Ex-puoliso käy "kotona"

OH85TD

Tuttavapariskunnalle kävi niin, että pitkän avioliiton jälkeen tuli ero. Viimeiset vuodet olivat riitaisia ja viimeiset kuukaudet suunnilleen mykkäkoulua. Vaimo muutti kuukausia sitten pois yhteisestä asunnosta (jonka omistavat puoliksi), mies jäi. Lapset eivät asu enää kotona, mutta lemmikkiä he vaihtelevat kodista toiseen. Naisella on ainakin jonkinlainen uusi miessuhde.

Pois muuttanut rouva ei kuitenkaan ole ns. vienyt muuttokuormaa uuteen asuntoonsa, vaan vielä kuukausienkin jälkeen käy hakemassa tavaroita entisestä kodista (jos siis mies edelleen asuu) suunnilleen yksi kerrallan, kerran tai useammin viikossa. Tämä tapahtuu yleensä miehen työpäivän aikana ja aina niin, ettei mies ole kotona.

Tuntuu jotenkin ihmeelliseltä. Asunto ei enää ole rouvan koti, mutta silti hän käy siellä kuin kotonaan, vieläpä asukkaan poissa ollessa. Miksi hän ei ota ja kanna tavaroitaan kerralla ulos? Pitääkö hän vielä "ovea raollaan" paluuta varten? Ovatko käynnit jotain kontrollikäyntejä? Miten olette itse vastaavissa tilanteissa toimineet?

15

1740

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vaikea tietää

      Tietysti jos asia häiritsee sitä miestä, niin hän voisi ottaa asian puheeksi. Miksi asunto omistetaan yhdessä, eikö jompikumpi voi ostaa toisen ulos tai sitten myydään asunto. Se on yleensä järkevin vaihtoehto jos ei haluta olla tekemisissä eikä yksimielisyyttä siitä kumpi saa ostaa asunnon ole.

    • sgfsd

      Kutakuinkin vastaavassa tilanteessa ystäväni pyysi isännöitsijää vaihtamaan lukot. Ex oli asunut jo pidemmän aikaa virallisesti muualla ja ystäväni oli asunnossa yksin vuokralaisena. Ex oli jättänyt asuntoon ja varastoon joitakin tavaroitaan ja jossakin vaiheessa ilmeni, että oli käynyt asunnossa uuden siippansa kanssa useita kertoja omilla avaimilla (hänellä ei pitänyt enää edes olla avainta asuntoon)asunnon haltijan poissa ollessa. Taisi olla aika lähellä, ettei asiasta tullut poliisijuttua.

    • xxxxxxxxx

      Mitä jos vaikka ex-puoliso kieltäisi ramppaamisen?

      Minulle jäi entiseen kotiin lähes kaikki. Astioista, muista tavaroista, koneista eikä huonekaluista ex hennonnut luopua, kun tarvitsi niitä niin hirmuisesti. Uuteen asuntooni lapset avasivat oven, kun ex haki jotain, yleensä lasten yksittäisiä vaatekappaleita "myytäväksi" tai sitten toi colaa, keksejä, karkkeja ja chipsejä keittön kaappeihin. Sitten sanoin lapsille, että pyytävät isäänsä jättämään kamat eteiseen, tänne ei ole tervetullut. Tarkastuskäyntejä ainakin nuo olivat.

    • livehard3

      Eiköhän se oo kuule ihan niiden asia.
      Eikö sulla ole omaa elämää?
      Ei taida. Muuten ymmärtäisit paremmin.

      • OH85TD

        Onhan tuo mieskin asiaa ihan ääneen puulaakijoukkueen saunaillassa pohtinut, joten kai se jotenkin senkin mieltä vaivaa. Eronneella entiseen asuntoon jääneelläkö ei oikeutta kotirauhaan ja yksityisyyteen? On normaalia, että vihaamasi ihminen käy kotonasi vielä melkein vuosi lähtönsä jälkeen? En kyllä ymmärrä.
        Exän kanssa on vaikea keskustella, kun asiallisia puhevälejä ei ole.


