Olemme 10 vuotta avoliitossa oleva vajaat 50-kymppinen lapseton pariskunta.
Eilen meillä oli taas riitaa jonka vuoksi mies mököttää eikä juuri puhu minulle mitään. "Riita" oli sitä että minä otin esille minua usein painavan asian eli miehen puhumattomuuden ja välinpitämättömyyden minua kohtaan. Kerroin että edellä mainitut asiat eivät tunnu kivalta ja saavat minut tuntemaan itseni ihan arvottomaksi ja välillä tuntuu että koko elämä on ihan arvotonta.
Mies suuttui niin kuin aina ennenkin kun olen ottanut asian esille ja alkoi pauhata että taas alan syytellä häntä mutta vaikka kuinka hienovaraisesti ja syyttelemättä yritän hänelle puhua niin aina tuo on hänen vakiovastauksensa. Sen jälkeen hän vetäytyy mökötykseen ja puhumattomuuteen joka ei yleensä muuten lopu ellen minä ala sovittelemaan tilannetta ja pahoitella asiaa että aiheutin riitaa.
Mutta totuus on että meillä ei ole muuta yhteiselämää kuin asunnolla olo, muuten menemme suunnilleen omia menojamme.
Haluaisin viettää miehen kanssa enemmän aikaa ja kaipaan/tarvitsen hänen seuraansa mutta häntä ei tunnu kiinnostavan minun seurani.
Koskaan hän ei suunnittele mitään yhteistä tekemistä tai yllätä minua millään mukavalla tavalla ja tällä tarkoitan että olisi vaikka vähän siivonnut tai lämmittänyt vaikka saunan kun tulen töistä. Ei sen yllättämisen tarvitsisi mitään suureellista olla, en vaadi mitään kuuta taivaalta. Jotain pieniä huomionosoituksia vain jotka kertoisivat minulle että hän arvostaa minua ja parisuhdettamme.
Hän ei ole valmis näkemään yhtään vaivaa vuokseni, tunnun olevan hänelle itsestään selvyys. Ja kun "nostan kissan pöydälle" ja haluaisin selvittää asioita, olen nalkuttava riitaa haastava akka.
Puhua saisi vain yleisistä asioista; hänen harrastukseen liittyvistä asioista, töistä yms. mutta heti jos tulee puhetta miten meillä menee niin katastrofi on valmis.
Miehen elämän kulmakivet tuntuvat olevan harrastus, kaverit ja huoltoasemalla istuskelu päivittäin. Kotiin tullaan peseytymään, syömään ja nukkumaan sekä olemaan tietokoneella. Kotitöihin hän ei osallistu juuri lainkaan eikä oikeastaan mitään tee omatoimisesti.
Ymmärrän ja hyväksyn kyllä että kavereita ja harrastuksia saa ja pitääkin olla mutta että ne syövät kaiken ajan parisuhteelta ei ole minusta oikein.
Olen miehelle kertonut tämän mutta hän kääntää asian niin että kiellän häneltä kaiken eli ei saisi olla kavereita, harrastuksia ja huoltsikallakaan ei saa käydä.
Tarkoitukseni ei ole kieltää häneltä totaalisesti noita asioita, haluaisin vain että hän jakaisi aikaansa minunkin kanssani.
En tiedä mitä tässä olisi viisainta tehdä, miten saisin miestä heräteltyä että näin ei voi enää jatkua?
Miehen puhumattomuus ja välinpitämättömyys
4
373
Vastaukset
- ei vaan kiinnosta...
jep kuulostaa tutulta., täällä sama tilanne paitsi et meillä on lapsia ja että mua ei kiinnosta hänkään enää koska olen saanut sitä puhumattomuutta ja välinpitämättömyyttä jo vuosia enkä jaksa yrittää enää. Hänen käytöksensä on saanut mut inhoamaan häntä.
Olen joskus kuullut että tälläisiä ihmisiä ei ikinä voi muuttaa joten pitää ettiä se oma elämä jota minä olen alkanut tekemään ja näyttää että hän on alkanut muuttua sen jälkeen vähän parempaan suuntaan mutta minä olen jo liian kauas hänestä mennyt eikä paluuta ole. Jos toisen ihmisen tunteitä, eikä mistään viitsi puhua eikä yrittää eikä ole kiinnostusta toista kohtaan ne tunteet kyllä kuolee kumminkin puolin ja se sit siitä.
Jos haluut yrittää niin sinuna lopettaisin yrittämisen ja ala elää omaa elämää niin ehkä tuut hänellekkin sitten kiinnostavaksi? Hanki siivooja tai lopeta siivominen kokonaan ja ne kotityöt. Älä pese hänen vaatteitaan tai kokkaa.
Jos ei kundi ala herätä tän jälkeen niin mitä sä tuhlaat aikaas siihen?
Ei sitä kiinnosta niin miks sua? - Elämä on sinun
Puhumattomuus tuntuu olevan aika iso ongelma suhteissa. Sinun kuvauksestasi päätellen mies on iso lapsi, jolle olet äiti joka huolehtii puhtaat vaatteet ja ruokaa pöytään. Jos ajan viettäminen sinun kanssasi on hänelle mahdotonta, anna mennä! Lopeta hänestä huolehtiminen. Ei tuollainen ole mikään oikea parisuhde. Ymmärrät asian paremmin kun jätät hänet ja löydät sinua aidosti rakastavan kumppanin.
- Intressi vapaa.
Oletteko hoksanneet että puhuminen on eri asia kuin riitely.
- ittui
Onko mies aina ollut tuollainen vai onko muuttunut?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341947Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28891- 69855
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259732Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64717- 10696
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132673- 26649
- 77648
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.201640