Palasiko hän golfkentille esimiehensä kiusittavaksi? D:
Missä runontaja on?
20
<50
Vastaukset
Ei palannut golfkentille, tosin golfkentän kiusaava esimies ei tainnut saada tarpeeksi kiusattua. Joku oli viime vuonna käynyt tuhoamassa ky. golfkentän viheriöitä ja tiitauluja. Ja syyttivät minua. Syksymmällä sitten opiikeuteen setvimään asiaa.
Vastakkain työtön luuseri ja hyvämaineinen ja eliitin pelikenttä. Ei vaikea arvata kumpi häviää.
Ihmettelin viime syksynä kun joku soitti ja totesi "Tiedät varmaan miksi soitin?", oletin et kyseessä jokin lehtimyyjä. Vastasin "En, kerrot varmaan".
Kun laitoin numeron hakuun, selvisi ky. olevan asianajotoimiston.
Todennäköisesti ky. puhelu on äänitetty, koska se ei ollut soittajan toiveiden mukainen, sitä tuskin tullaan esittämään oikeudessa. Kuten ei myöskään ensimmäistä kuulusteluasiakirjaa. Ainakaan en sitä saanut.
Et arvaa ketuttaako?- teevadit
Sullahan on tapahtunut raisuja juttuja siellä irlissä. Toihan kuulostaa jo sille, että olet jonkun umpihullun hampaissa.
- mites..
teevadit kirjoitti:
Sullahan on tapahtunut raisuja juttuja siellä irlissä. Toihan kuulostaa jo sille, että olet jonkun umpihullun hampaissa.
pillusi voi tänä aamuna ;)
teevadit kirjoitti:
Sullahan on tapahtunut raisuja juttuja siellä irlissä. Toihan kuulostaa jo sille, että olet jonkun umpihullun hampaissa.
Jep. Se pääkiusaaja yritti hakata minut astalolla vuonna 2008 ja oli sinä vuonna toisaallta töissä. Saiko sitten sen ansiosta potkut ja sattumalta tuli samalle golfkentälle esimieheksi mitä minä työntekijäksi vuonna 2009.
Periaatteessa hän ei voinut tietää minun hakeutuneen ky. kentälle.
Jälkiviisaana olis pitänyt olla ottamatta vastaan työtarjousta vuodelle 2010. Ky. kenttämestari kuitenkin 2009 kauden lopussa sanoi ettei taida tulla enää seuraavana vuonna sille kentälle.
Toista kertaa en uskonut.runontaja kirjoitti:

Toista kertaa en uskonut.Sinänsä surkuhupaisaa
Yksi pomo yritti piimittää kesälomarahat (ky. henkilö sattuu olemaan paikallisen kokoomuksen puheenjohtaja)
Toinen pomo (kun CV-netissä ilmoitin hakevani lyhytaikaista työtä) ei kertonut palkanneensa minua vakituiseksi, antoi sairaslomalla potkut ja väitti työkkärille, etten pyydettäessä toimittanut sairaslomatodistusta (mitä ei pyytänyt). Kun sitten kysyin muutaman kerran sähköpostilla miksi hän valehteli, syytti kotirauhan häirinnästä.
Tuon jälkeen oli todella hyvä pomo (parasta laatua tekevä rakennusyrittäjä), harmi, et ky. työ oli pätkätyö.- teevadit
runontaja kirjoitti:
Jep. Se pääkiusaaja yritti hakata minut astalolla vuonna 2008 ja oli sinä vuonna toisaallta töissä. Saiko sitten sen ansiosta potkut ja sattumalta tuli samalle golfkentälle esimieheksi mitä minä työntekijäksi vuonna 2009.
Periaatteessa hän ei voinut tietää minun hakeutuneen ky. kentälle.
Jälkiviisaana olis pitänyt olla ottamatta vastaan työtarjousta vuodelle 2010. Ky. kenttämestari kuitenkin 2009 kauden lopussa sanoi ettei taida tulla enää seuraavana vuonna sille kentälle.
