnostuneita, kokeilijaviljelijöitä, tai muuten syömisistään kiinnostuneitten ihmisten laajaa haarukkaa. Olisin voinut ihan hyvin käyttää jotain toista sanaa, vaikkapa ekoihmiset, tai parantajat. Ei ole olemassa mitään yhtenäistä luontoihmisten porukkaa, vaan jokainen ihminen tekee itse yksilölliset valintansa, monia se tosin yhdistää hyvän olon takia.
Jokaisen järkevän ihmisen mielessä sana on harmiton ja myönteinen, vaikka joku onneton sitä negatiivisessa mielessä yrittäisi käyttääkin. On älykästä katsoa mitä suuhunsa pistää ja vielä fiksumpaa olisi kasvattaa ruokansa itse, puhtaasti ja luonnonmukaisesti. Luonnosta kerääminen on yksi keino hankkia puhtaampaa ruokaa. Kuinka kauan, jää nähtäväksi.
Mitä enemmän aiheeseen tutustuu, tai siitä tietoa hankkii, sitä enemmän se motivoi ,ennen kaikkea siksi, että terveydenhoidon, itsen ja muiden parantaminen lääkekasveilla- ja ruoilla yleensä, on valtava potentiaali ja mahdollisuus parempaan elämään.
Ei tätäkään "alaa" tarvitse suorittaa, tai tehdä otsa kurtussa ja karttakeppi kädessä, vaan ihan rennolla otteella voi lisäillä hyviksi koettuja asioita ruokavalioonsa, kokeilla yhtä ja toista, mitä oma keho siihen sanoo. Olemme yksilöitä tässä suhteessa, joten käytännön kautta perille.
Parhaillaan on esim. nokkosta luonto täynnä, siitä voi hyvin aloittaa. Keräät esim. 2 litraa nokkosia puhtaalta paikalta, ei navetan nurkilta, ettei tule nitraatin yliannostusta. Ryöppäät, eli kiehautat runsaassa vedessä pari-kolme minuuttia ja pilppuat pinaatin tavoin, teet sitten keittoa, munakasta, tai ihan mitä vaan. On hienon makuista ja sisältää paljon mm. rautaa ja monia hivenaineita, sekä vitamiineja. Timjami sopii mausteeksi nokkoskeittoon ja valkosipuli =) - Syöksykää puskiin
Luonto parantaa kirjoitti:
Avauksen kirjoittajana voin kertoa, että käytin sanaa "viherpiipertäjät", koska sitä on tällä palstalla käytetty ja jos sen sanan pitäisi jotain minulle tarkoittaa, se tarkoittaisi monenlaisia luomu- ja vaihtoehtoisesta elämäntavasta kiinnostuneita, kokeilijaviljelijöitä, tai muuten syömisistään kiinnostuneitten ihmisten laajaa haarukkaa. Olisin voinut ihan hyvin käyttää jotain toista sanaa, vaikkapa ekoihmiset, tai parantajat. Ei ole olemassa mitään yhtenäistä luontoihmisten porukkaa, vaan jokainen ihminen tekee itse yksilölliset valintansa, monia se tosin yhdistää hyvän olon takia.
Jokaisen järkevän ihmisen mielessä sana on harmiton ja myönteinen, vaikka joku onneton sitä negatiivisessa mielessä yrittäisi käyttääkin. On älykästä katsoa mitä suuhunsa pistää ja vielä fiksumpaa olisi kasvattaa ruokansa itse, puhtaasti ja luonnonmukaisesti. Luonnosta kerääminen on yksi keino hankkia puhtaampaa ruokaa. Kuinka kauan, jää nähtäväksi.
Mitä enemmän aiheeseen tutustuu, tai siitä tietoa hankkii, sitä enemmän se motivoi ,ennen kaikkea siksi, että terveydenhoidon, itsen ja muiden parantaminen lääkekasveilla- ja ruoilla yleensä, on valtava potentiaali ja mahdollisuus parempaan elämään.
Ei tätäkään "alaa" tarvitse suorittaa, tai tehdä otsa kurtussa ja karttakeppi kädessä, vaan ihan rennolla otteella voi lisäillä hyviksi koettuja asioita ruokavalioonsa, kokeilla yhtä ja toista, mitä oma keho siihen sanoo. Olemme yksilöitä tässä suhteessa, joten käytännön kautta perille.
