S24:n/Treffit YH - naiset

3+3

Tämä ei nyt koske jokaista YH:ta, minulla ei ole niitä mitään vastaa ja tunnen monia sellaisia jotka ovat menestyneet elämässä.

Kirjoittelin muutamien YH-naisten kanssa treffit puolella. Yksi oli biseksuaali n. 24 vuotias. Kuvaa ei profiilissa ollut, kirjoitus oli hyvin itsevarman oloista. Antoi itsestään hyvin vahvan kuvan mm. kertoi että tulevaisuutta voi muokata haluamallaan tavalla, kaunis ja hyvännäköinen ettei miehet ja naiset pety. Liikuntaa kertoi harrastavansa joka päivä ja hoikka on.

No hetken juttelun jälkeen hän kertoi mistä näkee kuvan, no kävin katsomassa ja muutaman kuvan perusteella ajattelin ettei voi pettyä. No tapasin hänet ja ei ollut läheskään kuin kuvassa. Ilmeni että kuva on 2-3 vuotta ennen raskautta. Ruumiinrakenne ei ollut hoikka kuten oli kertonut, sanoisin normaali lantion seudulla lisäkiloja tullut. No päätin tapailla häntä ja ilmeni että "tulevaisuutta voi muokata haluammallaan tavalla ja olen tehnyt niin" tarkoitti että lapsen isä oli holisti, joka ei ollut millään tavoin kuvioissa. Jutut raskaudesta muuttui kokoajan, ensin oli että ajatteli silloin ettei pystynyt enää olla miehen kanssa ja siksi piti lapsen. No sitten oli myöhemmin että olivat miehen kanssa yhteistuumin päättänyt hankkia lapsen, sen jälkeen oli että lapsi oli vahinko.

Tuon lyhyen tapailun aikana yritti useampaa otteeseen "vastuuta" lapsesta minulle vierittää, mm. vaipan vaihtoa, yösyöttämistä jne. Hänen liikuntansakin oli FB:ssä hengailua, hän ei juurikaan syönyt muuta kuin puuroa, yogurttia ja suklaata päivässä. Työväen-luokan roolia veti jatkuvasti elämän kokemuksillaan, oikeasti asui vanhempiensa omistamassa asunnossa ja ajeli heidän kustantamalla uudella farmarilla.

Tuon sekavan tapailun jälkeen, oli jatkuvasti minuun yhteyksissä pyynnöistäni ja myöhemmin kielloista lukuunottamatta. Varsinkin öisin sain epämääräisiä viestejä.

Nyt en ole onneksi kuullut hänestä mitään, mutta myönnetään että maku meni tuohon treffi-palveluun..:(

10

111

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ~cissi~

      Eli biseksuaali houkutteli, näit jo mielessäsi itsesi panemassa kahta naista, mutta todellisuus olikin kakkavaippaa :DDD

      • 12+2

        Seksuaalisella suuntautumisella ei ollut mitään tekemistä asian kanssa luulin että tapaisin kauniin, itsevarman naisen. Toisin kävi..

        Syy miksi mainitsin oli että jos joku sattuisi tunnistamaan, lähinnä vinkkinä ajattelin vain.

        En tiedä oletko yksinkertainen, mutta erotan todellisuuden pornoelokuvista. Biseksuaalisuus ei tarkoita että haluaisi ryhmäseksiä vaikkakin tykkää kummastakin sukupuolesta.

        Eikä minun mielestä ole normaalia alle kuukauden näkemisen jälkeen yrittää saada toista mihinkään "isäpuolen" rooliin.


    • ~css~

      No useimmat miehet ei erota todellisuutta pornosta ihan yhtä hyvin. Biseksuaalille naiselle todella moni mies ehdottelee kolmatta pyörää ym. omaperäistä. Siksi tämä niin huvitti :)

      • hihihi

        Onko sulla kokemuksia vai?


      • ~css~
        hihihi kirjoitti:

        Onko sulla kokemuksia vai?

        No mitäpä luulisit?


      • hihihi
        ~css~ kirjoitti:

        No mitäpä luulisit?

        En luule mitään, mutta tiedän että itse kyllä ehdottelisin.


      • ~css~
        hihihi kirjoitti:

        En luule mitään, mutta tiedän että itse kyllä ehdottelisin.

        Niinpä niin. Hohhoijaa...


      • n '81

        En oo itse bi-seksuaali, mutta voin joo kuvitella, miten miehiltä varsinkin vois odottaa just tuon kaltaista ehdotusta :D


      • ^^^^^^
        n '81 kirjoitti:

        En oo itse bi-seksuaali, mutta voin joo kuvitella, miten miehiltä varsinkin vois odottaa just tuon kaltaista ehdotusta :D

        Tämä siis ~css~:lle.


      • deft

        Kyllä mä väittäisin että USEAMMAT miehet erottavat (ja osaavat erottaa) todellisuuden pornosta. Ne jotka eivät osaa, noh, tuntuvat kelpaavan naisille kuitenkin. Ja sitten vasta jälkiviisaana ihmetellään että mikä ihmeen seksimaanikko se mies sitten olikaan. Tai pahimmassa tapauksessa tehdään miehelle mieliksi ja aivan liian myöhään tajutaan että ei olekaan ollut seksiä vaan mies on enemmän tahi vähemmän aina vain ottanut väkisin.

        But I digress...joten takaisin aiheeseen ;)

        No perkele! Eihän tässä ollutkaan mitään kysymystä, vain pelkkää avautumista :(


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      98
      4466
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3313
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1143
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      37
      1086
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      13
      1054
    8. 158
      1007
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      934
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      872
    Aihe