Uupumus mistä

Ajatuksen muutos

Olin juuri eräällä kurssilla yhdessä puolisoni kanssa, koski enemmänkin erästä sairautta kuin pariterapiaa. Itse olin hakemassa juuri tuota vertaistukea ymmärtämiseen ja hyväksymiseen.

Olen itse myös ollut perin uupunut joskus, kun asiat eivät suju lainkaan ja toinen on vielä ereä ja poissaoleva, mutta sehän johtuu vain hänen omasta olostaan. Ja tämä minun pitää ymmärtää, että hänkin tarvitsee omaa aikaa asioiden hyväksymiseen.

Uskon noissa eroissakin monesti tulevan saman kysymyksen eteen, ollaan uupuneita ihan omista ajatuksista ja siellä vellovista sekaisista asiosita, se on sitä vihan , rakkauden ja kaikkien muidenkin tunteiden myllerrystä, joka aiheutuu joskus vain siitä omasta riittämättömyydesta.

Yksi keino on hieman antaa periksi, miksi tänään siivoaisin ja jos on varaa ota vaikka Marttojen toimistoon yhteyttä ja käytä siivouspalveluja eli te itse asialle jotakin. Puoliso edes ymmärtää aina sinun olevan uupunut, kun tuossa tilanteessa oikuttelet, ajat ihan itse parisuhdetta eroon.

Itse tällä kurssilla sain huomata asian, että puolisokin pystyi kertomaan muille kurssilaisille elämästään, mutta huomioi minutkin hyvin ja keskustelimme paljon kuulemastamme ja näkemästämme.
Ei meidänkään unelmat voi toteuta, mutta meidän on itse hyväksyttävä asia ja yritettävä löytää ilo niistä, mitkä ovat mahdollisia. Eli elämämme on paljon vaikeampaa kuin terveen nuorenparin elämä.

Eli nämä samat vaikeat asiat ovat monissa perheissä, koetaan että unelmat eivät täyty, eivät ne koskaan voi kokonaan täyttyäkään, on vaan hyväksyttävä asia. Voi olla että tuleekin ssitten aivan itsestään niitä ilon pilkkuja kun ei niitä osaa edes odottaakaan.

Kyllä se uupumus on ihan oman pään sisältä tuote, ei sitä todellisuudessa aiheita puoliso, lapset tai kukaan muukaan. Mutta hoidettava sitä on, usein oman ajattelun muutos on sitä hoitoa. Hyvän ystävän kanssa keskustelu, mutta ei todellakaan baarit, viinat, ja pettämiset.

0

151

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
        Maailman menoa
        45
        5230
      2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

        Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
        Maailman menoa
        129
        1686
      3. Räppäri kuoli vankilassa

        Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
        Maailman menoa
        51
        1650
      4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

        Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
        Ikävä
        15
        1609
      5. Aleksi Rytilä

        Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        14
        1305
      6. Kulukusuunnat

        Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
        Kuhmo
        4
        1220
      7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

        Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
        Ikävä
        22
        1120
      8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

        Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
        Suomalaiset julkkikset
        17
        1057
      9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

        Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
        Maailman menoa
        77
        1018
      10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

        Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
        Ähtäri
        60
        867
      Aihe