en tiedä haluanko enää olla suhteessa mutta en osaa erotakaan

toivoton tapaus

Moi!
Mulla ja miehelläni on takana pian 3 vuotta.Olemme kihloissa ja asumme yhdessä. Jo pitkän aikaa on tullut kausia, kun mietin etten ehkä haluaisikaan olla enää suhteessa, vaan sinkku. Asioita ei paranna ainakaan se, että ystäväni joka seurustelee myös, on puhunut kanssani samasta asiasta omalla kohdallaan.
Iso syy tähän on, että vaikka mieheni onkin toisaalta ihana, niin enemmänkin hän on sellainen, joka ei kuuntele minua KOSKAAN ja hänen mielipiteensä ovat aina oikeita ja vain häntä pitäisi totella. Itselleni tulee todella huono fiilis, kun yritän jutella hänelle asioita (vaikka ihan normaaleja mitä ihmiset nyt yleensä toisilleen puhuu) ja hän ei puhua pukahda.Ei sano yhtikäs mitään. Ikinä. Suoraan sanottuna se vituttaa ja suuresti. Huomautan siitä lähes joka kerta eli ainakin kerran päivässä, mutta häntä ei näytä kiinnostavan. Miksi minun sitten tarvitsisi panostaa meidän suhteeseemme koska minä en tuollaista halua katsella ja tietääkseni toimivaan parisuhteeseen tarvitaan kaksi aktiivista ihmistä, jotka välittävät toisesta ja toisen mielipiteistä/elämästä yleensä..
Meillä on myös ollut muita tapaturmia suhteessamme.. Olen pettänyt häntä, ja kertonutkin siitä hänelle. Asiat on käsitelty ja niin pois päin. Syytä tähän pettämiseen hän tivasi minulta kovin aikoinaan, mutta en osannut sanoa. Olin itsekkin sokissa.. Nyt tiedän syyn; tunnen itseni hänen kanssaan tarpeettomaksi ja mitättömäksi koska hän ei anna minulle minkäänlaista huomiota paitsi silloin kun tahtoo seksiä. Sekin loukkaa ja siitäkin olen sanonut muutamaan otteeseen.
Sitten tapaturma nro 2 ; hän on hakannut minua pariin otteeseen. Kännipäissään kun olemme riidelleet ja hän on luullut että olen nuoleskellut jonkun jätkän kanssa tai muuta vastaavaa ja yksi kerta oli sellainen kun sanoin että haluan erota.. Lisäksi hän on uhannut hakata koiramme, tai ainakin toisen niistä mikä on ns. minun koirani ja perheen suht tuore tulokas, josta välitän erittäin paljon ja hän tietää sen.

En tiedä haluanko jatkaa mutta en tiedä haluaisinko oikeastaan erotakkaan.
Välillä tuntuu että minun elämäni valuu sormien välistä hukkaan.. olen vielä nuori ja tahtoisin viettää sellaista elämää mitä haluan.
En kuitenkaan välttämättä edes uskaltaisi sanoa hänelle haluavani erota, sillä pelkään tulla hakatuksi tms. Lisäksi hän on silloin kännipäissään kun oli riita ja hän hakkasi minua, sanonut, että tekee mun elämästä yhtä helvettiä jos jätän hänet. Paikkakuntamme on pieni ja en täysin epäile etteikö hän tekisikin kaikkensa että minulla olisi huono olla jos tahtoisin erota..
Tämä on niin vaikeaa.. En vain tahtoisi olla "turhassa" suhteessa ja hukata elämän haluani..
:/

10

1085

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Killbill

      Lähde, vaihda paikkakuntaa tai jos et niin varaa paikka kirkkomaalta. Tuo ei parane, pahenee aikaa myöten.

      • Killbill

        ...ja älä varoita etukäteen vaan kertarysäyksellä ja nopeasti.


    • mies on vaarallinen

      Väkivalta on rikos. Selvästikin mies on se "pää", jolle naisen kurissa pitäminen on se "juttu" parisuhteessa. Mutta itse katsoisin ulkopuolisena miehen rikolliseksi. Sun pitää lähteä tänään. Saat voimaa ja energiaa siitä kiukusta tai "vitutuksesta". Kihlaus ei ole este, se on vain lupaus, senkin voi perua ottamalla sormuksen pois sormesta. Tiedät varmasti itsekin miten asiat etenevät väkivaltaisissa suhteissa. Et saa rakkautta vaan vihaa, mieti mitä se tekee.