      • Raakelin enkeli
        OH85TD kirjoitti:

        Onhan tuo mieskin asiaa ihan ääneen puulaakijoukkueen saunaillassa pohtinut, joten kai se jotenkin senkin mieltä vaivaa. Eronneella entiseen asuntoon jääneelläkö ei oikeutta kotirauhaan ja yksityisyyteen? On normaalia, että vihaamasi ihminen käy kotonasi vielä melkein vuosi lähtönsä jälkeen? En kyllä ymmärrä.
        Exän kanssa on vaikea keskustella, kun asiallisia puhevälejä ei ole.

        Taidat olla toinen osapuoli. Mudien murheita ei sovi pohtia keskustelupalstoilla nimittäin.


      • mk
        OH85TD kirjoitti:

        Onhan tuo mieskin asiaa ihan ääneen puulaakijoukkueen saunaillassa pohtinut, joten kai se jotenkin senkin mieltä vaivaa. Eronneella entiseen asuntoon jääneelläkö ei oikeutta kotirauhaan ja yksityisyyteen? On normaalia, että vihaamasi ihminen käy kotonasi vielä melkein vuosi lähtönsä jälkeen? En kyllä ymmärrä.
        Exän kanssa on vaikea keskustella, kun asiallisia puhevälejä ei ole.

        Sarjoittaa lukot uudestaan ja jos ei ole montaa lukkoa niin maksaa noin 50€ lukko tai laitatuttaa turvalukon oveen normaalin lukon lisäsksi niin ei pääse kukaan muut kulkemaan asuntoon.


      • voijestas
        OH85TD kirjoitti:

        Onhan tuo mieskin asiaa ihan ääneen puulaakijoukkueen saunaillassa pohtinut, joten kai se jotenkin senkin mieltä vaivaa. Eronneella entiseen asuntoon jääneelläkö ei oikeutta kotirauhaan ja yksityisyyteen? On normaalia, että vihaamasi ihminen käy kotonasi vielä melkein vuosi lähtönsä jälkeen? En kyllä ymmärrä.
        Exän kanssa on vaikea keskustella, kun asiallisia puhevälejä ei ole.

        Ei ole normaalia antaa vihaamansa ihmisen käydä entisessä kodissaan eron jälkeen. Ellei avainta saa pois, lukon voi vaihtaa, kuten tuossa jo ehdotettiin.


      • loveharD

        Moni asia on useamman ihmisen harmina, vaikka se olisikin kahden kauppa.

        Aina tulee lieveilmiöitä ympäristöön.


    • Ei h-i !

      Kerro nyt hyvä ihminen, mitä tällainen asia kuuluu ulkopuolisille?

    • KyttäSatanolla

      Ap on itse tämä asuntoon jäänyt osapuoli. Luultavasti erosta on jo jonkin aikaa, ja nyt hän on uuden puolisonsa kannustamana alkanut kelata menneitä, ja exän toimia. Uusi puoliso lietsoo vihaa kaikin keinoin, koska on äärettömän mustasukkainen eikä koskaan tule olemaan muuta kuin kakkonen. Ap taas on tossun alla.

      Menikö oikein? Mitä luulette? :)

      • wendy*

        Ok, ap on asuntoon jäänyt osapuoli, mutta ehdottomasti sinkku :). Ap oli tossun alla ex-liitossaan kuin myös sen jälkeen. Ex-vaimolla on uusi mies, jota hän ei pysty eikä halua pompottaa. Siispä ex-vaimo ei poistu ex-miehensä elämästä. Eikä mies sitä tahdokaan, muutenhan olisi tehnyt pesäeron selväksi ja vaihtanut lukot oveen. Mielestäni koko ap:n viestin juju ei ole siinä, miksi ex-vaimo rampaa entisessä kodissaan, vaan siinä, miksei ex-miehensä sitä kiellä.


    • ositus,

      Taidat olla"uusikko"jota vit***aa kun miehen ex käy talossa josta kuiteski omistaa puolikkaan...
      Sano sille miehelle, että hoitaa osituksen kuntoon.

    • hohhoijaa,

      Anna ihmisten ite hoitaa eroomisensa, mitä ne sulle kuuluu, vai..oletko kärkkymässä ex vaimon paikkaa?????

      • hip hurraa

        kyllä eroavat tarvitsevat tukijoukkonsa, vaikka sitten netitse.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2005
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1052
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      878
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      766
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      752
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      735
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      688
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      686
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      673
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      671
    Aihe