Parhaillaan on esim. nokkosta luonto täynnä, siitä voi hyvin aloittaa. Keräät esim. 2 litraa nokkosia puhtaalta paikalta, ei navetan nurkilta, ettei tule nitraatin yliannostusta. Ryöppäät, eli kiehautat runsaassa vedessä pari-kolme minuuttia ja pilppuat pinaatin tavoin, teet sitten keittoa, munakasta, tai ihan mitä vaan. On hienon makuista ja sisältää paljon mm. rautaa ja monia hivenaineita, sekä vitamiineja. Timjami sopii mausteeksi nokkoskeittoon ja valkosipuli =)Lisätään vielä, että syöpien määrän ennustetaan kasvavan 70% tulevina vuosina, eli jos nyt joka kolmas sairastuu, on tosiaan jo harvinaista tulevaisuudessa, ettei sairastu, tai joku lähiomainen.
Luomuruokakulttuurin hinnalla tarkoitin lähinnä sitä, että pitää itse nähdä vähän vaivaa, jos meinaa tuolta metsistä niitä luonnonruokia saada. Voihan niitä toki rahallakin ostaa, mutta harvalla nyt niin paljon sitä rahaa on ja sitten se tulevaisuus, eli voihan olla, että raha tosiaankin tulee menettämään merkityksensä, kun tilanne menee pahemmaksi, silloin oma aktiivisuus, tieto ja ahkeruus palkitaan. Eli tässä mielessä se ei ole ilmaista.
Mielelläänhän sitä laittaa energiaa oikeisiin asioihin, eli voihan keräilyn ottaa vaikkapa harrastuksena. Monet luulevat pääsevänsä helpommalla, kun ostavat valmista ja löhöävät sohvillaan, mutta tekevät itselleen karhunpalveluksen, kun se luonnonruoka on todellakin paljon parempaa, ravintorikkaampaa ja puhtaampaa, eli terveellisempää. Luulisi itserakkaita kiinnostavan hoitaa omaa maallista temppeliään, vitsi. - Yhdessä enemmän
Syöksykää puskiin kirjoitti:
Lisätään vielä, että syöpien määrän ennustetaan kasvavan 70% tulevina vuosina, eli jos nyt joka kolmas sairastuu, on tosiaan jo harvinaista tulevaisuudessa, ettei sairastu, tai joku lähiomainen.
Luomuruokakulttuurin hinnalla tarkoitin lähinnä sitä, että pitää itse nähdä vähän vaivaa, jos meinaa tuolta metsistä niitä luonnonruokia saada. Voihan niitä toki rahallakin ostaa, mutta harvalla nyt niin paljon sitä rahaa on ja sitten se tulevaisuus, eli voihan olla, että raha tosiaankin tulee menettämään merkityksensä, kun tilanne menee pahemmaksi, silloin oma aktiivisuus, tieto ja ahkeruus palkitaan. Eli tässä mielessä se ei ole ilmaista.
Mielelläänhän sitä laittaa energiaa oikeisiin asioihin, eli voihan keräilyn ottaa vaikkapa harrastuksena. Monet luulevat pääsevänsä helpommalla, kun ostavat valmista ja löhöävät sohvillaan, mutta tekevät itselleen karhunpalveluksen, kun se luonnonruoka on todellakin paljon parempaa, ravintorikkaampaa ja puhtaampaa, eli terveellisempää. Luulisi itserakkaita kiinnostavan hoitaa omaa maallista temppeliään, vitsi.Luonnollinen eläminen on ihanaa, jakakaa ihmiset sitä hyvää toisillenne, oppikaa ja auttakaa toisianne nauttimaan luonnonantimista, sekä kasvattamaan omaa ruokaa.
- Helppoa kuin heinänt
Luonto parantaa kirjoitti:
Avauksen kirjoittajana voin kertoa, että käytin sanaa "viherpiipertäjät", koska sitä on tällä palstalla käytetty ja jos sen sanan pitäisi jotain minulle tarkoittaa, se tarkoittaisi monenlaisia luomu- ja vaihtoehtoisesta elämäntavasta kiinnostuneita, kokeilijaviljelijöitä, tai muuten syömisistään kiinnostuneitten ihmisten laajaa haarukkaa. Olisin voinut ihan hyvin käyttää jotain toista sanaa, vaikkapa ekoihmiset, tai parantajat. Ei ole olemassa mitään yhtenäistä luontoihmisten porukkaa, vaan jokainen ihminen tekee itse yksilölliset valintansa, monia se tosin yhdistää hyvän olon takia.
