kovin tuntuvat pukeutuvan sellaisiin vaatteisiin, että ei niissä remonttitöitä ainakaan tehdä. voisi dokumentti ohjelman tehdä ja seurata mitä ne siellä tekee. on nimittäin kokemusta erään toisen konttorin töistä.
siellä oli pitkällä käytävällä monessa kerroksessa huoneita ja huoneissa pukumiehiä ja jokunen nainenkin istumassa. kerran meni eräästä huoneesta tuuletin ja ovi jäi raolleen. oven raosta seurasin huoneeseen. siellä ukkeli maksasi sohvalla usean tunnin, näpytteli hieman tietokonetta, laittoi allekirjoituksia papereihin niitä lukematta ja lähti reilusti etuajassa töistä.
Ei ne oikein muuta tehneet kuin olivat lukitussa huoneessa. Joskus harvoin eräs johtaja sai huoneeseensa seuraa kahdesta yhteistyökumppani yhtiön edustajista. Tunnin pari istuivat siellä ja sitten lähtivät pois hoiperrellen ja alkoholilta tuoksuen. Tämä muistorikas kesätyökokemus opiskeluajalta ja eräästä toisesta pääkonttorista. Ei mullakaan paljon töitä sen puoleen ollut siellä. Jokatapauksessa sain pientä palkkaa verrattuna niihin muihin, koska ne olivat pomoja. Vessakäynnit saivat heihin eniten liikettä, työhuoneeseen menon, ruokatauon ja töistälähdön ohella. Muutamat livahtivat ruokatauolla kotiinsa.
Huomasin, että on sellainen kiertävä systeemi, että n. joka kymmenes lähtee kerran kahdessa viikossa omana viikonpäivänään töistä ruokatauolla.
mitä työtä nokian pääkonttorissa tehdään?
Ei signaalia
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341954Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28919- 69863
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259736Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64722- 10704
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132678- 26656
- 78656
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.204647