    • ero paras

      Jos nyt päädyt eroamaan avokistasi, ota joku tuttu kertomistilanteeseen mukaan tai vaikka kaveri. Tuskin miehesi uskaltaa toisen silmien alla käydä sinuun käsiksi tai sitten sovit tapaamisen johonkin julkiseen paikkaan ja kerrot siellä. Mut niinkun jo joku kommentoi, eroa nyt ihmeessä. Hakkaaminen ei ole ikinä oikein ja jos mä olisin sun tilalla, lähtöpassit tulisi miehelle siltä seisomalta. Kunnioita itteäsi edes sen verran, ettet jää kenenkään nyrkkeilysäkiksi.

    • tenant

      Moi!

      Tästä kirjoituksesta tulee ilmi kaksi kohtaa, jotka tekevät parisuhteen mahdottomaksi. Toinen on että olet pettänyt häntä ja sitten se että hän on hakannut sinua. Parisuhteessa tällaisen luottamuksen voi pettää ainoastaan yhden kerran. Sen jälkeen asiat eivät koskaan enää palaa ennalleen. Vaikka asioita käsitellään ja annetaan anteeksi, niin se ei loppujen lopuksi poista sitä mahdollisuutta ja pelkoa, että sama tapahtuu uudelleen. Siinä pelossa ei ole hyvä elää.
      Muuta pois paikkakunnalta ja aloita uusi elämä jossain muualla. Pidä huoli että mies ei saa tietää uutta osoitettasi.

    • TheLastWineDrop

      Kirjoitin juuri omasta tilanteestani otsikolla ' Hyvä parisuhde, mutta haikailen sinkkuutta'. Sinulla on ihan samoja ajatuksia kuin minulla, paitsi että teillä on noi kaksi tapausta, pettäminen ja väkivalta. Ihan oikeesti; lähde. Anna elämällesi uusi mahdollisuus, kun vasta kolme vuotta on mennyt tuossa suhteessa. On siinä varmasti hvyääkin ollut, mutta koskaan ei tiedä vaikka joskus palaisitte yhteen. Tauko voi tehdä hyvää ja poikaystäväsikin ymmärtää, että et aio sitää tollaista. Uhkailu on sietämätöntä.Ansaitset parempaa ja tulet löytämään sitä! Ihan varmasti, nuorena kaikki on helpompaa. Varmasti saat tukea vanhemmiltasi ja ystäviltäsi :)

    • simasuuneiti

      Vai että "tapaturmia"?

      Anna koirat pois, heti. Sinulla ei ole oikeutta asettaa niitä vaaraan. Olen tosissani. Jos itse haluat ottaa turpaan niin sitä meistä ei kukaan voi estää, mutta koirat eivät voi valita kohtaloaan. Ota yhteyttä hesyyn, jos asut Helsingissä, jos jossain muualla niin sieltäkin löytyy joku eläinsuojelutaho.

      Se, että vähättelet miehen käytöstä kutsumalla sitä 'tapaturmaksi' ei poista sen todellista luonnetta. Jos haluat pelastaa myös itsesi niin muuta pois ja hae lähestymiskieltoa ennen kuin hän on romuttanut itsetuntosi niin ettet kykene lähtemään.

    • mitä järkeä???

      Juu koirahan se syyllinen tässä on, voi helkkari että ihmiset on tyhmiä!

    • maria5824

      tarinani on lähes sama mutta en asu mieheni kanssa yhdessä, emmekä ole kihloissa, eikä ole onneksi uhannut hakata koiraani.
      kuulosti erittäin tutulta, mietin itsekkin useasti mitä minun pitäisi tehdä...

    • 223

      Lähde,tänään,tilanne ei varmasti ainakaan parane,mene kun vielä voit!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1967
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      959
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      866
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      260
      740
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      726
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      709
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      680
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      79
      665
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      659
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      205
      652
    Aihe