Toista kertaa en uskonut.Häh? Mikäs kaheli se oikeen on? Täytyy olla todella huonoa tuuriakin, että päätyy vielä samaan paikkaan töihin myöhemmin sellasen tyypin kanssa.
Säkö nyt joudut sitten oikeudessa saakka käsittelemään tuon pahoinpitelyäkin yrittäneen kanssa kentän tihutöitäkin? Toihan nyt kuulostaa jo ajojahdille. Se tyyppihän on kuin joku tyranni. Ilmeisesti ei pitänyt sinusta ihmisenä ja päätti kostaa elämänsä traumat sulle?
Aika kusinen paikka, etten sanoisi. :-/ - teevadit
runontaja kirjoitti:
Sinänsä surkuhupaisaa
Yksi pomo yritti piimittää kesälomarahat (ky. henkilö sattuu olemaan paikallisen kokoomuksen puheenjohtaja)
Toinen pomo (kun CV-netissä ilmoitin hakevani lyhytaikaista työtä) ei kertonut palkanneensa minua vakituiseksi, antoi sairaslomalla potkut ja väitti työkkärille, etten pyydettäessä toimittanut sairaslomatodistusta (mitä ei pyytänyt). Kun sitten kysyin muutaman kerran sähköpostilla miksi hän valehteli, syytti kotirauhan häirinnästä.
Tuon jälkeen oli todella hyvä pomo (parasta laatua tekevä rakennusyrittäjä), harmi, et ky. työ oli pätkätyö.No työkkäri tietysti uskoin vielä tuota tyyppiä eikä sua? Voisin kuvitella, että ne uskoo esimiehiä eikä työntekijöitä.
On sullakin ollut kaikenlaisia työkokemuksia ja esimiehiä ollut. Kuulostaa kyllä yhtä mielivaltaiselle hommalle mitä itsellä olis joskus yksityisellä.
Jostain syystä mulla on kokoomuksesta nykyään niin kielteinen kuva ja käsitys, ettei mistään muusta puolueesta. Vaikka itse olen poliittisesti täysin sitoutumaton mihinkään puolueeseen. Asiat merkkaa, ei puolueet. Joissain on jotain hyvää ja samalla taas huonoa, ei pysty valitsemaan sellaista puoluetta joka olis vain hyvä. Kun ei sellaista ole vielä keksitty. :-) teevadit kirjoitti:
No työkkäri tietysti uskoin vielä tuota tyyppiä eikä sua? Voisin kuvitella, että ne uskoo esimiehiä eikä työntekijöitä.
On sullakin ollut kaikenlaisia työkokemuksia ja esimiehiä ollut. Kuulostaa kyllä yhtä mielivaltaiselle hommalle mitä itsellä olis joskus yksityisellä.
Jostain syystä mulla on kokoomuksesta nykyään niin kielteinen kuva ja käsitys, ettei mistään muusta puolueesta. Vaikka itse olen poliittisesti täysin sitoutumaton mihinkään puolueeseen. Asiat merkkaa, ei puolueet. Joissain on jotain hyvää ja samalla taas huonoa, ei pysty valitsemaan sellaista puoluetta joka olis vain hyvä. Kun ei sellaista ole vielä keksitty. :-)Työkkärissä sanoivat suurinpiirtein "Ensisiaisesti uskomme työnantajan sanaan", eli se mitä erotettu sanoo, ei ole merkitystä.
Lainsäädännössä nykyään on se pykälä, mikäli työnantaja antaa potkut ja työntekijän mielestä potkut on olleet perusteettomat. Saadakseen oikeutta, kuten peruspäivärahaa, on nostettava kanne väärin perustein annetuista potkuista. Lisäksi oikeustaistelu on voitettava. Muuten paukkuu karenssi.teevadit kirjoitti:
Häh? Mikäs kaheli se oikeen on? Täytyy olla todella huonoa tuuriakin, että päätyy vielä samaan paikkaan töihin myöhemmin sellasen tyypin kanssa.
