Tämä ei nyt koske jokaista YH:ta, minulla ei ole niitä mitään vastaa ja tunnen monia sellaisia jotka ovat menestyneet elämässä.
Kirjoittelin muutamien YH-naisten kanssa treffit puolella. Yksi oli biseksuaali n. 24 vuotias. Kuvaa ei profiilissa ollut, kirjoitus oli hyvin itsevarman oloista. Antoi itsestään hyvin vahvan kuvan mm. kertoi että tulevaisuutta voi muokata haluamallaan tavalla, kaunis ja hyvännäköinen ettei miehet ja naiset pety. Liikuntaa kertoi harrastavansa joka päivä ja hoikka on.
No hetken juttelun jälkeen hän kertoi mistä näkee kuvan, no kävin katsomassa ja muutaman kuvan perusteella ajattelin ettei voi pettyä. No tapasin hänet ja ei ollut läheskään kuin kuvassa. Ilmeni että kuva on 2-3 vuotta ennen raskautta. Ruumiinrakenne ei ollut hoikka kuten oli kertonut, sanoisin normaali lantion seudulla lisäkiloja tullut. No päätin tapailla häntä ja ilmeni että "tulevaisuutta voi muokata haluammallaan tavalla ja olen tehnyt niin" tarkoitti että lapsen isä oli holisti, joka ei ollut millään tavoin kuvioissa. Jutut raskaudesta muuttui kokoajan, ensin oli että ajatteli silloin ettei pystynyt enää olla miehen kanssa ja siksi piti lapsen. No sitten oli myöhemmin että olivat miehen kanssa yhteistuumin päättänyt hankkia lapsen, sen jälkeen oli että lapsi oli vahinko.
Tuon lyhyen tapailun aikana yritti useampaa otteeseen "vastuuta" lapsesta minulle vierittää, mm. vaipan vaihtoa, yösyöttämistä jne. Hänen liikuntansakin oli FB:ssä hengailua, hän ei juurikaan syönyt muuta kuin puuroa, yogurttia ja suklaata päivässä. Työväen-luokan roolia veti jatkuvasti elämän kokemuksillaan, oikeasti asui vanhempiensa omistamassa asunnossa ja ajeli heidän kustantamalla uudella farmarilla.
Tuon sekavan tapailun jälkeen, oli jatkuvasti minuun yhteyksissä pyynnöistäni ja myöhemmin kielloista lukuunottamatta. Varsinkin öisin sain epämääräisiä viestejä.
Nyt en ole onneksi kuullut hänestä mitään, mutta myönnetään että maku meni tuohon treffi-palveluun..:(
S24:n/Treffit - YH-naiset
8
138
Vastaukset
- ~cissi~
Ja täälläkin taas...saanko vielä uudestaan nauraa...sori. Miehet ne aina uskoo noihin bi-juttuihin
- 3+9
Netissä häiriköinti osoittaa tunne-elämän epäkypsyyttä.
Haluan vain varoittaa muita tästä. - ~css~
3+9 kirjoitti:
Netissä häiriköinti osoittaa tunne-elämän epäkypsyyttä.
Haluan vain varoittaa muita tästä.Ei tuo nyt niin järkyttävältä kuulostanut, että pitäisi ketään varoittaa. Vaikka oli ehkä sinulle traumaattinen kokemus, ymmärrän kyllä senkin puolen asiasta.
- 8+8
~css~ kirjoitti:
Ei tuo nyt niin järkyttävältä kuulostanut, että pitäisi ketään varoittaa. Vaikka oli ehkä sinulle traumaattinen kokemus, ymmärrän kyllä senkin puolen asiasta.
Yööliset viestittelyt, pyynnöistä ja kielloista huolimatta ei ole vakavaa? Neuroottisen ihmisen toiminnalta tuo kuullostaa. Olen tasainen, vakaa ihminen joten en halua tavata mitään psyykkisesti sairastakaan. Tuossa on osa naisen jutuista, en viitsi kaikkea tässä raottaa esille.
- ~css~
8+8 kirjoitti:
Yööliset viestittelyt, pyynnöistä ja kielloista huolimatta ei ole vakavaa? Neuroottisen ihmisen toiminnalta tuo kuullostaa. Olen tasainen, vakaa ihminen joten en halua tavata mitään psyykkisesti sairastakaan. Tuossa on osa naisen jutuista, en viitsi kaikkea tässä raottaa esille.
No mulla on ollut tapana hakea virka-apua ei-toivottuihin lähestymisiin, jos ne kiellon jälkeen jatkuvat.
- think first
Ja kaikkista varoituskelloista, joita heti tutustumisen allussa jo ilmeni (vanha kuva, liikuntatottumukset valetta) päätit jatkaa tapailua? Se kertoon enemänkin sun tyhmyydestä kuin mistään muusta. Ilmeisesti halusit piparia niin paljon ettet ajatellut yläpäälläsi ollenkaan.
Entä ne muut yh-naiset? Otsikkosihan on monikossa joten kai sinulla on enemmänkin kokemuksia?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974419Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293283No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 331058
- 321016
- 111014
- 158997
- 6924
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862