olenko vain vainoharhainen?

heddi-

Mitä pitäisi tehdä? Olen seurustellut nykyisen mieheni kanssa n. 2 ½ vuotta ja välillä minusta tuntuu että hän ei ole vieläkään päässyt ex:ästään yli. Aivan suhteen alkuaikoina hän jätti minut ja kävi panemassa ex:äänsä, mutta palasi kuitenkin takaisin luokseni. Sen jälkeenkin on ollut ongelmia. Hän on monet kerrat keskustellut facebookissa exänsä kanssa ja muistellut menneitä ja heidä ihania aikojaan. ( seurustelivat n. 3 kk). Mies salasi keskustelut tietenkin. Myöskin hän soitteli useasti exälleen kännissä tai niin etten minä ollut paikalla ja salasi myös nämä puhelut. Ex:äkin seurusteli jo uuden miehen kanssa, mutta minusta on outoa että heillä on noin lämpimät välit. Kenties vanhasuola janottaa? Minulle mieheni väittää että ovat vain hyviä ystäviä. Minun on vaikea tätä uskoa, ainakaan sen jälkeen kun kuulin kenen takia minut silloin jätti.

4

212

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • onko sen arvoista?

      Näyttää että mies on jäänyt lihakoukkuun, eli tuntuu että seksi on ollut eksän kanssa niin hyvää, että sitä pitää harrastaa edelleenkin. Olette seuraustelleet niin vähän aikaa, että kovin vanhasta suolasta ei näytä olevan kyse.

      Näyttää että mies kaipaa exäänsä muutenkin kuin seksin takia. Ehkä heillä jäi jotain kesken, ja he virittelevät suhdettaan uudelleen ja kun se näin kätevästi sujuu näin, kun sinulle tämä järjestely sopii. En vaan tajua, miksi siedät tuollaista, varsinkin kun on ollut ongelmia. Kannattaa miettiä, onko se hyvä mitä tästä suhteesta enempi kuin se paha, mitä saat. Jos tulee pelkkää pahaa mieltä, niin mieti onko mitään tolkkua olla tuollaisen kanssa.

      Minusta itsestäni tuntuisi kyllä että suhde ei ole sen arvoinen, että suostuisin tuollaiseen kohteluun. Antaisin miehen mennä menojaan kun seuraavan kerran menee exän luokse, eikä takaisin olisi enää tulemista.

      Minusta ikävä kyllä tuntuu, ettei teillä ole toivoa, kun mies ei kunnioita sinua ja tunteitasi ja paneskelee eksää.

    • ex mies

      Exältä saa aina helposti pimppiä jos panettaa.

      • Näinhän se joskus

        Totta tuo joskus onkin. Siis nimimerkille ex mies. Itse allekirjoitan myös naisena, että exän kanssa on helppo alkaa seksiin eli olen monta kertaa saanut exältä moloa aina kun olen sitä kaivannut, koska tietää mitä toinen haluaa ja toinen tietää mitä itse haluaa. Eli vakiintunut seksi, missä tunnetaan toinen tällä alueella hyvin kyllä houkuttaa sellaisen uuden suhteen rinnalla kunnes se uusi suhde muuttuu tyydyttävämmäksi. Vasta kun se toinen osapuoli kieltäytyy paneskelusta, tapahtuu ratkaiseva käänne.

        Varsinkin se osapuoli, joka jää yksin kun toinen lähtee parisuhteesta, helposti jää seksinpuutteessa tilanteeseen, että seksi exältä maistuu kun muutakaan ei ole tarjolla.

        Itse olen ollut vastaavanlaisessa tilanteessa parikin kertaa. Mikäs siinä, jos molemmat sitä haluaa, mutta kyllä se loukkaa sitä exän uutta kumppania. Siinä joutuu pohtimaan, onko uusi suhde tosiaan sen arvoinen, että jättää ne exät tosiaan exiksi. Voi käydä sitten niinkin, että kun yrittää istua kahdelle tuolille, niin tipahtaakin väliin: sekä exä että uusi jättää kun kyllästyy koko touhuun. Minulle kävi niinkin nuoruuden rakkauden kanssa. Seurustelin naimisissa olevan miehen kanssa, joka ei aikomuksistaan huolimatta ottanutkaan eroa, vaan piti järjestelyä hyvänä, eli saa paneskella molempia ja on sen luona aina kuka ei kiukuttele ja pihtaa. Minä en tuota halunnut jatkaa joten lopetin suhteen. Mutta sitten vaimokin heitti ukkonsa pihalle. Eli jäi saamatta sitten kummaltakin sitä pimppiä.

      • mies ex
        Näinhän se joskus kirjoitti:

        Hyi helvetti :/ :/

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2016
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1065
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      880
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      768
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      759
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      739
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      689
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      687
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      676
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      672
    Aihe