Säkö nyt joudut sitten oikeudessa saakka käsittelemään tuon pahoinpitelyäkin yrittäneen kanssa kentän tihutöitäkin? Toihan nyt kuulostaa jo ajojahdille. Se tyyppihän on kuin joku tyranni. Ilmeisesti ei pitänyt sinusta ihmisenä ja päätti kostaa elämänsä traumat sulle?
Aika kusinen paikka, etten sanoisi. :-/Odotetaan mitä oikeus sanoo ja murehditaan päätöstä sitten.
Huono puoli myös siinä, et tein kentän toimitusjohtajalle rekmalaation asiasta. Hänen päätöksensä "Pyydä kenttämestarilta anteeksi". Ei ihme jos työpaikoilla voidaan pahoi.
Ja mitä noita papereita luin, väitti samainen tj. et olisin syyttänytmolempia kenttämestareita työpaikkakiusaamisesta. Ei pidä paikkaansa, vain toista.- teevadit
runontaja kirjoitti:
Työkkärissä sanoivat suurinpiirtein "Ensisiaisesti uskomme työnantajan sanaan", eli se mitä erotettu sanoo, ei ole merkitystä.
Lainsäädännössä nykyään on se pykälä, mikäli työnantaja antaa potkut ja työntekijän mielestä potkut on olleet perusteettomat. Saadakseen oikeutta, kuten peruspäivärahaa, on nostettava kanne väärin perustein annetuista potkuista. Lisäksi oikeustaistelu on voitettava. Muuten paukkuu karenssi.Justiinsa. Toisin sanoen sinulla työntekijänä ei ole mitään ihmisarvoa, jos et onnistu saamaan jokaista sanaa nauhalle. Joka voidaan tulkita työnantajan mokaksi ja perusteettomaksi irtisanomiseksi.
Mun toinen vanhempi on kanssa pudonnut päivärahoilta pois heti kättelyssä. Hän lopetti yritystoimintansa (pienimuotoisen) ja hänen yritystään ei pidetty edes työnä jota voidaan noteerata järjestelmässä. Vaikka hän sillä elätti itsensä vuosia.
Hän hakeutui työnhakijaksi, mutta sai ensin myönteisen päätöksen ja kohta sen jälkeen kielteisen, koska oli kuulema 11-vuotta sitten toistuvasti kieltäytynyt työpaikoista ja koulutuksesta. Noh, hän jätti yhden duunin väliin, koska lääkäri oli sanonut ettei se työ hänen sairaudellaan ole sopivaa työtä. Siitä oli todistuskin. Joka tulkittiin mielivaltaisesti työkkärissä. Yhdeltä kurssilta hän jäi pois, koska päivärahat menivät laskuihin ja hän ei päässyt julkisella kulkemaan landelta. Ei ollut mistä vipata rahaa eikä kyytejä kenen matkassa pääsis päivittäin kursseille. Autottomuus ei ole este eikä 30 km välimatkaa, pitää kävellä.
Nyt hän on reilun vuoden ollut ilman rahaa näillä syin. Asia on käsittelyssä. Siis 11- vuotta vanhat asiat voivat vaikuttaa vielä tänään. Vaikka ihminen on työskennellyt nuo vuodet yksityisenä yrittäjänä. Hän ei silti ole mitään työkkärin mielestä, eikä oikeutettu saamaan edes peruspäivärahaa. - teevadit
runontaja kirjoitti:
Odotetaan mitä oikeus sanoo ja murehditaan päätöstä sitten.
Huono puoli myös siinä, et tein kentän toimitusjohtajalle rekmalaation asiasta. Hänen päätöksensä "Pyydä kenttämestarilta anteeksi". Ei ihme jos työpaikoilla voidaan pahoi.
Ja mitä noita papereita luin, väitti samainen tj. et olisin syyttänytmolempia kenttämestareita työpaikkakiusaamisesta. Ei pidä paikkaansa, vain toista.Eli he pelasivat yhteen pussiin sinua vastaan. Toivotaan, että joskus oikeus toteutuu ja saat heidät vastuuseen sinun kiusaamisesta.
