Onko muilla ongelmana, että housut hajoavat nopeasti reiden sisäosasta? Olen pitkä mutta reidet ovat tosi tuhdit. Vaatekoko on 48-50.
housut hajoaa
4
221
Vastaukset
- rekisteröitymätön**
Kyllä, sama ongelma. Harmittavaa. Kun kangas on kulunut puhki, ei housuja oikein voi enää käyttää . Vaikka kulunut kohta ei edes näkyisi, se tuntuu...
En ole keksinyt, millä sen estäisinkään. Sukuvikana on todella tukevat reidet ja ne olivat ongelmana silloinkin kun olin ihan normaalipainoinen. Yllättäen lihottuani on ollut helpompi löytää vaatteita, koska reidet eivät ole hirveämmin paksuuntuneet, ainoastaan kaikki siitä ympäriltä - nyt olen tavallaan sopusuhtaisempi kuin ennen.
Hoikempana ei koskaan löytynyt housuja, joissa olisi ollut tarpeeksi leveät reidet, vaan piti sitten ostaa isompaa kokoa ja kaventaa takamuksen ja vyötärön kohdalta :(. Nyt takapuolen ja vyötärön hieman levittyä saan vaatteita suoraan hyllystä! :)
Joskus olen jaksanut laittaa sellaiset paikat reisien väliin - siis vahvistaa sen ongelmakohdan etukäteen. Paljon helpompaa, kuin lähteä laittamaan paikkaa jo puhkikuluneeseen kankaaseen.
Luulen, että JOS saisi sellaisia housuja, joissa ei olisi sisäsaumaa lahkeessa ( mahdoton, koska ko. sauma ei ole suora), housut kestäisit hankausta paremmin -nyt paksu sauma hankaa kangasta vasten ja kuluttaa sen nopeammin.- abbyabby
Kiva kun kommentoit, mä jo luulin, että olen yksin ongelmani kanssa. Kankaissa on myös eroa. Pellava hajoaa hetkessä mutta sellainen kevyesti kiiltävä joustava kangas on kestävää. Itse pidän eniten puuvillaisista farkkumallisista housuista mutta ne juuri kuluu helposti. No toisaalta 15 kiloa painosta pois, niin ongelmani loppuisi.
- okokok
Johtuu muistaakseni reisien hikoamisesta;) Sama juttu siis täälläkin.
- risahaarakas
Minulla ja tyttärelläni on sama ongelma. Hän on normaalipainoinen, minä sangen tukeva. Hoikahkollakin voi olla sen malliset reidet, että hankaavat yhteen. Pyörällä ajaminen kuluttaa myös housuja haaroista. Työhousuja olen paikannut, kun ajattelen, ettei se leipomossa niin kovin haittaa, miltä haaroista näyttää. Kalliimmat housut vaihdan heti kotona rähjiin, että säästyisivät hiukan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341947Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28891- 69855
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259732Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64717- 10696
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132673- 26649
- 77648
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.201640