Onko suhde tuhoontuomittu?

Mikä ahdistaa? Et tunne tarpeeksi? Tahdot tutkailla toisia vaihtoehtoja? Mistä syistä aloitit seurustelun? Mitä seurustelu tarkoittaa sinulle? Mieti aikasi, mutta älä roikota ketään mukana turhaan.

Ei ole realismia kuvitella, että elämä on vaan tasasta tanssia aamusta iltaan. Parisuhteessa syntyy totta kai joskus kysymysmerkkejä itse kullekin, koska on kyse kahden persoonan yrityksestä elää yhdessä.

Enneminkin olisin huolissani jos heti alusta saakka tuntuu siltä ettei mikään ikinä häiritse eikä koskaan synny erimielisyyttä mistään. Se on kuin lilluisi seisovassa vedessä eikä sellainen elämä kasvata ketään.

Mikä sut saa tuntemaan, että "joku tässä mättää", mieti sitä. Mitä sä voisit sun mielestä tehdä, jotta se kumppani tulis tutummaksi ja sun (ilmeinen) epävarmuutesi väistyisi viimein.
Luotatko sä siihen ihmiseen, ja jos et, niin miksi. Kunnioitatko sä sitä, ja jos et niin miksi. Ne on kaksi pääpilaria joiden varaan me rakkaussuhteemme rakennamme.

Ei se välttämättä ole tuhoon tuomittu. Me erosimme miesystäväni kanssa samoin tunnelmin. Ehkä enempi hänen puoleltaan se oli niin, että hän ei ollut varma. Mutta nyt eron jälkeen olemme molemmat tehneet muutoksia toimia parisuhteessa ja menee todella paljon paremmin ja tulevaisuus näyttää näillä näkymin hyvältä. Ehkä sinun pitää ensin itse tehdä muutoksia ja auttaa kumppaniasikin näkemään, mitä hän voisi muuttaa, että kaikki olisi hyvin.

Mä en osaa sun tapauksesta sanoa, mutta itse aloitin seurustelun ja aluksi kaikki oli kovin ihanaa. Olin äärettömän rakastunut mutta silti jokin hälytyskello soi mun päässä ja tuntui että jokin ei ole kohdallaan. Mies jonka kanssa seurustelin sai mut jotenkin varuilleen. (olin kärsinyt kipeän eron pitkästä suhteesta ja en halunnut että uudelleen sattuu) Seurustelimme lähes vuoden ja sen vuoden aikana mulle selvis yhä selkeemmin miksi mua ahdistaa, pelottaa ja miksi jarruttelen kovaa tahtia yhteen muuttoa jne. Mies oli yhä enemmän ja enemmän vainoharhaisen mustasukkainen ja kontrollioiva.. Lopulta hän yritti jo kontrolloida kaikkea elämässäni.. Myös henkinen ja fyysinen väkivalta tuli kuvaan.. Samalla kokoajan painostus avoliitttoon ja siitä avioliittoon menosta kävi miehen puolelta voimakkaana. Kieltäytymiseni ja jarrutteluni tietenkin oli hänelle selvä merkki että petän häntä.. Lopulta jätin hänet ja silloin olin jo henkisesti ihan rikki ja loppu.

Minulle se ahdistus, suhteen etenemisen jarruttelu, hälytyskellojen soitto päänsisäl oli ihan aiheellista. En vain luottanut päänsisäisiin varoituksiin ja tunteeseen että asiat ei ole niinku pitäis. (tämä fiilis tuli jo viikon tapailun jälkeen) Syy miksi en luottanut itseeni oli varmastikin se että kuvittelin raskaan ja vaikean eron vaikuttaneen siihen etten vain luota kehenkään enää yhtä helposti.

Eli mun kohdal syy oli järkevä ja siksi suosittelen että selvitätte syyn sen fiiliksen takana.