Pidän peukkuja sulle. teevadit kirjoitti:
Justiinsa. Toisin sanoen sinulla työntekijänä ei ole mitään ihmisarvoa, jos et onnistu saamaan jokaista sanaa nauhalle. Joka voidaan tulkita työnantajan mokaksi ja perusteettomaksi irtisanomiseksi.
Mun toinen vanhempi on kanssa pudonnut päivärahoilta pois heti kättelyssä. Hän lopetti yritystoimintansa (pienimuotoisen) ja hänen yritystään ei pidetty edes työnä jota voidaan noteerata järjestelmässä. Vaikka hän sillä elätti itsensä vuosia.
Hän hakeutui työnhakijaksi, mutta sai ensin myönteisen päätöksen ja kohta sen jälkeen kielteisen, koska oli kuulema 11-vuotta sitten toistuvasti kieltäytynyt työpaikoista ja koulutuksesta. Noh, hän jätti yhden duunin väliin, koska lääkäri oli sanonut ettei se työ hänen sairaudellaan ole sopivaa työtä. Siitä oli todistuskin. Joka tulkittiin mielivaltaisesti työkkärissä. Yhdeltä kurssilta hän jäi pois, koska päivärahat menivät laskuihin ja hän ei päässyt julkisella kulkemaan landelta. Ei ollut mistä vipata rahaa eikä kyytejä kenen matkassa pääsis päivittäin kursseille. Autottomuus ei ole este eikä 30 km välimatkaa, pitää kävellä.
Nyt hän on reilun vuoden ollut ilman rahaa näillä syin. Asia on käsittelyssä. Siis 11- vuotta vanhat asiat voivat vaikuttaa vielä tänään. Vaikka ihminen on työskennellyt nuo vuodet yksityisenä yrittäjänä. Hän ei silti ole mitään työkkärin mielestä, eikä oikeutettu saamaan edes peruspäivärahaa.Tuo oli täysin uutta. Kaikilla verukkeilla yrittävät säästää valtion rahoja.
Moni joutuu harkitsemaan muutamaan kertaan, ennen kuin hakee uudelle alalle töihin. Jos ei ole tarpeeksi mukavan tuntuinen, on uhkana karenssi.
Minun on pakko lähteä hakemaan ruokaa, etten nälkään näänny.- teevadit
teevadit kirjoitti:
Justiinsa. Toisin sanoen sinulla työntekijänä ei ole mitään ihmisarvoa, jos et onnistu saamaan jokaista sanaa nauhalle. Joka voidaan tulkita työnantajan mokaksi ja perusteettomaksi irtisanomiseksi.
Mun toinen vanhempi on kanssa pudonnut päivärahoilta pois heti kättelyssä. Hän lopetti yritystoimintansa (pienimuotoisen) ja hänen yritystään ei pidetty edes työnä jota voidaan noteerata järjestelmässä. Vaikka hän sillä elätti itsensä vuosia.
Hän hakeutui työnhakijaksi, mutta sai ensin myönteisen päätöksen ja kohta sen jälkeen kielteisen, koska oli kuulema 11-vuotta sitten toistuvasti kieltäytynyt työpaikoista ja koulutuksesta. Noh, hän jätti yhden duunin väliin, koska lääkäri oli sanonut ettei se työ hänen sairaudellaan ole sopivaa työtä. Siitä oli todistuskin. Joka tulkittiin mielivaltaisesti työkkärissä. Yhdeltä kurssilta hän jäi pois, koska päivärahat menivät laskuihin ja hän ei päässyt julkisella kulkemaan landelta. Ei ollut mistä vipata rahaa eikä kyytejä kenen matkassa pääsis päivittäin kursseille. Autottomuus ei ole este eikä 30 km välimatkaa, pitää kävellä.