Jokaisen järkevän ihmisen mielessä sana on harmiton ja myönteinen, vaikka joku onneton sitä negatiivisessa mielessä yrittäisi käyttääkin. On älykästä katsoa mitä suuhunsa pistää ja vielä fiksumpaa olisi kasvattaa ruokansa itse, puhtaasti ja luonnonmukaisesti. Luonnosta kerääminen on yksi keino hankkia puhtaampaa ruokaa. Kuinka kauan, jää nähtäväksi.
Mitä enemmän aiheeseen tutustuu, tai siitä tietoa hankkii, sitä enemmän se motivoi ,ennen kaikkea siksi, että terveydenhoidon, itsen ja muiden parantaminen lääkekasveilla- ja ruoilla yleensä, on valtava potentiaali ja mahdollisuus parempaan elämään.
Ei tätäkään "alaa" tarvitse suorittaa, tai tehdä otsa kurtussa ja karttakeppi kädessä, vaan ihan rennolla otteella voi lisäillä hyviksi koettuja asioita ruokavalioonsa, kokeilla yhtä ja toista, mitä oma keho siihen sanoo. Olemme yksilöitä tässä suhteessa, joten käytännön kautta perille.
Parhaillaan on esim. nokkosta luonto täynnä, siitä voi hyvin aloittaa. Keräät esim. 2 litraa nokkosia puhtaalta paikalta, ei navetan nurkilta, ettei tule nitraatin yliannostusta. Ryöppäät, eli kiehautat runsaassa vedessä pari-kolme minuuttia ja pilppuat pinaatin tavoin, teet sitten keittoa, munakasta, tai ihan mitä vaan. On hienon makuista ja sisältää paljon mm. rautaa ja monia hivenaineita, sekä vitamiineja. Timjami sopii mausteeksi nokkoskeittoon ja valkosipuli =)Poimi niitä pieniä vaaleanvihreitä nokkosia, ovat pehmoisempia, tai sitten isommista vain latvat, tai lehtiä, ettei tarvitse valittaa puisevista varsista.
- wefwefwef
Vihreä kuin käärme. Vihreä puolue on käärmeiden pesä.
Kuoleman puolue. - voidaan arvostella
Kun Suomeen tulee jokin aikaisemmin vieras päällekäyvä uskonto ja joku uskaltaa sitä vähän arvostella, täällä rangaistaan heti oman maan kansalaisia.
Muslimimaissa kristittyjä tapetaan sadoittain, mutta se sivuutetaan muutamalla rivillä ja tekijöitä ei varmaan halutakaan mihinkään vastuuseen.
Tämä tuntuu todella epätasapainoiselta toiminnalta ja tulee miettineeksi, että salliiko ja rankaiseeko Suomi itsensä perikatoon ennen pitkää. - tö roud
"Missä olemme 3:n vuoden kuluttua ?"
kaikki kynnelle kykenevät ovat pakkotyöleireillä :D - karsintaa
Junttius ja suoranainen tyhmyys on nykyään niin suosittua, että tekee vain hyvää, kun viimeistään tulevat sukupolvet saavat kunnolla tuta sen seuraukset.
- AvtomatikKalashnikov
Selviytyjiä ovat ne joilla on riittävästi esim. 7.62x39 amisuunia ja sen kanssa yhteensopivaa rautaa.
Ei tarvitse kainostella, kerjätä eikä kyykkiä kun on asianmukaisesti varustautunut. - sellaista vehreyttä.
Mitäkö kolmen vuoden päästä?
Kolmen vuoden kuluttua teillä joko on yllänne panosvöitä joissa runsaasti 7.62x39 amisuunia tai sitten olette mullan alla lykkäämässä rytiputkea. - Muutos aika
Aito vihreä asuu maalla ei kaupungin betonihelvetissä. Elää mahdollisimman omavaraisesti viljellen ym.
Suomessa ei ole kuin yksi vihreä puolue ja se ei todellakaan ole vihreä liitto, joka on ehkä Suomen puolueista kaikkein kauimpana todellisista vihreistä arvoista.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341954Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28919- 69863
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259736Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64722- 10704
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132678- 26656
- 78656
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.204647