Nyt hän on reilun vuoden ollut ilman rahaa näillä syin. Asia on käsittelyssä. Siis 11- vuotta vanhat asiat voivat vaikuttaa vielä tänään. Vaikka ihminen on työskennellyt nuo vuodet yksityisenä yrittäjänä. Hän ei silti ole mitään työkkärin mielestä, eikä oikeutettu saamaan edes peruspäivärahaa.Niin ja hän oli tosiaan vuosia siinä vielä omaishoitajanakin ja niistäkin ajoista oli todistukset. Omaishoitajillehan maksetaan tukea.
Sekään ei ole työkkärin mielestä mitään. Hän ei ole suosutunut menemään kursseille ja töihin, vaan on niskuroinut toistuvasti heitä vastaan. Toistuvasti on kahdesti kuten kerroin ja syytkin.
Ensinnäkin miten helvetissä voi 2000 vuoden tapahtumat vaikuttaa 2012 saakka?
Tiedän, että oikeudessa tuo asia tulee olemaan. Ei ole perusteita evätä päivärahaa ihmiseltä noilla syin. Silloin oli 2000 perusteet, mutta ei ne pitäisi enää 2011-2012 vaikuttaa mitenkään. - teevadit
runontaja kirjoitti:
Tuo oli täysin uutta. Kaikilla verukkeilla yrittävät säästää valtion rahoja.
Moni joutuu harkitsemaan muutamaan kertaan, ennen kuin hakee uudelle alalle töihin. Jos ei ole tarpeeksi mukavan tuntuinen, on uhkana karenssi.
Minun on pakko lähteä hakemaan ruokaa, etten nälkään näänny.Joo. Antoivat keltaisen lapun luukulta ja asia oli siinä.
Meehän hakemaan ruokaa. :-) teevadit kirjoitti:
Eli he pelasivat yhteen pussiin sinua vastaan. Toivotaan, että joskus oikeus toteutuu ja saat heidät vastuuseen sinun kiusaamisesta.
Pidän peukkuja sulle.Kiitokset.
teevadit kirjoitti:
Niin ja hän oli tosiaan vuosia siinä vielä omaishoitajanakin ja niistäkin ajoista oli todistukset. Omaishoitajillehan maksetaan tukea.
Sekään ei ole työkkärin mielestä mitään. Hän ei ole suosutunut menemään kursseille ja töihin, vaan on niskuroinut toistuvasti heitä vastaan. Toistuvasti on kahdesti kuten kerroin ja syytkin.
Ensinnäkin miten helvetissä voi 2000 vuoden tapahtumat vaikuttaa 2012 saakka?
Tiedän, että oikeudessa tuo asia tulee olemaan. Ei ole perusteita evätä päivärahaa ihmiseltä noilla syin. Silloin oli 2000 perusteet, mutta ei ne pitäisi enää 2011-2012 vaikuttaa mitenkään.Tuo päätös voi lähteö kohdasta "Mikäli toistuvasti kieltäytyy ottamasta työpaikkaa tai kurssitusta vastaan, saa peruspäivärahan siinä vaiheessa kun on ollut töissä tai opiskellut XXX ajan. Yhteen aikaan se oli kolme kuukautta, nykyisestä en tiedä.
runontaja kirjoitti:
Tuo päätös voi lähteö kohdasta "Mikäli toistuvasti kieltäytyy ottamasta työpaikkaa tai kurssitusta vastaan, saa peruspäivärahan siinä vaiheessa kun on ollut töissä tai opiskellut XXX ajan. Yhteen aikaan se oli kolme kuukautta, nykyisestä en tiedä.
Mikäli taas on työtön ja omaishoitaja, omaishoitajuuden tuomat eurot taas vähennetään peruspäivärahasta. Tasan ei taaskaan mene onnen lahjat.
- teevadit
runontaja kirjoitti:
Mikäli taas on työtön ja omaishoitaja, omaishoitajuuden tuomat eurot taas vähennetään peruspäivärahasta. Tasan ei taaskaan mene onnen lahjat.
Hän oli työtön silloin, kun kursseille ei päässyt. Silloin ei ollut omaishoitajana vielä, kun ei päässyt kurssille rahan puutteen takia. Kun hän oli omaishoitajana, hän ei nostanut mistään muualta rahaa kuin minkä kunnalta sais omaishoitajan palkkion. Ei siis nostanut päivärahaakaan eikä silloin hakenut töihin. Ollut edes hakijana. Mutta tuo aika katsotaan lorvimiseksi, kun hän ei ole ollut niin sanotusti virallisesti töissä eikä työnhakijana.
Virallisesti silti omaishoitajana reilut 4 vuotta. Sitten samaa aikaan hän perusti yrityksen tuossa omaishoitajana ollessa. Ehti vuoden olla samaan aikaan osa-aikaisena yrittäjänä. Kunnes omaishoitajan homma loppui, hoidettavan kuolemaan.
Nuo kurssilta pois jääminen ja työstä kieltäytyminen siis tapahtuivat ennen omaishoitajan ja yrittäjyyden alkamista. Karenssin hän sai ja kärsi silloin. Siksi en tajua miksi edelleen ne asiat siellä painaa vaakapkupissa muka jotain. Noh asianajaja kyllä sanoi, että virkailija on menetellyt väärin ja väärin perustein langettanut hänelle nyt päivärahan maksatus kiellon. Ja tuo moka tulee olemaan virkailijalle menettelyvirhe. teevadit kirjoitti:
Hän oli työtön silloin, kun kursseille ei päässyt. Silloin ei ollut omaishoitajana vielä, kun ei päässyt kurssille rahan puutteen takia. Kun hän oli omaishoitajana, hän ei nostanut mistään muualta rahaa kuin minkä kunnalta sais omaishoitajan palkkion. Ei siis nostanut päivärahaakaan eikä silloin hakenut töihin. Ollut edes hakijana. Mutta tuo aika katsotaan lorvimiseksi, kun hän ei ole ollut niin sanotusti virallisesti töissä eikä työnhakijana.
Virallisesti silti omaishoitajana reilut 4 vuotta. Sitten samaa aikaan hän perusti yrityksen tuossa omaishoitajana ollessa. Ehti vuoden olla samaan aikaan osa-aikaisena yrittäjänä. Kunnes omaishoitajan homma loppui, hoidettavan kuolemaan.
Nuo kurssilta pois jääminen ja työstä kieltäytyminen siis tapahtuivat ennen omaishoitajan ja yrittäjyyden alkamista. Karenssin hän sai ja kärsi silloin. Siksi en tajua miksi edelleen ne asiat siellä painaa vaakapkupissa muka jotain. Noh asianajaja kyllä sanoi, että virkailija on menetellyt väärin ja väärin perustein langettanut hänelle nyt päivärahan maksatus kiellon. Ja tuo moka tulee olemaan virkailijalle menettelyvirhe.Toivottavasti kääntyy parhain päin.
- teevadit
runontaja kirjoitti:
Toivottavasti kääntyy parhain päin.
Toivottavasti. Hän on vuosia ollut sairauden vuoksi pois työelämästä ja hankalasti työllistettävä ko. sairauden vuoksi jo nuorena. Mutta hän ei ole nostanut päivärahaa kuitenkaan moneen vuoteen edes työttömänä ollessaan. Ei edes sairaspäivärahaa. Eläkettä ei myönnetä. Mutta töihinkään ei enää kelpaa ikänsäkään puolesta. Väliinputoaja.
Ja nyt kun sitä tarvitsisi rahaa, koska toisella on pieni sairaseläke. Niin ei tipu. :-)
Toimeentulotukeen taas vaikuttaa toisen puolison huima sairaseläke. Vajaalla tonnilla siis pitää elää 2 aikuisen kuukausi ja maksaa kaikki kulut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342005Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291052- 69878
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261766Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65752- 14735
- 83688
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213673- 26671